Kirkkoon eroamiseen tultava muutos

Kirkostaeroamisesta on tullut liian helppoa.
Kyllä henkilön olisi mietittävä suhdetta Jumalaamme kunnolla. Harkinta-aika takaisin . Oikeastaan olisi parempi jos olisi joka seurakunnassa lautakunta jolle eroaja joutuisi perustelemaan eronsa syyt jonka jälkeen eroajalle joko myönnetään ero tai ei. päätöksestä ei saisi valittaa.
Ryhdytään keräämään adressia tälle.
Pommittakaa kansanedustajia, pääministeriä ja puolueita asiaa koskevilla sähköpostilla.
Jos koskenkorva saatiin pelastettua miksei suomalainen kulttuuri!
11345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oletkos kuullut sellaisesta kuin uskonnonvapaus?


Taidan jättää adressisi allekirjoittamatta.

Äänestä
  • ei ole vapautta ilman vastuuta.Jos et ole valmis vastaamaan seurauksista ei pitäisi olla mahdollisuutta tekoonkaan.
    Mutta meillä muilla on vastuu kanssaihmisistämme, lähimmäisistämme. Se että he eroavat jame edesautamme sitä johtaa kahdenlaiseen vastuuseen:
    me olemme vastuussa heistä ja heidän erostaan Jumalasta. Toiseksi me olemme vastuussa siitä että Suomeen on syntymässä epäsuomalaisten kirkkoonkuulumattomien joukko joka haluaa kieltää oman kulttuurinsa. Miten me suomalaisen kirkon jäsenet kykenemme selviämään tämän ryhmän aiheuttamista ongelmista?

    Ihmetteln mistä moinen poru, esittämäni käytäntö on ollut olemassa Suomessa aiemmin. Sitä vain on kommunistien ansiosta heikennetty asteittain niin että uusi "uskonnonvapauslaki" saatiin lopulta huijattua läpi 2003.

    Adressi on jo työn alla.

    Äänestä

on siis sama kuin suhde jumalaan?? kuinka kehtaat!!! Kirkon jättämisellä ei ole mitään tekemistä jumalasuhteen kanssa!
Jos kirkkoon kastetaan lapset väkisin ilman heidän omaa ratkaisuaan, on oltava eroamisenkin helppoa. Ei liityttäessäkään kyselty.

Äänestä
  • "Jos kirkkoon kastetaan lapset väkisin ilman heidän omaa ratkaisuaan, on oltava eroamisenkin helppoa."

    Kaksi väärää on yksi hyvä.
    Se että lasten kastaminen on puppua vaikka sehän on vanhempien asia päättää, ei se ole perustelu kirkosta eroamisen helppoudelle.
    Jos aikuinen ihminen voi halutessaan erota vaikka Perähikiän martoista tekemällä ilmoituksen miksei se olisi samallaista myös muista yksityisistä yhteisöistä kuten ev.lutikoiden kirkosta?

    Äänestä

  • Uskontorajoitteinen kirjoitti:

    "Jos kirkkoon kastetaan lapset väkisin ilman heidän omaa ratkaisuaan, on oltava eroamisenkin helppoa."

    Kaksi väärää on yksi hyvä.
    Se että lasten kastaminen on puppua vaikka sehän on vanhempien asia päättää, ei se ole perustelu kirkosta eroamisen helppoudelle.
    Jos aikuinen ihminen voi halutessaan erota vaikka Perähikiän martoista tekemällä ilmoituksen miksei se olisi samallaista myös muista yksityisistä yhteisöistä kuten ev.lutikoiden kirkosta?

    pitäisi tehdä vaikeammaksi. Nyt siihen liitetään
    väkisin melkein kaikki suomalaiset, vaikka nämä
    eivät usko Raamattuun eivätkä kaikki edes Jumalaan.
    Jokaisen kirkkoon liitettävän pitäisi antaa omakoh-
    tainen todistus uskostaan ja tuo pakollinen lap-
    sikasteautomaatti pitäisi lopettaa.

    Äänestä

  • kirkkoon liittäminen kirjoitti:

    pitäisi tehdä vaikeammaksi. Nyt siihen liitetään
    väkisin melkein kaikki suomalaiset, vaikka nämä
    eivät usko Raamattuun eivätkä kaikki edes Jumalaan.
    Jokaisen kirkkoon liitettävän pitäisi antaa omakoh-
    tainen todistus uskostaan ja tuo pakollinen lap-
    sikasteautomaatti pitäisi lopettaa.

    olen taas sitä mieltä että sen tulisi olla jokaisen henk.koht.asia (niin kauan kun ei rikoksia tehdä) ja viranomaisten puuttuminen uesim.uskonnonharjoituksen sisältöön (mikä loukkaan uskonnonvapautta) pitäisi lopettaa.

    Äänestä

kunhan vastavuoroisesti kirkkoon liittyminen sallitaan vain täysi-ikäisille ja siihen liittyisivät vastaavat vaatimukset harkinta-ajoista, perusteluista jne.

Äänestä

on lapsena liitetty on oikein että siitä voi halutessaan erota yksinkertaisella ilmoituksella.
Ei kenenkään ole pakko olla mukana kaikenlaisissa huuhaa-jutuissa.
Kirjakerhostakin voi halutessaan erota kun kyllästyy kerhon tarjoamiin satuihin. Mitään harkinta-aikaa ei tarvita.

Äänestä

Ei se ole liian helppoa. Tosin nykyisin ei miekalla tapeta niinku ennen mutta kumminkin saa kuulla vittuiluja kun eroaa.
Uskonvapautta on se ttä saa uskoo vaikka aijan seipääseen.
Jumalallinen tietous on sitä että tietää mitä älä tapa käskyllä tarkoitetaan. Sitä ei kristinusko ole oppinut koska saatanaa palvelevat jumalanaan.

Äänestä

johtaja otti kannan tuon eu-kolhoosin puolesta !

EU=vapaamuurarien tekele.

Äänestä
  • koskahan alatte kouhottaa juutalaisten vapaamuurarien salaliitoista.
    kyll pidän parempana huonoakin kolhoosia kuin hyvää keskitysleiriä.
    Ai niin , anteeksi Hitlerhän uskoi olevansa mMessias.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sallamaaria kirjoitti:

Kirkostaeroamisesta on tullut liian helppoa.
Kyllä henkilön olisi mietittävä suhdetta Jumalaamme kunnolla. Harkinta-aika takaisin . Oikeastaan olisi parempi jos olisi joka seurakunnassa lautakunta jolle eroaja joutuisi perustelemaan eronsa syyt jonka jälkeen eroajalle joko myönnetään ero tai ei. päätöksestä ei saisi valittaa.
Ryhdytään keräämään adressia tälle.
Pommittakaa kansanedustajia, pääministeriä ja puolueita asiaa koskevilla sähköpostilla.
Jos koskenkorva saatiin pelastettua miksei suomalainen kulttuuri!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu