karvattomien apinoiden viimeinen tilaisuus

Tuli luettua taas iltasanomista mitä voimme ilmastonmuutoksen takia odottaa tulevaisuudelta. Merien nousua ja lajien joukkotuhoa, lopulta myös varmaan erään karvattoman apinalajin tuhon.

Meille on annettu vapaa tahto mellastaa tällä planeetalla ja tässä on tulos: Raha on elämää tärkeämpi.

Ihminen on tyhmin eläin maailmassa.
2196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Evoluutiobiologian näkökulmasta ihminen on vain yksi eläin muitten joukossa.


Eräissä uskonnoissa toki ajatellaan, että ihminen on saanut Jumalalta tai jumalilta vapaan tahdon toteuttaa ihmisyyttään. Kristinuskossa vapaus ja vastuu annettiin yhtä aikaa, kun Jumala käski ihmisen "viljellä ja varjella" maata.

Jos kuitenkin oletetaan ihmisten olevan karvattomia apinoita jotka ovat syntyneet sattuman kautta, niin ei meille silloin kukaan tai mikään ole mitään antanut, vaan kaikki on vaan kehittynyt ja ihminen on osa kehitystä ja kehityksen kulkua. Tavallaan ihminen ei ole "vastuussa"; jos kaikki perustuu sattumalle ja on osana kehitystä. Eihän heinäsirkatkaan koe moraalista vastuuta siitä, kun ne vetää sileeksi koko pellon ja lentää seuraavalle pellolle tuhoten aina sadon toisensa jälkeen...

Äänestä
  • Sillä ei ole väliä kuka meidät on luonut tai ei ole luonut, vaan sillä on väliä mitä me teemme sillä elämällä ja älykkyydellä ja vastuulla minkä olemme saaneet. Ja emme ole tehneet kovin hyvin.

    Kyllä ihminen on vain yksi eläin muiden joukossa, mutta muistuttaa käyttäytymiseltään enemmän virusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YHVH kirjoitti:

Tuli luettua taas iltasanomista mitä voimme ilmastonmuutoksen takia odottaa tulevaisuudelta. Merien nousua ja lajien joukkotuhoa, lopulta myös varmaan erään karvattoman apinalajin tuhon.

Meille on annettu vapaa tahto mellastaa tällä planeetalla ja tässä on tulos: Raha on elämää tärkeämpi.

Ihminen on tyhmin eläin maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu