Se jäi minulle hämäräksi vuosikymmenien ajaksi adventtikirkossa ollessani.
Ei se johtunut siitä, etteikö hyviä neuvoja olisi ollut tarjolla runsaastikin. EGW:n kirjat olivat niitä pullollaan.
Mutta kuten Desmond Ford ja monet muutkin ovat todenneet, evankeliumi ei merkitse hyviä neuvoja vaan hyviä uutisia. Näillä on valtava ero!
Joitakin aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ja nimiä en nyt ryhdy tässä mainitsemaan, Suomen Adventtikirkon sananjulistajat olivat ihan ulalla sen suhteen, mikä ratkaisee ihmisen pelastuksen.
Eikä ongelma rajoittunut vain Suomeen, vaan oli pahin siinä maassa, jossa kirkon oppi määritellään, eli USA:ssa.
Asiaan kiinnittivät jo ulkopuolisetkin huomiota, ja niinpä anglikaani/episkopaali -teologi Paxton kirjoitti "The Shaking of Adventism" -nimisen kirjan, jossa tuo uskonkäsitysten sekavuus kauniisti osoitettiin.
Kirjaa muuten myytiin yhtenä kesänä Kallioniemen leirillä, mutta vain sellaisella leirillä, jolle ei kaikilla jäsenilläkään ollut osallistumisoikeutta.
Oli miten oli, sain kirjan käsiini. Sen luettuani minulle valkeni, miksi adventistisessa pelastuksen teologiassa ei mielestäni ollut ollut mitään tolkkua. Selitys oli nimittäin siinä, että adventisteilla oli yli sadan vuoden ajan ollut käytössä KAKSI erilaista näkemystä siitä, millä perusteella joku pelastuu, jos pelastuu.
Nämä kaksi näkemystä olivat toisensa poissulkevia. Molemmat eivät voineet olla oikeita.
Tietysti se mahdollisuus jäi, että molemmat olisivat olleet vääriä, mutta niin pahasti asiat tuskin ovat olleet.
Nuo kaksi eri linjaa olivat jokseenkin tasavahvoja. Riippui siitä, kumman linjan mies pääjohdon puheenjohtaja oli, kumpi linja kulloinkin oli niskan päällä.
Asiaan yritettiin löytää ratkaisua ns. Palmdalen kokouksissa, mutta kumpikin osapuoli piti kiinni kannastaan. Kokousten päätyttyä annettiin julkilausuma, joka oli ympäripyöreä ja josta tavallinen rivijäsen ei tullut hullua hurskaammaksi.
Sen kyllä saattoi päätellä rivien välistä, ettei keskustelujen kuluessa ollut ajauduttu tulitaisteluun ja että keskustelut oli käytty "avoimessa ja veljellisessä hengessä".
Huolimatta siitä, mitä ihminen kuvittelee lukiessaan adventtikirkon virallista esitystä uskonsa perustavanlaatuisista opinkohdista,
tuo kaksijakoisuus on edelleen olemassa. Kumpikaan osapuoli ei ole ottanut niskalenkkiä toisesta.
Tämä on hyvä niiden pitää mielessä, jotka seuraavat näillä palstoilla käytäviä keskusteluja.
Pelastuksen teorian suhteen adventisteja on kahdenlaisia, sekä maallikoissa että papistossa.
Valtaosa papistosta tietää, että tämä ero on olemassa, mutta vielä silloin, kun olin jäsen, arvioni mukaan vain noin 1 - 2 prosenttia maallikoista oli tietoinen siitä, että adventtikirkolla oli (ja siis on edelleenkin) kaksi pelastusoppia.
Ei se johtunut siitä, etteikö hyviä neuvoja olisi ollut tarjolla runsaastikin. EGW:n kirjat olivat niitä pullollaan.
Mutta kuten Desmond Ford ja monet muutkin ovat todenneet, evankeliumi ei merkitse hyviä neuvoja vaan hyviä uutisia. Näillä on valtava ero!
Joitakin aniharvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ja nimiä en nyt ryhdy tässä mainitsemaan, Suomen Adventtikirkon sananjulistajat olivat ihan ulalla sen suhteen, mikä ratkaisee ihmisen pelastuksen.
Eikä ongelma rajoittunut vain Suomeen, vaan oli pahin siinä maassa, jossa kirkon oppi määritellään, eli USA:ssa.
Asiaan kiinnittivät jo ulkopuolisetkin huomiota, ja niinpä anglikaani/episkopaali -teologi Paxton kirjoitti "The Shaking of Adventism" -nimisen kirjan, jossa tuo uskonkäsitysten sekavuus kauniisti osoitettiin.
Kirjaa muuten myytiin yhtenä kesänä Kallioniemen leirillä, mutta vain sellaisella leirillä, jolle ei kaikilla jäsenilläkään ollut osallistumisoikeutta.
Oli miten oli, sain kirjan käsiini. Sen luettuani minulle valkeni, miksi adventistisessa pelastuksen teologiassa ei mielestäni ollut ollut mitään tolkkua. Selitys oli nimittäin siinä, että adventisteilla oli yli sadan vuoden ajan ollut käytössä KAKSI erilaista näkemystä siitä, millä perusteella joku pelastuu, jos pelastuu.
Nämä kaksi näkemystä olivat toisensa poissulkevia. Molemmat eivät voineet olla oikeita.
Tietysti se mahdollisuus jäi, että molemmat olisivat olleet vääriä, mutta niin pahasti asiat tuskin ovat olleet.
Nuo kaksi eri linjaa olivat jokseenkin tasavahvoja. Riippui siitä, kumman linjan mies pääjohdon puheenjohtaja oli, kumpi linja kulloinkin oli niskan päällä.
Asiaan yritettiin löytää ratkaisua ns. Palmdalen kokouksissa, mutta kumpikin osapuoli piti kiinni kannastaan. Kokousten päätyttyä annettiin julkilausuma, joka oli ympäripyöreä ja josta tavallinen rivijäsen ei tullut hullua hurskaammaksi.
Sen kyllä saattoi päätellä rivien välistä, ettei keskustelujen kuluessa ollut ajauduttu tulitaisteluun ja että keskustelut oli käytty "avoimessa ja veljellisessä hengessä".
Huolimatta siitä, mitä ihminen kuvittelee lukiessaan adventtikirkon virallista esitystä uskonsa perustavanlaatuisista opinkohdista,
tuo kaksijakoisuus on edelleen olemassa. Kumpikaan osapuoli ei ole ottanut niskalenkkiä toisesta.
Tämä on hyvä niiden pitää mielessä, jotka seuraavat näillä palstoilla käytäviä keskusteluja.
Pelastuksen teorian suhteen adventisteja on kahdenlaisia, sekä maallikoissa että papistossa.
Valtaosa papistosta tietää, että tämä ero on olemassa, mutta vielä silloin, kun olin jäsen, arvioni mukaan vain noin 1 - 2 prosenttia maallikoista oli tietoinen siitä, että adventtikirkolla oli (ja siis on edelleenkin) kaksi pelastusoppia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voisitko valaista vähän sitä, millaiset nuo näkemykset ovat ja miten ne eroavat toisistaan?
Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna ensimmäistä linjaa voidaan nimittää armon linjaksi ja toista tekojen linjaksi.
Armon linjan kulkijat voivat allekirjoittaa sen, mitä esim. Kalevi Lehtisen kirjassa "Löytöretkellä" pelastuksesta kirjoitetaan.
Usea adventisti on löytänyt pelastuksen tien Lehtistä luettuaan ja/tai kuunneltuaan.
Toisen linjan kulkijoiden mielilauseita ovat monet EGW:n fraasit, joista useimmin ole kuullut hoettavan tätä: "Ainoa, minkä ihminen voi viedä taivaaseen, on puhdas ja pyhittynyt luonne".
Toisen linjan keskuudessa on yleisenä näkemys, että taivaaseen pääsy on tehty niin vaikeaksi, että "vain yksi kahdestakymmenestä adventistista" siinä onnistuu.
Muiden uskonsuuntien jäsenien suhteen ei tarkkoja lukuja ole esitetty, mutta luterilaisista luulin aikoinani, että hyvä jos yksi tuhannesta, ja katolisen kirkon jäsenistä "hyvä jos yksi sadastatuhannesta".
Sekä EGW:n tuotannossa että Suomen Adventtikirkon seurakuntalehdessä (jonka nimi on aikojen vieriessä vaihdellut) on esitetty näkemys, että jos ihminen on ollut joskus adventisti ja on ymmärtänyt sapatin ja sitten luopuu adventismista, hänen pelastumisen mahdollisuutensa ovat nirkoiset, koska tuota luopumista ilmeisesti on lähes mahdoton tehdä ilman, että samalla tekisi synnin Pyhää Henkeä vastaan.
Lohdutuksena helluntaisisarille ja -veljille (itse en ole kumpikaan) tulkoon mainituksi, että
"helluntailaisesta ei koskaan tule kunnon adventistia", joten turha teidän on vaivautua avaamaan adventtikirkon ovea.
Kiitos valaisevasta informaatiosta. Ilahduttava asia on tuo "valaistuminen" Kalevi Lehtisen opetusten kautta. Toivottavasti "lakiliiton" edustajatkin rohkaistuvat samaan.
Tuo lopussa ollut toteamuksesi helluntailaisista oli hupaisa, mutta totta toinen puoli, henkivoimainen elämä ei viihdy lakihenkisyyden parissa, kuten jo Paavali Galatalaiskirjeen 3. luvussa toteaa tai kysyy:
"Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?"
Tekojen linjan adventistille ns. "Terveyssanoma" on hyvin tärkeä, monille jopa evankeliumin veroinen.
Siksi on armeliasta olla tarjoamatta heille kahvia tai sianlihaa.
Vaikka listaa puhtaista ja saastaisista elämistä perustellaan pelkästään terveydellisillä syillä (jota muuten juutalaisetkaan eivät tee), kyse kuitenkin pohjimmiltaan on kultillisesta määräyksestä.
Kun olen kysynyt adventisteilta, mitä asianomainen tekisi tilanteessa, jossa vaihtoehtoina olisivat nälkään kuoleminen tai sianlihan syöminen, yleinen valinta on ollut nälkään kuoleminen.
Koska nälkään kuolemista ei voida mitenkään perustella terveydellisin eduin, kyse siis loppujen lopuksi on siitä, mikä on seremoniallisesti saastuttavaa, mikä ei.
Erään adventistin sanoin: Mieluummin puhtaana taivaaseen, vaikka se kävisikin nälkäkuoleman kautta.
Aivan uskomatonta, niin koville otti tuon tekstin lukeminen, että piti pitää kahvipaussi. Vähältä piti, etten joutunut tekemään kinkkuvoileipää kahvin särpimeksi. On tuo niin kamalaa tekstiä.
että kirkko ei perustele ruoka-asioita pelkästään terveysperiaatteilla, vaan yhtenevästi Raamatun kanssa opettaa niiden olevan osa Jumlaan asettamaa pyhää elämää. Käy lukemassa http://www.adventistbiblicalresearch.org/documents/Clean & Unclean Meats.htm
pyhä elämä on omilla teoilla pelastumista? Jos noin uskot, väität, että Vanhan testamentin ihmiset pelastivat itse itsensä.
Nuoruudestani muistan pelastumisen tavoittelun olleen kovaa puuhaa ja varmuuden saaminen epävarmaa.Ja tietenkin ainoastaan osa adventeista pelastuu.Jos muut kristityt olivat kuulleetkaan sapatista,eivätkä olleet kääntyneet,helvetti odotti.Ainoastaan meillä adventeilla oli totuus.
Pitkään ajattelin,vaikka olin jo vuosia ollut syrjässä uskonnollisesta toiminnasta,oikean uskon löytyvän ainoastaan adventismista.Olin vahvasti aivopesty,niinkuin yleensä adventtiperheen lapset ovat.
Nyt levollinen olo eronneena,saan rauhasa pohtia elämääni eikä tarvitse olla oikeassa.Eikä pelätä helvettiä.Eiköhän meidän ihmisten taivas tai helvetti löydy täältä maan päältä ?
Sinulle, ex-adventisti. Kyllä Jeesus voi ja tahtoo sinutkin ihan oikeasti pelastaa. Mieti tätä ihan kaikessa rauhassa. Pelastusvarmuus on ihana ja vapauttava asia.