olen luterilainen

Vaikka olenkin vähän helluntai-henkinen, niin on minullakin ollut huonoja kokemuksia juuri helluntai-seurakunnissa ehtoollisen yhteydessä. Kerran 80-luvulla kävin lähetys-seurakunnassa Iso Roballa (Helsingissä siis), ja siellä sattui olemaan ehtoollinen. Tilaisuuden vetäjä jakoi itse minulle ehtoolisleivän kyllä, mutta hän oli selvästi raivoissaan siitä, että joutui näin tekemään. Näin saman kaverin pari viikkoa myöhemmin kadulla, ja huomasin, että joku oli lyönyt häntä nyrkillä nenään. Hänen koko nenänsä päällä oli iso, ehkä 10x15 cm suuruinen side. Tuli mieleen, että paha saa palkkansa...

(1.Kor.11:27-29)""Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.""

Mielestäni "ehtoollisen otto" on jokaisen omalla vastuulla, eikä toisten. Jos on epävarma asiassa jättäköön väliin. Minusta jokaiselle haluavalle tulisi jakaa ehtoollista. Eikä siihen raamatun mukaan tarvita helluntaiseurakunnan jäsenyyttä.

Kaste ei ketään pelasta. Mutta joka uskoo ja kastetaan se pelastuu. Kaste on vihkiytymistä asian puolesta.

Viisaiden sanoja.Siunausta!!!!!

Helluntailaisilla voi joskus todella loukkaava käsitys toisten uskosta. Vaikka olisi tullut jopa helluntailaisten tapaisissa missioissa uskoon, ei kumminkaan ole uskossa, vaikka olisi tehnyt ratkaisun... jne..käyttäen kaikkia heidän termejään, jotka eivät edes löydy Raamatusta. kUn on luterilainen on tavalla tai toisella väehmmän uskossa. Kysymys on kai siitä, että kun ei ole heidän tavallaan ja heidän tunnekokemuksillaan ja pahimmassa tapauksessa heidän seurakunnassaan tullut uskoon, on usko väärä tai se ei ainakaan ole heistä pysyvää.

Helluntailaisissa on tietysti monenlaisia ja toivon ja uskon, että tällä palstalla rähinöi pieni vähemmistö, ns. äärihellareita, joita ei päästetä seurakunnissaan ääneen.

Jumala on kuitenkin ja pysyy. Hän on luvannut, että sitä, joka minun luokseni tulee, minä en heitä pois. "Jumala oli Kristuksessa ja sovittu maailman itsensä kanssa." Koko maailma on siis sovitettu, ja jokainen, joka tämän tavalla tai toiselle uskoo, ottaa vastaan jne... pelastuu. Tässä on minusta uskonydin ja alku ja myös sen loppu. Tämän pidemmälle ei uskonelämässään tarvitse mennä. Se hyvä, mikä voi kasvaa tulee sitten itsestään, mutta pelosta ja pakosta sen ei pidä tulla.

Yksi ihminen vertasi täällä uskonelämää painonvartijoihin. Aika suorituskeskeinen, jos en sanoisi amerikkalaishenkinen käsitys koko uskosta. Ei kai usko ole sitä, että mennään jonkin ohjelman mukaan askel askeleelta.

Usko on tätä arkipäivää, jossa me voimme levätä ja luottaa Jumalaan, olimmepa miten syntisiä tahansa. Jumala on rakkaus ja rakkaudessa ei ole pelkoa!!!

Jää hyviin ja rakastaviin käsiin!

Armonmies:

olen samoilla linjoilla kanssasi. Vapaakirkossa kasvaneena ja sen ja hellariliikkeen toimintaa tuntevana en enää kuitenkaan koe edes loukkaavana sitä, että he eivät arvosta luterilaisten uskoa. Heillä on ihan erilaiset mittapuunsa asioille. Jos luterialisuuden ja vapaiden suuntien näkemyserot kiiHieno, timmi opus siitä uskosta, mistä sinä, Armonmies, puhuit. Olen iloinen, ettei minun enää tarvitse olla vapislainen/hellari, vaan saan olla luterilainen :)