Minulla on jostain hyvin varhaisilta ajoilta muistikuva hetkestä jolloin tulin tietoiseksi itsestäni. Tuo kuva on säilynyt läpi näiden vuosikymmenien sellaisena suuren kiitollisuuden ja täydellisen onnen aikana.
Mielikuvitukseni on varmaan ajoittanut tuon tapahtuman aikaan ennen syntymääni....mutta osaako joku sanoa missä iässä vauva todella tulee tietoiseksi asemastaan, eli ymmärtää olevansa erillinen yksilö?
Toinen merkillinen kokemus varhaisilta ajoilta on painajaismainen (en tiedä oliko se painajaista vai todella tapahtunutta) Syöksyin siinä tilanteessa kovaa vauhtia avaruudessa, tuikkivien tähtösten keskellä ja silmissäni vilisi kuvia eri henkilöistä ja jotkut hahmot, 2-3 kpl kysyivät minulta päätöstä. Valitsin elämän tähän ruumiiseeni, eli halusin elää elämäni tässä ruumissa. Olen tulkinnut asian niin, että jonkinlaiset henkiolennot näyttivät minulle kuvia tulevasta elämästä, siitä mikä minua odottaa jos valitsen tämän elämäni.
Lapsuuteni oli onnellista aikaa suuressa lestadiolaisperheessä maaseudun rauhassa, mutta kuten nimimerkkini jo kertoo, elämä on paennut ympäriltäni ja sisimmästäni vaikka elinvuosia voisi tilastollisesti olla vielä neljäkymmentä vuotta.
En usko enää mihinkään raamattuun perustuvaan uskonsuuntaukseen, koska raamatun tekijät olivat vain aikansa satukirjailijoita.
Kiitos kun viitsit lukea, ehkä joku kommentoikin jotain?
Mielikuvitukseni on varmaan ajoittanut tuon tapahtuman aikaan ennen syntymääni....mutta osaako joku sanoa missä iässä vauva todella tulee tietoiseksi asemastaan, eli ymmärtää olevansa erillinen yksilö?
Toinen merkillinen kokemus varhaisilta ajoilta on painajaismainen (en tiedä oliko se painajaista vai todella tapahtunutta) Syöksyin siinä tilanteessa kovaa vauhtia avaruudessa, tuikkivien tähtösten keskellä ja silmissäni vilisi kuvia eri henkilöistä ja jotkut hahmot, 2-3 kpl kysyivät minulta päätöstä. Valitsin elämän tähän ruumiiseeni, eli halusin elää elämäni tässä ruumissa. Olen tulkinnut asian niin, että jonkinlaiset henkiolennot näyttivät minulle kuvia tulevasta elämästä, siitä mikä minua odottaa jos valitsen tämän elämäni.
Lapsuuteni oli onnellista aikaa suuressa lestadiolaisperheessä maaseudun rauhassa, mutta kuten nimimerkkini jo kertoo, elämä on paennut ympäriltäni ja sisimmästäni vaikka elinvuosia voisi tilastollisesti olla vielä neljäkymmentä vuotta.
En usko enää mihinkään raamattuun perustuvaan uskonsuuntaukseen, koska raamatun tekijät olivat vain aikansa satukirjailijoita.
Kiitos kun viitsit lukea, ehkä joku kommentoikin jotain?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kirjoituksestasi vain näkee että me olemme henkiä ihmisen ruumiissa emmekä ruumiita joilla on henki. Kotimme ei ole maan päällä mutta meidän on täällä käytävä opiskelemassa. Kuitenkin meillä on jonkinlainen kaipuu takaisin kotiin jatkuvasti. Emme vain muista missä tämä koti on.
Voithan sinä haaveilla ja uneksia mistä lystäät kun et tosiasioita pysty peloiltasi hyväksymään.
Kun aivojesi sähkökemiallinen toiminta loppuu tuhoutuu myös kaikki tietoisuutesi, olet kuollut lopullisesti, et itse edes tiedä kuolleesi.
Niinpä niin.
Eräänäkin iltana kun "takki oli todella tyhjä", katselin omia käsiäni huvittuneesti, ja ajattelin: Nämä ulkonevat elimet on tarkoitettu banaanien koukkimiseen puusta.
Se oli jotenkin mieleenpainuva tunne kun oivaltaa että ihmisruumis on vain ajan virrassa muuntunut erilaisiin käyttötarkoituksiin. Ehkä tällaiset ajatukset peilaavat myös henkilökohtaista rappeutumistani, kun tiedän että esim. hienomotoriikka heikkenee käytön puutteen ja iän vuoksi.
Mutta jollain tasolla sisäistän jo ajatuksen että peilistä näen vain itseni kuoret, henkeni asuinsijan. Ja ihan samalla tavalla voisin majailla kärpäsen kehossa ja elää aivan tyydyttävää elämää. Uskon kuitenkin siihen että kuolemassa (lähes) kaikki muisti nollautuu, joten miten henki voisi kehittyä uudessa elämässä?
Muistan samalla tavalla kuin sinäkin tänne tuloni. Katselin maapalloa neutraalissa ja äärimmäisen kevyessä ilmapiirissä, minulla ei ollut minkäänlaista havaittavaa muotoa. Olin siis niin kuin monet sanovat tällaisesta, "henki". Maapalloa tutkailin ja päätin laskeutua tutkimaan mitä täällä tapahtuu ja minne täällä voisin asettautua. Asettauduin vanhempieni perheeseen ja synnyin.
Tästä alkavatkin muistikuvani fyysisenä olentona, mutta olin tietoisempi ennen syntymää. Vauvana en osannut erottaa esim. vanhempiani pinnasängystä, näin jälkikäteen tarkastellen. En pitänyt vanhempiani kaltaisinani, pidin heitä jonkinlaisina kummajaisina joiden pariin olin sitten päättänyt syntyä. Kuitenkin olin hyvin riippuvainen heistä. Kehityspsykologisesti näin onkin tietyssä kasvun vaiheessa, kunnes tiedostaa omalaatuisuutensa ja tulee yksilöksi. Huomaa, että "minä olen minä" ja "sinä olet sinä".
Vasta aivan viime aikoina on ajoittain ilmentynyt samansuuntaista tietoisuutta mitä minulla oli ennen syntymää; eräänlaista ykseystietoisuutta lisättynä yksilötietoisuudella. Valtavasti olen näköjään unohtanut materiaaliseen asuun pukeudutttuani, mutta oppinutkin aivan uskomattomasti tällä keikalla materiaalisessa maailmassa.
Toisella kielellä ilmaistuna olen ns. jatkuvalla tripillä syntymästä saakka; tämä selittää miksi ohitan tietyt tieteellisetkin faktat suoraan koska intuitioni sanoo toisin. Ihmeellistä että aina ei tarvitse turvautua loogiseen päättelyyn, vaan voi vakuuttua asioista joskus suoraan ja välittömästi. Jälkikäteen kun tarkistaa kokeeksi asioita loogisen päättelyn ja empiirisen tutkimuksen kautta, niin ajatukset ovatkin monilta osin pitäneet paikkansa (kuitenkaan useimmiten ei kaikilta osin)
- Täytyy mainita että en koskaan ole käyttänyt huumeita vaikka ilmeisesti syntymästä saakka ja sitä ennenkin kokemukseni muistuttaa monilta osin hallittua elämänkestoista trippiä. Kun trippi on hallittu, niin voi työskennellä normaalisti, leikkiä normaalia ihmistä ja kukaan ei elävässä elämässä huomaa yhtikäs mitään epätavallista. Olen niin kuin kuka tahansa tavallinen mattimeikäläinen. Tätä roolipeliä joutuu harrastamaan läpi elämänsä, muutenhan muut pitäisivät "aivan kajahtaneena" heppuna.
En ole ymmärtänyt uskontojen materialistisia tulkintoja, koska ne ovat sotineet kokemuksiani vastaan. Mutta niille jotka eivät ole koskaan kokeneet samaa (siis muista tilaansa ennen syntymää), niin täytyy ilmeisesti olla olemassa erilainen maailmankuva kuin itselläni. Kaikista suurista uskonnoista olen löytänyt saman ydinsanoman. Ihminen on pohjimmiltaan henki ja palaa aika ajoin suuremman ykseyden piiriin kunnes oivaltaa jotain ja on ikuisesti ykseydessä samalla yksilöityneenä. Tässä ajatusmaailmani eroaa mm. buddhalaisuuden monista suunnista; ihminen ykseyteen palanneena voi säilyttää ja ehkä pitääkin säilyttää yksilöllisyytensä, että voisi ylipäätään toimia.
Mielenkiintoista...ja oikeastaan ihan loogista. Tuo mainitsemasi "valintatilanne" kuulostaa paljolti sita, mita erinaisissa kirjoissa kuvataan "elamanvalinnaksi".
Naiden "alan kirjojen" mukaan vasta parivuotiseen vauvaan tulee pysyvasti sielu...sita ennen se kay vain "vierailemassa" vauvassa, mutta voi tarvittaessa poistua tilapaisesti muuallekin.
Ala pelkaa - sinun elamallasi ON tarkoitus. Meidan kaikkien elamilla on tarkoitus.
Sinulla on ehka tietynlainen "syvajaadytystila" nyt paalla, jonka koettuasi ja sen voitettuasi tulet ulos sielta tilasta entista vahvempana, syvallisempana ja viisaampana. Ja voit sen jalkeen tarvittaessa auttaa muita samassa tilanteessa olleita.
Hän oli, on ja tulee aina olemaan meistä riippumatta.
Elämme täällä 70-80 vuotta, sen jälkeen ei
maa meitä kauan muista. Sitä kuitenkin toivon, että taivas tunnustaisi sinutkin.
Itse olin lapsen uskossa, luovuin ja sitten vähän yli 30-vuotiaana jouduin toteamaan, että omat voimat eivät enää riitä. Silloin pyysin voimia lisää Jumalalta ja sain todeta, että
Raamattu on totta. Jumalan rakkaus on totta.
Siunausta sinulle!
Olipa oudosti ilmaistu: "Toivon että taivas tunnustaisi sinutkin"
Oletetaanpa että raamatun mukainen taivas olisi todellakin olemassa. Onko heillä (taivaallisilla olioilla) käsityksesi mukaan valta tunnustaa joku ihminen omakseen ja jotkut sitten vain ovat saatanan vallassa ja tuomitaan helvettiin.
Taivaaseen pääsevät siis kaikki ne tekopyhät kekkuloijat jotka käyvät ahneesti kirkossa?
Minä en ole käynyt kirkossa kymmeneen vuoteen, koska a) olen liian herkkäuskoinen eli se ulkokullattu ympäristö ja pyhään kaapuun puettu raadollinen ihmisruumis nokkeline sanavalintoineen vaivuttaa minut hypnoosiin ja aiheuttaa kapeakatseisen elämäntyylin.
b) raamattu on satua.
että 90% Raamatusta on satua (niinkuin kaikista muistakin uskonnoista), mutta se 10% on totisinta totta ja se kannattaa ottaa hyvin vakavasti.
Tärkeintä tässä kaikessa on kaksi asiaa: rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Kaikki muu on pelkkää stiiknafuuliaa.
Me jokainen olemme pala Jumalaa - pieniä pisaroita Pyhää Henkeä - ja kuoltuamme pääsääntöisesti palaamme takaisin Hänen yhteyteensä, mistä kerran olemme tänne tulleetkin. Olemme kaikki täällä vapaaehtoisina - olemme kaikki itse valinneet sen, mitä olemme tänne tulleet tekemään ja ne lähtökohdat, mistä olemme aloittaneet.
Tämä maailma on julmetun iso larppi. Siitähän tästä kaikesta on pohjimmiltaan kyse - seikkailemme tämän seikkailun loppuun, keräämme kokemusta ja ehkä jopa nautimme siitä.
Moi
Käyppä katsomassa 2 valikkoa ylempänä -Asia- kohdasta sieltä -henkiopas- jutut niin luulen että autavat asiassa (asian kirjoittaja).