Jos kaikki ajaisivat liikesääntöjen mukaan

Jos kaikki ajaisivat liikesääntöjen mukaan ja niiden velvoittamalla tavalla, ei olisi läheskään niin paljon ongelmia kuin nyt on.
14844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ongelmien häviämisen lisäksi poliisilla olisi enemmän resursseja muun rikollisuuden tutkintaan ja ehkäisyyn.

Äänestä
  • kaikki noudattaisivat lakia ja asetuksia ei tarvittaisi poliisisetiä ollenkaan.

    Äänestä

  • Densa kirjoitti:

    kaikki noudattaisivat lakia ja asetuksia ei tarvittaisi poliisisetiä ollenkaan.

    Näinhän ei kuitenkaan ole. Aina on joukossa mukana mädäntyneitä kappaleita ja tällöin tarvitaan myös virkavaltaa (sekä liikenteessä että muutenkin).

    Äänestä

Toisaalta riittäisi että kaikki ajaisivat toiset huomioiden ja ennakoitavasti. Ei olisi läheskään niin paljon ongelmia kuin nyt.

TArkkaavaisuutta ja huomaavaisuutta liikenteeseen, siitä se lähtee.

Äänestä

ja niiden velvoittamalla tavalla, romahtaisivat sakkotulot ja valtion olisi lisättävä sääntöjä ja kiristettävä rajoituksia, jotta hyvä tulonlähde ei tyrehtyisi.

Äänestä
  • sääntöjä ja rajoituksia?! Muutenhan me jouduttais sun logiikan mukaan vielä tiukempien sääntöjen ja rajoitusten häkkiin? NAURUA........

    Äänestä

  • rikkoa NÄITÄ kirjoitti:

    sääntöjä ja rajoituksia?! Muutenhan me jouduttais sun logiikan mukaan vielä tiukempien sääntöjen ja rajoitusten häkkiin? NAURUA........

    Harvoinpä säännöt löystyvät, ellei kansa osoita vahvasti tyytymättömyyttään niihin.

    Äänestä

  • Jos kukaan ei ajaisi autoa juovuksissa pitäisi juovuksissa käveleminen kieltää, jotta yhteiskunta saisi sakkotuloja.

    Jos kukaan ei kiertäisi veroja, täytyisi verovähennysten kirjaamisestakin sakottaa.

    Jos kukaan ei ryöstäisi kultasepänliikkeitä, täytyisi alennuksen pyytäminenkin määrätä rangaistavaksi teoksi.

    Jos kukaan ei varastaisi autoja, täytyisi luvallinenkin lainaaminen kieltää.

    Jos kukaan ei syyllistyisi väkivaltaan, säädettäisi halaaminen rangaistavaksi teoksi.

    Jos kukaan ei harjoittaisi salakuljetusta, rajan ylittäminen laukku kädessä olisi pakko kieltää.

    Jos kukaan ei kopioisi musiikkia laittomasti, säädettäisiin suihkussa laulaminen sakon uhalla rangaistavaksi teoksi.

    Äänestä

  • Eli näinkö: kirjoitti:

    Jos kukaan ei ajaisi autoa juovuksissa pitäisi juovuksissa käveleminen kieltää, jotta yhteiskunta saisi sakkotuloja.

    Jos kukaan ei kiertäisi veroja, täytyisi verovähennysten kirjaamisestakin sakottaa.

    Jos kukaan ei ryöstäisi kultasepänliikkeitä, täytyisi alennuksen pyytäminenkin määrätä rangaistavaksi teoksi.

    Jos kukaan ei varastaisi autoja, täytyisi luvallinenkin lainaaminen kieltää.

    Jos kukaan ei syyllistyisi väkivaltaan, säädettäisi halaaminen rangaistavaksi teoksi.

    Jos kukaan ei harjoittaisi salakuljetusta, rajan ylittäminen laukku kädessä olisi pakko kieltää.

    Jos kukaan ei kopioisi musiikkia laittomasti, säädettäisiin suihkussa laulaminen sakon uhalla rangaistavaksi teoksi.

    Sinä olet ääliö, kaikki suomalaiset ovat ääliöitä.

    Äänestä

Se suuri JOS.

Jos ihmiset kunnioittaisivat toisiaan, ei maailmassa olisi ensimmäistäkään sotaa.

Näin se vain on.

Äänestä
  • ei johdu kunnioituksen puutteesta vaan vallanhimosta ja uskonnoista.

    Äänestä

  • Densa kirjoitti:

    ei johdu kunnioituksen puutteesta vaan vallanhimosta ja uskonnoista.

    Tuohon ei tarvitse lisätä yhtään enempää.

    Äänestä

Jos kaikki ajaisivat liikennesääntöjen mukaan, liikeneessä vallitsisi täysi kaaos, anrkkia.

Äänestä
  • Suosittelen aukaisemaan sanakirja ja katsomaan kohtia Kaos ja Anarkia. Osaat jatkossa käyttää näitä sanoja oikein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-0-0- kirjoitti:

Jos kaikki ajaisivat liikesääntöjen mukaan ja niiden velvoittamalla tavalla, ei olisi läheskään niin paljon ongelmia kuin nyt on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu