Olen asiakkaana telefinland:illa. Katsoin netistä saldotilanteeni. Ihmettelin, oli kertynyt "yrityspuheluita" lähes 8 euron edestä helmikuun aikana. Näitä puheluita ei siis laskettu puhepakettiini, vaan veloitetaan erikseen. Minulla ei ole harmainta aavistusta, että mitä nuo "yrityspuhelut" voisivat olla, koska en omasta mielestäni ole juuri helmikuussa soitellut puheluita, muuten kuin läheisilleni. Olen ollut koko helmikuun sairalomalla ja puhelin suljettuna lähes kokonaan päiväsaikaan. Nyt aion ottaa laskuni syyniin ja mennä kuluttaja-asiamiehelle. Tuo 8 euroa kuulostaa jo todella kummalliselta sairaasta, joka ei vain tajua, ettöä mihin on tullut soitettua 8 euron edestä. Huom! En käytä alkoholia enkä lääkkeitä, enkä ole dementoitunut. Olen jo useampaan otteeseen saanut kuulla, kuinka ihmiset ovat ihmetelleet kumman isoja laskujaan. Kahden vanhemman ihmisen tapauksesta kuulin läheiseltä. Vanhemmat ihmiset eivät juuri käytä kännyköitään kuin soittojen vastaanottamiseen. Ovat todella nuukia, eivät itse tee soittoja. Kuitenkin jossain vaiheessa näillä henkilöillä oli kummasti isot laskut. Eräs nuori työkaverin kertoi minulle usein ihmetelleen laskujaan. Oli tieten tahoten jättänyt kokonaan liittymänsä käyttämättä tietyn laskutuskauden ajaksi. KAs kummaa, häntä laskutettiin puheluista, joita hän ei ollut tehnyt. Nyt olen todella huolestunut! Olen usein ihmetellyt laskujeni suuruutta, mutta olen luottanut operaattoreihin. Nyt kuultuani nämä kauhutarinat, yhdistettyinä omiin ihmelaskuihini ja etenkin tämä mysteerinen muutamana päivänä ilmestynyt 8 euron "yrityspuhelu" laskutus, olen aivan varma, että asiakkaita maksatetaan puheluista, joita ei ole tehnyt. Joka tapauksessa, on kuluttajan oikeuksien vastaista, että hän ei joitain ilmeisesti aivan normaalina pitämiään puheluitaan tehdessään ole tajunnut, että tulee saldoa 8 euron verran. Mutta siinä tapauksessa minuuttitaksa pitäisi olla yli euron, ja sellaisiin numeroihin en todellakaan ole soittanut. On niin vaikea uskoa, että operaattori huijaa, mutta pakkkohan sen on olla totta, koska ei tuo 8 euroa ole voinut tulla tyhjästä ja en ole kyllä soitellut juuri mitään muita puheluita, kun kotoväelle. Nyt kuluttaja-asiamiehelle.
Kokemuksia Telefinland haamuveloituksista?
Nyt viimein aion toimia
2749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei.
Moni yritys käyttää, kuten myös kunnan ja valtion virastot, 010 ja 020 alkuisia palvelunumeroita. Näiden puheluiden minuuttihinta kipuaa normaalisti noin euroon paikallisverkkomaksuineen.
Näiden puheluiden hintoja, vaikka maksavatkin lähes viihdelinjan verran, ei lainmukaan tarvitse ilmoittaa.
Esimerkiksi kun soitan omasta matkapuhelimestani yritykseeni jossa työskentelen, maksamani minuuttihinta kipuaa euron tuntumaan.
Todennäköisesti olet soittanut n. 8-10 min. puhelun 010, 020 numeroon esimekriksi jonkin ison yrityksen numeroon, verotoimistoon, kelaan /vast.
Käsittääkseni taloudellinen hyöty kalliista puheluista menee kuitenkin numeron antaneelle operaattorille, joilla on solmittu eri tasoisia sopimuksia numeroita käyttävien yrityksen kanssa esimerkiksi yrityksien muiden liittymien maksuttomuudesta tai hintojen alentamisista.
Varman tiedon saat, kun soitat ko yrityksen laskutusneuvontaan /vast ja kyselet laskutusperusteiden perään.
Olkaa ihmiset hyvät tarkkana näiden yritysnumeroiden 010 ja 020 jne. kanssa!
Ei ainoastaan kunnan ja valtion virastot, samaan kuuluvat vakuutusyhtiöt, sähkölaitos (ainakin oma käyttämäni) ja moni muu yritys. Joskus joutuu asioimaan näissä 010 ja 020 alkavissa numeroissa ja tuntuuhan se laskussa. Joku aika sitten jouduin soittamaan useita kertoja eri virastoihin ja vielä vakuutusyhtiööni muuton yhteydessä sattuneen sekaannuksen vuoksi, siellä joutui kaiken lisäksi jonottamaan joka käänteessä. Kännykkälaskussa se näkyi 14 euron lisäkustannuksena. Kyllä risoo, ei voi mitään.