Kirkostaeroaja on muutoksentekijä

Jokaisen kirkostaeroaja on omalla osuudellaan yhteiskunnan uudistaja eli kirkon kaikkien valtiosidosten erottamisessa. Hän edesauttaa vanhan aikanasaeläneen järjestelmän poistamisesta valtionyhteydestä ja on siten vapauttamassa ihmisiä siitä.
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tekemään kirkostaeroamisilmoitusta, jotta eroamisen syy tulee julkisuuteen. Kuitenkin kirkkoherranvirastot ovat virastoja aivankuin kela tai työkkäri. Ei siellä tavallisen kirkon jäsenen sana mitään merkitse. Kirkko tekee kaiken niin kun sen virkamiehet esittävät "tätivaltuutetuille." Ainoatodellinen keino olisi juuri valtuutettujen vallan lisääminen ja kirkkoherran ja tuomiokapitulin vallan karsiminen.

Eroamalla kirkosta lopettamalla kirkollisveronmaksun vaikutat "kirkon muodostuneisiin käytäntöihin" enemmän kuin toimimalla rivijäsenenä kirkkovaltuustossa.

Äänestä
  • Kävin itse eroamassa kirkkoherranvirastossa henkilökohtaisesti, enkä maistraatissa tai netin kautta, vaikka sekin olisi ollut jo mahdollista. Eipä siellä virastossa kukaan mitään kysynyt tai ehdottanut vielä papin tapaamista tai mitään. Eivät ne syyt siis ketään kiinnostaneet. Ottivat vain paperin vastaan ja totesivat, että asia on sitten tällä selvä, vahvistus tulee joskus postitse...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteiskunnassa. kirjoitti:

Jokaisen kirkostaeroaja on omalla osuudellaan yhteiskunnan uudistaja eli kirkon kaikkien valtiosidosten erottamisessa. Hän edesauttaa vanhan aikanasaeläneen järjestelmän poistamisesta valtionyhteydestä ja on siten vapauttamassa ihmisiä siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu