Keskustelutaidot

Itse olen vähän vanhempi aikuinen ja edistystä ei ole tapahtunut. Sama juttu kuin sinulla, kahden kesken keskustelu onnistuu, jopa kolmen kesken, mutta kun paikalla on neljä, hahmotus on jo hyvin vaikeaa ja mykän puolelle menee. Tämä on ihan hyvä jos muut osaavat hyväksyä sinut tuollaisena, mutta valitettavasti usein saa omituisen mykistelijän leiman tämmöisestä hiljaa olemisesta.
Mutta tietääkö kukaan olisiko esim. kognitiivisesta terapiasta apua? Itse luulisin että olisin oppinut jos olisin saanut jotain "valmennusta". Uskonpa että se olisi vieläkin mahdollista. Mutta nuorille asia on tietenkin tärkeämpi, koska elämä on alussa. Sinulla on etuna se, että tiedät olevasi as-henkilö. Sinun ei tarvitse miettiä, että miksihän olet niin erilainen, voit mennä suoraan ongelmien ytimeen.

lähes nelikymppinen enkä vieläkään osaa keskustella ryhmässä.

Minulla ei ole AS, mutta tunnistan paljon oireita. Keskustelussa olen hidas, en ehdi aloittaa sanottavaani, kun joku toinen ehtii jo väliin. Kahden kesken keskustelussa jotkut luulevat minua huonokuuloiseksi.

En tiedä, onko aspergeriudessa kyse tästä samasta. Harjoittelusta ei taida olla paljon apua, aivot ei vaan kykene käsittelemään kuulemaansa nopeammin. Rohkeutta puhumiseen, jos se on ongelma, voisi varmaan oppia muiden yhtä hitaiden kanssa tai terapiaryhmässä. Tarvitset ihmisiä, jotka haluavat kuulla, mitä sinulla on sanottavaa, eivätkä julista vain omaa kantaansa. Itse edistyin jo aika paljon, kun uskalsin sanoa mielipiteeni ryhmässä.

Sosiaalisiin tilanteisiin vain kylmästi heittäytymällä varmaan pelkästään kuormittaa itseään liikaa. Sanotaan, että näitä taitoja voi mekaanisesti opetella AS-kuntoutuksessa. Minulla sellaisen pitäisi alkaa nyt kevään korvilla, mutta en vielä tiedä sen sisällöstä paitsi sen, että siinä panostetaan juuri näihin sosiaalisiin taitoihin.

En pysty sanomaan ryhmässä lähes mitään enkä tiedä, milloin on oma vuoroni puhua. Pää ikäänkuin lyö tyhjää. Sitten hermostun siitä entistä enemmän, kun paineet kohdistuvat minuun ja alan panikoida. Minulla on nyt myös diagnoosi paniikkihäiriöstä. Kahden kesken pystyn tosiaan keskustelemaan vieraan ihmisen kanssa, mutta silloinkin mieluiten pitäisi etukäteen tietää aihe ja saada oma rauha keskustelurepliikkien muodostamiselle. Eikä missään nimessä pitäisi kulua voimavaroja eleiden ja ilmeiden ja toisen tarkoitusperien miettimiseen.

Ainakaan itse en ole oppinut keskustelemaan ryhmässä edes 40 vuodessa. Kognitiivisesta terapiasta voi olla paljon apua sosiaalisten pelkojen ja jännittämisen voittamiseen tai käytännön asioiden opetteluun, mutta ei muuten. Assit eivät ole kuitenkaan keskimäärin sen ujompia kuin muutkaan ihmiset, vaikka saattavat antaa sellaisen vaikutelman.

Assin vetäytyminen johtuu yleensä ihan muista syistä kuin peloista ja jännittämisestä. Miten sitä muka pystyy toimimaan ryhmässä normaalisti, jos aivot eivät kerta kaikkiaan pysty esimerkiksi tunnistamaan ilmeitä tai jos kaiken ottaa kirjaimellisesti tai jos on aina vähän epärytmissä muitten kanssa? Ryhmässähän sellainen tietynlainen pienimuotoinen "joukkohurmos" on tärkeää, me-hengeksi sitä kai kutsutaan. Jos assi ei pysty sellaista aistimaan, niin kuinka hän voisi toimia ryhmässä kuten muut?

Tavallaan kuitenkin viihdyn tutuissa ryhmissä, sillä ne tarjoavat toimintaa ja ajankulua, mutta olen niissäkin yleensä se outolintu joka on hiljaa kun muut keskustelevat tai sitten suuna ja päänä pitämässä monologia.

Näköjään aika monella on sama ongelma. Mun on usein vaikea jopa lähteä porukasta pois, kun paikalta ei oikein voi poistua mitään sanomatta enkä tunnu saavan sopivaa suunvuoroa millään. Näin siis silloin, kun kaikki porukassa tuntee toisensa aika hyvin ja juttua tulee niin nopeaan tahtiin ettei perässä meinaa pysyä millään. En usko että musta tulisi mitään suupalttia, vaikka uhraisin seuraavat 10 vuotta täysipäiväiseen keskustelun opetteluun, mutta eiköhän tästä kuitenkin pikkuhiljaa kehity.

Se voisi ainakin auttaa, jos pääsisi keskustelemaan muiden samoista vaikeuksista kärsivien kanssa. Olin kerran yhdellä työväenopiston kurssilla, jossa harjoiteltiin esiintymistaitoja, ja siihen kuului ryhmäkeskustelu jossa jokaisella oli käytettävissä tasan tietty määrä puheenvuoroa. Kaikki joutui siis miettimään ennen kuin avasi suunsa, ja hitaan etenemisen ansiosta tunsin kerrankin olevani täysivaltainen keskustelun jäsen ja pystyin kertomaan mielipiteitäni. En ole varma mutta luulen, että jos jotain vastaavaa tekisi tarpeeksi kauan ja säännöllisesti, se helpottaisi myös nopeampitahtisiin keskusteluihin osallistumista.

Luultavasti harjoittelu auttaakin, kunhan onnistuu osallistutumaan keskusteluun. Voitko kertoa ongelmastasi jollekin luotettavalle ystävälle, joka voisi koittaa tehdä keskusteluista sellaisia että sinun on helpompi osallistua niihin?

Kyllä uskon, että voit oppia keskustelutaitoja. Muistan, että lapsena pystyin hyvin keskustelemaan pienissä ryhmissä, tuttujen kavereiden kanssa.
Myös aikuisten kanssa osasin jonkin verran keskustella.
Tosin usein romahdin luennoimaan kiinnostukseni kohteista ja tein sitä mielelläni. Samoin monesti hölisin kaikkei tyhmää ja osoitin suhteellisuudentajuttomuuteni.
Vieraiden ihmisten kanssa en osannut puhua mitään. En tiennyt, mistä heidän kanssa saattoi puhua, tai mistä he halusivat puhua.

Yleensä kaikkien kanssa oli se ongelma, että monet romahtivat puhumaan todella tylsiä asioita, jolloin lähinnä vaivuin omiin ajatuksiini ja annoin toisen hölistä yksinään.
Ryhmissä, joissa oli vähän vieraampia ihmisiä, olin hiljaa. En osannut sanoa mitään.

Murrsoiässä aloin ehkä enemmän luennoimaan. Tosin osasin vapautua sopivassa, tutussa seurassa ja olla hyvinkin iloinen ja spontaani.

Aloin kuitenkin seuraamaan keskusteluja murrosikäisenä ja vaivuin harvemmin ajatuksiini.
Tuolloin minulla olikin jo paljon puhuttavaa ja mielipiteitä.
Mutta katsoin yleensä, että vaikeneminen on viisautta. En pitänyt ihmisistä, jotka röyhkeästi toivat itseään esiin toisia ajattelematta.
Omat mielipiteeni olisivat olleet liian radikaaleja sanottavaksi. Ajattelin yleensä kaikesta erilailla ja näin kaiken erilailla.

Tähän päivään saakka ja erityisesti iän karttuessa olen joutunut toteamaan, että suurin osa ihmisistä on niin täysiä idiootteja, ettei heidän kanssaan ole edes syytä keskustella.
Heidän ajatusmaailmansa pyöriin merkityksettömien ja tylsien asioiden ympärillä, enkä osaa samaistua sellaisiin ihmisiin.
Keskusteleminen suurissa syhmissä vieraampien ihmisten kanssa on edelleen vaikeaa. Mielestäni se johtuu paljon siitä, että seura on liian erilaista, eikä minulla ole heidän kanssaan yhteistä puhuttavaa.
Erityisesti suuressa ryhmässä, jossa muut ovat eri sukupuolta, on vaikea puhua mitään. Eipä oikeastaan kiinnostakkaan puhua.

Uskallus on myös vaikeaa, koska olen erittäin ujo.

Jossain vaiheessa opin puhumaan toisia miellyttävemmin, niin, että en enää luennoinut kiinnostuksen aiheistani. Nykyään minun pitäisi ehkä enemmänkin tuoda niitä esiin.

Olen oppinut jonkin verran small talkia ja pystyn jopa vetämään keskutelua pienessä ja tutussa ryhmässä.
Osaan puhua ja tiedän niin monesta asiasta, että yleensä aiheen puolesta ei ole ongelmia, jos kysessä on pienempi määrä ihmisiä.
Ujous on ongelma, mutta sen ongelman suuruus riippuu seuran käytöksestä ja sopivuudesta.

Toisinaan huomaan, etten saa sanottua asiaani kokonaan, kun joku puhuu päälle. Puhun yleensä mielenkiintoa ylläpitävästi ja yllättävästi, mutta joitain ihmisiä haittaa liika nokkeluuteni ja he haluavat peittää minun loistavuuteni, puhumalla päälle ja vääristelemällä tarkoitusperiäni.

Usein keskustelussa haittana voivatkin olla ihmiset, jotka kokevat minut uhaksi itselleen. Tällaisia ihmisiä ovat erilaiset luennevikaiset, sekä sellaiset, jotka eivät jostain syystä vain pidä minusta.

Löytäisitköhän mistään sellaista ryhmää, jossa sinut huomioidaan tavallista paremmin? Opin itse paljon ryhmässä toimimisen kirjoittamattomia sääntöjä Alfa-kurssilla, jonka pienryhmissä kaikkia rohkaistiin puhumaan ja kaikille annettiin tarpeeksi aikaa asioiden miettimiseen. Ilmapiiri kurssilla oli muutenkin kannustava. Olen edelleen tavallista hiljaisempi ja passiivisempi ryhmissä, mutta Alfan aikana tapahtui paljon kehitystä parempaan päin.

Alfa-kursseilla käsitellään kristinuskon perusteita ja niitä järjestää monet kristilliset tahot ympäri Suomen, mutta varmasti sopivia ryhmiä löytyy myös seurakuntien ulkopuolelta, ainakin jos jaksaa nähdä etsimiseen vaivaa.

seuraavasti:

Joku toinen ottaa aloitteen. Minä käytännössä vastailen kysymyksiin ja nyökyttelen. Puhuminen jää toiselle. Suuremmassa ryhmässä en yleensä edes viitsi yrittää puhua.