Yksityisautoilu tai joukkoliikenne.
-> Yksityisautoilu ja joukkoliikenne.
Hankintaveron laskeminen nostaa ajoneuvoveroa.
-> Ei kannata sotkea keskenään.
Yksityisautoilun rajoittaminen
-> Perustuslain vastaista. Ei tule kysymykseenkään. Jokainen voi rajoittaa aivan itse harkintansa mukaan. Tietysti paikallisesti voidaan ottaa liikennesuunnittelussa huomioon, ei valtakunnallista tai poliittista toimintaa.
Autovero ja ympäristönsuojelu.
-> Ei nyt korreloi mitenkään. Mikäli toimis ei Suomessa olisi eu alueen saastuttavimpiin kuuluva autokanta.
Hankintavero ja valtion verotulot
-> Liikennesuunnittelun näkökulmasta ei merkitystä. Teoriassa ei ole mahdollista kerätä tuottoa. Käytännössä myös edellinen veron laskeminen lisäsi verotuottoja.
Tässä muutama äkkipikaisesti laadittu kohta kun ottaa pattiin tämä nykyinen suuri roskadissaajien määrä.
Varmasti lisää löytyy vaikka miten paljon jos asiaan paneutuu tarkemmin.
-> Yksityisautoilu ja joukkoliikenne.
Hankintaveron laskeminen nostaa ajoneuvoveroa.
-> Ei kannata sotkea keskenään.
Yksityisautoilun rajoittaminen
-> Perustuslain vastaista. Ei tule kysymykseenkään. Jokainen voi rajoittaa aivan itse harkintansa mukaan. Tietysti paikallisesti voidaan ottaa liikennesuunnittelussa huomioon, ei valtakunnallista tai poliittista toimintaa.
Autovero ja ympäristönsuojelu.
-> Ei nyt korreloi mitenkään. Mikäli toimis ei Suomessa olisi eu alueen saastuttavimpiin kuuluva autokanta.
Hankintavero ja valtion verotulot
-> Liikennesuunnittelun näkökulmasta ei merkitystä. Teoriassa ei ole mahdollista kerätä tuottoa. Käytännössä myös edellinen veron laskeminen lisäsi verotuottoja.
Tässä muutama äkkipikaisesti laadittu kohta kun ottaa pattiin tämä nykyinen suuri roskadissaajien määrä.
Varmasti lisää löytyy vaikka miten paljon jos asiaan paneutuu tarkemmin.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kuten huomaatte asian voi tuoda esille ilman pitkiä kirjoituksia.
Kyseiseltä palstalla en vastaava viisautta ja ulos antia ole löytänyt.
Täysi 10 , Kiitos!
______________________________
Jatka samaan malliin. Voivat vihdoinkin ymmärtää mistä on kysymys.
Tämä ( kirjoituksesi) jos mikä, täytyisi julkaista kaikkien tiedotus välineiden otsikoissa.
PS. Älä jatka ainakaan vielä listaasi, saavat/saamme hetken maiskutella.
"Ei makeata mahan täydeltä"
Näin se menee!
Peukkuja.
Lyhyemmästi:
Autoveron siirto (Lopetus) käyttömaksuihin jopa nostaa valtion verokertymää
Taas autoilija maksaa ajetusta KM:stä enempi!!
... ihan oikeasti ymmärtänyt?
Lisää rautalankaa: Autoveron poistolla ja käyttömaksujen suuruudella ei ole aikuisten oikeasti yhtymäkohtaa. Autoveron poisto lisää valtion muita verotuloja ja vähentää menoja, joten mitään käyttömaksujen tai polttoaineveron korotusta ei tarvita. Itse asiassa nuo korotukset syövät autoveron poiston positiivisia vaikutuksia.
Lainaus:
"Autoveron poisto lisää valtion muita verotuloja ja vähentää menoja, joten mitään käyttömaksujen tai polttoaineveron korotusta ei tarvita. Itse asiassa nuo korotukset syövät autoveron poiston positiivisia vaikutuksia."
-Mielestäni tuo yhtälö on aika vaikea näyttää toteen. Kaikki ihmiset eivät toimi kaavojen mukaan.
Onko sama jos ajaa kilometrit halvemalla (vanhalla)
vai
ajaa uudella ja maksaa pankkilainalla uutta autoa..
-Nyt voit valita, kohta et sitä pysty tekemään vaan jokainen ajettu metri on pian vieläkin "kalliimpi" kuin nyt.
-Elämme mielenkiintoisia aikoja Globalisaation kolkutelessa ovelle ja EU:n halutessa lisää rahaa jäseniltään saadakseen uusia maita tähtilippuunsa..
Sama:
"Lainaus:
"Autoveron poisto lisää valtion muita verotuloja ja vähentää menoja, joten mitään käyttömaksujen tai polttoaineveron korotusta ei tarvita. Itse asiassa nuo korotukset syövät autoveron poiston positiivisia vaikutuksia."
-Mielestäni tuo yhtälö on aika vaikea näyttää toteen. Kaikki ihmiset eivät toimi kaavojen mukaan.
"
wifferi:
Yhtälö on suhteellisen helppo näyttää toteen.
Lähtökohtaisesti kansalaisen tulotaso on vakio. Hänellä on siis tietty vakiomäärä rahaa käytettävissä kuukausittain.
Jos kiinteistä kuukausimenoista saa säästettyä esimerkiksi vaihtamalla pienempään asuntoon tai halvempaan autoon, jää kansalaiselle enemmän rahaa muuhun kulutukseen.
Lähes kaikki kuluttaminen on veronalaista vähintäänkin ALV:n osalta. Mitä enemmän ja laajemmalle alalle kulutuksensa jakaa, sitä enemmän kulutus työllistää ja sitä enemmän on veronmaksajia ja vähemmän verotuloilla tuettavia. Talousoppien mukaan "kiertoaika" on nopeampi, ja jokaisella kierrolla valtio ottaa enemmän veroa välistä.
Lyhyellä tähtäimella osa ihmisistä saattaisi säästää rahaa, mutta tämä käytettäisiin jonkin ajan kuluttua isompaa investointia varten. Senkin ajan minkä raha on säästössä, pankki käyttää sitä sijoitustoimintaan. Vastaavasti kuten pankille on sijoitustoimintaa kansalaisen autolaina ja asuntolaina.
Loppupäätelmänä on tosiaankin alkuperäisen lainauksen mukainen tilanne "valtion verotuotot ovat vakiot" koska "kansalaisten veronmaksukyky on vakio".
Yksinkertaista.
wifferi:
"Loppupäätelmänä on tosiaankin alkuperäisen lainauksen mukainen tilanne "valtion verotuotot ovat vakiot" koska "kansalaisten veronmaksukyky on vakio". "
Itse asiassa loppupäätelmä meni väärin. Päätelmä piti olla:
"Valtion verotulot kasvavat, koska rahan kiertonopeus kasvaa kun raha ei ole sidottu yhteen tuotteeseen vaan kiertää kulutussyklissä tuottaen arvonlisää joka kierroksella."
Eli olemme KPy:n mainitsemassa tilanteessa.
teoria. Eli menetetyt verotulot palautuisivat valtiolle takaisin suuremman automyynnin johdosta. Ja ne, jotka autoon eivät sijoittaisi ostaisivat jotain muuta. Tosiasiassa hämäräksi jää, miten pitkään autojen ostoinnostus kestäisi. Mitä senjälkeen tapahtuisi? Kaikkea ei laitettaisi kulutukseen, vaan sijoitettaisiin. Pystyisivätkö pankit tulouttamaan valtiolle menetetyt tulot.
Valtion budjetti raamitetaan vuodeksi kerrallaan. Verotulojen arviointi tulisi entistäkin vaikeammaksi ennustaa.
Yksittäisenä asiana tämä varmaan on oikein mutta.
Käsittääkseni liikenne vaikuttaa lähes kaikkeen toimintaan yhteiskunnassa. Tämän johdosta yksittäisten vaikutusten pohtiminen on tavallaan turhaa. Luultavasti kukaan ei ole edes esittänyt mitään topten listaa millä aloilla on eniten vaikutusta ja millä vähiten.
Tulisi vaan ymmärtää että toistaiseksi, kun teleportaatiota ei ole keksitty tms., henkilöautoilla liikkuminen on välttämätön osa yhteiskuntaa. Liikenteen osuus bkt:stä on aina vakio. Jos kuristat liikennettä, esim. henkilöautoilua, kuristat samalla koko kansantaloutta.
Joku tietysti heti sanoo että eikö sitten ole sama jos kaikki ajeltaisiin korollalla. Joku tässä teoriassa meni pieleen Neuvostoliitossa. Myös Suomessa ostetaan paljon muitakin autoja vaikka se korolla olisi järkevin monessa tapauksessa. Pitkällä tähtäimellä kuitenkin on selvästi paras systeemi että on kilpailua myös henkilöautojen valmistuksessa eikä nelipyöräisen kulkuneuvon valintaan puututa valtion mahtikäskyllä.
yksinkertaistettu:
" Eli menetetyt verotulot palautuisivat valtiolle takaisin suuremman automyynnin johdosta. Ja ne, jotka autoon eivät sijoittaisi ostaisivat jotain muuta. "
wifferi:
Kyllä. Juuri näin. Käytännössä sijoitustoiminta ei kovin paljon lisääntyisi tavallisen kansalaisen osalta. Ne jotka "sijoittavat" nytkin, saattaisivat sijoittaa enemmän lisääntyneen varallisuuden osalta. Toisaalta sijoitukset tuottaisivat lisää hyvinvointia sekä yritykseen että sen työtekijöille, sekä itse sijoittajalla, joka saa paremman tuoton.
Useimmilla "sijoitus" olisi omaan hyvinvointiin esimerkiksi paremman asunnon osalta ja varsinkin lisääntyneen pienkulutuksen osalta.
Talouden perussääntö on kuitenkin se, että mitä suurempi kiertonopeus, sitä enemmen työllistetään, tuotetaan jne. Ja käänteisesti sama asia.
Automyynti ei käytännössä lisäänny kovin montaa kymmentä prosenttia. Aluksi tulisi ostoryntäys, joka toisi ison verotulopaukun valtiolle. Sen jälkeen tilanne tasaantuisi autokaupan osalta, mutta vapautunut raha käytettäisin muihin hyödykkeisiin.
Itse asiassa budjetti on paljon helpompi ennustaa, kun taantuma-aikana autojen oston väheneminen ei vaikuttaisi niin suurella osuudella budjettiin.
"Verotulojen arviointi tulisi entistäkin vaikeammaksi ennustaa."
Kyllä pitäisi olla JO SELVÄÄ että nykyisen autoveron yksi heikkous on sen VAIHTELEVUUS vuodesta toiseen. Sama määrä veroja voidaan kerätä tusinalla muulla tavalla ja saada huomattavasti tasaisempi ja ennustettavampi vuositulo valtion budjettiin.
Mitäpä jos yrittäisit keksiä pitävämpiä perusteluja kovasti rakastamallesi autoverolle!
Tässä sinun malissa on pahoja kipupisteitä nuorille opiskelijoille,eläkeläisille,sotaveteraaneille,pätkätyöläisille sekä komennusmiehille...yms kaikissa yhteisenä tekijänä on raha. on hetkiä jolloin sitä vain yksinkertaisesti ei ole ollenkaan.
Nyt tulee hyvä ehdotus:
2-järjestelmää josta kaikki voivat valita aivan mielensä mukaan,nimittäin!
****Nykyinen järjestemä näille autoille,samoilla veroilla
****Tai uusille autoille verovapaa osto, mutta käyttö on kallista jos moottori kovasti on iso tai saastuttava. Ilman kilometriveroja.
Nyt kukaan ei voi olla kateellinen toisille,valinta olisi vapaa!
Saisi ajaa vaikka LADALLA!! jos sitä kuskia karehtii halvasta ajosta. VAstaavasti ladamies voisi ajaa mersulla, jos vain eläke siihen antaa periksi, fiksua vai mitä?
Eli en vastusta verovapaita autoja, mutta vanhalla ajavat eivät saa joutua uusien autojen maksajiksi. He ovat jo veronsa maksaneet siitä kalliisti.
Valtiolla on nyt enemmän rahaa kuin koskaan, joten rikaille anettu 500-milj. euroa voidaan antaa helpotusta myös autoveroon.
Verotuksella tulee ohjata turvallisempaan ja vähemmän saastuttavaan autokantaan. Silloin automaattisesti vanhojen autojen käytön verotuksen tulee olla kovempi, kuin uusien autojen. Vaatimus turvallisemmista autoista taas sulkee pienten autojen suosimisen pois.
Suomeksi sanottuna vanhoille romuille ja pienille autoille tulee lätkäistä kunnon käyttövero, jotta ne saadaan pois liikenteestä.
No mikä esittämässä mallissani oli vikana? siinähän pystyt tehdä juuri kuten haluat.
Lainauksia Kpy:ltä:
Verotuksella tulee ohjata turvallisempaan ja vähemmän saastuttavaan autokantaan. ""vanhojen autojen käytön verotuksen tulee olla kovempi, kuin uusien autojen.""
-Kyllä,pääsääntöisesti, mutta miksi sotaveteraanien tai muiden vähävaraisten pitäisi maksaa koko lysti?
""
Vaatimus turvallisemmista autoista taas sulkee pienten autojen suosimisen pois. ""
-Juuri tähän ollaan menossa. Valitettavasti. mutta mitä isompi,painavampi,suurimoottorisempi=sitä enemmän Co2% tulee putkesta ulos, eikö totta. Myös autovakuutukset ovat vahinkojen ja moottoritehojen takia näille korkeammat,valtiosta riippumatta tai koko autovero sopasta.
""
Suomeksi sanottuna vanhoille romuille ja pienille autoille tulee lätkäistä kunnon käyttövero, jotta ne saadaan pois liikenteestä. ""
-Määrittele romu.
1.Paljonko sillä on ajettu?
2.kuinka vanha "romu" on kun se saa tämän "statuksen"
3.onko taxi "Romu" jos sillä on ikää 3v.ja mittarissa on 280tkm, ja auto käy kuin kello ja ei ole naarmuakaan maalipinassa.Voisi ulkoisesti luulla aivan uudeksi autoksi,kun on pidetty hyvin.
4. onko auto romu jos mökin pappa sen uutena osti,eläkevuosien alkaessa ja ajaa sillä vain viikonloppuisin asioille. ikää on mutta mittarilukema on 30tkm ja katsastuksessa ei ole huomatettavaa auton kunnosta.
-Minusta tuntuu että tässä tehdään kiusaa autoilijoille,vaikeutetaan jokapäiväistä elämistä.
nyt unohdit tyystin suomen maantiedon faktat, asukkaiden maksukyvyn ja järkevän henkilökohtaisen taloudenpidon periaatteet - veronmaksajien tasapuolisesta kohtelusta puhumattakaan!
Olen tosi pettynyt tuohon heittoosi. Teoria on hyvä, mutta faktoja ei voida unohtaa ja sen kyllä tietävät poliittiset päättäjätkin, tai sitten ovat pian entisiä!
Suurituloiset hyötyvät eniten autoveron laskemisesta.
-> Eikö se 5xkalliimpi auto ole myös veron poistamisen jälkeen 5x kalliimpi? Myös alvia eli kulutusveroa menee 5 kertaa enemmän 5x kalliimmassa autossa. Ei se progressio nyt niin iso nykyään ole.
Kuvitelmat autoveron poistamisen valtiontaloudellisista vaikutuksista näyttäisivät perustuvan oletukseen, että kulutuskysyntä lisääntyisi ja tätä kautta entinen määrä verotuloja kertyisi ilman autoveroakin. Vaikuttaa kyllä aika kummalliselta mystiikalta tämä tällainen.
Siitä kai ollaan yhtä mieltä, ettei autoveron poisto sinänsä tuo kuluttajille lisää rahaa, ellei ehkä marginaalisesti esim. autokaupan työllisyyden lisääntymisen kautta. Tämän BKT-vaikutukset / vaikutus kansantalouden koko palkkasummaan ovat kuitenkin varsin pienet.
NO hyvä, autoveron poistamisesta siis seuraa, että kuluttajilla on 1.3 miljardia autoveroon ennen mennyttä rahaa käytettäväksi johonkin muuhun. Jos oletetaan, että tämä kokonaan käytettäisiin 22 %.n alv-kannan mukaisiin tuotteisiin, valtio saisi tasan saman määrän alv-tuottoa kuin tähänkin asti. Valtio olisi siis tuon 1.3 miljardia tappiolla. Asia tietysti muuttuisi toiseksi, jos tuo raha käytettäisiin kokonaan johonkin muuhun korkeasti verotettuun tuotteeseen, esim. viinaan tai tupakkaan. Silti valtio saisi omansa, jos tuon korvaavan tuotteen verokanta olisi täydet 100 %.
Mutta entäpä, jos väki ostaisi entistä enemmän autoja? Kuluttajilla pitäisi olla n. 7,5 miljardia UUTTA rahaa/vuosi, jotta 22 %:n alvilla kertyisi menetettyä autoverotuottoa vastaava määrä. Mistähän tuo rahamäärä tulisi? Joku ikiliikkujan keksijä tietysti väittää, että rahan aikaisempaa nopeammasta kierrosta. Taitaa vaan unohtua, että se raha pitää myös ansaita, jotta sen voisi kuluttaa.
Jos rehellisiä ollaan, valtiolla nyt vaan pitää olla varaa aidosti luopua tuloistaan. Jonkin osa rikkaimpien autoilijoiden saamasta hyödystä toki voi pistää köyhimpien maksettavaksi, niin kuin tapana on. Mutta ei varmaan´kaikkea. Laskelmia, propellipäät!
Hankintaverosta tiedetään tutkimusten mukaan ettei se tuota verotuottoja lisää budjetin loppusummaan.
Käyttömaksut ovat viellä niin uusia veroja että niistä ei tiedä olisiko niillä mahdollista saada verotuloja valtiolle.
Lähde Valkoinen kirja: eurooppalainen liikennepolitiikka vuoteen 2010
käyttömaksun ero:
"Hankintaverosta tiedetään tutkimusten mukaan ettei se tuota verotuottoja lisää budjetin loppusummaan."
Minkähän tutkimusten mukaan??? YKSIKIN riittää! Kyllä valtion budjetissa lukee että autovero tuottaa 1350 milj. euroa. Olisikohan VVM tehnyt virkavirheen, kun tuollainen summa ihan riihikuivaa rahaa on merkitty tulopuolelle.
Tuottaako joku muu vero jotain? Ovatko valtion menotkin pelkkää bluffia?
Yksi viitehän oli ym viestissä. Ko EU-pruju kannattaa lukea, siinä on monta oivallusta, vaikka johtopäätökset joskus ovatkin "mielenkiintoisia".
Vastauksena kysymykseesi voi sanoa, että on syytä epäillä jonkun VM:n virkamiehen tehneen virkavirheen. Minusta asia olisi ainakin syytä tutkia.
>Suurituloiset hyötyvät eniten autoveron laskemisesta.
Ei pidä paikkaansa. Suurituloiselle on yksi lysti mitä auto maksaa, tai jos on "vähemmän" suurituloinen, ostaa vähän halvemman auton, joka sekään ei kirpaise kauheasti kukkarossa.
Pienituloinen taas ei voi enää tinkiä tosi halvasta vielä halvempaan autoon, ja se pienikin raha on autoon on kovan ponnistamisen takana.
Pienituloisen etu on, että autot halpenevat. Sitten saa pienellä rahalla nykyistä parempia autoja.
No niin, Valkoinen kirja on luettu. Ei siellä ollut mitään sen tapaistakaan, että autoveron budjetoitu tuotto ei kertyisi jäsenmaiden kassaan. EU ei siis näytä pitävän tätä minään leikkirahana, ja jos pitäisi, niin miksi kenenkään olisi syytä huolestua autoverosta.
Olisikohan joku viisas osannut lukea ns. rivien väleistä jotakin muuta?
"Valkoisen kirjan linjauksen mukaan komission tarkoituksena on murtaa taloudellisen kasvun ja liikenteen kasvun välinen kytkentä. Keinoiksi komissio esittää liikenteen hinnoittelun uudistamista"
Ari Vatanen kommentoi raporttia: "Toisin kuin vuoden 2001 valkoinen kirja, uudessa ehdotuksessa keinot ovat paljon lähempänä tavoitteitamme edistää sekä sujuva liikenne sekä kansalaisille että yrityksille, taata puhdas ympäristö sekä saavuttaa hyvinvoiva Euroopan unioni. Jotta tämä toteutuisi, meidän tulee tunnustaa tie- ja ilmaliikenteen rooli, jotka joustavuutensa ja kustannustehokkuutensa johdosta vain harvoin ovat korvattavissa."
"Keep Europe Moving - Sustainable Mobility for the European Continent"
"Valkoisen kirjan linjauksen mukaan komission tarkoituksena on murtaa taloudellisen kasvun ja liikenteen kasvun välinen kytkentä. Keinoiksi komissio esittää liikenteen hinnoittelun uudistamista"
Tässä ei kyllä sanota, etteikö autovero tuottaisi rahaa niiden valtioiden kassaan, jotka sitä veroa kantavat. Hinnoittelu tarkoittaa itse asiassa verotusta. Komission mielestä sitä pitäisi uudistaa niin, että liikenne ei enää kasvaisi ainakaan samassa tahdissa kuin BKT kasvaa.
Ei tämä paperi muutoinkaan ole mikään tutkimus, ainakaan siitä, miten eri veromuodot tosiasiallisesti tuottavat tai ovat tuottamatta.
Sama koskee noita Vatasen lainauksia. Ei mitään uutta.
Alan jo kyllästyä.
Maksaahan ne suurituloiset enmmän verojakin joka käänteessä?
Hankintaverosta tiedetään tutkimusten mukaan ettei se tuota verotuottoja lisää budjetin loppusummaan.
Käyttömaksut ovat uusia veroja. Niistä ei ole tutkittua tietoa onko niillä mahdollista saada verotuloja valtiolle.
Voiko tätä nyt enää selvemmin sanoa?
"taloudellisen kasvun ja liikenteen kasvun välinen kytkentä".
Kyse ei ollut tutkimuksesta vaan tästä eurooppalaisesta muotivillityksestä nimeltä käyttömaksut.
Väärin meni!
voit nyt ajaa summalla "X" ja rahasi riittävät juuri.
uudistuksen jälkeen ajo vasta kirpaiseekin, ei kukaan osta autoa patsaaksi pihalle,vaan tarpeeliseen ajoon.
eli köyhä voi ajaa uudellakin autolla jos makselee uudesta autosta osamaksu erät vain pankille. Mutta kuten huomattu, harvemalla on varaa!
Uusikin ehdotus on jo susi!