Kyllä tämä palsta o pilalle ...

... mennyt. Viime aikoina avaukset ovat pääosin Olli Saarelan, Susannan tai Merjan asioita. Eihän niillä ole mitään tekemistä saitin aihepiirin, Keskustan ja sen harjoittaman polittiikan suhteen. Sheriffi ei osaa hoitaa virkaansa.

Samoin Vanhasesta on älyttämiä heittoja, jotka ovat koklipien epätoivoisia yrityksiä painaa tähän saakka suosituinta pääministeriämme.

Aikaisemmin asiaakin kirjoittaneet Kapi, Mielipidepankki ja Jäbäkin ovat menneet piloille. Kapi on lisännyt omien asioittensa jauhamista ja kepukaunassaan hän on edennyt vaarallisen pitkälle. Mpp kiihdyttää sosialidemokraattista jauhantaa, lisäksi hän sekaantuu maatalousasioihin, joista ei mitään ymmärrä. Jäbä saanut pahan Natotartunnan, jota hän jaksaa jäpättää.

Eipä tänne viitsi juuri enää kirjoitella.
372499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

**Eipä tänne viitsi juuri enää kirjoitella.
**

Sehän vahinko, jos et siirtele demaripalstalle siirrettyjä heinäluomahaukkujasi takaisin ainoan oikean puolueen palstalle, Oivaseni;-)

Äänestä

myös kepussa toimivista henkilöistä.

toivottavasti et enää kirjoita yhtään sekavaa juttua millekkään saitille

Äänestä
  • ... kepussa?

    Äänestä

Eipä tänne viitsi juuri enää kirjoitella.

Silti piti tulla tuo tänne sanomaan?

Äänestä

on suurimmallaan sitten 1974? Missä mennään ja mitä tekee Kepu?

Äänestä

Keskustalla menee hyvin ja kriitikoilla on aiheet loppuneet.

Kapiukkokin poistui takavasemmalle (paukkupierujen säestämänä).

Äänestä

Nyt en hoksaa!

Äänestä
  • panopuista

    Äänestä

  • netti-matin kirjoitti:

    panopuista

    Sellainen tapaus

    Äänestä

Kun sinä et linkkejä kuulemma avaa, niin avaan sinulle tämän, jonka joku on tuonne ylemmäs linkittänyt (ethän sinä pitempiä juttujakaam kuulemma lue, mutta ei tämä ole kovin pitkä, ja ON HYVÄ!)

Voi tätä Saarelaa (Timo Haapala, MTV3:n poliitiikan toimituksen esimies))

Millainen ministeri on sellainen, joka tulee eduskuntaryhmänsä kesäkokoukseen uuden poikaystävänsä kanssa tämän uudella moottoripyörällä, ilmoittaa saapumisestaan etukäteen lehtikuvaajille ja poistuu kaksipäiväisestä kokouksesta kahden tunnin (!) jälkeen varmistettuaan, että tapahtuma varmasti sai maksimaalisen julkisuuden?

Seuraavan päivän Ilta-Sanomissa olikin sitten komea kuva.

Siinä olikin kulttuuriministeri Saarelan panos keskustan budjettikokoukseen.

Nyt tämä Vienonen-Karpela-Saarela sitten poraa epäoikeudenmukaista kohteluaan hallituksen budjettiriihessä.

Niin makaa kuin petaa, sanotaan.

Nykyisen kehysbudjetoinnin idea on, että ministerit saavat esittää kuta kuinkin mitä tahansa, kunhan pysyvät maaliskuussa hallituksen yhdessä sopiman budjettikehyksen sisällä.

Saarelalle tämä tuottaa – ja on tuottanut aina – ylivoimaisia vaikeuksia.

Tälläkin kertaa hän tuli budjettiriiheen puutteellisesti valmistautuneena ja ilmeisesti luotti siihen, että hänen esityksensä opintotuen tulorajojen 20 prosentin korotuksesta menee läpi, vaikka hän ei sitä saanutkaan tungettua oman ministeriönsä budjettiesityksen raameihin. Jos Saarelalle tämä asia olisi ollut niin tärkeä kuin nyt tuntuu olevan, hän olisi sen ilman muuta sinne pistänyt. Mutta kun ei pistänyt. Se kannattaa muistaa esimerkiksi opiskelijoiden, että ministerin omilla listoilla muut asiat menivät tämän edelle.

Ehkäpä hän luotti viehätysvoimaansa liikaa. Se ei aina politiikassa riitä.

Viimeksi vuosi sitten silloinen Karpela toimi vastaavalla tavalla. Silloin hänet pelasti pääministeri Vanhanen.

Nyt ei pelastavaa enkeliä löytynytkään. Ja Saarela raivostui:

“Pelätään kulttuuriministerin onnistumisen vaalien alla tuovan liian suurta näkyvyyttä väärälle henkilölle”, Saarela itki Iltiksen yleisönosastossa

Hellanlettas.

Voi vain kuvitella, miten vaivautuneena pääministeri Matti Vanhanen yritti Ilta-Sanomien yleisönosastossa perjantaina ”tukea” Saarelaa, sillä itse asiasta Vanhanen ei käytännöllisesti katsoen kirjoittanut mitään.

Nyt keskustan kansanedustajat huokailevat, että Saarelan työtä pitää parsia – taas – eduskunnassa. Keskustan ryhmäjohtaja Timo Kalli ja demariryhmyri Jouni Backman ehtivätkin jo luvata, että ainakin opiskelijoiden ateriatuen korotus viedään eduskunnassa läpi.

Saarela yrittää tehdä näytelmän syntipukkia valtiovarainministeri Eero Heinäluomasta (sd.), mutta edes keskustan eduskuntaryhmässä tämä selitys ei enää tunnu menevän läpi.

- Paikkohommiinhan tässä pitää taas alkaa, ryhmässä huokaillaan.

Ja palataanpa vielä siihen Saarelan moottoripyörävisiittiin keskustan kesäkokouksessa: Monet Saarelan ministerikollegat ja useimmat kansanedustajat tuntuivat ottaneen sen vastaan suurin piirtein loukkauksena. Siis pari tuntia paikalla.

Ps.

Seuraavaksi ennustus: muutaman viikon sisään joko Anna, Me Naiset tai Eeva – mitä näitä nyt onkaan – kertoo kansikuvajutussaan (ja neljä aukeamaa sisäsivuilla; korut Carelian ja vaatteet ties mistä puodista), miten Saarelaa kohdellaan kaltoin ja miten hän taistelee kuin naarastiikeri miesten hallitsemassa poliittisessa maailmassa samaan aikaan lapsia ja uutta miestään hoidellen.

Mutta saapi nähdä, kuten pääkirjoitustoimittaja asian muotoilisi.

Äänestä

Totta puhut. Tällä saitilla thedään vain haittaa. Tällainen Hiatanteko on tietysti terroria. Toistan, se on terroria. Silloin kun erimieltä ja vastaa kirjoitukseen, niin siinä pitää olla ainakin yksi asia johon ottaa kantaa. Ja kaikki linki pitää poistaa. Joka kirjoittaa, niin perehtyköön asioihin ja kirjoittakoon. Mutta saittiterrorismi pitää poistaa.

Äänestä

...varsinkin, kun ymmärtämätön ylläpito ei anna sinuakin paremman kepumainoksen eli Keriksen täällä tarpeeksi paljon esiintyä!

Mutta menetys ei ehkä ole korvaamaton; vaikka emme ehkä enää niin usein kuulisi, että "Kekkonen pelasti Suomen" ja "Anneli ei valehdellut kertaakaan", kyllä täällä hauskuutta riittää. Jo vain ja kumppanit kyllä jatkavat yhden lauseen tutkielmiensa esittämistä, joista kuullaan, että "keskusta on muita parempi", "kapi on saitin suurin häirikkö" ja muuta yhtä älykästä ja yhtä hyvin perustellen esitettyä!

Kun tarkoituksesi oli varmaan nimetä tuossa kirjoittajat, joita pidät parhaimpina (Mpp, Jaba ja Kapi) niin unohdit siitä monia. Mm. Individi, Neutraalitarkkailija, Yksi kylähullu ja oikeastaan Ökyisännänkin pitäisi joukkoon kuulua! Ja Istvan on ehdottomasti yksi nasevimmin asian ytimeen iskevistä!

Jos nyt kuitenkaan emme vielä ihan hyvästejä jättäisi, joten saanen sanoa: "Jälleennäkemisen ihanassa toivossa! Kapi".

Äänestä

Jotta puhuttaisiin saitin aihepiuiristä niin otappa kantaa muutamaan ajankohtaisen teemaan jotka liitty hallituksen ja siis Kepun toimiin.

1) Onko Pekkarisen junailemassa etanolitehtaassa mitään järkeä kun yhden etanolilitran tuottamiseen menee puolitoistakertainen energiamäärä lopputulokseen nähden.

2) Onko Kepu pienyrittäjän asialla ajaessaan demareiden mukana yt-lain muutosta.

Äänestä
  • selvennystä.

    ".........kun yhden etanolilitran tuottamiseen menee puolitoistakertainen energiamäärä lopputulokseen nähden...."

    Tuo vaatii jo selvennystä tai linkkejä kehään.
    Älä nyt paskaa jauha.

    Äänestä

  • vaatii jo kirjoitti:

    selvennystä.

    ".........kun yhden etanolilitran tuottamiseen menee puolitoistakertainen energiamäärä lopputulokseen nähden...."

    Tuo vaatii jo selvennystä tai linkkejä kehään.
    Älä nyt paskaa jauha.

    Vai muistankohan väärin?

    Äänestä

  • vaatii jo kirjoitti:

    selvennystä.

    ".........kun yhden etanolilitran tuottamiseen menee puolitoistakertainen energiamäärä lopputulokseen nähden...."

    Tuo vaatii jo selvennystä tai linkkejä kehään.
    Älä nyt paskaa jauha.

    "Vihreä energia

    Kepu haluaa tislata tikkuviinaa ja ruokohelpiä etanoliksi bensan ja dieselin sekaan nimittämällä vihreäksi energiaksi sellaista energian tuotantoa, joka kuluttaa valmistusprosessissaan enemmän energiaa, mitä etanoli bensan ja naftan seassa antaa."
    ****

    Eipä siinä tarkemmin kerrottu, mistä tuo tieto on peräisin, mutta olettaisin, ettei Jäbä ihan hatusta vetänyt tuota?

    Äänestä

  • 23.1.2007 kirjoitti:

    hatusta nykässyt.

    Äänestä

  • ihan.... kirjoitti:

    hatusta nykässyt.

    Mutta nytpä siirsitkin itsellesi kätevästi todistustaakan.

    Todista, että on hatusta vedetty.

    Minä en ole se, joka tuossa väitti mitään, minä vedin vain esiin Jäbän kirjoituksen, jonka sinä nyt todistanet vääräksi?

    Äänestä

  • 23.1.2007 kirjoitti:

    "Vihreä energia

    Kepu haluaa tislata tikkuviinaa ja ruokohelpiä etanoliksi bensan ja dieselin sekaan nimittämällä vihreäksi energiaksi sellaista energian tuotantoa, joka kuluttaa valmistusprosessissaan enemmän energiaa, mitä etanoli bensan ja naftan seassa antaa."
    ****

    Eipä siinä tarkemmin kerrottu, mistä tuo tieto on peräisin, mutta olettaisin, ettei Jäbä ihan hatusta vetänyt tuota?

    Silmiin osuu ja korviin tarttuu koko ajan kaikenlaista hajatietoa.

    Tuo, että etanolilitran tislaamiseen kuluu 1,5 kertaa se energiamäärä, jonka etanoli bensan tai naftan seassa tuottaa, on tullut esiin aika usein mediassa.

    Tarkkaa lähdettä en osaa sanoa, kun en keräile mitään todistusaineistoja käräjille meno mielessäni.

    Äänestä

Olen täysin puolustusministeri Kääriäisen linjoilla: jos haluamme säilyttää uskottavan puolustuksen omin voimin, siihen on löydyttävä lähivuosina erittäin paljon rahaa, koska aseteknologia kehittyy ja kallistuu.

Jos siis emme pidä kalustoamme kehityksen tasalla, meillä ei ole uskottavaa puolustusta.

Toinen vaihtoehto on Nato, jossa puolustus on uskottavaa pienemmin kustannuksin.

Kyllä tämä järkevyys sinuunkin tarttuu, kunhan maltat funtsia kunnolla.

Äänestä
  • >Kyllä tämä järkevyys sinuunkin tarttuu, kunhan maltat funtsia kunnolla.<

    Tai sitten, kun/jos keskusta kallistuu Naton kannalle, Oiva on ehdottomasti samaa mieltä.

    Äänestä

  • ... puolusta. Nato-maiden puolustusmeneot ovat suurempia kuin Suomessa on nyt. Meillä on siis vara lisätä määrärahoja omaan itsenäiseen puolustukseen.

    Et vieläkään tajua, että Kääriäinen vain pelotteli suomalaisia Natolla, jotta saisi lisää rahaa puolustukseen.

    Natointoilijat, mm. Katainen pari päivää sitten, vetoavat siihen, että olemme jo itseasiassa Natossa kun osallistumme samoihin rauhanturvaoperaatioihin kuin Natokin. Ei rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatioilla ole mitään tekemistä sotilaallisen liittoutumisen kanssa. Ne eivät ole sellaista sotatoimintaa, jota varten sotilasliitot ovat. Niissä ei puolusteta omaa maata tai sotilasliittoa tahikka ei hyökätä toiseen maahan tarkoituksena valloittaa se, vaan toimitaan lähinnä sosiaalisin perustein päätarkoituksena suojella sisällisotien jalkoihin jääneitä sivilejä. Suojelua on myös se, että yritetään myös saada selkkaukset loppumaan.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... puolusta. Nato-maiden puolustusmeneot ovat suurempia kuin Suomessa on nyt. Meillä on siis vara lisätä määrärahoja omaan itsenäiseen puolustukseen.

    Eikö rohkeus riitä enää kommentoimaan? Säälittävää...

    kerikseltä. Hänellähän on mahtava omakohtainen kokemus esim. Suomen Puolustusvoimista!
    Hän on huomannut, kuinka korkealla tasolla se on, kun edes hän sinne päässyt. Määritelmä oli kuulemma: sekä jalat että latva B2.
    Varsovan liittoako kaipaat edelleen?

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... puolusta. Nato-maiden puolustusmeneot ovat suurempia kuin Suomessa on nyt. Meillä on siis vara lisätä määrärahoja omaan itsenäiseen puolustukseen.

    Et vieläkään tajua, että Kääriäinen vain pelotteli suomalaisia Natolla, jotta saisi lisää rahaa puolustukseen.

    Natointoilijat, mm. Katainen pari päivää sitten, vetoavat siihen, että olemme jo itseasiassa Natossa kun osallistumme samoihin rauhanturvaoperaatioihin kuin Natokin. Ei rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatioilla ole mitään tekemistä sotilaallisen liittoutumisen kanssa. Ne eivät ole sellaista sotatoimintaa, jota varten sotilasliitot ovat. Niissä ei puolusteta omaa maata tai sotilasliittoa tahikka ei hyökätä toiseen maahan tarkoituksena valloittaa se, vaan toimitaan lähinnä sosiaalisin perustein päätarkoituksena suojella sisällisotien jalkoihin jääneitä sivilejä. Suojelua on myös se, että yritetään myös saada selkkaukset loppumaan.

    Minä nyt vain otinkin kantaa siihen, että,jos kepu muuttaisi näkemystään Natomyönteiseksi, sinä kertoisit samantien, kuinka oivasti kepu toimii.
    Niinhän sinä aina teet.

    Onpa etovaa tuo keputuputus kakkosella parhaillaan.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... puolusta. Nato-maiden puolustusmeneot ovat suurempia kuin Suomessa on nyt. Meillä on siis vara lisätä määrärahoja omaan itsenäiseen puolustukseen.

    Et vieläkään tajua, että Kääriäinen vain pelotteli suomalaisia Natolla, jotta saisi lisää rahaa puolustukseen.

    Natointoilijat, mm. Katainen pari päivää sitten, vetoavat siihen, että olemme jo itseasiassa Natossa kun osallistumme samoihin rauhanturvaoperaatioihin kuin Natokin. Ei rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatioilla ole mitään tekemistä sotilaallisen liittoutumisen kanssa. Ne eivät ole sellaista sotatoimintaa, jota varten sotilasliitot ovat. Niissä ei puolusteta omaa maata tai sotilasliittoa tahikka ei hyökätä toiseen maahan tarkoituksena valloittaa se, vaan toimitaan lähinnä sosiaalisin perustein päätarkoituksena suojella sisällisotien jalkoihin jääneitä sivilejä. Suojelua on myös se, että yritetään myös saada selkkaukset loppumaan.

    Ota nyt huomioon yksinkertainen asia: uskottavan puolustuksen tason säilyttäminen, joka on Kääriäisen lähtökohta.

    Uskottava puolustus on sellainen, joka panee vieraan vallan tunnustamaan, että Suomeen hyökkääminen on sen verran suuri riski, ettei siihen kannata ryhtyä.

    Kun tuon jälkeen tunnustat itsellesi, että puolustukseen tarvittava kalusto, välineet ja aseet kehittyvät todella paljon (ja samalla kallistuvat vielä enemmän), niin ymmärrät että jälkeenjääminen kehityksestä merkitsee, että puolustus menettää uskottavuutensa.

    Niin meille jää kaksi vaihtoehtoa:

    1) itsenäinen puolustus joka maksaa paljon enemmän rahaa kuin nyt, eli edellyttää valtion budjetin rankkaa uudelleen järjestelyä tilanteessa, jossa samaan aikaan nousevat todella rankasti myös vanhushoidon menot.

    2) Nato-jäsenyys, jossa puolustuksen uskottavan tason säilyttäminen maksaa toki enemmän kuin nyt, mutta vähemmän kuin jos koettaisimme selvitä yksin.

    Kolmas vaihtoehto on tietenkin vähätellä tilannetta ja antaa puolustuksen tason laskea.

    Päätökset ovat poliittisia.

    Äänestä

Jos eniro perustaisi uuden palstan, jossa halukkaat saisivat keskustella sielunsa kyllyydestä J.K. Korhosesta ja hänen ominaisuuksistaan. Nytkin palstalla on parikin avausta, joissa puhutaan pelkästään Korhosesta, muttei sanaakaan tälle palstalle tarkoitetuista aiheista. Uudistuksen luulisi jo jonkin verran rauhoittavan kepu-saittia.

Mitä kepun politiikasta keskusteluun tulee, niin en oikein ymmärrä, mitä pahaa kepua kriittisesti arvioivissa kirjoituksissa on. Mitä ihmeen keskustelua semmoinen on, jossa samanmieliset kehuvat puoluettaan kilpaa?

Äänestä
  • ... kepua kriittisesti arvioivat kirjoitukset. Mutta niistä 90 % on vain tyhmiä, usein yhdenlauseen möläyksiä. Kriittisessä kijoituksessa pitää asia käsitellä analyyttisesti ja perustella sanomansa.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... kepua kriittisesti arvioivat kirjoitukset. Mutta niistä 90 % on vain tyhmiä, usein yhdenlauseen möläyksiä. Kriittisessä kijoituksessa pitää asia käsitellä analyyttisesti ja perustella sanomansa.

    sinä teet annelia puolustaessasi. Mitkään tosiasiat ei saa päätäsi kääntymään. Niissä tupailloissa tuollainen fanaattisuus on poikaa, mutta kaikille julkisessa keskustelussa tulee vastaan myös parempia vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... kepua kriittisesti arvioivat kirjoitukset. Mutta niistä 90 % on vain tyhmiä, usein yhdenlauseen möläyksiä. Kriittisessä kijoituksessa pitää asia käsitellä analyyttisesti ja perustella sanomansa.

    ...olemme samaa mieltä, kun sanot:

    >> Kriittisessä kijoituksessa pitää asia käsitellä analyyttisesti ja perustella sanomansa.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    ...olemme samaa mieltä, kun sanot:

    >> Kriittisessä kijoituksessa pitää asia käsitellä analyyttisesti ja perustella sanomansa.

    "Saitti on taas pilalla, kun KKK on palannut"

    Kyllä saitilla oli paljon hauskempaa parempia ja asiallisempia keskusteluja ennen kuin Korhonen tuli aloittamaan 10 000 roskakirjoituksen sarjaansa. Nimenomaan Korhonen aloitti järjestelmällisen muille keskustelijoille vittuilun, jolle ei loppua näy. Erityisesti Hietanen on tämän hullun kohteena ollut, mutta kaikki erimieliset ovat siitä osansa saaneet.

    Äänestä

Puhtain totuus Anneli Jäätteenmäen puhumassa lauseessa, "puhun niin totta kuin osaan". Lause on äärimmäisen rehellinen. Se on myös älyllisen primitiivinen ilmaus itsestään. Historiasta tunnemme kuolemattomia lauseíta, jotka on tyhmä valta-apparaatti tuominnut. "- se pyörii sittenkin", " tässä seison, enkä muuta voi", jne.

"puhun niin totta kuin osaan" on syntynyt tapahtuneesta ja suuntaa tulevaisuuteen. Myös ympäristö on vaikuttanut lauseen syntyyn. A.J. puheet po. asiasta olivat kaikki hyvin harkittuja. Kadehdittavan harkittuja.

Katsotaanpa vähän mitä tapahtui P. Lipposen ja presidentti G. W. Bushin neuvotteluissa.
Neuvottelun tuloshan oli se, että Bush ilmoitti Suomen kuuluvan läntiseen Irak-koaliittioon. P. Lipposen vierailua ja neuvottelua Bushin kanssa seurasi suuri joukko tv- ja muita toimittajia.
Niinpä Suomeenkin tieto kulki reali ajassa. Tarkoittaa, että Suomessakin tiedettiin kaikki ennen P. Lipposen kotiin paluuta.

Mitä tarkoittaa, mitä pitää sisällään Bushin julistus, että "Suomi kuuluu Irak-koaliittioon. (läntiseen Irak-koaliittioon)

Bushin Irak-sotatoimet ovat kaikkien tiedossa viimeistään nyt. Mikä oli suomen osuus koaliittiossa. Lyhyesti: Lipposen ja Tarja Halosen mukaan Suomi toimii humanitäärisesti ja antaa siten apua.

Sopimus: G. W. Bush kukistaa asevoimin Saddamin ja Suomi antaa humanitääristä apua.

Lipposen sitoutuminen Irak-koaliittioon merkitsee täydessä karmeudessaan: Sinä tapat ja minä hoidan haavoja, hautaan kuolleita ruokin ja vaatetan siviilejä. Ja kaikki tämä YK:n vastaisesti. YK ei ollut suostunut tällaiseen.
Yksinkertainen totuus on tämä: Presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Paavo Lipponen sitoutuivat sotimaan ohi YK:n Saddamin kukistamiseksi sotilaallisesti.

Jokainen meistä tietää ja ymmärtää, ettei sota ole vain suora tappaminen, vaan tappamisen jäljet on hoidettava pois, jotta eloon jääneet voisi jatkaa elämää.

Anneli Jäätteenmäki ei ole yksin vastustaessaan Lipposen ja presidenttimme tekoa, jolla - auttaa Bushia irakilaisten tappamisessa. Ja kun tappaminen on tapahtunut valheellisin perustein.

Äänestä
  • Sanoessaan "puhun niin totta kuin osaan" Anneli puhui ihan totta. Monessa muussa asiassa se on nähty, että hän ei tosiaankaan osaa puhua oikein totta.

    Äänestä

  • todistelet? kirjoitti:

    Sanoessaan "puhun niin totta kuin osaan" Anneli puhui ihan totta. Monessa muussa asiassa se on nähty, että hän ei tosiaankaan osaa puhua oikein totta.

    Dramatisoiminen ei kuulu hänen tyylinsä. Niinpä asian vakavapuoli jää usein verhoon. Hän uskoo lukijan tai kuulijan hyvyyteen tulkita asia oikein.

    Puch/Lipponen sopimuksessa on taustalla kysymys tappamisen hyväksymisestä. Siis sotilaallisesta väliinmenosta. Ja väliinmeno tarkoittaa ehdottomasti tappamista ja Lipponen lupasi olla korjaamassa raadot.

    Äänestä

kuin koko lännen leirissä
valhetta valheen perään ja kansalle vain sirkushuveja ja tyhjänpäiväistä katsottavaa ja luettavaa jottei se ehdi miettiä isompia asioita
Rapakon takaa sikäläinen eliitti näyttää mallia kuinka kansaa narutetaan tekaistuilla jutuilla joita sioniostimedia julkaisee
itse en seuraa mitään palstaa sen enempää kuin muitakaan enkä lue yhtää lehteä enkä katso tv:täkään
netistä saan googlen kautta hyvää tietoa jota mikään muu taho ei kerro
jos täällä kepusaitilla vain liikkuu ja tätä tietoa ahmii niin eipä tiedä maailman menosta mitään eikä ymmärrä miksi mitäkin tapahtuu
kauhea kuljetus on menossa eliitin toimesta

Äänestä

kuklouiogyohigy

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oivahärkönen kirjoitti:

... mennyt. Viime aikoina avaukset ovat pääosin Olli Saarelan, Susannan tai Merjan asioita. Eihän niillä ole mitään tekemistä saitin aihepiirin, Keskustan ja sen harjoittaman polittiikan suhteen. Sheriffi ei osaa hoitaa virkaansa.

Samoin Vanhasesta on älyttämiä heittoja, jotka ovat koklipien epätoivoisia yrityksiä painaa tähän saakka suosituinta pääministeriämme.

Aikaisemmin asiaakin kirjoittaneet Kapi, Mielipidepankki ja Jäbäkin ovat menneet piloille. Kapi on lisännyt omien asioittensa jauhamista ja kepukaunassaan hän on edennyt vaarallisen pitkälle. Mpp kiihdyttää sosialidemokraattista jauhantaa, lisäksi hän sekaantuu maatalousasioihin, joista ei mitään ymmärrä. Jäbä saanut pahan Natotartunnan, jota hän jaksaa jäpättää.

Eipä tänne viitsi juuri enää kirjoitella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu