Aseistakieltäytyjät tähtäävät totaaliseen rauhaan, joka siis tarkoittaisi sitä että sotia ei ole ja kaikki ihmiset olisivat jollain tasolla intellektuelleja.
Kuitenkin tilanteessa, jossa ei olisi armeijoita ja sotia, olisi siis enemmän hyvää kuin pahaa, joka tarkoittaisi sitä että hyvä ja paha eivät olisi tasapainossa. Ihminen siis kokisi enemmän hyvää kuin pahaa, jolloin kokemukset pahasta olisivat vähäisemmät kuin kokemukset hyvästä.
Jos hyvä ja paha joutuvat epätasapainoon, niin miten epätasapainoisessa tilanteessa voisi syntyä mitään tasapainoa? Miten ihminen voisi tuntea hyvän, jos ei tunne pahaa?
Kuitenkin tilanteessa, jossa ei olisi armeijoita ja sotia, olisi siis enemmän hyvää kuin pahaa, joka tarkoittaisi sitä että hyvä ja paha eivät olisi tasapainossa. Ihminen siis kokisi enemmän hyvää kuin pahaa, jolloin kokemukset pahasta olisivat vähäisemmät kuin kokemukset hyvästä.
Jos hyvä ja paha joutuvat epätasapainoon, niin miten epätasapainoisessa tilanteessa voisi syntyä mitään tasapainoa? Miten ihminen voisi tuntea hyvän, jos ei tunne pahaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
universaaleina käsiterealismin hengessä. Seuraa hupsuja johtopäätelmiä. Olemalla tietoisesti pahoja vosimme lisätä hyvää maailmaan? Ei kai!
Jos keskinäistä kanssakäymistä, yhteistyötä ja "hyvyyttä" edustavat pyrkimykset eivät olisi olleet voimakkaampia kuin vihollisuuksiin ja lajinsisäiseen aggressioon käytetyt voimat, ihmissuku olisi tuskin selvinnyt olemassaolontaistelussa.
Niin ei kai hyvä ja paha ole universaaleja, mutta voisin vaikka vannoa että suurin osa pitää vaikka tappamista pahana, murhaajatkin. Tietysti murhaaja katsoo asioita eritavalla, mutta kuitenkin suurin osa pitää tekoansa pahana. Kait sitä voidaan puhua ainakin populaarista hyvästä ja pahasta?
”Olemalla tietoisesti pahoja voisimme lisätä hyvää maailmaan? Ei kai!”
Ajatus olikin että voiko ylipäätänsä enää hyvyyttä tunnistaa, kun pahuutta ei ole enää olemassa samoissa määrin. Eli jotain tuntuisi katoavan tai jotain tässä nyt on vialla, siis ideassa että hyvää voisi olla enemmän kuin pahaa.
Eikös hyvä ja paha ole toistensa vastakohtia, siis jokin teko on paha ja sen teon vastateko taas ehkä hyvä teko?
Eli ilman pahaa tekoa ei tiedettäisi että on olemassa joku hyvä teko? Tai toisinpäin.
Tasapainohan toteutuu aina ja epätasapaino on mahdoton tila (riippuen määritelmästä sinänsä) ja että eikö se siis ole mahdotonta että olisi hyvää ilman pahaa?
Niin että onko sellainen ihanne, joka ei olisi tasapainoinen mahdollinen, kun sellaisia tiloja kun epätasapainoton ei ole olemassa. Siis kannattaako tavoitella sellaista mitä ei voida saavuttaa?