Pitää näin jälkikäteen kirjoitella kokemuksista autokaupasta. Syksyllä olin ostamassa uudehkoa taloudellista käyttöauto (Corolla ja vastaavat). Edellisen auton olin myynyt yksityiselle aikaisemmin, joten vaihtoautoa ei ollut. Tuulilasin käytettyjen autojen hinnastosta olin jo hintoja katsonut valmiiksi. Tuusulaan Sulan alueelle kaupoille. Sopivia yksilöitä löytyikin, mutta hinnoissa oli huijauksen makua. Pyynnit oli reilusti yli taulukko suositusten. Asiallisiin käteistarjoukseen vastattiin kahdessa liikkeessä, "joo mene sieltä Tuulilasilta se auto ostamaan. Täällä se maksaa tämän verran". Koko taulukon puheeksi ottaminen sai myyjän naaman kiristymään. Lindholm Group oli mieleenjäävin. En ole ennen nähny niin vihaista bodaria. Sitten suuntasin etelämmäs merkkiliikkeisiin.
Asiointi oli alusta loppuun paljon mukavampaa. Sieltä sain haluamani auton noin 1500 euroa halvemmalla, hyvän palvelun ja seuraavan huollon kaupan päälle.
Asiointi oli alusta loppuun paljon mukavampaa. Sieltä sain haluamani auton noin 1500 euroa halvemmalla, hyvän palvelun ja seuraavan huollon kaupan päälle.
Vastaukset 12
Vanhimmat
riemuvoitto ole, vaikka viestisi provo onkin. Ei kukaan täyspäinen osta liikkeestä autoa, jos ei vaihdokkia tarjolla. Niin nyt sä selität takuusta minkä liike antaa. No yksityiseltä uudehkon auton osto ilman kluluttaja suojaa on turvallista, monessa on vielä tehtaan takuukin voimassa ja kuntotestissä voi aina auton käyttää, jos ittellä ei palikar riitä. Lukekaa vaan "viisat miehet" tuulilasia ja Tm:ää. Ja sitten häkkikaupoille. Ja koittakaa lippalakki,safaripukuiset Avesiskääkät tajuta, että 2000-luvulla on ihan sama millä maksaa. Rahoitusyhtiö on jopa varmempi, kuin käteinen. Ei tule rahanpesuepäilyä. 70-luvulla oli käteisalennuksia, kun liikkeet rahoitti autot osin itse.
sä et tainnut ymmärtää ollenkaan mitä viestiketjun aloittaja kirjoitti.
Eli oletkos sinä sitten järjen jättiläinen.
Nimenomaan noin ne autokaupat sujuu hyrylässä.
on hirveitä, mutta siellä vedätetäänkin ihmisiä, jolla liian velkainen auto. Siis saadaan tekohengitettyä velkakärryn arvoa, että riittä käsirahaksi, tämä ei onnistu liikkeessä jossa hinnat alhaalla. Edelleen olen sitä mieltä, että ei ole täyspäistä ostaa liikkeestä uudehkoa autoa.
Alueen hintataso aiheuttaa minussa kovaäänistä naurua.
Itse en ostaisi Tuusulasta mitään.
Ainoastaan Vaihto + liikkeessä hinnat edes hieman oikean suuntaisia, kun vielä esittää -2+% tarjouksen, voi kauppa jopa syntyä.
Jos olisin nyt autoa ostamassa, kiertäisin nimenomaan Vaihto :n kaukaa. Kävin viime huhtikuussa Kaivokselan liikkeessä ja repeilin monta kertaa heidän hintojensa kanssa.
Esimerkkejä: Renault Twingo 2004, hinta 9400 euroa kun ajamattoman 2006-mallisen voi hakea Biliasta hintaan 9900 euroa.
Citroen C3 jolla ajettu 55 tkm, alla kaksi huonoa rengasta ja kaksi kiinalaista ja kojelaudan merkkivalo huomauttaa huollon tarpeesta - silti hinta oli saman verran tai yli kuin mitä priima maksaa.
Citroen Xsara Picasso, 18.990 euroa (tosin 2-litraisena) kun ajamaton maksaa 19.990 euroa (tosin 1,6 ltr).
Jäi sellaiset fiilarit, että kierrän kaukaa.
Olemme ostaneet perheeseen kolme autoa ALD:ltä, ja olemme olleet hintatasoon tyytyväisiä. Kahdesti meni entinen vaihdossa. Toisella kerralla hyvittivät ihan mukavasti, toisella kerralla meni huokealla.
Nimittäin auto myyjät kävin kaupoilla niin kolme myyjää sulkeutui yhden koppiin tarjousta tekemään,välillä kopista vilkuillen orpona odottavaan ostajaan päin autoni ei mitenkään erikoinen ja en itsekkään mikään ns. outo asiakas.
Esim. Saab Aero1998 joka on ollut v,2004 myynnissä tax-free,nä ja hinta oli silloin 19t.erkkiä ja viimeksi oli joulun alla taas lehdissä pyörimässä 18t, ja koko ajan taivasalla.
Tehdäänkö tällä tavalla Suomi-autoja silloin ihmettelin -04 rengasvalintaa kun olin katselemassa kun pinnoitetut kesäkumit ja auto ajettu alle 90tkm eli onkos kukaan moisessa autossa pinnoitettuja kumeja nähnyt saksassa vai onkos se sitä suomi muotoilua.
Onneksi saa aina hyvät naurut kun käy siellä katsomassa tarjontaa.
Muutama asiallinen liike siellä on mutta muut pilaa todellakin niidenkin toiminnan.
Mulla oli 4 v sitten samat kokemukset Tuusulan Lindholm Groupista. Kiinnostuin siellä olleesta E-sarjan CDI-Mersusta ja katselin sitä, lopulta kysyin että saisiko sen koeajaa. Nuorehko jannu naama tympeänä sanoi että jos lupaat ostaa sen niin siinä tapauksessa koeajolenkki järjestyy, ei muuten. No, se riitti sitten siitä kaupasta, en enää sen ovea avaa. Ostin sitten vähän myöhemmin vastaavan E-mesen Vehosta. Jos ei asiakas ja raha kelpaa niin ei väkisin.
Toinen kokemus Tuusulasta oli kesällä Tuusulan Ykkösautosta. Olimme vaimon kanssa etsimässä kakkosautoksi uutta Ibizaa, ja koeajo sinänsä järjestyi. Kaupanteko ja palvelu muuten oli vaan niin helkutin tympeää, väkinäistä ja harvasanaista että tuli tunne että ollaan heille vaivaksi. Jäi kaupat tekemättä, ne tehtiin Helsingissä.
Ei jatkossa Tuusulan liikkeet houkuta, niihin on näköjään pesiytynyt jumalattoman tympeää ja epäkohteliasta ja palveluhalutonta myyjäsakkia. Lienevätkö kaikki entisiä häkkijobbareita?
Mutta poikkeuksena voisi mainita sen autotalo Grönholmin jossa oli ihan asiallinen palvelu.
Varmasti osa viesteistä on ihan oikeiden asiakkaiden kirjoittamia, mutta yllättävän monet viestit on selvästi kirjoittanut viesteissä mainittujen liikkeiden edustaja. Eli haukutaan muita liikkeitä ja kehutaan omaa liikettä muka asiakkaana. Älkää viitsikö pitää ihmisiä tyhminä!
Ei pahaa sanottavaa autotalo Grönholmista.
Kaupat tuli.
ovat kyllä naurettavia.