mitähän on kuoleman jälkeen?ja jos pääsee taivaaseen,niin sittenkö elää vain ikuisesti siellä???tkoska kaikki loppuu???niinku ajattelee et jos niiku pääsee taivaasee sielkö on sitte ikuisesti ikuisesti ja ikuisesti
ahdistaa
ahdistaaaa
41068
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taivaaseen pääsee, kun antaa elämänsä Jeesukselle.Rukoile siis Jeesusta ,Hän antaa syntisi anteeksi.
kyllä sitä pääsee taivaaseen ilman uskoon
tuloa .näin uskon itse, ja jokainen uskoo
omalla tavallaan.
ei taivaaseen mene kukaan ja uskon saa hän, joka rehellisesti sitä pyytää Jeesukselta.
Jeesus kyllä vastaa, jos pyyntö on rehelinen ja aito.
Uskoontuolaan ei huomaa välttämättä heti mutta kyllä jossain elämän vaiheessa sen huomaa.
Raamatussa kerrotaan ihan kaikki siitä.Mahtavan hienoa tulee olemaan, siellä sanotaan että näkee asioita, niin upeita ettei ole voinut kuvitellakaan ja kuulee myös.Ajankulu on erilainen,ei pitkästy.Näin eilen unta poismenneestä läheisestäni, ensimmäistä kertaa.Siinä hän oli taivaassa ja kulki sitä pitkin ja poikin uusien tulokkaiden kanssa, oli saanut paljon kavereitakin siis jo ja he kaikki olivat tosi iloisia ja hämmästyneitä kaikesta mutta unessa minulle ei näytetty sitä, että mistä.Ei varmasti näyttäydy minulle unessa pitkään aikaan, kun ei kerkiä.