muistokirjoitus kristinuskolle

Kristinusko kuoli jo vuonna 1945, mutta asia ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Ihmiset jatkavat niinkuin mitään ei olisi tapahtunut...

Kristinuskon Jumala sairastui vakavasti vuonna 1941, kun juutalaisia alettiin järjestelmällisesti tuhota. Vakavan sairautensa vuoksi hän ei juurikaan kyennyt auttamaan "valittua kansaansa".

6 000 000 juutalaista murhattiin.

Ja sitten tuo Jumala lopulta kuoli elokuussa 1945. Tästä syystä hän ei voinut mitenkään estää 200 000 siviilin joukkomurhaa Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Kristillinen kirkko oli lopettanut itsensä jo 1930-luvulla. Sekä protestanttikirkot että katolinen kirkko olivat nimittäin täysin kyvyttömiä hillitsemään Saksassa tuolloin vallan ottaneita natseja. Itse asiassa on vahvaa näyttöä siitä, että molemmat kirkkokunnat olivat aktiivisia natsien tukijoita.
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuolla logiikalla juutalaisuus kuoli jo paljon aiemmin, koska J-la ei kyennyt/halunnut auttaa omaa rakasta kansaansa...

Mitä meille jäi jäljelle?

Äänestä

Toivottavasti me ihmiset osaamme nyt yhä paremmin auttaa itseämme sen opetuksen jälkeen.

* * *

Olkoot jokaisella kansalla oma kansallishaltiansa, mutta Jumala ei korottele ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Prachtstueck kirjoitti:

Kristinusko kuoli jo vuonna 1945, mutta asia ei ole saanut ansaitsemaansa huomiota. Ihmiset jatkavat niinkuin mitään ei olisi tapahtunut...

Kristinuskon Jumala sairastui vakavasti vuonna 1941, kun juutalaisia alettiin järjestelmällisesti tuhota. Vakavan sairautensa vuoksi hän ei juurikaan kyennyt auttamaan "valittua kansaansa".

6 000 000 juutalaista murhattiin.

Ja sitten tuo Jumala lopulta kuoli elokuussa 1945. Tästä syystä hän ei voinut mitenkään estää 200 000 siviilin joukkomurhaa Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Kristillinen kirkko oli lopettanut itsensä jo 1930-luvulla. Sekä protestanttikirkot että katolinen kirkko olivat nimittäin täysin kyvyttömiä hillitsemään Saksassa tuolloin vallan ottaneita natseja. Itse asiassa on vahvaa näyttöä siitä, että molemmat kirkkokunnat olivat aktiivisia natsien tukijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu