Mauri Viksten

Millainen mies oli Mauri Viksten ?

Tiedän että hän oli lähetystyöntekijä ja kiertävä matkapuhuja, mutta en ole koskaan nähnyt häntä.

Olen kuullut että hän oli suosittu puhuja, opetti usein armosta ja johdatuksesta. Oli Lahden helluntaiherätyksen saarnaajana ennen lähetystyöhön lähtemistään.

Ehkä täällä on vanhempia uskovia, jotka ovat itse hänet nähneet ja tunteneet, ehkä jotakin voitte kertoa hänestä.
336668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mauri oli herätyksen ehkäpä paras armonjulistaja. Teki päivätyönsä saarnaajana Lahdessa, sekä Keniassa.

Mauri Viksten oli entinen tulipalo kommunisti, joka oli aktiivipoliitikko ennen uskoontuloaan. Ei tuolloin ollut elämäänsä tyytyväinen, koska Walther oli pöytälaatikossa, ja mieli musta. Tuossa kohdassa Mauri murtui. Hän tuli uskoon ja antoi elämänsä Jeesukselle.

Tutustuin Mauriin ja Lahdessa hän esitteli minut ystävänään ihmisille.

Maurin puhekasetit ovat tänään arvotavaraa. Onneksi omistan muutamia helmiä, sekä myös Eino Mannisen puhumia.

Kaikenkaikkiaan; hyvä mies ja rauha hänen muistolleen!

Äänestä

Mielestäni yksi parhaita sielun hoitaja opettajia.

Olen vain netin kautta kuunnellut hänen opetukseaan

Äänestä

Mauri Vikstén oli armon julistaja, mutta puhui synnitkin synniksi! Myöskin mielenalueen ja kielen synnit (kaksimielisyys, parjaus, juoruaminen, panettelu, valehteleminen, jne...), joista nykyaikana vaietaan tyystin ja niitä suositaan! Ne olivat antavia puheita. Iloiten yhdyin hänen julistamaansa terveeseen sanomaan!

Äänestä
  • unohdin mainita, että sain Viksteniltä profetian sanoman kerran reilut kaksikymmentä vuotta sotten, jossa hän sanoi mm. etten tulisi olemaan enää kauaa helluntaiherätyksen piirissä. Jumalalla on minulle vapaa kenttä varattuna! Ja niihän on käynyt! Olen vapaalla kentällä ja minulla on Herralta sannettu tehtävä siellä!

    Äänestä

  • Mies, jonka Jumala hyväksyy

    Maurilla oli erittäin positiivinen näkemys uskonelämästä ja Jumalan palvelemisesta. Hänelle hengellinen elämä ei ollut suorituspaineita täynnä olevaa kivireen vetämistä vaan suuri ilo ja etuoikeus; omien sanojensa mukaan hän oli jatkuvasti "saamapuolella", sillä hänen Jumalansa oli "rikas antaja", kuten Raamatussa sanotaan. Armoa ja Jumalan ehdotonta hyväksyntää Kristuksessa hän myös julisti ja painotti jokaisessa puheessaan, opetuksensa perusteella hänet tunnettiinkin "miehenä, jonka Jumala hyväksyy". Evankeliumiahan ei ole ilman armoa; syyllistävät ja lakihenkiset ihmiset ovatkin nykyajan fariseuksia, jotka tahtovat "olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät". (1.Tim1:7) Sellaisia ihmisiä, Jumalan armon rajoittajia, on tänäkin päivänä aivan liian paljon. Mauri tähdensi opillisen selkeyden merkitystä, sillä se on tepsivä lääke useimpiin hengellisen elämän ongelmiin. Ominaista helluntailiikkeelle on välitöntä jumalayhteyttä korostava kokemuksellisuus, ja kunnollisen, yhtenäisen teologian puute vie harmillisesti pohjaa liikkeen opilliselta uskottavuudelta. Armon apostoli Mauri pyrki omalta osaltaan korjaamaan tätä vakavaa puutetta.

    Mauri Vikstén tunnettiin kuitenkin helluntailiikkeessä lähinnä sielunhoitajana ja sielunhoitoseminaarien pitäjänä. Tokihan lain näivettämät suomalaiset helluntailaiset armon sanomaa tarvitsivatkin, mutta herätyksen opillisen profiilin luontiin hänen yksinäisen elämäntyönsä resurssit eivät toiselta mantereelta valitettavasti täysin riittäneet. Kateellisten mielestä hänen opetuksensa olikin "vain sielunhoitoa". Siitä huolimatta tämä Hengen ja älyn jättiläinen oli ennen kaikkea Jumalan asialla oleva uskonpuhdistaja. Maurin työn hedelmät tulevat varmaankin yhä enenevässä määrin näkyviin, sillä monet saarnaajat ovat saaneet terveitä vaikutteita hänen opetuksestaan. Mauri ei ollut missään määrin myöskään lahkohenkinen eikä kuppikuntainen, vaan hän ymmärsi kirkkaasti evankeliumin olevan koko kristikunnan omaisuutta.

    Hänen puheensa ravitsivat ja antoivat voimaa kulkea eteenpäin elämän tiellä. Hän oli ymmärtänyt, että laki ei anna voimaa Jumalan tahdon toteuttamiseen, se ainoastaan vaatii kuuliaisuutta. Armo sen sijaan saa ihmisessä aikaan hyvää hedelmää, koska se muuttaa ihmisen ajattelua ja saa sitä kautta aikaan aitoa hengellistä kasvua. Kun häneltä kysyttiin, mikä on hänen jatkuvan voitelunsa salaisuus, hän vastasi, että aivan ensimmäiseksi on tärkeää ymmärtää, että "Pyhä Henki ei ole tunne vaan Henki". Voidaan sanoa, että hänen hengellisen voimansa salaisuutena oli yksinkertaisesti väärentämätön, aito armon evankeliumi. Hän eli omasta sanomastaan. Hänen "omaa alaansa" oli myös eskatologia ja Ilmestyskirjan selitys sekä Pyhällä Hengellä täyttyminen, jonka hän ymmärsi erittäin tasapainoisella tavalla.

    Saarnatoimensa ohella Mauri Vikstén kirjoitti myös opetuskirjoja, jotka sisältävät ehtaa evankeliumia. Hän oli tosin paljon etevämpi puhujana kuin kirjoittajana. Varsin suositeltavia ovat silti seuraavat teokset:

    50.000 kilometriä päiväntasaajalla - RV 1957 (lähetyskirja, vain Vikstén-friikeille)
    Terveen opin pääpiirteitä - RV 1980 (tuhti paketti perusasioista)
    Tulevaisuuden suuntaviivoja - RV 1981 (Ilmestyskirjan selitystä)
    Ahdistuksesta avaralle - RV 1984 (ehtaa evankeliumia)

    Postuumisti (Maurin kuoleman jälkeen) hänen puheidensa pohjalta on julkaistu seuraavat kirjat, jotka tosin eivät tavoita Mauri Viksténin julistuksen ydintä vaan hiuksenhienosti sen sivuuttavat. Kirjoista kuvastuu liiaksi toimittajan ahtaat näkemykset, eikä Maurin sanoma välity autenttisena. Sen tähden kehotan jokaista mieluummin kuuntelemaan Maurin alkuperäisiä saarnoja.

    Äänestä

  • Kuten alkukristillienä aikana oli erillaisia julistajia.Sanoohan Pietari Paavalin
    opetuksesta : pakkapaikoin vaikeasti ymmärrettävää !!!! Lähtökohta oli Paavalilla ;ennen kääntymistään oli Gamalielin ( fariseus ja Sanhedrinin jäsen) oppilas.Sitte kääntymyksen yhteydessä opitut asiat kirkastuivat hänelle.Se mikä oli kätkettynä valkenivat , kätkössä ollut sai astua kirkkaaseen valoon.
    Kun taas Timoteus oli oppinut jo lapsuudesta saakka,äidiltään ja isoäidiltään
    pyhät kirjoitukset.Ja niinpä Paavali kehoittaa Timoteusta:"kumoa terveellä opilla
    kaikki vastaan sanojien väitteet ".Mauri Viksten oli terveen opin julistaja ja puhetaito oli työkalu taitavissa käsissä.Mauri ei pyrkinyt hengelliseen viihteeseen vaan totuuden ja toimen julistamiseen.Hän tarjoili maitoruokaa lapsille ja vahvaaruokaa aikuisille kristityille.Hän ei julistanut sanaa korvasyyhyyn.
    Mauri oli ilmiö julistajien kirjavassa joukossa.

    Äänestä

  • juhonpoika kirjoitti:

    Mies, jonka Jumala hyväksyy

    Maurilla oli erittäin positiivinen näkemys uskonelämästä ja Jumalan palvelemisesta. Hänelle hengellinen elämä ei ollut suorituspaineita täynnä olevaa kivireen vetämistä vaan suuri ilo ja etuoikeus; omien sanojensa mukaan hän oli jatkuvasti "saamapuolella", sillä hänen Jumalansa oli "rikas antaja", kuten Raamatussa sanotaan. Armoa ja Jumalan ehdotonta hyväksyntää Kristuksessa hän myös julisti ja painotti jokaisessa puheessaan, opetuksensa perusteella hänet tunnettiinkin "miehenä, jonka Jumala hyväksyy". Evankeliumiahan ei ole ilman armoa; syyllistävät ja lakihenkiset ihmiset ovatkin nykyajan fariseuksia, jotka tahtovat "olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät". (1.Tim1:7) Sellaisia ihmisiä, Jumalan armon rajoittajia, on tänäkin päivänä aivan liian paljon. Mauri tähdensi opillisen selkeyden merkitystä, sillä se on tepsivä lääke useimpiin hengellisen elämän ongelmiin. Ominaista helluntailiikkeelle on välitöntä jumalayhteyttä korostava kokemuksellisuus, ja kunnollisen, yhtenäisen teologian puute vie harmillisesti pohjaa liikkeen opilliselta uskottavuudelta. Armon apostoli Mauri pyrki omalta osaltaan korjaamaan tätä vakavaa puutetta.

    Mauri Vikstén tunnettiin kuitenkin helluntailiikkeessä lähinnä sielunhoitajana ja sielunhoitoseminaarien pitäjänä. Tokihan lain näivettämät suomalaiset helluntailaiset armon sanomaa tarvitsivatkin, mutta herätyksen opillisen profiilin luontiin hänen yksinäisen elämäntyönsä resurssit eivät toiselta mantereelta valitettavasti täysin riittäneet. Kateellisten mielestä hänen opetuksensa olikin "vain sielunhoitoa". Siitä huolimatta tämä Hengen ja älyn jättiläinen oli ennen kaikkea Jumalan asialla oleva uskonpuhdistaja. Maurin työn hedelmät tulevat varmaankin yhä enenevässä määrin näkyviin, sillä monet saarnaajat ovat saaneet terveitä vaikutteita hänen opetuksestaan. Mauri ei ollut missään määrin myöskään lahkohenkinen eikä kuppikuntainen, vaan hän ymmärsi kirkkaasti evankeliumin olevan koko kristikunnan omaisuutta.

    Hänen puheensa ravitsivat ja antoivat voimaa kulkea eteenpäin elämän tiellä. Hän oli ymmärtänyt, että laki ei anna voimaa Jumalan tahdon toteuttamiseen, se ainoastaan vaatii kuuliaisuutta. Armo sen sijaan saa ihmisessä aikaan hyvää hedelmää, koska se muuttaa ihmisen ajattelua ja saa sitä kautta aikaan aitoa hengellistä kasvua. Kun häneltä kysyttiin, mikä on hänen jatkuvan voitelunsa salaisuus, hän vastasi, että aivan ensimmäiseksi on tärkeää ymmärtää, että "Pyhä Henki ei ole tunne vaan Henki". Voidaan sanoa, että hänen hengellisen voimansa salaisuutena oli yksinkertaisesti väärentämätön, aito armon evankeliumi. Hän eli omasta sanomastaan. Hänen "omaa alaansa" oli myös eskatologia ja Ilmestyskirjan selitys sekä Pyhällä Hengellä täyttyminen, jonka hän ymmärsi erittäin tasapainoisella tavalla.

    Saarnatoimensa ohella Mauri Vikstén kirjoitti myös opetuskirjoja, jotka sisältävät ehtaa evankeliumia. Hän oli tosin paljon etevämpi puhujana kuin kirjoittajana. Varsin suositeltavia ovat silti seuraavat teokset:

    50.000 kilometriä päiväntasaajalla - RV 1957 (lähetyskirja, vain Vikstén-friikeille)
    Terveen opin pääpiirteitä - RV 1980 (tuhti paketti perusasioista)
    Tulevaisuuden suuntaviivoja - RV 1981 (Ilmestyskirjan selitystä)
    Ahdistuksesta avaralle - RV 1984 (ehtaa evankeliumia)

    Postuumisti (Maurin kuoleman jälkeen) hänen puheidensa pohjalta on julkaistu seuraavat kirjat, jotka tosin eivät tavoita Mauri Viksténin julistuksen ydintä vaan hiuksenhienosti sen sivuuttavat. Kirjoista kuvastuu liiaksi toimittajan ahtaat näkemykset, eikä Maurin sanoma välity autenttisena. Sen tähden kehotan jokaista mieluummin kuuntelemaan Maurin alkuperäisiä saarnoja.

    Hei, kai saa huomauttaa että Mauri Vikström ei kehottanut kouluttamaan sielunhoitajaksi vaan Raamatun tuntemisen kautta ja Pyhän Hengen kautta sielunhoito toimi, jota hän tarkoitti. :)

    Jumalan armossa kasvu rakkaudesta totuuteen

    Äänestä

Evankeliumin saarnaaja ja raamatunopettaja Mauri Vikstén oli helluntaiherätyksen pidetyimpiä puhujia. Kuitenkin hän oli harvinainen helluntailainen siinä mielessä, että hän julisti tinkimätöntä armon evankeliumia ja säilytti siitä huolimatta arvostetun aseman herätysliikkeen toisinaan melko lakihenkisessä ilmapiirissä.
Hän tuli uskoon Raamatun äärellä kotonaan Orimattilan Heinämaalla vuonna 1948, "vuoden ensimmäisellä viikolla", kuten hän itse usein puheissaan muisti mainita. Samana vuonna hän kävi kolmen viikon raamattukoulun Kuopiossa. Kotipitäjässään hän oli ollut poliitikko ja kunnanvaltuutettu, siis ammattipuhuja, mutta uskoontulo muutti hänen tekstinsä sisällön. Samalla hänelle tuli selväksi, että hänen on lähdettävä lähetystyöhön, ja suuntakin oli selvä: Afrikkaan on mentävä. Sinne hän lähtikin jo vuonna 1953; täytyttyään Pyhällä Hengellä (20.3.1949) seppä Laaksosen mökissä Jaalan pitäjän Kimolan kylässä hän sai sinetöinnin Jumalalta kutsumukselleen. Lahden helluntaiseurakunnan lähetystyöntekijänä hän palveli Jumalaa Afrikassa yli 30 vuotta. Loppuelämänsä hän vietti Keniassa Korun raamattukoulun johtajana. Vieraillessaan kotimaassaan hän virkisti Jumalan kansaa voidellulla opetuksellaan, jossa oli vastaansanomaton Jumalan Pyhän Hengen auktoriteetti. Mauri Viksténin puhuessa salit olivat täpötäysiä, ja saarnaajien keskuudessa häntä arvostettiin erittäin paljon, vaikka joillakin oli vaikeuksia sulattaa hänen Kristus-keskeistä opetustaan. Hän uskalsi myös puuttua moniin epäkohtiin, mikä ei tietenkään ollut ainakaan asianomaisille tahoille mieluista.
Vuoden ensimmäisellä viikolla hän myös sai ylennyksen, kun hänet otettiin kirkkauteen 04.01.1995. Hän oli syntynyt 19.04.1920, joten hän eli 74-vuotiaaksi. Maurin voideltu elämä ei mennyt hukkaan. Saamme kiittää Jumalaa, että hän vastasi myönteisesti evankeliumin pelastuskutsuun ja lähti myös palvelutyöhön, jakamaan muillekin löytämäänsä aarretta, ikuisen elämän osallisuutta ja Jumalan tuntemista.

1Äänestä

nostetaan

Äänestä
  • tällaisia terve-henkisiä puhujia saisi olla helluntailaisuudessa nykyäänkin, pelkkä lakihenkisyys, ei auta ketään.
    vaan hellarit AINA olleet erittäin lakihenkisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tällaisia terve-henkisiä puhujia saisi olla helluntailaisuudessa nykyäänkin, pelkkä lakihenkisyys, ei auta ketään.
    vaan hellarit AINA olleet erittäin lakihenkisiä.

    Aivan lain kautta tulee synnintunto- ja laki ei pelasta. Se vain on Jumalantyökalu.
    Siksi ehdottomasti laki pitäää unohtaa, ettei synnistä puhuta mitään.
    Uskovaisuus on siten armonkautta heleppua, kun voi säheltää, miten se oma minä pönkkää menemään. Eli kullakin on oma jumalansa- ja kumartelee minäänsä.

    Siksi laki on kumottu. Siksi Siion on armonsiivillä, mitä on.
    Olemme roomalaisia- olemme vallanneet omat tontit, eikä Jumalalla ole tänne asiaa, Jumalan lain - eli vallan olemme kumonnee. Halleluja!
    Helluntalaisuudessa meillä on kirjoittamattomat säännöt. Raamatustakin Uudesta testamentista joku saarnamies on löytänyt 1033- käskyä ja kehotusta.
    RistinVoittolehden mukaan. Mutta Siinainlaki on kumottu.
    Kultaisen vasikan laki on IN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tällaisia terve-henkisiä puhujia saisi olla helluntailaisuudessa nykyäänkin, pelkkä lakihenkisyys, ei auta ketään.
    vaan hellarit AINA olleet erittäin lakihenkisiä.

    Väärin sanoa että Aina Olleet ei saa yleistää!!

    Äänestä

Ehdottomasti yksi parhaimpia ja selkeäsanaisimpia Raamatun opettajia Suomen Siionissa!

Äänestä

Todella hyvä raamatunopettja.

Äänestä

Ennen uskoontuloaan piti poliittisia palopuheita työvaentaloilla. Siksi entistäkin mukavampi kuunnella hänen puheitaan, kun tietää miten Jeesus muutti hänet.

Äänestä

Tunsin hänet henkilökohtaisesti.
Mies jota todella arvostan.
Jisreel.

Äänestä
  • Olen tarkka ja kriittinen. Mauri Vikstenin saarnoja kuuntelen mielelläni. Jumalalta tullutta viisautta, jota hän jakoi. Kiitos Herralle!

    Hebr. 11:4
    "Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu".

    Äänestä

>>Millainen mies oli Mauri Viksten ?<<

Joskus kymmeniä vuosia sitten kuuntelin erään C-kasetti sarjan Maurin opetuksia. Todella viisaudella täytetty ihminen ajatellen ihmistuntemusta ja mielen ongelmoitumisen saloja.

m.l

Äänestä

Ah- meidän välimies on Wiksten, tuo Mauri. Hän on antanut uuden armonlain.
Kumartakaamme ihmistä. Kyllä Jumala varmaan hyväksyy sovittajaksemme Maurin, onhan hän lähteysmiehiä, tärkeä sanaseppä.
Kyllä sielu kuuntelee mielellään heleppua sanaa. Köllöttelee vaan ja kuuntelee Mauria.
Lampujalka pysyy pystyssä, ja valaisee helluntalaisuutta. Lutteri valaisee luterilaisuutta jne. Perinneopit on IN.

Äänestä

Tuossa kuuntelin antaumuksella TV7. erään ulkolaisen opetusta.
Paaaaaaljon oli salissa kuulijoita, tuhatpäisin.
Kiinnitin siihen "armon" tulen oppiin sen, että paljasti tietonsa lähteen.
Oli kuulema lukenut aiheesta kasapäin katolisen kirkon kirjoittajien kirjoja.
H....mmmmm.... olisikohan hapattunut... oli kuulema hyvää oppia.
H...mmmmm hapattukohan samaan kuulijat?

Yhtyköhän kirjoituset siihen ...... oppiiin..... jotain oli vierasta.

Mutta, kovasti puhuttiin... kovasti. .... kovasti.... ja kuulijat olivat mielenkiinnolla mukana.... mietin--- olisiko korvaa syyhynnyt---
tuo sopii- opitaan siitä..

Missähän se kirjoitusten lukeminen on kirkoissa?
Kiinnostaisikohan se--- luettu sana.

Sanoihan Wikstenin jälkeinen arvostettu saarnamies, kun puoliskoni luki kirjoitusta saarnapöntöstä ---riittävästi--- ja ei muuta mielipiteitä nakellut .... Vain se sana.

No, saarnamies sanoi. Oli mielenkiintoista kuunnella raamatusta- kuultua se avautui aivan uudella tavalla. Siis kirjoitukset. Raamattu.

Pitäisikö sitä alkaa kirkoissa lukemaan, että kansa kuulisi Jumalan sanaa, eikä tarinoita... minä sitä, ja minä tätä, olin siellä, ja tuolloin tuolla.
Joku huvittava juttu väliin ja loppuun amen, olisiko joku halunnut tulla esiin.
jne. korville mukavaa jutustelua.

Äänestä
  • Sinusta tulisi hyvä minämnäminäpuhuja tuon edellisen perusteella, sanakin unhtui kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinusta tulisi hyvä minämnäminäpuhuja tuon edellisen perusteella, sanakin unhtui kokonaan.

    helluntailaisuus on enempi sitä: "minä, minä minä uskoo. . .

    ei kai niitä sitten kukaan aiemmin elämässä huomioinut, kun tulee niin tärkeäksi, "kun minä !"

    minä, minä, minä j ne.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisuus on enempi sitä: "minä, minä minä uskoo. . .

    ei kai niitä sitten kukaan aiemmin elämässä huomioinut, kun tulee niin tärkeäksi, "kun minä !"

    minä, minä, minä j ne.

    Sellaista se on lutterin joukoissa, sieltähän ne helluntait on liki kaikki kotoisin.

    mutta kuka se sinun puolestasi mahtaa uskoa, ketä sinä sanot vastaaviin minä kohtiin?

    äläkä satuile mitään Jeesuksen uskomisista sitten kun vastaat, Hän ei usko kenenkään puolesta ja Jumala vielä vähemmän, siis kuka?

    Äänestä

Hellareilla on ollut Suomen parhaat opettajat, Viksten on yksi niistä, jotka ovat parhaita.

Äänestä
  • Jostain syystä Jumala on avannut sanaansa helluntailaisille enemmän kuin monille muille. Ilmeisesti siellä ei ole vaiennettu Pyhän Hengen ääntä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostain syystä Jumala on avannut sanaansa helluntailaisille enemmän kuin monille muille. Ilmeisesti siellä ei ole vaiennettu Pyhän Hengen ääntä.

    Olethan helluntaipuolueeseen kuuluva? Juuri samasta aiheesta oli kyse Jehovantodistajien kanssa ja he näkivät luonnollisesti omavan tarkemman ja laajemman opetuksen alueesta.

    No,jos kysäisen luterilaisilta tai advetisteilta jne... niin heillä jokaisella on paras opetus.

    Niin, tätä se puolueellinen näkökyky teettää. Mitä itse näen, niin joka ainoalla uskonnollisella puolueella on aivan oma painotus raamatun alueista ja juuri helluntaipuolueessa on painotus vain Hengen kasteeseen liittyen ja sekin väärin ajatellen Raamatun kokonaisuutta. Siis hellutalaisuus ilmentää ihisessä tunteikuutta ja kielilläpuhumista.
    Mutta erittäin surullinen tilanne on koko puolueiden kirjossa, miten kaikki uskonnolliset puolueet on etääntyneet ihmisen mielen hoitamisessa - Raamatun opetuksen ohjaamalla ymmärryksellä. Siis ollaan voimattomia / taidottomia ihmisen ahdistuneisuuden hoitamisessa.

    Netistä löytyy raamattu 365 Mauri vikstenin opetuksia tosi paljon ja kaikki huippuhyviä. On kyllä hoitavaa opetusta. Soisin kaikkien uskovien kuuntelevan niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jostain syystä Jumala on avannut sanaansa helluntailaisille enemmän kuin monille muille. Ilmeisesti siellä ei ole vaiennettu Pyhän Hengen ääntä.

    Olen eri mieltä noista parhaista opettajista. Eihän helluntaissa ollut edes systemaattista raamatunopetusta. Sen puutteen vuoksi helluntailaisuus jäi fiilistelyuskonnoksi, jossa on kaikenlaista hapatusta. Yksittäisiä hyviä opettajia toki oli, mutta he kävivät vain kylässä.

    Mauria kuuntelin nuorena mieluusti. Mutta kunnon raamatunopetusta piti sittemmin hakea muualta. Maailmassa on seurakuntia, joissa on viisikin rinnakkaista raamatun opiskeluryhmää, joissa käydään läpi raamatun eri kirjoja jae jakeelta. Hellareissa vedettiin hatusta mannalappuja ja sen huomasi.

    Raamattua ei noihin aikoihin edes yritetty opettaa seurakunnassa kannesta kanteen. Vähän paheksuttiinkin, jos joku pyrki opiskelemaan raamattua oikein kommentaarien kanssa. Niissä oli kuulemma ihmisviisautta. Koska PH ja kaikki viisaus olivat tietenkin yksinomaan hellareilla.:) Uskon perusasiat jäivät monille aika hämäriksi, minkä olen tajunnut itsekin vasta myöhemmin.

    Äänestä

Tunsin hänet henkilökohtaisesti. Hyvä raamatunopettaja ja miellyttävä ihmisen

Äänestä

James Hirvisaari on tehnyt gradun Mauri Vikstenin armon teologiasta ja opetuksista.

Äänestä
  • Minäkin pidin Mauri Vikstenin tyylistä vaikka olin nuori, kun häntä kuulin.Hän oli terävän ja älykkään oloinen mutta hän ei puhunut kärkevässti eikä viiltävästi vaan hyvin persoonallisesti kosiskelematta yleisöä ,, siis vain asiaa.
    Hänestä huokui varmuus ja auktoriteetti ilman että pyrki korostamaan itseään.

    Varmaan puhetaito oli koulittu työväentaloillakin, sielläkin täytyi tietää mitä sanoo ja perustella se.

    Olen saanut vain harvoja profeetallisia sanoja kohdalleni, mutta yhden niistä Viksteniltä hänen puheensa päätteeksi .

    Äänestä

Suomen paras julistaja. Hänen opetuksissa ei jossiteltu se puhdasta kirkastettua Pyhän Jumalan sanan..

Äänestä
  • Ei. Kyllä Olavi Peltola on maailman paras.

    Mauri Viksten ja Juhani Kuosmanen ovat ehkä parhaat suomalaiset helluntailaiset puhujat. Kuosmasta olen livenä kuullut ja väitän että on parempi kun Viksten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

BlueBoy kirjoitti:

Millainen mies oli Mauri Viksten ?

Tiedän että hän oli lähetystyöntekijä ja kiertävä matkapuhuja, mutta en ole koskaan nähnyt häntä.

Olen kuullut että hän oli suosittu puhuja, opetti usein armosta ja johdatuksesta. Oli Lahden helluntaiherätyksen saarnaajana ennen lähetystyöhön lähtemistään.

Ehkä täällä on vanhempia uskovia, jotka ovat itse hänet nähneet ja tunteneet, ehkä jotakin voitte kertoa hänestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu