Katsoin tarpeelliseksi jäljentää lainauksia keskeisen EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen tuhotusta kirjasta.
Antti Kuosmanen on Ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö.
Tuhotun kirjan kustantaneen osakeyhtiön toimitusjohtaja Matti Vuoria on nykyisin johtajana Fortumissa.
- Miksi Kuosmasen kirjoittama ja Vuorian kustantama kirja ” Suomen tie Euroopan unioniin” on tuhottu?
Tähän kysymykseen antanee jotakin mielenkiintoa herättävää seuraavat kirjan alusta otetut lainaukset.
”Alkusanat
Kirjailijat kirjoittavat kirjoja, koska se on heidän ammattinsa ja koska heillä on siihen sisäinen tarve. Niin uskon viimeistään nyt, saatuani valmiiksi oman kirjani, ensimmäiseni ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeiseni. Sisäinen tarve pitää olla, muuten ei niin hirveään urakkaan voi ruveta, Lisäksi on eduksi, jos ei etukäteen ymmärrä mihin on ryhtynyt.
Lukijat, jos heitä ilmaantuu, saattavat kirjaani tutustuttuaan ihmetellä, mikä on voinut antaa aiheen tällaisenkin tekeleen laatimiseen ja julkaisemiseen. Kirjani julkaisemisen motiivit tietää parhaiten kustantaja, mutta kimmoke sen kirjoittamiseen syntyi lähes vuosikymmen sitten, kun ETA-neuvottelut olivat lähenemässä loppuaan. Ystäväni, silloinen kauppa- ja teollisuusministeriön hallitusneuvos Matti Vuoria ehdotti kerran, että tehdään kirja ETA-sopimuksesta. Sellaisella kirjalla olisi varmasti kysyntää, kun pitää ruveta elämään EY:n sisämarkkinoiden sääntöjen mukaisesti, arveltiin.
Matti Vuoria vastasi ETA-neuvotteluissa tavarakaupasta ja erityisesti kilpailusäännöistä. Olin hänen apurinaan noissa neuvotteluissa ja sain niissä itsekin vastattavakseni pari sektoria. Saatoimme siis suhtautua joltisenkin luottavaisesti siihen, että saisimme aiheesta kirjan kasaan.
Se kirja jäi aloittamatta, loppuunsaattamisesta puhumattakaan. Matti Vuorian ura kääntyi jyrkkään nousuun kohti KTM:n kansliapäällikkyyttä maailma muuttui muutenkin, ennen kaikkea siten, että tavoitteeksi asetettiin EY:n jäsenyys. Omakaan urani, vaikkei kovin komea, ei seuraavina vuosina sallinut ajatellakaan kirjan kirjoittamista.
Mutta kun jäsenyysneuvottelut olivat takana havaitsin useinkin muistelevani tuota myttyyn mennyttä hanketta ja ajattelevani, että vielä minä kerran kirjan kirjoitan. En kuitenkaan ETAsta, jonka kaikki olivat jo unohtaneet ikään kuin sitä ei koskaan olisi koskaan ollutkaan, vaan Suomen EU-jäsenyydestä. Vihdoin vuoden 1998 keväällä, kun olin ollut puolisentoista vuotta EU:n neuvoston sihteeristön palveluksessa ja tunsin, että intensiivisin uuden opiskeluvaihe oli ohi, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Joko nyt tai ei koskaan se oli tehtävä, sillä havaitsin jo, että muistikuvat, joihin aiheen käsittelyssä väkisinkin joutuisin paljolti nojautumaan, alkoivat uhkaavasti haalistua ja varmasti myös vääristyä. ”
” Kun kirjoittajalla ei ennestään meriittejä alalla eikä nimeä muutenkaan, on lukijalla oikeus kysyä, mikä mies tämä tällainen on joka kuvittelee voivansa kuvata Suomen tien EU:n jäseneksi. Olihan se sentään aika suuri hanke.
Lyhyt esittely on siksi tarpeen. Olin vuodesta 1976 vuoteen 1996 ulkoministeriön virkamies eri tehtävissä. Urani alkuvaiheet kuluivat pääasiassa kauppapolitiikan parissa Helsingissä ja Genevessä, joissa hoidin niin sanottuna deskivirkamiehenä GATTiin, siis tullitariffeja ja kauppaa koskevaa yleissopimukseen liittyviä asioita. Vuodesta 1984 vuoteen 1988 olin ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston integraatiotoimiston virkamies, jonka vastuualueena olivat Suomen EY-suhteet sekä EFTAn ja EY:n välinen yhteistyö. Vuodesta 1988 vuoteen 1993 olin Suomen EY-edustustossa Brysselissä vastuualueena Suomen ja EY:n väliset vapaakauppasopimukset ja kauppapolitiikka yleensä. Viimeisen vuoden tuosta kaudesta olin edustuston ”kakkosmies", siis sen päällikön, suurlähettiläs Erkki Liikasen sijainen. ”
” Ilman tietoja ja taitoja, joita osallistuminen erityisesti ETA-neuvotteluihin ja jäsenyysneuvotteluvaltuuskuntaan on antanut, ei kirjani laatimiseen olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Eri asia on, että siltikään käsillä oleva teos ei ole eikä pyrikään olemaan mikään täydellinen kuvaus jäsenyystiestämme.
Minun onkin helpompi määritellä mitä kirjani ei ole kuin mitä se on. Se ei ensinnäkään ole tieteellinen tutkimus. Sellaisen tekemiseen ei vielä olisi ollut edellytyksiä, ei vaikka kaikki neuvotteluihin liittyvä aineisto olisikin jo tutkijan käytettävissä. Lähdeviitteitä en käytä enkä ole myöskään laatinut lähdeluetteloa. Se ei johdu mistään wittgensteinilaisesta ylemmyyden tunteesta, vaan siitä, että julkisia lähteitä on niukalti ja neuvotteluihin liittyvä asiakirja-aineisto on vielä ei-julkista. Näiden rajoitusten puitteissa olen koettanut kertoa asioista niin avoimesti kuin mahdollista.
Lähteinäni ovat olleet ensi sijassa neuvottelujen aikaan tekemäni muistiinpanot, säilyttämäni henkilökohtaiset paperit, liittymissopimus siihen liittyvine muine asiakirjoineen, hallituksen esitys eduskunnalle, eräät julkaisut joiden laadintaan itsekin osallistuin, ja omat muistikuvani. Suomen neuvottelupositiot annettiin neuvottelujen aikana taustamateriaalina tiedotusvälineiden käyttöön, joten olen selostanut niiden sisältöä vapaasti, vaikka nekään eivät ole vielä julkisia asiakirjoja.
Koska minua sitoo loppuikäni ulkoasiainministeriölle tekemäni vaitiololupaus, olen kuitenkin harjoittanut eräiden asioiden suhteen hieman suurempaa pidättyvyyttä kuin muuten ehkä olisi ollut tarpeen. Kiitän ministeriötä siitä, että se hyväksyi valitsemani linjan eikä pyrkinyt sensuroi maan mitään, mitä olen halunnut sanoa.
Tähän liittyen on tarpeen tehdä selväksi, että vaikka jäljempänä kiitoksin mainitsemani henkilöt suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen osaksi tai kokonaan, mikä toivoakseni on varmistanut useimpien kirjassa olevien tosi seikkojen paikkansapitävyyden, vastaan sen sisällöstä yksin. Arvioni niin Suomen edustajien, EU:n kuin muidenkin toiminnasta eivät mitenkään sido Suomen viranomaisia tai EU:n neuvoston sihteeristöä, itse neuvostosta puhumattakaan. Nykyistä tehtävääni silmälläpitäen haluan myös korostaa, että en tähän työhön ryhtyessäni ollut lainkaan selvillä siitä, että tulisin mukaan käynnissä olevaan EU:n laajentumisprosessiin, ja että kirjoitustyökin oli asiallisesti ottaen tehty ottaessani nämä tehtävät vastaan.
Eri aihepiireille kirjassa annettu tila ei vastaa niiden tärkeyttä sinänsä, vaan sitä miten suuren osan ne muodostivat neuvotteluista. Siksi monet aivan keskeisetkin alat kuten EMU on kuitattu hyvin lyhyesti, kun taas toiset, marginaalisetkin alat ovat saaneet melko paljon tilaa.
” Euroopan yhteisön muuttuminen Euroopan unioniksi kesken neuvottelujen on aiheuttanut minulle aikamoista terminologista päänvaivaa. Olen koettanut käyttää johdonmukaisesti termiä "yhteisö" tai "EY" kautta linjan kuvatessani tapahtumia ennen 1.11.1993, jolloin unioni syntyi. Sen jälkeisiä tapahtumia kuvatessani olen käyttänyt termiä "unioni" tai "EU" kuvatessani EU:ta toimijana. Kun sen sijaan on ollut kyse asioista, jotka liittyvät nimenomaan yhteisöön, esimerkiksi EY-lainsäädäntöön tai milloin toimijana on nimenomaan yhteisö, olen edelleen käyttänyt siihen liittyviä nimityksiä ja lyhennettä. ”
” Olen kiitollisuudenvelassa useille tahoille. Ennen muita on mainittava vaimoni Satu, joka on joutunut kestämään vuoden ajan illat ja viikonloput fyysisesti, mutta ei aina mentaalisesti paikalla olevaa aviomiestä. Tyttäremme Tarun ja Hannan koettelemus on ehkä ollut helpompi, koska he ovat jo lentäneet pesästämme.
Toiseksi mainitsen neuvotteluissa mukana o1leet Erkki Liikasen, Veli Sundbäckin, Antti Satulin, Esko Hamilon, Eikka Kososen, Bo Göran Erikssonin, Lasse Aarnion, Niilo Jääskisen, Esa Härmälän ja Jarmo Vaittisen, jotka ystävällisesti suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen kokonaan tai osaksi. Kaikki antoivat hyödyl1istä palautetta, joskin korjattavaa tuli vähemmän kuin odotin. Olisiko syynä o1lut, että muidenkin kuin minun muistikuvat alkavat haalistua? Jos niin on, sitäkin tärkeämpää oli laatia tämä kirja viimeistään nyt.
Lopuksi ansaitsevat kiitoksen myös kustantajani Kustannusosakeyhtiö UItima Thulen omistajat, puheenjohtaja Matti Vuoria ja hänen isänsä, professori Pekka Vuoria, jotka uskoivat tähän hankkeeseen niin paljon, että ottivat taloudellisen riskin kirjan kustantamisesta. Harvoinpa kirjantekijä1lä on onni saada niin ansioitunut kustannustoimittaja kuin minulla: professori Pekka Vuoria teki kaiken muun ohella myös nämä työt ja suuresti paransi tekstiäni.
Juvan Petäjäniemellä elokuussa 1999
Antti Kuosmanen ”
--
Mitäs sanotte?
Eikös tuhoamisen syy pitäisi tutkia?
Tämän kirjan tutkiminen on paljon suurempi asia kuin Sonerakirjan kirjoittajan selville saaminen.
Antti Kuosmanen on Ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö.
Tuhotun kirjan kustantaneen osakeyhtiön toimitusjohtaja Matti Vuoria on nykyisin johtajana Fortumissa.
- Miksi Kuosmasen kirjoittama ja Vuorian kustantama kirja ” Suomen tie Euroopan unioniin” on tuhottu?
Tähän kysymykseen antanee jotakin mielenkiintoa herättävää seuraavat kirjan alusta otetut lainaukset.
”Alkusanat
Kirjailijat kirjoittavat kirjoja, koska se on heidän ammattinsa ja koska heillä on siihen sisäinen tarve. Niin uskon viimeistään nyt, saatuani valmiiksi oman kirjani, ensimmäiseni ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeiseni. Sisäinen tarve pitää olla, muuten ei niin hirveään urakkaan voi ruveta, Lisäksi on eduksi, jos ei etukäteen ymmärrä mihin on ryhtynyt.
Lukijat, jos heitä ilmaantuu, saattavat kirjaani tutustuttuaan ihmetellä, mikä on voinut antaa aiheen tällaisenkin tekeleen laatimiseen ja julkaisemiseen. Kirjani julkaisemisen motiivit tietää parhaiten kustantaja, mutta kimmoke sen kirjoittamiseen syntyi lähes vuosikymmen sitten, kun ETA-neuvottelut olivat lähenemässä loppuaan. Ystäväni, silloinen kauppa- ja teollisuusministeriön hallitusneuvos Matti Vuoria ehdotti kerran, että tehdään kirja ETA-sopimuksesta. Sellaisella kirjalla olisi varmasti kysyntää, kun pitää ruveta elämään EY:n sisämarkkinoiden sääntöjen mukaisesti, arveltiin.
Matti Vuoria vastasi ETA-neuvotteluissa tavarakaupasta ja erityisesti kilpailusäännöistä. Olin hänen apurinaan noissa neuvotteluissa ja sain niissä itsekin vastattavakseni pari sektoria. Saatoimme siis suhtautua joltisenkin luottavaisesti siihen, että saisimme aiheesta kirjan kasaan.
Se kirja jäi aloittamatta, loppuunsaattamisesta puhumattakaan. Matti Vuorian ura kääntyi jyrkkään nousuun kohti KTM:n kansliapäällikkyyttä maailma muuttui muutenkin, ennen kaikkea siten, että tavoitteeksi asetettiin EY:n jäsenyys. Omakaan urani, vaikkei kovin komea, ei seuraavina vuosina sallinut ajatellakaan kirjan kirjoittamista.
Mutta kun jäsenyysneuvottelut olivat takana havaitsin useinkin muistelevani tuota myttyyn mennyttä hanketta ja ajattelevani, että vielä minä kerran kirjan kirjoitan. En kuitenkaan ETAsta, jonka kaikki olivat jo unohtaneet ikään kuin sitä ei koskaan olisi koskaan ollutkaan, vaan Suomen EU-jäsenyydestä. Vihdoin vuoden 1998 keväällä, kun olin ollut puolisentoista vuotta EU:n neuvoston sihteeristön palveluksessa ja tunsin, että intensiivisin uuden opiskeluvaihe oli ohi, päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Joko nyt tai ei koskaan se oli tehtävä, sillä havaitsin jo, että muistikuvat, joihin aiheen käsittelyssä väkisinkin joutuisin paljolti nojautumaan, alkoivat uhkaavasti haalistua ja varmasti myös vääristyä. ”
” Kun kirjoittajalla ei ennestään meriittejä alalla eikä nimeä muutenkaan, on lukijalla oikeus kysyä, mikä mies tämä tällainen on joka kuvittelee voivansa kuvata Suomen tien EU:n jäseneksi. Olihan se sentään aika suuri hanke.
Lyhyt esittely on siksi tarpeen. Olin vuodesta 1976 vuoteen 1996 ulkoministeriön virkamies eri tehtävissä. Urani alkuvaiheet kuluivat pääasiassa kauppapolitiikan parissa Helsingissä ja Genevessä, joissa hoidin niin sanottuna deskivirkamiehenä GATTiin, siis tullitariffeja ja kauppaa koskevaa yleissopimukseen liittyviä asioita. Vuodesta 1984 vuoteen 1988 olin ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston integraatiotoimiston virkamies, jonka vastuualueena olivat Suomen EY-suhteet sekä EFTAn ja EY:n välinen yhteistyö. Vuodesta 1988 vuoteen 1993 olin Suomen EY-edustustossa Brysselissä vastuualueena Suomen ja EY:n väliset vapaakauppasopimukset ja kauppapolitiikka yleensä. Viimeisen vuoden tuosta kaudesta olin edustuston ”kakkosmies", siis sen päällikön, suurlähettiläs Erkki Liikasen sijainen. ”
” Ilman tietoja ja taitoja, joita osallistuminen erityisesti ETA-neuvotteluihin ja jäsenyysneuvotteluvaltuuskuntaan on antanut, ei kirjani laatimiseen olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Eri asia on, että siltikään käsillä oleva teos ei ole eikä pyrikään olemaan mikään täydellinen kuvaus jäsenyystiestämme.
Minun onkin helpompi määritellä mitä kirjani ei ole kuin mitä se on. Se ei ensinnäkään ole tieteellinen tutkimus. Sellaisen tekemiseen ei vielä olisi ollut edellytyksiä, ei vaikka kaikki neuvotteluihin liittyvä aineisto olisikin jo tutkijan käytettävissä. Lähdeviitteitä en käytä enkä ole myöskään laatinut lähdeluetteloa. Se ei johdu mistään wittgensteinilaisesta ylemmyyden tunteesta, vaan siitä, että julkisia lähteitä on niukalti ja neuvotteluihin liittyvä asiakirja-aineisto on vielä ei-julkista. Näiden rajoitusten puitteissa olen koettanut kertoa asioista niin avoimesti kuin mahdollista.
Lähteinäni ovat olleet ensi sijassa neuvottelujen aikaan tekemäni muistiinpanot, säilyttämäni henkilökohtaiset paperit, liittymissopimus siihen liittyvine muine asiakirjoineen, hallituksen esitys eduskunnalle, eräät julkaisut joiden laadintaan itsekin osallistuin, ja omat muistikuvani. Suomen neuvottelupositiot annettiin neuvottelujen aikana taustamateriaalina tiedotusvälineiden käyttöön, joten olen selostanut niiden sisältöä vapaasti, vaikka nekään eivät ole vielä julkisia asiakirjoja.
Koska minua sitoo loppuikäni ulkoasiainministeriölle tekemäni vaitiololupaus, olen kuitenkin harjoittanut eräiden asioiden suhteen hieman suurempaa pidättyvyyttä kuin muuten ehkä olisi ollut tarpeen. Kiitän ministeriötä siitä, että se hyväksyi valitsemani linjan eikä pyrkinyt sensuroi maan mitään, mitä olen halunnut sanoa.
Tähän liittyen on tarpeen tehdä selväksi, että vaikka jäljempänä kiitoksin mainitsemani henkilöt suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen osaksi tai kokonaan, mikä toivoakseni on varmistanut useimpien kirjassa olevien tosi seikkojen paikkansapitävyyden, vastaan sen sisällöstä yksin. Arvioni niin Suomen edustajien, EU:n kuin muidenkin toiminnasta eivät mitenkään sido Suomen viranomaisia tai EU:n neuvoston sihteeristöä, itse neuvostosta puhumattakaan. Nykyistä tehtävääni silmälläpitäen haluan myös korostaa, että en tähän työhön ryhtyessäni ollut lainkaan selvillä siitä, että tulisin mukaan käynnissä olevaan EU:n laajentumisprosessiin, ja että kirjoitustyökin oli asiallisesti ottaen tehty ottaessani nämä tehtävät vastaan.
Eri aihepiireille kirjassa annettu tila ei vastaa niiden tärkeyttä sinänsä, vaan sitä miten suuren osan ne muodostivat neuvotteluista. Siksi monet aivan keskeisetkin alat kuten EMU on kuitattu hyvin lyhyesti, kun taas toiset, marginaalisetkin alat ovat saaneet melko paljon tilaa.
” Euroopan yhteisön muuttuminen Euroopan unioniksi kesken neuvottelujen on aiheuttanut minulle aikamoista terminologista päänvaivaa. Olen koettanut käyttää johdonmukaisesti termiä "yhteisö" tai "EY" kautta linjan kuvatessani tapahtumia ennen 1.11.1993, jolloin unioni syntyi. Sen jälkeisiä tapahtumia kuvatessani olen käyttänyt termiä "unioni" tai "EU" kuvatessani EU:ta toimijana. Kun sen sijaan on ollut kyse asioista, jotka liittyvät nimenomaan yhteisöön, esimerkiksi EY-lainsäädäntöön tai milloin toimijana on nimenomaan yhteisö, olen edelleen käyttänyt siihen liittyviä nimityksiä ja lyhennettä. ”
” Olen kiitollisuudenvelassa useille tahoille. Ennen muita on mainittava vaimoni Satu, joka on joutunut kestämään vuoden ajan illat ja viikonloput fyysisesti, mutta ei aina mentaalisesti paikalla olevaa aviomiestä. Tyttäremme Tarun ja Hannan koettelemus on ehkä ollut helpompi, koska he ovat jo lentäneet pesästämme.
Toiseksi mainitsen neuvotteluissa mukana o1leet Erkki Liikasen, Veli Sundbäckin, Antti Satulin, Esko Hamilon, Eikka Kososen, Bo Göran Erikssonin, Lasse Aarnion, Niilo Jääskisen, Esa Härmälän ja Jarmo Vaittisen, jotka ystävällisesti suostuivat lukemaan kirjani käsikirjoituksen kokonaan tai osaksi. Kaikki antoivat hyödyl1istä palautetta, joskin korjattavaa tuli vähemmän kuin odotin. Olisiko syynä o1lut, että muidenkin kuin minun muistikuvat alkavat haalistua? Jos niin on, sitäkin tärkeämpää oli laatia tämä kirja viimeistään nyt.
Lopuksi ansaitsevat kiitoksen myös kustantajani Kustannusosakeyhtiö UItima Thulen omistajat, puheenjohtaja Matti Vuoria ja hänen isänsä, professori Pekka Vuoria, jotka uskoivat tähän hankkeeseen niin paljon, että ottivat taloudellisen riskin kirjan kustantamisesta. Harvoinpa kirjantekijä1lä on onni saada niin ansioitunut kustannustoimittaja kuin minulla: professori Pekka Vuoria teki kaiken muun ohella myös nämä työt ja suuresti paransi tekstiäni.
Juvan Petäjäniemellä elokuussa 1999
Antti Kuosmanen ”
--
Mitäs sanotte?
Eikös tuhoamisen syy pitäisi tutkia?
Tämän kirjan tutkiminen on paljon suurempi asia kuin Sonerakirjan kirjoittajan selville saaminen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Äijä kirjoitti kirjan, joka ei selvästikään kiinnostanut ketään, tai sitten oli vaarana herjaussyyte "vääristyneiden muistikuvien" vuoksi. Asia loppuun käsitelty.
valmiina "Suomen tie Euroopan unioniin" - kirjaa varten. Kuosmasen tuhotun kirjan vinkit antoivat aiheen tutkia ulkoministeriön asiakirjoja siltä ajalta.
Asiakirjoista paljastui mm. se, että kansanäänestys oli vaalipetos.
Nimimerkki Tyrni oli löytänyt nettiin skannatut asiakirjat. Luepa alempaa Tyrnin aloitus:
"Kokouskutsu".
Tuo kokouskutsu ja siihen liittyvä pöytäkirja liitteineen osoittaa, että kansanäänestys 16.10.1994 oli vaalipetos.
Kysymyksessä ei ole pelkoakaan herjaussyytteestä vääristyneiden mielikuvien vuoksi.
Kuosmanen kirjoitti saman kirjan pari vuotta myöhemmin englannin kielellä.
Perussyy suomenkielisen painoksen tuhoamiseen oli Kuosmasen narsistisen kirjan maanpetokselliset paljastukset!
Kuosmanen ei itse huomannut kyseessä olevan vaalipetoksen, eikä maanpetoksellistakaan toimintaa.
Jos asian huomasi joku muu kuin Matti Vuoria, saivat Vuoriat todennäköisesti kelpo korvauksen taloudellisesta menetyksestä, jonka tuhotun kirjan painaminen toi.
Matti Vuoriasta tili Fortumin johtaja ja Antti Kuosmasesta Ulkoministeriön Kauppapoliittisen osaston päällikkö (1.3.2002 alkaen).
Asia ei ole loppuun käsitelty.
Maanpetos ei vanhene.
Nimimerki sdöö kirjoitti 10.3.2003 klo 11.00 jatkokirjoituksessaan "Tuota...":
"Äijä kirjoitti kirjan, joka ei selvästikään kiinnostanut ketään, tai sitten oli vaarana herjaussyyte "vääristyneiden muistikuvien" vuoksi. Asia loppuun käsitelty."
Asia ei ole loppuun käsitelty. Kuosmanen kirjoitti toisenkin kirjan, vaikka ensimmäisen alkupuheessa oli toista mieltä.
Hän nimittäin ei ymmärtänyt, miksi ensimmäinen kirja piti niin nopeasti vetää pois markkinoilta. Akateeminen kirjakauppa tosin ehti myymään sitä muutaman kappaleen. Todennäköistä on, että hänen ex. ETA-esimiehensä Matti Vuoria joutui kärsimään kirjapainolaskun nahoissaan. Ja Matin isäpappa Pekka teki "turhaa" työtä Kuosmasen hyväksi.
Hyvä oli, että muutama ostaja ehti kauppaan ennen tuhoamista!
Merkillistä on, että Kuosmanen kirjoitti toisen kirjansa englannin kielellä vuonna 2001!
Hänen englanninkielisen kirjansa julkaisemiseenkin tietenkin oli joku tarve.
Miksi sitä vaivautuu englanniksi kirjoittamaan?!
Ketää Suomen EU-jäsenyystie unioniin kiinnostaisi englannin kielellä?
Tällaisen englanninkielisenkin kirjan tekemiseen pitää kirjailija Kuosmasella todellakin olla melkoinen tarve. Näinhän hän ensimmäisen kirjansa alkupuheessa sanoo: Kirjailijalla on tarve kirjansa tekemiseen.
Hän sanoi myös, että kirja tulisi olemaan hänen viimeinen kirjansa!
Tuo tarve oli suurelta osin narsismi, mutta kirjan asiasisältö on myös englanniksi paljastava!
Ostin tuon toisen kirjan syys-lokakuussa 2001. Kirja tuli maksamaan Maastrichtistä, Hollannista, tilattuna 540 mk. Kirjan nimi on Finland's Journey to the European Union.
Kustantaja on EIPA ( European Institute of Puplic Administration). ISBN 90-6779-154-7.
EIPA's website:http://www.eipa.nl.
Tämä toinen kirja on asiasisällöltään suunnilleen suomenkielisen käännös. Jotkut asiat, luvut, on kerrottu eri järjestyksessä.
Niin ja lainaamani suomenkielisen kirjan alkukirjoitusta siinä ei tietenkään ole.
Eikä englanninkielellä voi niin kuvailevasti kuvata tähän tyyliin:
Kun EY-neuvottelut alkoivat, suorastaan puistatti, mitä tuleman piti. Sen olimme ETA-neuvotteluista saaneet kokea.
Eivät Kuosmasen muistikuvat olleet suinkaan vääristyneet. Kuosmanen oli jo etukäteen EY/EU-kirjaansa ajatellen tehnyt tarkat muistiinpanot Suomen neuvotteluihin liittyen !!!
ETA-kirja oli jäänyt kirjoittamatta, mutta: Vielä minä kirjan kirjoitan!