Mitä minun pitäisi tehdä, etten kokisi haaksirikkoa uskoni suhteen, etten tulisi luopioksi?
Koki haaksirikon uskossaan
16
1063
Vastaukset
- HUK62N
Yksi luopumuksen perussyistä on tuhoisasta epäilemisestä aiheutuva uskon puute. 'Epäilemiseksi' käännetty sana voi merkitä myös 'eron tekemistä, ratkaisemista'. Luopio ratkaisee itse, mikä on oikein ja mikä on väärin, mikä on "hyvää ja pahaa" hengellisen ravinnon ollessa kysymyksessä. Hänestä tulee julkea.
Vertaa:
1. Moos. 2:17; 3:1–7 UM
"17 Mutta hyvän ja pahan tiedon puusta, siitä sinä et saa syödä, sillä sinä päivänä, jona syöt siitä, sinä kuolemalla kuolet."
3 Mutta käärme osoittautui varovaisimmaksi kaikista kedon villieläimistä, jotka Jehova Jumala oli tehnyt. Niinpä se alkoi sanoa naiselle: "Onko tosiaan niin, että Jumala on sanonut: te ette saa syödä jokaisesta puutarhan puusta?" 2 Tähän nainen sanoi käärmeelle: "Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmää. 3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä puutarhaa, Jumala on sanonut: 'Ette saa syödä siitä ettekä saa koskea siihen, ettette kuolisi.' " 4 Tähän käärme sanoi naiselle: "Ette suinkaan kuole. 5 Sillä Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan."
6 Nainen näki nyt, että puussa oli hyvää ravintoa ja että silmät kaipasivat sitä, niin, puu oli haluttava katsella. Siksi hän otti sen hedelmää ja söi sitä. Jälkeenpäin hän antoi myös miehelleen, kun tämä oli hänen kanssaan, ja hänkin söi sitä. 7 Silloin molempien silmät avautuivat ja he tajusivat olevansa alasti. Niinpä he ompelivat viikunanlehtiä yhteen ja tekivät itselleen lanneverhot."
Välttääkseen siis uskosta luopumisen kristityn pitäisi varoa uskon puutetta, "meidät helposti kietovaa syntiä", ja 'juosta kestävänä eteemme asetettu kilpajuoksu'. (Hepr. 12:1; 3:12, 19)
Paavali antaa meille seuraavan neuvon: "Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa, tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette." (2. Kor. 13:5) Paavali ei kehota meitä epäilemään "uskoa", vaan tutkimaan itseämme sen selville saamiseksi, elämmekö me uskon mukaan vai emme. Sellaisen rehellisen itsetutkistelun pitäisi täyttää meidät vaatimattomuudella ja nöyryydellä ja suojella meitä siten luopion riippumattomuuden hengeltä ja julkeudelta. - AulisNäivö
Välttääksemme uskosta luopumisen meidän täytyy myös varoa kiittämättömyyttä. Meidän tulisi olla kiitollisia siitä runsaasta hengellisestä ravinnosta, jota me saamme "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" kautta. (Matt. 24:45) Tämä ei merkitse sitä, ettei meidän tulisi vakuuttautua asioista edistyessämme. Me voimme tässä suhteessa oppia Berean juutalaisilta kaksitahoisen läksyn. Ollakseen varmoja asioista he "tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin", mutta he olivat myös 'jalomielisiä', koska "he ottivat [Paavalin ja Silaan heille saarnaaman] sanan vastaan erittäin alttiisti". – Apost. 17:11.
Tällainen arvostava alttius oppimiseen auttaa meitä kehittämään rakkautta ja hankkimaan täsmällistä tietoa täyden havaintokyvyn ohella. Nämä kristilliset ominaisuudet puolestaan aikanaan auttavat meitä erottamaan tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Onko jokin kohta, jota emme oikein ymmärrä, todella tärkeä? Vaikuttaako se niihin todella tärkeisiin asioihin, jotka olemme oppineet "orja"-luokan avulla?
Kannattaako meidän sen takia kompastuttaa itsemme ja ehkä toiset?
Estääkö se meitä kantamasta kristillistä hedelmää?- Markku_Meilo
>>Onko jokin kohta, jota emme oikein ymmärrä, todella tärkeä?
Yksi kohta, joka jää säännöllisesti vastaamatta on Vt-seuran väittämä vuoden 1914 raamatullisuus. Ehkä se ei ole tärkeä.
Toinen kohta, jota myöskään ei haluta kommentoida on Vt-seuran yli kuusikymmenvuotinen epärehellisyys ja valehtelu Jeesuksen ensimmäisestä toisesta tulemuksesta vuonna 1874. Ehkä sekään ei ole tärkeä.
>>Mitä minun pitäisi tehdä, etten kokisi haaksirikkoa uskoni suhteen, etten tulisi luopioksi?
Ensimmäiseksi kannattaa ehkä katkaista nettiyhteydet. Sen jälkeen vaara luopioitua on huomattavasti pienempi. Suorastaan naurettavan pieni. Kunhan käyt kokouksissa säännöllisesti ja pistät vähän kenttää päälle. Näin toimimalla estät kaiken epämiellyttävän informaation saamisen vartiotorniseurasta. Ja jos joku entinen todistaja yrittäisi hieroa sinunkauppoja kanssasi, niin torju moiset yritykset tykkänään, olipa sitten sukulainen tai ei. Ei ole rakkaudellisuudella rajaa kun näin toimit.
Tsemppiä, kyllä sä siihen pystyt.- Kummastelija
Miten ihminen voi luopua uskosta, jos ei ole koskaan edes ollut henkilökohtaista suhdetta
Jeesukseen. Eihän Jehavantod.yhteyden jättäminen
tee kenestäkään luopiota, vaan tuo vapauden.
Elämä vaan selkenee, kun jätät entisen taakse.
Etsi Jeesusta, hän ei Sinua hylkää eikä jätä.- Juu hand
Rakastatko Jeesusta? Jos rakastat, miten todistat rakastavasi häntä?
- että minusta
Juu hand kirjoitti:
Rakastatko Jeesusta? Jos rakastat, miten todistat rakastavasi häntä?
näkee että olen uskossa.
On monia tapoja elää uskonsa mukaan.
m.m.
-Huomioida heikkoja ja avun tarvitsevia.
-Olla rakastavainen kaikkia kohtaan.
-Kertoa Jeesuksesta aina ja joka paikassa.
-"ole minulle syntiselle armollinen".
-rakastaa jopa vihamiehiä.
-antamalla köyhille.
Minun henkilökohtaisesti ei tarvitse viedä evankeliumia ympäri maapallon vaan olla mukana iloisessa työssä,Jeesuksesta kertoen.
Siinä jotain - Kummastelija
Juu hand kirjoitti:
Rakastatko Jeesusta? Jos rakastat, miten todistat rakastavasi häntä?
Rakkaus Jeesukseen ilmenee, että minulla on halu
lukea Jumalan sanaa, Raamattua (ei siis Uusi maa-
ilma käännöstä), Raamatun luku on samalla seurus-
telua Jeesuksen kanssa, kun hän on minun Vapahtajani. Jumalan sanassa on voima ja elämässäni
toteutuu se sana josta Apt 4:13 Ja he ihmettelivät ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet
Jeesuksen kanssa.
Ja Jumalan rakkauden täyttämä ihminen, haluaa
johdattaa myös muita uskoon ja taivaaseen.
Apt 4: 12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa
sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille
annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.
Ja tämä nimi on Jeesus Kristus,EI Jehova.
Apt 4:jakeessa 10 Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimen kautta.
Uudestisyntynyt, siis Jeesuksen elämäänsä vastaan
ottanut haluaa olla myös seurakuntayhteydessä
niiden kanssa, jotka ovat hänen omiaan.
Tämä on eräs todistus hänestä.siis Jeesuksesta
ja että rakastan häntä.
- Gtrl
Anna elämäsi Jeesukselle, sille ylösnousseelle Vapahtajalle, Herralle. Hän on luvannut, joka minun tyköni tulee, sitä en minä heitä ulos. Hän on myös luvannut olla uskollinen vaikka me emme aina uskollisia olisikkaan. Jeesuksen kautta saat sovinnon Jumalan kanssa ja varmuuden että olet pelastettu Jumalan lapsi. Jehovantodistajiin kuuluminen ei sinua pelasta eikä siitä eroaminen tee sinusta luopiota. Sinun täytyy uudestisyntyä Jumalan perheeseen, se tarkoittaa että pyydät Jeesusta elämääsi ja saat Pyhän Hengen sinetiksi sisinpääsi siitä että olet Jeesuksen oma, Jumalanvaltakunnan perillinen. Ei tekojen vaan uskon kautta.
- tai älä
Et sinä mitään menetä,vaan päinvastoin saat olla oma itsesi ja päättää mitä teet milloinkin.
sinun ei tarvitse olla jehofiilien talutusnuorassa,jos sin itse päätät,etkä anna toisten vaikuttaa pääöksentekoon.
On täysin väärää uskomusta,että sinulla ei olisi ystäviä muualla,kuin jehofiilien porukoissa.
Huomaat,että elämä todella on elämisen arvoista,kun voi itse hallita itseä,eikä tarvitse ajatella,että mitä joku sopulijoukko ajattelee. - uskot...
Jos uskot, että järkesi ja ajattelukykysi on pahalaisen aikaansaannosta, niin mikäs siinä muuten että pysyttäytyisitkin lahkossa, mutta kun ne siellä vaativat, että Sinun tulisi värvätä muitakin, viattomia ihmisiä samaan haaksirikkoon.
- EräsAjatus
Eli ilmeisesti sinulla on tunne siitä että kaikki ei ole kohdallaan Jt-opissa.
Mieti sitä miksi haluat olla jt. Jos syynä on se että uskot heillä todella olevan totuuden niin tyhmintä mitä voit tehdä on se että suljet silmät epälyiltä, koska silloin sinä et itse asiassa ole edes etsimässä mitään totuutta vaan kusettamassa itseäsi.
Jos taas tärkein syy olla jt, on mukava yhteisö, jonka touhuissa saa olla mukana, niin tässä tapauksessa noilla oppikysymyksillä ei todellisuudessa ole kovinkaan paljon merkitystä. - m-ilian
http://www.jttuki.info/
Käy tutustumassa tuohon antamaani linkkiin, huomaat että et ole yksin! - Neuvokas
Sillä eronneista ja erotetuistakin alkaa luopioiksi vain muutama promille.
- Markku_Meilo
>>Sillä eronneista ja erotetuistakin alkaa luopioiksi vain muutama promille.
Eronneista ja erotetuista on luopioita tasan 1000 promillea:
"LUOPIO aatteestaan, puolueestaan tms. (eettisesti tuomittavalla tavalla) luopunut ihminen. Uskonl. Poliittinen l." (Suomen kielen perussanakirja, Osa L-R, s 109; Helsinki 1992; ISBN 951-861-433-4;)
Luopio = luopio Henkilö joka jättää veljeskunnan uskollisuudenvalan jälkeen. Yleisesti valastaan tai puolestaan luopunut, petturi, esim. uskonluopio. (Suomen kielen perussanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus 1990. ISBN 951-861-433-4)
- Arskavain
Onko se haaksirikko uskollesi vai uskonnollesi? Raamattu mainitsee muistaakseni vain kerran uskonnon ja kielteisessä sävyssä. Usko on sensijaan aivan muuta kuin uskonto. Jehovantodistajat on vt seuran uskonto. Jos jumala voi tutkia ihmisen vilpittömyyden sydämmentilan mukaan, niin miksei hän tekisi niin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1507870Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1007310Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317202Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216838Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht26526Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t756374Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236104Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126062Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845380