Sanokaa voiko

oireilla niin, että kun lyön kantapään kovaa maahan niin siinä tuntuu pieni vihlaisun tapainen. Ei aina, mutta usein. Vai tarkoittaako se ilmanmuuta sitä, että hammas on jo juurihoidon tarpeessa?

Ja hammaslääkärissä siis olen käynyt edellisviikolla ja hammaslääkäri sanoi, että siinä ilmeisesti on reikä ja paikataan se parin viikon päästä. Ei puhunut sanallakaan juurihoidosta.

Asia vain huolestuttaa, koska hampaan pinnassa ei ole reikää. Ainoastaan siinä näkyy jotain tummaa eikä hammaslääkäri heti osannut sanoa edes sitä, että onko se reikä vai ei. Lopulta vain päätti, että on se varmaankin reikä.

Pelkään kuollakseni hammaslääkäriä ja nyt sitten pohdin, että jos pitää tehdä juurihoito. Lisäksi mietin, että mitähän se oikein tulee maksamaan. Ei ole yksityinen.
4517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joskus reiät eivät näy suoraan päälle päin, voi olla ns. valkoinen reikä. Voithan pyytää hammaslääkäriä ottamaan rtg-kuvan hampaasta.

Jos joudut juurihoitoon, niin pyydät vain puudutuksen. Itselläni ei ole sattunut siten ollenkaan. Olen meinannut jopa nukahtaa juurihoidon aikana, kun suu oli niin puutunut ja hammaslääkäri kertoili koko ajan lempeällä äänellä mitä tekee. Hinta riippuu täysin kuinka monta juurihoitokertaa tarvitsee ja minkälaista juurihoitoa.

Äänestä

kirjoittelija, kuin muutama keskustelu alaspäin..? Noh, minun mielestäni tulehtunut hammas kyllä oireilisi PALJON ENEMMÄN. Ja kyllä kai lääkärikin olisi sellaisen huomannut! Toisaalta, JOS se vaatisikin juurihoitoa, niin mitä sitten? YMMÄRRÄN PELKOSI IHAN TÄYSIN, koska pelkään itsekin tosi paljon hammaslääkärissä käyntiä! Mutta minulla on kokemusta juurihoidosta yht. 5 kertaa ja se ei juurikaan eroa hampaan paikkaamisesta. En muista ainakaan.. kyllä siinä erilaisia "ääniä" kuuluu, mutta mitään sen kummempaa siinä ei tunne, koska on puudutettu. Minulla yksi juurihoitokerta kesti korkeintaan 30 min. en nyt muista tarkallee, kun siitä on jo monta vuotta aikaa.. mutta ÄLÄ HÄTÄILE. KOita lohduttautua sillä, että elämässä on paljon pahempiakin asioita yms.. niin minäkin aina yritän, silti PELOTTAA..

Äänestä
  • Minulle h.lääkäri sanoi, että juurihoidetun hampaan ikä on n. 7 vuotta. Itselleni se tehtiin toisella lääkärillä liian heppoisin perustein ja hammas lohkeili vuosien mittaan. lopulta se tulehtui ja se jouduttiin vetämään pois. Nykyään vaadin kunnon perustelut, mikäli h.lääkäri haluaa juurihoidon tehdä!!

    Äänestä

  • n. 7 vuotta kirjoitti:

    Minulle h.lääkäri sanoi, että juurihoidetun hampaan ikä on n. 7 vuotta. Itselleni se tehtiin toisella lääkärillä liian heppoisin perustein ja hammas lohkeili vuosien mittaan. lopulta se tulehtui ja se jouduttiin vetämään pois. Nykyään vaadin kunnon perustelut, mikäli h.lääkäri haluaa juurihoidon tehdä!!

    Ja eipähän kukaan hammaslääkäri rupea tekemään juurihoitoa syyttä, yleensähän juuri on pahasti tulehtunut ja silloin se on tehtävä jos hampaan haluaa pitää. Mutta 7 vuotta? Mulla on kestänyt reippaasti yli kolmekymmentä vuotta eikä koskaan ole mitään ongelmaa ollut, ja toivottavasti kestää niin kauan kuin henki pihisee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


reikä hampaassa kirjoitti:

oireilla niin, että kun lyön kantapään kovaa maahan niin siinä tuntuu pieni vihlaisun tapainen. Ei aina, mutta usein. Vai tarkoittaako se ilmanmuuta sitä, että hammas on jo juurihoidon tarpeessa?

Ja hammaslääkärissä siis olen käynyt edellisviikolla ja hammaslääkäri sanoi, että siinä ilmeisesti on reikä ja paikataan se parin viikon päästä. Ei puhunut sanallakaan juurihoidosta.

Asia vain huolestuttaa, koska hampaan pinnassa ei ole reikää. Ainoastaan siinä näkyy jotain tummaa eikä hammaslääkäri heti osannut sanoa edes sitä, että onko se reikä vai ei. Lopulta vain päätti, että on se varmaankin reikä.

Pelkään kuollakseni hammaslääkäriä ja nyt sitten pohdin, että jos pitää tehdä juurihoito. Lisäksi mietin, että mitähän se oikein tulee maksamaan. Ei ole yksityinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu