Painonvartijoilla on ollut tapana, näihin päiviin asti, maksaa palkkaa painoindeksin mukaan. Mikäli paino on ollut yli normin, palkkaa on pudotettu. Jos paino on päässyt nousemaan peräti sadoilla grammoilla, työntekijä on siiretty johtotehtävistä, suorittavan luokan työtehtäviin Palkkaus on tietenkin ollut uuden tehtävän mukainen. Painonvartijoissa työskentelee lähinnä naisia. Palkkaussysteemi on kopioitu Amerikasta, josta koko painonvartija ideakin on lähtöisin.
Mitä mieltä olet, suostuisitko sinä päivittäisiin punnituksiin palkkasi edestä? Olisiko tämän kaltainen järjestelmä mahdollinen toteuttaa miesvaltaisella työmaalla? Ennen kaikkea, onko tämän tyyppinen ihmisten kohtelu oikein?
Palkkauksen perusteet muuttuivat vasta tämän vuoden alussa.
Kysymyksiä?
24
1321
Vastaukset
- jorojukka-kukka
Olipas mukava aloitus! Myönnän, etten ole tätä tiennyt Painonvartijoista. Tiesin kyllä, että asiakkailla on kuulemma jokin sakkomaksumenettely, mutta että työntekijätkin ovat noin kovasssa painokontrollissa, sitä en todellakaan tiennyt.
Toisaalta eihän tuo poikkea missi- ja mallimaailmasta. Jos painoa tulee, työ menee niille, jotka pitävät painonsa kurissa.
Itse ymmärrän tämän menettelyn työn luonteen vuoksi ja olisihan siihen suostuttava, jos tuollaisen työn valitsisi.
Mielenkiintoista nähdä, mitenkä miehet vastaavat. - Vahtaava mestari
Se joka vapaaehtoisesti menee tuollaiseen työhön, tietenkin sitoutuu noudattamaan myös palkkausehtoja. Aika harvinainen ja erikoinen tuollainen käytäntö varmasti on.
- yksinkertainen
Periaatteessa nopeasti ajateltuna palkanmaksu tapa on sinänsä oikein jos ajatellaan organisaatiota. Pelkästään se, että johtoporras ks. organisaatiossa läskistyisi kovin paljon voisi hieman heikentää painonvartijoiden uskottavuutta. Muistelen kuitenkin työsuhdelakia ja palkkalakia jossa taidetaan mainita jotain sen suuntaista, että vaikka työnkuva tai työtehtävät muuttuisivat niin palkkaa ei saa laskea. Että saa nähdä koska pätkähtää ensimmäinen oikeustaisto esiin.
Tällainen painoindeksitarkkailuhan ei nyt menisi ikipäivänä läpi missään teollisessa organisaatiossa tai sairaalassa, koulussa tai muullakaan alalla vaikka olisi kuinka nais- tai miesvaltainen. Taitaisi olla peräti lainvastaista. Eri asia ovat sitten, jööriksenkin mainitsemat, mallityöt ja siihen verrattavat työt.
Muistaisin jostain lukeneeni, että keskiverto nainen laihduttaa puolet elämästään. Tiedä sitten pitääkö paikkansa. Painonvartioissa ainakin taitaa pitää, mikäli mielii jakkaransa säilyttää.Lain vastainenhan käytäntö on ollut, ilman muuta. Lisäksi tässä on rikottu varsin monta kohtaa työsuhdelaista. Ihmetellä täytyy sitä, ettei kukaan ole aiemmin asioihin puuttunut. Järjestöhän on toiminut jo Suomessakin varsin kauan.
Malleilla on sikäli erilainen tilanne, että heitä ainoastaan edustaa mallitoimisto, muuten he ovat freelancereita, näin heitä eivät koske tämän tyyppiset työsopimukset. Malli palkataan ainoastaa ns. keikkaa varten. Käytäntö on sama myös fl.näyttelijöillä, laulajilla, toimittajilla, tms...
Paino on yksillöllinen ominaisuus ja on varsin vaarallista, jos yhteiskunta päästetään määrittelemään, minkälainen on oikean ihmisen malli. Siihen suuntaanhan olemme nyt menossa.- yksinkertainen
Tittelityy kirjoitti:
Lain vastainenhan käytäntö on ollut, ilman muuta. Lisäksi tässä on rikottu varsin monta kohtaa työsuhdelaista. Ihmetellä täytyy sitä, ettei kukaan ole aiemmin asioihin puuttunut. Järjestöhän on toiminut jo Suomessakin varsin kauan.
Malleilla on sikäli erilainen tilanne, että heitä ainoastaan edustaa mallitoimisto, muuten he ovat freelancereita, näin heitä eivät koske tämän tyyppiset työsopimukset. Malli palkataan ainoastaa ns. keikkaa varten. Käytäntö on sama myös fl.näyttelijöillä, laulajilla, toimittajilla, tms...
Paino on yksillöllinen ominaisuus ja on varsin vaarallista, jos yhteiskunta päästetään määrittelemään, minkälainen on oikean ihmisen malli. Siihen suuntaanhan olemme nyt menossa.yhteiskuntamme määrittelee ihmisen ulkoista olemusta varsin pitkälle. Ei nyt ihan valtion puolesta mutta ympäristömme. Tosin kouluissakin lihaville huomautetaan, että kannattaa alkaa hankkiutumaan ylimmääräisistä eroon. Tätä kuitenkin perustellaan terveydellisillä seikoilla. Mikä ei ole ihan väärin.
Media sitten tarjoaakin melko epäterveellistä mallia. Tyttöjähän tämä on koskettanut jo kauan, mutta vahvasti on saatu nuorempien poikienkin päähän taottua että lihaksia ja se sixpäk pitää löytyä. Kaverini kertoi, että hänen pikkuveljensä jutteli lukiossa olevan poikia jotka syövät hormooneita vaan lihaksien kasvun vuoksi. Salilla eivät käy, kasvaahan ne lihakset mömmöilläkin.
On selvää, että tietyissä töissä ulkäöllä on merkitystä. Hiusmalliksi ei pääse jos hiukset ovat "huonolaatuiset" tai kovin harvat. Alusvaatemainoksiin ei kannata kovin suurella painoindeksillä pyrkiä. Tähän kun lisätään erilaisia tutkimuksia, joiden mukaan kauniiden kanssa on kiva työskennellä niin emme varmaan ole kovin kaukana työpaikkahakemuksesta johon on liitetty kuva plastiikkakirurgin käsittelyn jälkeen. - jorojukka-kukka
yksinkertainen kirjoitti:
yhteiskuntamme määrittelee ihmisen ulkoista olemusta varsin pitkälle. Ei nyt ihan valtion puolesta mutta ympäristömme. Tosin kouluissakin lihaville huomautetaan, että kannattaa alkaa hankkiutumaan ylimmääräisistä eroon. Tätä kuitenkin perustellaan terveydellisillä seikoilla. Mikä ei ole ihan väärin.
Media sitten tarjoaakin melko epäterveellistä mallia. Tyttöjähän tämä on koskettanut jo kauan, mutta vahvasti on saatu nuorempien poikienkin päähän taottua että lihaksia ja se sixpäk pitää löytyä. Kaverini kertoi, että hänen pikkuveljensä jutteli lukiossa olevan poikia jotka syövät hormooneita vaan lihaksien kasvun vuoksi. Salilla eivät käy, kasvaahan ne lihakset mömmöilläkin.
On selvää, että tietyissä töissä ulkäöllä on merkitystä. Hiusmalliksi ei pääse jos hiukset ovat "huonolaatuiset" tai kovin harvat. Alusvaatemainoksiin ei kannata kovin suurella painoindeksillä pyrkiä. Tähän kun lisätään erilaisia tutkimuksia, joiden mukaan kauniiden kanssa on kiva työskennellä niin emme varmaan ole kovin kaukana työpaikkahakemuksesta johon on liitetty kuva plastiikkakirurgin käsittelyn jälkeen.Aikoinaan veljeni tytär sai koulusta huomautuksen ylipainosta, vaikkei nyt minun silmiini ollutkaan niin pyöreä. Lievää painonnousua toki.
- yksinkertainen
jorojukka-kukka kirjoitti:
Aikoinaan veljeni tytär sai koulusta huomautuksen ylipainosta, vaikkei nyt minun silmiini ollutkaan niin pyöreä. Lievää painonnousua toki.
joskus huomautuksen lukiossa siitä, että painan liikaa. Kyselin sitten, että haittaako se että painoni muodostuu lihaksista eikä niinkään valkoisesta lihasta.. Hoituli sitten totesi, että näinhän se on. Sain siis terveen paperit.
- meikämie
Tittelityy kirjoitti:
Lain vastainenhan käytäntö on ollut, ilman muuta. Lisäksi tässä on rikottu varsin monta kohtaa työsuhdelaista. Ihmetellä täytyy sitä, ettei kukaan ole aiemmin asioihin puuttunut. Järjestöhän on toiminut jo Suomessakin varsin kauan.
Malleilla on sikäli erilainen tilanne, että heitä ainoastaan edustaa mallitoimisto, muuten he ovat freelancereita, näin heitä eivät koske tämän tyyppiset työsopimukset. Malli palkataan ainoastaa ns. keikkaa varten. Käytäntö on sama myös fl.näyttelijöillä, laulajilla, toimittajilla, tms...
Paino on yksillöllinen ominaisuus ja on varsin vaarallista, jos yhteiskunta päästetään määrittelemään, minkälainen on oikean ihmisen malli. Siihen suuntaanhan olemme nyt menossa.Eikös painonvartija voida käsittää tekevän mallityötä? Onko heillä voimassa yleinen työehtosopimus?
meikämie kirjoitti:
Eikös painonvartija voida käsittää tekevän mallityötä? Onko heillä voimassa yleinen työehtosopimus?
Osa tekeekin tilapäisesti töitä, painoaan pudottaneet toimivat vertaistukihenkilöinä painonvartoissa. He voivat/ ovat tilapäisiä työntekijöitä ja toimivat lähinnä harrastepohjalta. Mutta muu henkilöstö, johon kuuluu esim laskutus, hallinto, tms.. ovat normaalin työehtosopimuksen piirissä. Veikkaisin heidän kuuluvat PAM.n piiriin. Palvelualojenkeskusliittoon kuuluminen ei siis takaa kovinkaan asiallisia työskentelyoloja, mikäli ammattiyhdistykseen alunperinkään on liitytty.
..kaikessa pitää olla, paino on sangen yksilöllinen asia, ja kyllä se johonkin pitää suhteuttaa, ei paino sellaisenaan voi olla palkkauksen peruste..
..eihän hyvänen aika satakiloinen ihminen mahdu viiteenkymmeneen kiloon, ei niin millään, tai jos mahdutetaan esimerkiksi jollakin trainers cottagen kurssilla, niin varmasti sairaus tai kuolema ennen pitkää on lopputulos..
..ihmettelen kyllä, miksi kapitalisti ei vielä ole keksinyt ulkomuotoa palkkauksen perusteeksi..
..kun rumat saadaan työelämästä pois, niin johan menekki hypähtää..
..suorastaan ampaisee..
..tosin sukupuoli palkkauksen tosiasiallisena perusteena varmasti kompensoi jossain määrin edellistä..
..komeasta kannattaa maksaa..- jorojukka-kukka
Tittelityy kirjoitti:
Samaa mieltä.
Mutta ajattele ihan oikeasti Painonvartijoiden, yrityksenä luotettavuutta, jos työntekijät olisivät innoittuneet kovasti rehevöitymään. :)
Työntekijä on kuitenkin firmansa käyntikortti!
Esim. Finnair ei pidä hompsuisista työntekijöistään, vaan heille annetaan aika nopeasti huomautus. jorojukka-kukka kirjoitti:
Mutta ajattele ihan oikeasti Painonvartijoiden, yrityksenä luotettavuutta, jos työntekijät olisivät innoittuneet kovasti rehevöitymään. :)
Työntekijä on kuitenkin firmansa käyntikortti!
Esim. Finnair ei pidä hompsuisista työntekijöistään, vaan heille annetaan aika nopeasti huomautus.Yrityskuvasta huolehtiminen on ymmärettävää, ihmisten nöyryyttäminen ei sitä ole. Mikäli yrityskuvan vaaliminen vaatii näinkin eriskummallisia arvoja, silloin on jo tarkistettava asenteita. Hyvänen aika, firmahan tekee miljoonabisnestä, nimenomaan ylipainoisten avulla.
Muutama vuosi sitten oli varsin kovaa kädenvääntöä siitä, voiko vaikeasti CP-vammainen saada pappisvihkimyksen. Ongelmana oli tavattoman epäselvä puhe. Muutaman vuoden kinastelun jälkeen pappisvihkimys onnistui. Sisukas kaveri onnistui pyrkimyksissään. Saksassa toimii liikunnanopettajana pyörätuolissa oleva mies. Suomessakin on ainakin yksi neliraajahalvaantunut käynyt liinkuntatieetellisen läpi. Töitä hän on tuskin, tältä alalta, saanut.- yksinkertainen
Tittelityy kirjoitti:
Yrityskuvasta huolehtiminen on ymmärettävää, ihmisten nöyryyttäminen ei sitä ole. Mikäli yrityskuvan vaaliminen vaatii näinkin eriskummallisia arvoja, silloin on jo tarkistettava asenteita. Hyvänen aika, firmahan tekee miljoonabisnestä, nimenomaan ylipainoisten avulla.
Muutama vuosi sitten oli varsin kovaa kädenvääntöä siitä, voiko vaikeasti CP-vammainen saada pappisvihkimyksen. Ongelmana oli tavattoman epäselvä puhe. Muutaman vuoden kinastelun jälkeen pappisvihkimys onnistui. Sisukas kaveri onnistui pyrkimyksissään. Saksassa toimii liikunnanopettajana pyörätuolissa oleva mies. Suomessakin on ainakin yksi neliraajahalvaantunut käynyt liinkuntatieetellisen läpi. Töitä hän on tuskin, tältä alalta, saanut.näissä painonvartijoissa niin siinä tapauksessa toiminta on peräti arveluttavaa, siitä olen täysin samaa mieltä.
Voihan tuollaisen palkkausperiaatteen mieltää niinkin, että lihava ei ole heille kyllin hyvä töihin - rahat kuitenkin kelpaavat. Luulisi, että painonvartijoihin hakeutuva haluaisi yritykseltä muunlaista viestiä kuin sen, että "kiitos, mutta meille ei kelpaa läskit työntekijät". Vaikka ajatus siis on voinut olla alkujaankin hyvinkin mieleinen yrityskuvaa varjellen niin se saattaa kääntyä pahasti heitä vastaan.
Tuon CP vammaisen tapauksen ymmärrän siltä osin ihan hyvin, että papin ammatissa puhutaan aika paljon ja on hyvä että siitä puheesta saavat kaikki selvää. Erityisestkin siksi, että kirkoissa käy enemmän vanhempia ihmisiä joilla on kuulokin saattanut heikentyä.
Liikunnanopettaja voi hyvin toimia peruskoulussa pyörätuolissa oleva. Muistaisin, että meidän liikunnan opettaja olisi ihan hyvin voinut istua rullatuolissa kaikki tunnit. Eihän se mitään siellä tehnyt. - jorojukka-kukka
Tittelityy kirjoitti:
Yrityskuvasta huolehtiminen on ymmärettävää, ihmisten nöyryyttäminen ei sitä ole. Mikäli yrityskuvan vaaliminen vaatii näinkin eriskummallisia arvoja, silloin on jo tarkistettava asenteita. Hyvänen aika, firmahan tekee miljoonabisnestä, nimenomaan ylipainoisten avulla.
Muutama vuosi sitten oli varsin kovaa kädenvääntöä siitä, voiko vaikeasti CP-vammainen saada pappisvihkimyksen. Ongelmana oli tavattoman epäselvä puhe. Muutaman vuoden kinastelun jälkeen pappisvihkimys onnistui. Sisukas kaveri onnistui pyrkimyksissään. Saksassa toimii liikunnanopettajana pyörätuolissa oleva mies. Suomessakin on ainakin yksi neliraajahalvaantunut käynyt liinkuntatieetellisen läpi. Töitä hän on tuskin, tältä alalta, saanut.Ymmärrän sinua hyvin, kun lähdet asioita ajattelemaan tuosta tietystä näkökulmasta. Hyvä näkökulmahan se on, mutta, mutta...
On toinenkin näkökulma ja se tähtää yritysuskottavuuteen. Näkisin, että nämä kaksi, toisistaan poikeavaa, näkökulmaa eivät ole vastakkaisia, vaan tavallaan toisiaan tukevia. Meidän on hyvä oppia sietämään poikeuksia, joille ei kerta kaikkiaan voi mitään, mutta se ei poista sitä, että samalla halutaan pitää kiinni yleisestä yrityskuvasta ja sen muokkaamisesta aina vain paremmaksi. Tämä on tavallaan myös sitä työhön sitoutumista ja sitä, että uskoo omaan työhönsä, jolloin työhön liittyvät vaatimukset eivät tunnu nöyryytyksiltä, vaan asioilta joihin vapaaehtoisesti, innokkaastikin, haluaa sitotutua.
- Magda"
Edesmennyt ystäväni työskenteli painonvartijoissa ja ymmärsin, että painon kurissapito oli tärkeää uskottavuuden takia, minkä ymmärtää. Ystävälleni painon kurissapito tuotti ylimääräistä päänvaivaa.
Tuollainen palkkaus ei mitenkään sovi muille aloille.- Slim Tim
Oikeastaan tuo on aika looginen juttu jos työskentelee painonvartijoissa. Jos ei nyt ihan hiuksia ruveta halkoon, niin miksei paino, etenkin ylipaino, voisi olla joillain aloilla palkkaan vaikuttava tekijä. Ylipainohan on todistetusti terveysriski. Mielestäni lääkärin ja terveydenhoitajan uskottavuus kärsii, jos hän on itse selkeästi ylipainoinen. Oikeastaan kaikki joiden työhön liittyy terveyden edistäminen kärsivät samasta ongelmasta. Samaten jos on urheilun kanssa tekemisissä esim. liikunnan opettaja, urheiluvälinekaupassa myyjänä, onhan näitä.
- Magda"
Slim Tim kirjoitti:
Oikeastaan tuo on aika looginen juttu jos työskentelee painonvartijoissa. Jos ei nyt ihan hiuksia ruveta halkoon, niin miksei paino, etenkin ylipaino, voisi olla joillain aloilla palkkaan vaikuttava tekijä. Ylipainohan on todistetusti terveysriski. Mielestäni lääkärin ja terveydenhoitajan uskottavuus kärsii, jos hän on itse selkeästi ylipainoinen. Oikeastaan kaikki joiden työhön liittyy terveyden edistäminen kärsivät samasta ongelmasta. Samaten jos on urheilun kanssa tekemisissä esim. liikunnan opettaja, urheiluvälinekaupassa myyjänä, onhan näitä.
Ainakin puheissa kaikki ihmettelevät tosilihavaa lääkäriä.
Missä ihmeessä voit olla kanssani eri mieltä?
- Nari_Säre
...eräs yritys (n. puolensataa henkilöä) hommasi kaikille työntekijöille kuntosalikortit JA maksaa työntekijän omaan ilmoitukseen perustuen noin 7 ekee tunti lisäpalkkaa kuntosalin käyttämisestä (ts. jos käyt kuntosalilla, se on ilmaista ja saat vähän liksaakin - on kuulemma käytetty hyväksi). Sairaspoissaolot vähentyneet kuulemma.
Toinen yritys kustansi kaikille influenssarokotteet... ja taas olivat sairaspoissaolot vähentyneet helposti sen yli ed. vuoteen, että homma kuulemma kannatti. Mene ja tiedä (nimim. en ottanut rokotetta ja alkuviikko meni täysin lentsun kourissa). - Soh-vi
En mihinkään sellaiseen työhön, jossa joutuisin sitoutumaan ulkoisen olemuksen muuttumattomuuteen. Normaalia säällistä pukeutumista voidaan edellyttää, jopa normaalia tyylikkäämpääkin, tehtävästä riippuen (esim. on asiakaskontakteja, edustamista). On ymmärrettävää, että työntekijä ei saa olla kovin pelottavan näköinen (esim. naama täynnä lävistyksiä), ellei shokeeraavuus ole osa imagoa.
Saman henkilökohtaisen koskemattomuuden pitää päteä työnantajan mahdolliseen haluun rajoittaa mielipiteitä tai painostaa kannattamaan jotain, mitä ei voi kannattaa, mikäli kyse ei ole työasioista. Itsesensuuria tietysti jokainen harjoittaa jossain määrin.
Mutta kampaukset, tukanväri, meikkaukset yms. kohtuu puitteissa ja varsinkaan lihomiset tai laihtumiset tai ikä eivät saisi olla irtisanomis- tai palkanalennusperusteita missään työssä, mikäli henkilöt ovat edelleen kyvykkäitä tehtävissään. Tehtävänsiirrotkin samassa työpaikassa vain yhteisestä sopimuksesta, mikäli työnteon edellytykset ovat vähentyneet.
Jos laihduttamisneuvojien/tukihenkilöiden (vai mitä ne ovat?) on motivointisyistä oltava ihannepainoisia, siis jos sillä todella on merkitystä, niin silloin ehkä siirto toisiin tehtäviin voisi olla suotavaa. Oletan, että "liian" pulska opastaja itsekin kokee sen aiheelliseksi (?). Mutta samalla palkalla. Sekä työnantajilla että työntekijöillä on riskejä, joita ne ottavat tietoisina siitä, että kaikki tai jotain voi muuttua yrityksen sisällä tai markkinatilanteessa.
Toisaalta, voisin kuvitella laihduttajien tuntevan samanhenkistä sympatiaa liikakilojensa kanssa kamppailevaa laihduttaja-asiantuntijaa kohtaan, joten oisko tuo pyöreys niin paha juttu ollenkaan?
Toistakymmentä vuotta sitten uutisoitiin aika karmeita juttuja poispotkituista lentoemännistä, liiaksi ikääntyneistä, pulskistuneista tai muuten osan kauneudestaan kadottaneista. Mukamas. Myös Finnairilla. Onneksi kai ei Euroopassa enää aikoihin. Minusta ne vähän vanhemmat ja tavallisen oloiset lentoemännät ovat myös hyvin viehättäviä, kotoisia jotenkin. "Diversiteetti" on hyvä asia. Vissinlaista hoikkuutta ammatti kai edellyttää lentokoneiden kapeilla käytävillä, joten huomattava isous on jo fyysinen este.
Fyysistä kuntoa edellyttävissä tehtävissä on oikeastaan sama juttu, esim. palomiehillä. Kun kunto rapistuu (vaikkapa lihomalla), on löydyttävä muuta työtä, mielestäni palkan on säilyttävä samana, se olisi kohtuus."Oletan, että "liian" pulska opastaja itsekin kokee sen aiheelliseksi (?). Mutta samalla palkalla."
Hyvä opettaja kykenee paremmin motivoimaan oppijansa jos hän kykenee kelvolliseen demonstraatioon ja laihtuu yhdessä oppijoidensa kanssa ;)- Soh-vi
epikuros kirjoitti:
"Oletan, että "liian" pulska opastaja itsekin kokee sen aiheelliseksi (?). Mutta samalla palkalla."
Hyvä opettaja kykenee paremmin motivoimaan oppijansa jos hän kykenee kelvolliseen demonstraatioon ja laihtuu yhdessä oppijoidensa kanssa ;).. mutta. Pulskistunut opettaja yrittää luultavasti itsekin laihduttaa vimmatusti ao. ympäristössä, muualla hän voisi luovuttaa. Motivaatiota sinne ja tänne, opelle ja oppilaille.
- Hertha
Mietinpä vain esim. premenstruaalista syndroomaa. Siinähän paino voi herkästi nousta kilon-pari muutamaksi päiväksi, ja sitten kuukautisten alettua hupsahtaa taas entiselleen. Ilman, että olisi sorruttu ahmimisen syntiin...
Itse en ryhtyisi tuollaiseen työhön ollenkaan.
Terveet elämäntavat ovat hyvä asia sinänsä, ei niistä pidä tehdä bisnestä eikä addiktiotakaan. Mielestäni, jos Painonvartijoiden tyyppisiä firmoja pitää olla, palkkauksen pitää olla tasa-arvoinen. Kuvitella nyt, että jos lääkäri saisi sappikivet, hänet alennettaisiin sairaala-apulaiseksi!
Sitä en osaa arvioida, miten mainitunlainen pompottaminen onnistuisi "miesten puolella". Luulisin kuitenkin, että miehet mukautuvat sellaiseen siinä missä naisetkin; vain esimerkkejä tuollaisesta uusmuotisesta liikkeenharjoittamisesta en tähän hätään keksi. Liksa on kelpo houkutuin, luulen ma. - manna gryn
työnantaja ei varmaan saa syrjiä maksamalla pienempää palkkaa ylipainoiselle. toisaalta, terveysalan asiantuntijat ovat esittäneet porrastettuja asiakasmaksuja ja verotusta terveydenhuoltomenojen karsimiseksi. siis epäterveellistä elämää viettävät, ylipainoiset mukaanlukien, maksaisivat suurempaa tk-maksua.
muistaakseni jossain firmassa tupakoinnin lopettamisesta palkitaan bonuksella ja yhtiön johtaja maksaa palkkion myös jokaiselle työntekijälle, joka voittaa hänet leuanvedossa. tupakkatauothan ovat suoraan pois tehokkaasta työajasta. palkitsemista terveellisistä elämäntavoista ei kai vielä ole kielletty suomalaisessa työlainsäädännössä?
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60884
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111823Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla252747- 55722
- 50628
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91550Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45546- 22536
- 76533