"Mielestämme yksilö pystyy paremmin päättämään omista asioistaan kuin joku järjestö.", sanoi Jyrki Katainen Kokoomuksen vaaliristeilyllä.
Ruotsissa ay-liikkeen alasajo on jo aloitettu, porvarit Suomessa odottavat mahdollisuutta samaan. Mitenköhän Kokoomus ajattelee pätkätyöläisen tai pienipalkkaisen aseman parantuvan, jos jokainen joutuu yksin tappelemaan työnantajaa vastaan?
Eikä tässä ole kysymys pelkästään SAK:sta, vaan myös yhtä lailla AKAVAsta ja STTK:sta. Työnantajajärjestöt toki säilytettäisiin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
7.2. 2007 Yle Teksti-TV Sivu 103/2
KOTIMAA YLE24 KESKIVIIKKO 2/3
Eduskunnan puhemies PAAVO LIPPONEN
visioi jopa MAROKON liittämistä EU:hun
Lipposen mukaan EU on tehokkaimmillaan,
jos se laajenee,eikä Välimeren tarvitse
olla sen rajana. Yleistä laajentumis-
intoa unionissa ovat hillinneet
vaikeudet Turkin jäsenyysneuvotteluissa.
Ettei totuus unohtuisi.
Ammattiliitto vihamielisyys on kokoomuksen
vaalivaltti ja liitot ovat pahin este ahneiden
unelmoimalle riisikuppi yhteiskunnalle.
Kokoomuksen rappiopolitiikka tulee tuhoamaan
suomalaisen yhteiskunnan jos pääsevät valtaan,
siksi kaikki äänestämään ahneutta vastaan.
Ei auta kokoomuksen pilkka, suomalainen työväki sen kun porskuttaa. Ei auta kokoomus vääntely ja kääntely ja pureskelu. Jorma Ollilakin on antanut Suomen nykyiselle hallitukselle arvosanan 9,5 hyvästä talouspolitiikasta. Jorma Ollila on myös pahoitellut sitä, että Ruotsissa porvarihallitus poisti työn tekijöiden ammattiyhdistysmaksun verovähennysoikeuden. Vaalikampanjoidessa porvarit eivät tästä maininneet. On sitä Suomenkin porvareilla työntekijöitä varten takataskussa "yllätyksiä" aivan takuuvarmasti Ruotsin mallin mukaisesti.
Mitä sinne tartti koko armeijaa lähettää, jos kerta yksilökin olisi siellä pärjännyt?