kävin ensi kerran uudella yksityisellä hammaslääkärillä, kun poskihampaasta irtosi pala. hän laittoi hampaaseen väliaikaisen paikan, pyysi käymään kuvauttamassa hampaat ja kertovansa sen jälkeen kuinka heidän praktiikkansa toimii. odotin väliaikaisesti paikatun hampaan jatkohoitoa, mutta toinen sessio olikin varattu hammassillan/proteesin? esittelylle. kaikki poskihampaani ovat moneen kertaan paikatut ja on totta, että niistä suunnilleen kerran vuodessa jokin pala irtoaa. olen hiukan vaille nelikymppinen mies ja jotenkin tuntuu hiukan ennenaikaiselta alkaa moiseen. hampaita ei puutu, eikä niitä olisi tarkoitus poistaa, vaan nyt kun ne vielä ovat elossa, päällystää jalometallilla, jotta säilyisivät pidempään. tämä vaikuttaisi kuitenkin vaativan (mainoshampaita katsellessa) melkoista hampaiden hiontaa. voidaanko silta asentaa niin, että sitä varten ei tarvitsisi hioa hampaita tapeiksi ja niistä kaikkea kunnollista kiillettä pois? hampaani ovat kai lähinnä kuin onttoja tynnyreitä, joiden purupinnat on paikattu, mutta ulkoreunat (eli se osa joka pitäisi poistaa?) vielä iskussa. teen lääkärille kysymyslistaa seuraavaa sessiota varten, eli jos on kokemuksia vastaavasta, niin kertokaa toki.
hammassilta?
8
5779
Vastaukset
- aaaaaaaa
Tapauksessasi pilarit olisivat paikka-ainetta??
Kevytsilta on vaihtoehto (vähemmän hiontaa), tosin pysyvyys/kestävyys on huonompi.- mitään virkaa tässä
tapauksessa. Se on tarkoitettu korvaamaan aukkoa rivistössä, eikä sellaisella voi juurikaan pureskella joten lähinnä kosmeettinen ratkaisu. Sanoiko se lekuri tosiaan että sinulle tehtäisiin silta, vai tehdäänkö kruunut. Kruunuja usein suositellaan silloin kun oma hammaskudos on paikattu loppuun, mutta kuitenkin juuret ovat hyvässä kondiksessa. Minullekin on ehdotettu kahteen poskihampaaseen kruunuja korvaamaan isoja amalgaameja. Haittana vaan on että kruunut/sillat ovat kovassa hinnassa noin 600-800 euroa hammas eikä KELA korvaa senttiäkään niistä.Mutta hammaslääkärini kehui kultakruunua ikuiseksi ratkaisuksi (siis kai kestäisi pidempään kuin niiden kantaja), eli pidemmän päälle varmaan paras ratkaisu.
- aaaaaaaaaaa
mitään virkaa tässä kirjoitti:

Tarkoittanet kuitulujitteista muovista valmistettua kevytsiltaa, näiden käyttöikä liikkunee parista kuukaudesta, muutamaan vuoteen.
Tapauskohtaisesti nämäkin toimivat erittäin hyvin.
Sopivaan tilanteeseen, oikein valmistettu metallirunkoinen huomattavasti kultaa vahvemmasta seoksesta valmistettu kevytsilta kestää pureskelun vailla ongelmia.
Kultakruunukin kestää "isältä pojalle" kuten metallirunkoinen kevytsiltakin, omien hampaiden kestävyys ja rakenteen kiinnittyvyys on se mikä ratkaisee pääsääntöisesti rakenteen elinkaaren. - suuhun
mitään virkaa tässä kirjoitti:
tapauksessa. Se on tarkoitettu korvaamaan aukkoa rivistössä, eikä sellaisella voi juurikaan pureskella joten lähinnä kosmeettinen ratkaisu. Sanoiko se lekuri tosiaan että sinulle tehtäisiin silta, vai tehdäänkö kruunut. Kruunuja usein suositellaan silloin kun oma hammaskudos on paikattu loppuun, mutta kuitenkin juuret ovat hyvässä kondiksessa. Minullekin on ehdotettu kahteen poskihampaaseen kruunuja korvaamaan isoja amalgaameja. Haittana vaan on että kruunut/sillat ovat kovassa hinnassa noin 600-800 euroa hammas eikä KELA korvaa senttiäkään niistä.Mutta hammaslääkärini kehui kultakruunua ikuiseksi ratkaisuksi (siis kai kestäisi pidempään kuin niiden kantaja), eli pidemmän päälle varmaan paras ratkaisu.
terminologia on mulla ilmeisesti hiukan hakusessa? kruunusta hammaslääkäri puhui tänään. tarkoitus olisi siis tehdä rakenne, jolla peitetään ja yhdistetään neljä hammasta (hammasvälit poistuisivat). olin asennoitunut niin, etten moista halua, koska se tuntuu liian radikaalilta/ikuiselta ratkaisulta (jos hampaista kerran hiotaan ulkopinta eli kiille pois, niin se taitaa olla melkolailla peruuttamaton toimenpide). ymmärrän lääkärin ajatuksen siitä, että näin voitaisiin saada pidempään elävänä toimivat hampaat, mutta kun samaan lauseeseen kuuluu, "muuten hampaasi halkeavat, eikä muuta vaihtoehtoa ole", homma kuulostaa jotenkin oudolta. käyvätkö useasti paikatut hampaat tosiaan niin heikoiksi, että ovat purressa kuin halko kirveen alla (lääkärin kuvaus)?
- paikattu hampaasi ovat
suuhun kirjoitti:

jos hampaat ovat kuin tynnyreitä täytettynä paikka-aineella voipi hyvin käydä niin että halkeilee, varsinkin jos täytteenä on amalgaami, se laajenee ajan mittaan, ja silloin hammas varmasti halkeilee (kokemusta on). Vaihtoehtona voisi olla vaihtaa täytteet keraamisiin tai kultaan.
- kruunut
suuhun kirjoitti:
terminologia on mulla ilmeisesti hiukan hakusessa? kruunusta hammaslääkäri puhui tänään. tarkoitus olisi siis tehdä rakenne, jolla peitetään ja yhdistetään neljä hammasta (hammasvälit poistuisivat). olin asennoitunut niin, etten moista halua, koska se tuntuu liian radikaalilta/ikuiselta ratkaisulta (jos hampaista kerran hiotaan ulkopinta eli kiille pois, niin se taitaa olla melkolailla peruuttamaton toimenpide). ymmärrän lääkärin ajatuksen siitä, että näin voitaisiin saada pidempään elävänä toimivat hampaat, mutta kun samaan lauseeseen kuuluu, "muuten hampaasi halkeavat, eikä muuta vaihtoehtoa ole", homma kuulostaa jotenkin oudolta. käyvätkö useasti paikatut hampaat tosiaan niin heikoiksi, että ovat purressa kuin halko kirveen alla (lääkärin kuvaus)?
ovat erittäin hyvä sijoitus, mikäli niissä on isot paikat. Muovipaikat kuluvat kovassa purennassa ja voivat vuosien varrella muuttaa koko purentaa. Niissä myös riittää korjaamista, jossa usein aina joudutaan syvemmälle ja syvemmälle, sekä hermo-onteloon että ikenen alle päin. Ikenen alla ei ole kiillettä ja yhdistelmämuovin kiinnittyminen sinne on huonompaa, joten ns. saumavuotoa ja uutta kariesta tulee herkemiin saumaan. Kunnon kruunun sauma on hyvin ohut, joten se ei ole niin altis reikiintymiselle. Lisäksi liukas pinta on helpompi pitää puhtaana.
Iästäsi riippuu myös, mutta varsinkin aikuisille, yli 30-40-vuotiaille, kruunu olisi usein se paras vaihtoehto. Etenkin mitä tulee juurihoidettuihin hampaihin. Muualla maailmassa juurihoidettuun hampaaseen tehdään lähes poikkeuksetta kunnon kruunu, Suomessa kustannussyistä korjataan vaan paikkausmateriaalista. Kruunun myötä loppuu paikkaaminen ja korjaaminen, kruunu kestää purennassa. Ajoissa tehdyn kruunuhampaan ennuste on erinomainen. Valitettavasti asialla ollaan usein vasta kun vahinkoa on jo tapahtunut. Useamman hampaan kruunutus samalla on purennallisista syistä niin ikään järkevää, silloin samaa materiaalia tulee useampaan hampaaseen. Yksittäiset kruunut "muovipurennassa" voivat taas olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Iensairauksilta kruunut eivät pelasta, vaan hygienian täytyy tietysti olla kunnossa.
- ulkonäkö
Kuinka kauan hammassillat kestää? (Ei kevyt silta) Joutuuko uusimaan esim. 10v. päästä?
- Anonyymi
Tiedä sillasta vai sillan alla hampaista.Kysykää hyvät potilaat ensin kustannus arvio mitä olette teettämässä.Reilupeli molemmin puolin.Takuu työlle pitäisi olla aina.Riittämätön takuu jos auton perävalot katoavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1804217Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki313150Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma272825Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne592721PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist552660Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902595Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest132333Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k862045- 1471949
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle2021857