Mitä sisältyy Helsingissä "kantakaupunki"-sanan sisälle? Siis mikä alue on kantakaupunkia?
Helsingin kantakaupunki?
7
5241
Vastaukset
- kertomaa
Näin sanoo wikipedia
Helsingin kantakaupunki oli alkujaan alue, joka kuului kaupunkiin ennen 1. tammikuuta 1946 tapahtunutta suurta alueliitosta. Alueliitoksen jälkeen käytettiin myös nimityksiä Kanta-Helsinki ja liitosalue, jotka yhdessä muodostivat Suur-Helsingin. Kantakaupunki eli Kanta-Helsinki tarkoitti kaupunginosia 1–27. Kaupungin hallinnossa käytettiin usein jakoa kantakaupunki – esikaupungit (ruotsiksi stadskärnan – förstäderna). Nimitykset liikekeskusta eli "city" ja ydinkeskusta alkoivat yleistyä 1960-luvulla.
Vuosien kuluessa liitosaluenimityksen käyttö alkoi vähetä ja samalla käsitteen kantakaupunki tarkkarajaisuus hämärtyä. Kantakaupunki-sanan merkitys alkoi riippua siitä, miten kukin puhuja sen ymmärsi. Se alkoi tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana. Melko usein kantakaupungiksi ymmärretään se alue kaupungista, jota raitiovaunut palvelevat.
Jo 1950-luvulla Suomenlinna (kaupunginosa numero 52) alettiin tilastoissa liittää kantakaupunkiin, jonne sen sijaintinsa vuoksi katsottiin kuuluvan. Monissa yhteyksissä myös Lauttasaaren (numero 31) katsottiin sopivan kantakaupungin yhteyteen.- näin o
ja nissa ratikat kulkee on keskustaa
- ratikat
näin o kirjoitti:
ja nissa ratikat kulkee on keskustaa
Onko mielestäsi esim. ratikka 10:n päättäri Pikku-Huopalahdessa keskustaa tai 4:n päättäri Munkkiniemessä? Ei todellakaan! Eipä tuo Arabiakaan enää keskustaa ole, jonne 6 menee, joten ei noin voi yleistää.
kantakaupunkiin kuuluvat mielestäni kaikki kaupunginosat Stockalta etelään, Krunikka, Kamppi, Kluuvi, Kallio ja Töölöt. Meilahti ja Vallila ovat nippa nappa knatakaupunkia, mutta esim. Pasila, Pikku-Huopalahti, Munkkiniemi, Arabianranta, Ruskeasuo yms. eivät kyllä enää varsinaiseen kantakapunkiin kuulu. Tosin eivät ole ns. lähiöitäkään, vana jotain siltä väliltä.
- O.Velin
Mannerheimintietä kuljettaessa Ruskeasuo olisi jo esikaupunkia. Samoin Munkkiniemi. Länteen mennessä Lauttasaari olisi esikaupunkia. Hämeentien suunnassa Hermanni-Vallila olisivat kantakaupunkia. Jotenkin näin se kai voisi olla. Mielestäni.
- minun mielestäni
Kantakaupunki on minulle sama asia kuin tiheästi rakennettu korttelikaupunki, jossa ratikat kulkevat tiheään ja on kivijalkakauppoja. Jotkut pitävät kantakaupunkina sitä aluetta, johon moottoritiet loppuvat Helsingin ydinalueella. Itse en pitäisi esim. Itä-Pasilaa kantakaupunkina, koska tällä perusteella myös muu tiheästi rakennettu kerrostaloalue Tapulikaupunki voisi olla kantakaupunkia, jota se ei todellakaan ole.
- minusta ovat
Kantakaupunkimaisia asuinalueita ovat Kallio, Sörnäinen, Punavuori, Kruununhaka, Etu-Töölö, Katajanokka, Eira, Kaivopuisto, Kaartinkaupunki...
- Tölikän tyttö
minusta ovat kirjoitti:
Kantakaupunkimaisia asuinalueita ovat Kallio, Sörnäinen, Punavuori, Kruununhaka, Etu-Töölö, Katajanokka, Eira, Kaivopuisto, Kaartinkaupunki...
Kantakaupungin käsittää Katajanokka, Kaartinkaupunki, Ullanlinna, Kluuvi, Punavuori, Eira, Kaivopuisto, Ruoholahti, Kamppi, molemmat Töölöt, Krunnunhaka, Kallio koko helahoitoineen eli jopa vielä Alppilan alue.
Pohjoisina rajakatuina voisi kantakaupungin ja esikaupungin välille vetää tyyliin Tukholmankatu, Töölöntulli, siitä viistottain Nordenskjöldinkadulle ja sieltä EI Pasilaan, koska ne minusta esikaupunkia, vaan Aleksis Kiven katu myöten Sturenkadulle, jonka eteläpuolinen osa kuuluu kantakapunkiin. Sturenkatu yhtyy Hämmentiehen Hermannissa Paavalin kirkon kohdilla ja siinä olisi myös hyvä raja kanta- ja esikaupungille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892658Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2041682- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411471Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641242Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 74906
- 45877
- 61845