Korvauksia?

Eli, autoni (Madallettu Nissan 200) hajosi,siis öljypohjaan tuli pahoja naarmuja ja etuhelmaan halkeamia,myös pakoputki lommoontui, kun ajoin katsastetulla ja siten täysin lainmukaisella autollani hidastetöyssyyn vauhdilla 40 km/h (se on suurin sallittu nopeus kyseisellä tiellä).

Olen ajanut täysin nopeusrajoituksen mukaisesti ja silti kunnan hidastetöyssyt hajottivat täysin laillisen autoni. Kenelle teen korvausvaatimuksen,vaadin että edellämainitut osat vaihdetaan uusiin täysin samanlaisiin osiin,arvioitu hinta remontille on noin 4300e.
Kyseessä Nurmijärven kunta. Kunnan sivuilta en löytänyt numeroa johon soittaa tälläisessä tapauksessa,joten minne nyt otan yhteyttä? Autossa on oli kaveri kyydissä lisätodiistajana että kyseiset vahingot johtuivat kovasta pohjakosketuksesta.
252639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

pyytää, mutta on 100%:n varmaa, ettet saa korvauksia.

Äänestä
  • Eihän tämä mikään NL ole,että valtiovalta voi tehdä mitä tahansa ilman vastuuta.

    Jos autosi todella on ollut katsastettu ja ajoit nopeusrajoituksen puitteissa,ja auto hajosi töyssyyn on kunta alueensa tiekunnossapidosta vastaavana toimijana korvausvelvollinen sillä sen laiminlyönti on aiheuttanut tämän menetyksen. Eihän kukaan voi olettaa että katsastetulla autolla laillisella nopeudella ajava joutuu valtaviin taloudellisiin menetyksiin vain sen takia että ajaa laillista nopeutta katsastetulla autolla.

    Suosittelen ottamaan yhteyttä tiekunnossapidosta vastaavaan elimeen(lienee yksi henkilö tuon kokoisessa kunnassa) välittömästi.

    Äänestä

  • korvaukset. kirjoitti:

    Eihän tämä mikään NL ole,että valtiovalta voi tehdä mitä tahansa ilman vastuuta.

    niin sitten yhteys häntä valvovaan esimieheen. Viimekädessä oikeusasiamies tarkastaa virkamiehen toiminnan lainmukaisuuden,toivotaan että sinne asti ei tarvitsisi mennä.

    Äänestä

  • nikottelee kirjoitti:

    niin sitten yhteys häntä valvovaan esimieheen. Viimekädessä oikeusasiamies tarkastaa virkamiehen toiminnan lainmukaisuuden,toivotaan että sinne asti ei tarvitsisi mennä.

    tieosuudella on mainintakin töyssyistä, käyvät mahdollisuustesi kevyiksi.
    Varsinkin kun ajonopeudestasi ko. hetkellä tuskin löytyy puolueetonta näyttöä.

    Kyllä sitä tervettä järkeä tuolla tien päällä saa käyttää, jos sitä on. Välttyisi monenlaisilta ongelmilta.

    Äänestä

  • kyseisellä kirjoitti:

    niin tottakai saat korvaukset. Esimerkiksi jos toinen heijastintolppa puuttuu(usein ne kummatkin muuten puuttuu),niin silloin kuski ei voi olettaa ajavansa töyssyyn. Kyllä kunta vastaa näistä taloudellisesti. Tee valitus,saat rahat ja kunta joutuu siloittamaan/poistamaan töyssyn.

    Äänestä

  • töyssyistä ole kirjoitti:

    Löytyy sellainen hidastetöyssy, josta ei ole mainintaa?? Ja ne ovat vielä paljain silmin havaittavissa.

    Lisäksi, kun käytämme puhdasta maalaisjärkeä, niin jo nimi hidastetöyssy näin puhekielessä, tarkoittaa sitä, että sen kohdalla hidastetaan. Siksi ne ovat siinä tiessä.

    Äänestä

  • korvaukset. kirjoitti:

    Eihän tämä mikään NL ole,että valtiovalta voi tehdä mitä tahansa ilman vastuuta.

    Jos autosi todella on ollut katsastettu ja ajoit nopeusrajoituksen puitteissa,ja auto hajosi töyssyyn on kunta alueensa tiekunnossapidosta vastaavana toimijana korvausvelvollinen sillä sen laiminlyönti on aiheuttanut tämän menetyksen. Eihän kukaan voi olettaa että katsastetulla autolla laillisella nopeudella ajava joutuu valtaviin taloudellisiin menetyksiin vain sen takia että ajaa laillista nopeutta katsastetulla autolla.

    Suosittelen ottamaan yhteyttä tiekunnossapidosta vastaavaan elimeen(lienee yksi henkilö tuon kokoisessa kunnassa) välittömästi.

    Samalla periaatteellahan sitten pitää saada korvaukset siitäkin, jos jäisellä ja mutkaisella paikallistiellä nopeusrajoituksen mukaan ajaen auto lähtee lapasesta ja päätyy katolleen pellolle.

    Miltä näyttää tekstisi hieman muunnettuna?

    Jos autosi todella on ollut katsastettu ja ajoit nopeusrajoituksen puitteissa,ja AUTO LÄHTI LUISTOON PÄÄTYEN KEULA EDELLÄ VALAISINPYLVÄÄSEEN on kunta alueensa tiekunnossapidosta vastaavana toimijana korvausvelvollinen sillä sen laiminlyönti on aiheuttanut tämän menetyksen. Eihän kukaan voi olettaa että katsastetulla autolla laillisella nopeudella ajava joutuu valtaviin taloudellisiin menetyksiin vain sen takia että ajaa laillista nopeutta katsastetulla autolla.

    Uskotko että olisi mahdollista saada korvaukset?

    Äänestä

mitä haittaa niistä naarmuista pohjassa.
Vai että 4300e!!! Ei noi 3 vikaa maksa niin paljoa ja vaikka maksais ni ei kannata ku ei sun riisikippos arvokaan ole hädin tuskin tollasta summaa!!!

Äänestä
  • Onko se sinulta pois jos joku joka on ajanut laillista nopeutta laillisella autolla (eikä tietenkään voi ajaa koko ajan 10 km/h vauhtia vaan siksi että ei tiedä milloin tulee seuraava puutteellisesti merkattu töyssy) ja auto menee rikki. Suomijunttikateellinen nilkki.

    Äänestä

  • kateellinen kirjoitti:

    Onko se sinulta pois jos joku joka on ajanut laillista nopeutta laillisella autolla (eikä tietenkään voi ajaa koko ajan 10 km/h vauhtia vaan siksi että ei tiedä milloin tulee seuraava puutteellisesti merkattu töyssy) ja auto menee rikki. Suomijunttikateellinen nilkki.

    vikaa jos ei näe 40km/h nopeudessa hidastetöyssyä...ihan sama on merkattu vai ei.
    Ehkä tässäkin on ollut nopeutta enemmän kuin 40km/h ja sitten näytetty kavereille miten riisikippo kulkee..

    Äänestä

tollasiin vanhoihin katiskoihin mitään helmalevikkeitä jotka maksaa enemmän kuin koko nakkikattila. Ja sitten vielä madalletaan ja itketään että voivoi kun osui maahan ja meni kaikki paskaks. Järjenkäyttökään ei ole kielletty. Tajuat sitten mitä tarkoitan kun olet kasvanut isoksi pojaksi.

Äänestä

Kun autolla ajetaan hidastetöyssyyn, niin vähäisinkin järki käskee hiljentämään. Kadun 40 km/h ei tarkoita sitä, että työssyyn pitää ajaa sitä vauhtia. Vain älykääpiöillä on tällainen käsitys.

Renkaiden osuessa töyssyyn keulaa niiaa hieman alas ja näin ollen auton maavara pienenee. Jos jarrua painetaan samaan aikaan eturenkaiden osuessa töyssyyn, on niiaus vieläkin voimakkaampi. Muistakaa siis, arvoisat autoilevat pökkelöt, että jarrun pitää olla pois päältä, kun eturenkaat osuvat töyssyyn ja vauhdin on oltava jo valmiiksi tilanteeseen sopiva.

Jos auto on madallettu, on silloin vielä suurempi syy ajaa töyssykohdissa hiljempaa. Vahingoista voi syyttää vain itseään, sillä kukaan ei pakota kaahamaan töyssyn yli. Järki se on oltava mukana tuunatullakin autolla ajettaessa.

Äänestä
  • Sellainen juttu vielä, että näin pakkaskelien aikana iskunvaimentimet voivat vaurioitua, jos töyssyyn ajetaan jarrupäällä. Pakkasilla iskarit ovat muutenkin kovilla (voivat olla jäässä) ja jarrutettaessa iskari saa vielä lisäpainetta töyssystä. Kun kova (iskari) kohtaa kovan (töyssy), voi pahimmassa tapauksessa iskari tulla pellistä läpi tai rikkoa alakiinnityksen.

    Alkuperäiseen juttuun sellainen pointti, että jos töyssyä ei ole asianmukaisesti merkitty (tien laidassa tolppa, jossa "Töyssy - Gupp - teksti heijastavalla pohjalla), niin siinä tapauksessa korvauksiin voi olla mahdollisuus. Muuten ei kannata korvausten perään vaivautua.

    Äänestä

No et sitten varmasti saa mitään korvauksia. Kaupunkia/ketään muutakaan ei kiinnosta tippaakaan, jos on joku runtannut virityksensä jossakin hidaste töyssyssä. Kukaan ei voi todistaa mikä nopeutesi oli.

Itsellänikin oli teenager vuosina madallettu accord. Jokaiseen hidastetöyssyyn jarrutin nopeuden niin, että menin "ryömimällä" yli, vaikka ei ollut kuin 40 mm laskettu. Ei olisi tullut pieneen mieleenkään ajaa 40 km/h hidastetöyssyyn. Kerran asfaltissa oli isompi töyssy, jossa raapaisi ikävästi pohjaa. Mikään ei mennyt hajalle, mutta eipä olisi tullut pieneen mieleenkään alkaa kinuamaan joltakin korvauksia, jos olisi jotakin hajonnut. Kyllä siinä madaltamisessa sen verran on omavastuuta ja järjenkäyttö sallittua, että jos hajottaa autonsa, niin se on oma vika.

Äänestä

Soita ensimmäisenä vaikka kunnallistekniikan katusuunnittelija Roimelalle puh. 040 3172382. Kyllä hän sitten osaa neuvoa eteenpäin vahingonkorvaushakemuksen teossa. Kerro sitten meillekin miten asiassa kävi.

Äänestä

Minä rahtaan puutavaraa kaikenmaailman kyläteitäkin pitkin ja usein näillä sorapintaisilla teillä on 80 km/h perusnopeusrajoitus. Ei silti ole tullut mieleen ajaa tuota kahdeksaakymppiä jyrkkään mutkaan ja sitten ruveta itkemään tienpitäjälle että 'ajoin laillisella ajoneuvolla laillista nopeutta ylläpitämällänne tiellä ja rekkani kaatui kyljelleen, maksakaa vahingot senkin kurjat' Se vain on niin, että nopeus on sovitettava olosuhteisiin ja se sopiva nopeus voi olla hyvinkin pieni. Samoin esim. bussilla jossa on pitkät etu-ja takaylitykset ja helmat vedetty matalalle, ei pysty ajamaan kaikista paikoista helmojen ryyhkimättä tienpintaan. Ja eiköhän nekin ihan laillisia ajoneuvoja ole. Itse se on katsottava mistä voi ajaa ja mistä ei.

Äänestä

sellainen tapaus, että töyssy vain yksinkertaisesti on niin korkea, että siitä ei madalletulla (silti katsastetulla ja täysin lainmukaisella autolla) pääse yli ollenkaan ilman vaurioita? Ja tarkoitan todella sitä, että pysähdyn töyssyn eteen ja ryömitän auton yli, ja silti osuu. Eli nopeutta ei ainakaan ole ollut liikaa...

Äänestä
  • Tässä tapauksessa pitää käyttää järkeä, eli valita kiertotie. Näin helppoa se on.

    Äänestä

  • kaksin verroin parempaa kirjoitti:

    Tässä tapauksessa pitää käyttää järkeä, eli valita kiertotie. Näin helppoa se on.

    valita kiertotie, jos niistä töyssyistä varoitettaisiin hyvissä ajoin etukäteen, eli ennen kuin ehtii kääntyä töyssytielle. Varsinkin tietyötöyssyistä harvoin varoitetaan. Ruuhka-aikoina ei ole kauhean kiva alkaa peruuttelemaan töyssyltä, kun takana on kilometrien jono...

    Äänestä

  • helpompi kirjoitti:

    Kannattaisiko siihen linttaan laittaa pidemmät jouset ja riisua ne maata viistävät puskurit ja helmat pois? Itse olen aina ajellut alkuperäiskuntoisilla autoilla, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmaa töyssyjen tai tietöiden kanssa.

    Helvetin tyhmää ensin leikata laikalla jouset poikki ja sen jälkeen valittaa kun ei pääse töyssyistä yli...

    Äänestä

  • olisi... kirjoitti:

    tarvitse lyhennellä, kun ostaa valmiiksi lyhyemmät...
    Ja ei se nyt sinänsä häiritsekään, ettei töyssystä pääse. Jos minulla on kova kiire ja olen menossa reittiä, jota en tunne (eli en tiedä millaisia töyssyjä matkalla on), lähden liikkeelle eri autolla. Muuten taas ongelma ei oikeastaan ole minun, vaan niiden muiden, joiden matka keskeytyy, kun minä alan peruuttamaan / asettelemaan lankunpätkiä renkaiden eteen.

    Äänestä

Ilman muuta kunnan pitää korvata jos auto muutoskatsastettu matalan alustan takia.Vinkkinä muuten että ajele seuraavan kerran vähän hiljemmin noihin töyssyihin.

Nimim. Matalalla ajeleva

Äänestä

Autosi voi olla täysin katulaillinen, mutta esim. pitkän etuylityksen aiheuttava etuspoileri vain ottaa kiinni ja sinun pitää ottaa asia huomioon ajaessasi.

Vaikka alustassa olisikin lain(katsastuksen) vaatimat sentit maavaraa, ei se vielä merkitse sitä, etteikö etuspoileri ottaisi kiinni töyssyn reunaan.

Tämä madaltamisvillitys spoilereineen alkaa mennä jo naurettavaksi..

Äänestä

Ajoin täysin lainmukaisella, juuri katsastetulla autollani nopeusrajoituksen mukaisesti 40km/h, ja törmäsin suojatietä ylittävään mummoon. Autoni keulaan tuli paha lommo ja tähtimerkkikin vääntyi. Arviolta 6000-7000 euron korjaamolasku tulee. Kenelle voisin lähettää korvausvaatimuksen?

Autoni oli täysin lainmukainen ja ajoin nopeusrajoituksen mukaan, joten ei kai minun voida kuljettajana olettaa tarkkailevan vielä ympäristökin?

Äänestä

niin että oksennus tulee...ei kai tää ole vitsi?

jos olet ihan tosissasi niin kehoitan hieman käymään kouluja lisää....

4300€ autosta jonka arvo on 1000-2000€....ja meinaatko että niihin töyssyihin pitää ajaa suurinta sallittua nopeutta....

ja jos tuollainen sattuu niin sen pitää sattua esim. routamonttuun jolloin kaupunki on velvollinen korvaamaan, sinun tapauksessasi kaupungin lakimies lähettää sinulle haasteen oikeuteen huijauksen yrittämisestä....

että silleen.

buahhahhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hajosi töyssyyn auto.. kirjoitti:

Eli, autoni (Madallettu Nissan 200) hajosi,siis öljypohjaan tuli pahoja naarmuja ja etuhelmaan halkeamia,myös pakoputki lommoontui, kun ajoin katsastetulla ja siten täysin lainmukaisella autollani hidastetöyssyyn vauhdilla 40 km/h (se on suurin sallittu nopeus kyseisellä tiellä).

Olen ajanut täysin nopeusrajoituksen mukaisesti ja silti kunnan hidastetöyssyt hajottivat täysin laillisen autoni. Kenelle teen korvausvaatimuksen,vaadin että edellämainitut osat vaihdetaan uusiin täysin samanlaisiin osiin,arvioitu hinta remontille on noin 4300e.
Kyseessä Nurmijärven kunta. Kunnan sivuilta en löytänyt numeroa johon soittaa tälläisessä tapauksessa,joten minne nyt otan yhteyttä? Autossa on oli kaveri kyydissä lisätodiistajana että kyseiset vahingot johtuivat kovasta pohjakosketuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu