Kaksi viikkoa sitten muutama kuukausi sitten paikattua hammasta alkoi kylmä vihloa julmetusti.
Tilasin ajan. Vihlonta lisääntyi ja otin jo lääkettä.Soitin hammaslääkärilleni ja pääsin tutkituttamaan hampaan ennen tilattua aikaa. Koputeltiin. Vihlovaa ja viereistä hammasta. Tuntui kipeältä.
Vuoden vanhoja röntgenkuvia katsottiin. Eipä näyttäisi olevan vikaa. Toinen hammas vielä juurihoidettu. Odotellaan virallista lääkäriaikaa ja avataan muovipaikka.
Päivä väliä. Kolmantena päivänä soitan aikaa .
Ei ollut. Kehotettiin soittamaan terveyskeskuksen kipupäivystykseen. Sieltä ei edes vastattu.
Ruinaamisen jälkeen , soitin kolmeen otteeseen,pääsin omalle hammasklinikalleni. Eri lääkäri paikalla.Hiukan kiukkuisena ja töykeänä. Olin suorastaan anteeksipyytävä,kun näin tuhlasin heidän aikaansa.
Taas katsottiin vuoden takaisia röntgeneitä.
Todettiin,että purenta on kipeyttänyt takahampaan.
Pitää ylimääräiset hioa pois. Kipeää hammasta hiottiin matalammaksi.NAM!
Kaiken varalta antibiootti- ja kipulääkeresepti.
Aamulla kova särky. Ei muuta ,kuin naapurikaupunkiin päivystykseen kunnalliseen.
Siellä otettiin ensi kerran kuva hampaista.
Kuvissa ei näkynyt mitään. Ei kun odottelemaan maanantaiaamua ja virallista hammasaikaa.
Aloitin kehotuksesta antibiootit ja vedin maksimit kipulääkkeet 800 mg ibuprof.
Kipu yltyi jaoli pakko mennä sairaalan päivystykseen hakemaan kipulääkettä. Panacodia.
Kaksi panacodia ja ibuprofeiini ja antibiootti.
Kipu ei pysynyt kovinkaan kauaa pois. Nukuin istualtaan nojatuolissa sen ,minkä nukuin.
Hirveät kaksi yötä maanantaihin.
Päätin,etten menekään omalle hammaslääkärille,koska en enää luottanut heihin. Menin kunnalliseen. Siellä kipeä hammas porattiin juurihoitotäytteet vaihdettiin ja väliaikainen paikka laitettiin. Kaikki tehtiin,mitä voitiin.
Kipu ei hellittänyt. Illalla mies soitteli yksityisiä hammaslääkäreitä läpi ja lopulta yhteen niistä pääsimme muiden asiakkaiden välissä.
Hammasta koputeltiin ja se oli kipeä!
Otettiin uudella hienolla laitteella laajt kuvat leuoista ja hampaista.
Löytyi lopulta syy.
Kipeän hampaan juuri ulottui poskionteloon asti ,jossa hyvänlaatuista kudoskasvua. Siitä kipu. Hampaan poisto edessä seuraavana päivänä.
Tosin,se lääkemäärä,jonka vedin aiheutti sitten niin hirveät mahaoireet,että oksensin seuraavana aamuna,enkä päässyt,kuin vasta kolmen päivän jälkeen poistattamaan hampaan.
Se ei ollut kiva kokemus,mutta kipua ei enää ole.
Siis vasta kuudennen hammaslääkärikäynnin jälkeen syy saatiin pois.
Nytpä haluaisin tietää,tekikö ensimmäinen hammaslääkariklinikka hoitovirheen,kun ei ottanut uusia kuvia vaan vain arvuutteli asiaa.
Sinne en enää mene vaan jatkan tässä uudessa lääkärissä,jossa tunnutaan osaavan asiat.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Erittäin vaikea sanoa mitään tapausta tuntematta, mutta sen perusteella, mitä potilasvahinkolakia tunnen, ei kuulosta sen tyyppiseltä tapaukselta että kyseessä olisi lain tarkoittama hoitovirhe. Mikä ei toki tarkoita sitä, etteikö kokemuksena olisi potilaalle erittäin epämiellyttävä. Onneksi syy viimein kuitenkin selvisi, vaikka nuo kaikki läpikäymäsi kuviot on kyllä paljon yleisempiä apukeinoja kuvaamassasi tilanteessa.
Virhe ainakin jos pyysit että otettas kuvat jo eka kerralla. mitäpä sitä vuoden vanhaa kuvaa järkeä katsoa. Ihan hölmöä tuollaisessa älyttömässä kiputilanteessa. Pitäs hammaslääkärin tietää, että noin vanhasta kuvasta ei selitystä löydy.
>Ei muuta ,kuin naapurikaupunkiin päivystykseen kunnalliseen.
>Siellä otettiin ensi kerran kuva hampaista.
>Kuvissa ei näkynyt mitään. Ei kun odottelemaan maanantaiaamua ja virallista
>Otettiin uudella hienolla laitteella laajt kuvat leuoista ja hampaista.
>Löytyi lopulta syy.
>Nytpä haluaisin tietää,tekikö ensimmäinen
>hammaslääkariklinikka hoitovirheen,kun ei ottanut
>uusia kuvia vaan vain arvuutteli asiaa.
Eli ensimmäinen ei kuvannut, toinen kuvasi, mutta kuvassa ei ollut muutoksia näkyvissä. Vasta kolmannen hammaslääkärin ottamassa kuvassa oli jotain muutosta nähtävissä.
Tällaista se elämä valitettavasti on: usein menee aikaa muuta päivä tai viikko ennen kuin pieniä muutoksia luussa pystyy näkemään.