Verotusmalli?

Autovero uudistetaan- mutta mikä on tavoite? Jos verontulon kasvu on tavoite, onnistunee millä mallilla tahansa. Jos autokannan uudistaminen on tavoite, päästöjen ja turvallisuuden kannalta, ainoa järkevä tapa on laittaa säälimättä esim. 5...7v autoille 1500e ja yli 8v 2500e vuotuinen käyttömaksu ja ilman katalysaattoria oleville vielä 1000. Nykypuheiden perusteella näyttää siltä että tulossa lähes tasainen n. 500e vuosimaksu kaikille käytettyjen arvon romahtaminen. Johtaa siihen että kaikkia käytettyjä pidetään vanhaan malliin hamaan loppuun asti. Ehkä ostetaan uusi vielä lisäksi.
6710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...vaikkapa eläkeläisten Kainuusta, liikkumisen turvaamisen? Siis vanhalle kauppareissu-Unolle 3 500 euroa vuosimaksua. Kun eläke on 500 euroa kuussa käteen.

Siis vastaa tähän kysymykseen jotain järkevää, kiitos?

Äänestä
  • Vahvasti näyttää, että Vanhanen voittaa ensikuun vaalit. Ja yhtä varmaa on se, että hän ei ikinä suostu sellaiseen veromalliin, joka potkaisisi juuri hänen äänestäjiään nivusiin.

    Vanhasen peruskannattajakunta on Kehä 3:n ulkopuolella asuva maatalousväestö. Ja juuri nämä ihmiset asuvat taajamien ulkopuolella maatiloillaan. Siellä ei ole julkista liikennettä kuin nimeksi, mutta vanhenevan väestörakenteen vuoksi paljon eläkeläisiä. Ja entisen pienviljelijän eläke ei riitä kuin perustoimeentuloon.

    Tästä voi jokainen päätellä, millainen käyttömaksumalli on tulossa käyttöön.

    Katainen ja Niinistö voisivat toki tällaisen maaseudun autioittamislain allekirjoittaakin.

    Äänestä

Ja kun isot herrat jatkuvasti valittaa, kuinka autovero ja käyttömaksu ovat aivan välttämättömiä, ettei suomi syöksy konkurssiin, niin siinäkin suhteessa todellisuus taitaa kuitenkin olla hieman erilainen:
Mielenkiintoista luettavaa verovarojen käytöstä

Vuoden 2005 tilinpäätöksen mukaan:
Valtion tulot kokonaisuudessaan = 39023 Miljoonaa, josta:

Tulo- ja varallisuusverojen tuotto = 12715 Miljoonaa
Arvonlisäveron tuotto = 11284 Miljoonaa
Autoveron tuotto = 1277 Miljoonaa
Ajoneuvoveron tuotto = 536 Miljoonaa

Valtion henkilöstömenot = 5418 Miljoonaa euroa!!!

Eli, kun joka viidennen laittaisi tekemään oikeata, taloudellisesti tuottavaa työtä, niin sillä katettaisiin koko autoveron poisto

Ja kaikesta huolimatta, tilikauden tulos on silti ollut 4393 Miljoonaa euroa (positiivisella puolella)...

Äänestä
  • Kaikki käyttövoima- ja ajoneuvoverot pois, valtion tulonmenetys kompensoidaan kansanedustajien määrän pienentämisellä. Tai palkan pienentämisellä. Tulijoita varmasti ois normaali palkansaajan ansiollakin... Jos ei, niin ilmottaudun vapaaehtoiseksi!

    Äänestä

  • Jybä kirjoitti:

    Kaikki käyttövoima- ja ajoneuvoverot pois, valtion tulonmenetys kompensoidaan kansanedustajien määrän pienentämisellä. Tai palkan pienentämisellä. Tulijoita varmasti ois normaali palkansaajan ansiollakin... Jos ei, niin ilmottaudun vapaaehtoiseksi!

    ... nykyisilläkään palkoilla eduskuntaan ei saada osaavia ihmisiä, niin miten sitten esittämässäsi mallissa. Olen laskenut, että noin 20% kansanedustajjista on koulutettu siten, että heillä on mahdollisuus ymmärtää taloudellisia asioita. VTM:t otin mukan vain, jos tiedoissa oli selkeästi talouteen viittaavia opintoja tai työtehtäviä. Jakauma oli hyvin tasainen eri puolueissa. Laskelma on tehty 25% otannalla CV:stä, joten tarkkuus lienee luokkaa +/- 5%.

    Äänestä

  • KPy kirjoitti:

    on Suomen 226:ksi arvostetuin ammattti/työtehtävä; Don Heinähuttu on pelkkää ylioppilashuttua... Oi Suomi laulus soi!! Jos ei parempaan pysty niin ei sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ertywqhty kirjoitti:

Autovero uudistetaan- mutta mikä on tavoite? Jos verontulon kasvu on tavoite, onnistunee millä mallilla tahansa. Jos autokannan uudistaminen on tavoite, päästöjen ja turvallisuuden kannalta, ainoa järkevä tapa on laittaa säälimättä esim. 5...7v autoille 1500e ja yli 8v 2500e vuotuinen käyttömaksu ja ilman katalysaattoria oleville vielä 1000. Nykypuheiden perusteella näyttää siltä että tulossa lähes tasainen n. 500e vuosimaksu kaikille käytettyjen arvon romahtaminen. Johtaa siihen että kaikkia käytettyjä pidetään vanhaan malliin hamaan loppuun asti. Ehkä ostetaan uusi vielä lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu