KRISTILLISEN HERÄTYSLIIKKEEN TUNNUSTUS

MITÄ KRISTILLINEN HERÄTYSLIIKE ON?
Kristillinen herätysliike on kristittyjen sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike. Olemme kristittyjen näkyvää ykseyttä Pyhässä Hengessä todeksi elävä, seurakunta- ja kirkkokuntarajat ylittävä uskovien yhteisö. Kristillinen herätysliike ei ole toistaiseksi organisoitunut tunnustuskunnaksi. Parantumisiltoihimme osallistuu ihmisiä useista eri seurakunnista, pääasiassa luterilaisista ja helluntaiseurakunnista. Opetuksemme tukeutuu vakaasti Raamattuun ja julistuksemme keskittyy Jeesuksen ristintyöhön.

Tärkein päämäärämme on saada ihmiset ottamaan vastaan pelastus uskomalla Jeesukseen. Uskomme Jeesuksen ristin pelastustyön sisältävän syntien anteeksiantamuksen ohella niin fyysisen parantumisen kuin sisäisen eheytymisenkin. Odotamme Jumalan parantavan voiman ilmenevän tänäänkin.

Uskomme, että Jumalan armo tarjoaa paitsi anteeksiantamuksen synneistä myös elämää muuttavan voiman Pyhässä Hengessä. Kehotamme ihmisiä tekemään parannuksen synneistään, kääntymään entisestä elämäntavastaan ja kulkemaan kohti Jumalaa – tietoisina siitä, että Jumala antaa voiman elämän muuttumiseen. Haluamme tukea uskovia kasvamaan hengelliseen aikuisuuteen ja vanhemmuuteen.

Korostamme läheistä yhteyttä Herraan Jumalan Sanan, rukouksen ja ylistyksen kautta. Julistuksen lisäksi ylistys onkin tärkeällä sijalla parantumisilloissamme. Tämä läheinen yhteys Jumalaan antaa voiman elämän muuttumiseen ja evankeliumin eteenpäin viemiseen.

Uskomme Herran puhuvan ja toimivan tänäänkin seurakuntansa keskellä armolahjojen kautta. Kaikki on kuitenkin arvioitava Raamatun perusteella: Herra on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.


VOITKO YHTYÄ TUNNUSTUKSEEN?
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

mitään järkevää perustetta ette toiminnallenne
antaneet. Teidän tapa tulkita kristinuskoa ja Raamattua ei ole se ainoa oikea tapa, vaikka
usein nämä pienet marginaaliset uskonryhmät niin
väittävätkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KRISTITTY. kirjoitti:

MITÄ KRISTILLINEN HERÄTYSLIIKE ON?
Kristillinen herätysliike on kristittyjen sisällä syntynyt karismaattinen herätysliike. Olemme kristittyjen näkyvää ykseyttä Pyhässä Hengessä todeksi elävä, seurakunta- ja kirkkokuntarajat ylittävä uskovien yhteisö. Kristillinen herätysliike ei ole toistaiseksi organisoitunut tunnustuskunnaksi. Parantumisiltoihimme osallistuu ihmisiä useista eri seurakunnista, pääasiassa luterilaisista ja helluntaiseurakunnista. Opetuksemme tukeutuu vakaasti Raamattuun ja julistuksemme keskittyy Jeesuksen ristintyöhön.

Tärkein päämäärämme on saada ihmiset ottamaan vastaan pelastus uskomalla Jeesukseen. Uskomme Jeesuksen ristin pelastustyön sisältävän syntien anteeksiantamuksen ohella niin fyysisen parantumisen kuin sisäisen eheytymisenkin. Odotamme Jumalan parantavan voiman ilmenevän tänäänkin.

Uskomme, että Jumalan armo tarjoaa paitsi anteeksiantamuksen synneistä myös elämää muuttavan voiman Pyhässä Hengessä. Kehotamme ihmisiä tekemään parannuksen synneistään, kääntymään entisestä elämäntavastaan ja kulkemaan kohti Jumalaa – tietoisina siitä, että Jumala antaa voiman elämän muuttumiseen. Haluamme tukea uskovia kasvamaan hengelliseen aikuisuuteen ja vanhemmuuteen.

Korostamme läheistä yhteyttä Herraan Jumalan Sanan, rukouksen ja ylistyksen kautta. Julistuksen lisäksi ylistys onkin tärkeällä sijalla parantumisilloissamme. Tämä läheinen yhteys Jumalaan antaa voiman elämän muuttumiseen ja evankeliumin eteenpäin viemiseen.

Uskomme Herran puhuvan ja toimivan tänäänkin seurakuntansa keskellä armolahjojen kautta. Kaikki on kuitenkin arvioitava Raamatun perusteella: Herra on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.


VOITKO YHTYÄ TUNNUSTUKSEEN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu