kivut vex

Kärsin nuorempana (nyt 57)kovista säryistä. Alaselkä, jalat, hartiat. Apua en lääkäristä saanut koska en halunnut syödä pelkästään särkylääkkeitä. Aloin siis etsiä muita vaihtoehtoja. Lääkäri suositteli hartia ja päänsärkyihin hierojaa, siitä se lähti elämä kohti kivuttomampaa aikaa. Minulla on ns.liian suora selkä, se tavallaan jumittuu ellei sitä hoida. Pahimmillaan en pystynyt esim. soppailemaan kuin tunnin, sitten oli pakko päästä istumaan.
Aloin käydä erilaisissa hoidoissa, etsin itselleni oikeaa. Parasta apua sain osteopaatilta. Lisäksi käyn silloin tällöin jäsenkorjauksessa,aromaterapiassa,rosenterapiassa,lymfassa. Kuulostaa varmaan hullulta teistä jotka ette tällaisiin hoitoihin ole tottuneet.
Lisäksi käyn joogassa, bailatinossa ja kävelen paljon. Näin pysyn hyvässä kunnossa enkä lääkäriä tarvitse. Ei tarvitse olla pitkää aikaa liikkumatta ja hoitoja ottamatta kun jo keho alkaa jäykistyä. Mielestäni, ellei mitään vikaa ole ja vaikka onkin, niin itsehoito auttaa omaan tilaan.
Kivuttomia aikoja teille kaikille, pitäkää itsestänne huolta.
0197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hoidan itseäni kirjoitti:

Kärsin nuorempana (nyt 57)kovista säryistä. Alaselkä, jalat, hartiat. Apua en lääkäristä saanut koska en halunnut syödä pelkästään särkylääkkeitä. Aloin siis etsiä muita vaihtoehtoja. Lääkäri suositteli hartia ja päänsärkyihin hierojaa, siitä se lähti elämä kohti kivuttomampaa aikaa. Minulla on ns.liian suora selkä, se tavallaan jumittuu ellei sitä hoida. Pahimmillaan en pystynyt esim. soppailemaan kuin tunnin, sitten oli pakko päästä istumaan.
Aloin käydä erilaisissa hoidoissa, etsin itselleni oikeaa. Parasta apua sain osteopaatilta. Lisäksi käyn silloin tällöin jäsenkorjauksessa,aromaterapiassa,rosenterapiassa,lymfassa. Kuulostaa varmaan hullulta teistä jotka ette tällaisiin hoitoihin ole tottuneet.
Lisäksi käyn joogassa, bailatinossa ja kävelen paljon. Näin pysyn hyvässä kunnossa enkä lääkäriä tarvitse. Ei tarvitse olla pitkää aikaa liikkumatta ja hoitoja ottamatta kun jo keho alkaa jäykistyä. Mielestäni, ellei mitään vikaa ole ja vaikka onkin, niin itsehoito auttaa omaan tilaan.
Kivuttomia aikoja teille kaikille, pitäkää itsestänne huolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu