moi, miksi tuolla treffipalstalla miltein joka toinen yki 40:n vuotias nainen on käynyt ammattikorkean, kun minä muistelen nuoruuttani niin ooli vain, ammattikoulu, lukio, opisto ja korkeakoulu. käsittääkseni tämä ammatikorkea järjästelmä on ollut vasta muutaman vuoden!?
oppiarvot
13
1413
Vastaukset
Tuota olen minäkin monesti miettinyt,se taitaa olla naiselle jokin pöngitys keino olla jotenkin parempi. Onnettomat reppanat kun ei muuhun pysty.
- jämätutkintoja
No ne on just niitä opistoja, nehän muutettiin ammattikorkeaksi että wannabe-yliopisto-opiskelijat vois jeesustella olevansa 'akateemisia'.
- myös miesten
osalta!!!!
- Teille miehille
myös miesten kirjoitti:
osalta!!!!
Olen itsekin kyseiseen ryhmään kuuluva ja voin sanoa että opiskelukavereistani suurin osa, siis todella suurin osa on naisia, jopa taloushallinnon suuntautumisessa, joka perinteisesti on aika miehinen suuntautuminen.
Me opiskellaan iltaisin, kun ensin on tehty päivä töitä. Ja sanoisinko, että ollaan aika sitkeetä porukkaa ja me valmistutaan vaikka joudutaankin jostain luopumaan 3-4 vuodeksi, siis omasta vapaa-ajasta, sos.elämästä. Mutta vain kun luopuu jostain, voi jotain hyvää saada tilalle. Haittaako se nyt, että meitä on niin paljon siellä? Eikös se ole hyvä asia kaikin puolin. Minusta ainakin on ihan sama, mikä koulutus miehellä on, kunhan on lämmin ja hellä ihminen ;)... Kivaa kevättä kaikille,
- tintsu
Suoritin ammattikorkeakoulun tutkinnon 42-vuotiaana työn ohella:)
- Minä~vaan
AMK-systeemi on ollut kuvioissa jo pyöreästi 15 vuotta - ei todellakaan "vain muutaman vuoden" - joten varmasti moni yli 40-v on ehtinyt täydentää vanhan keskiasteen tutkintonsa AMK-tasoiseksi.
- Nxxx
Korjauttava: ammattikorkeat pistettiin pystyyn aika täsmälleen 10 vuotta sitten, Mistä tiedän? Koska minä kuten kaverinikin olivat juuri aloittaneet lukion jälkeiset opinnot ja ammattikoulussa yo-linjalla opiskelevat kaverini hiukan tuskailivat muuttuneiden opintovaatimusten kanssa ja arvailivat tulevaa tutkintonimikettään...
- Syltty__
"minä muistelen nuoruuttani niin ooli vain, ammattikoulu, lukio, opisto ja korkeakoulu. "
Opistot muutettiin ammattikorkeakouluiksi ja kun keran opistotasoa ei ole valinnoissa, niin AMK on ihan ok.- Heh
Miten niin ei opistoja ole, onhan merkonomitutkinto edelleen olemassa. Eikä sitä ole miksikään amk- tutkinnoksi muutettu. Ne on kaksi täysin erillistä tutkintoa ja erilaista myös vaatimuksiltaan.
- nykyistä amk-inssiä
Heh kirjoitti:
Miten niin ei opistoja ole, onhan merkonomitutkinto edelleen olemassa. Eikä sitä ole miksikään amk- tutkinnoksi muutettu. Ne on kaksi täysin erillistä tutkintoa ja erilaista myös vaatimuksiltaan.
Muuten seison korjattuna.
- ..........
repäissyt ja käynyt vanhempana sitten ohella koulunsa. Niin se oma isänikin ryhtyi taas kerran ylioppilaaksi 50:nä.
"käsittääkseni tämä ammatikorkea järjästelmä on ollut vasta muutaman vuoden!?"
No tuosta en sitten tiedä, voi olla. Sitten tarkoittanee jotain vastaavaa aikaisempaa ammattikorkeaa vastaavaa paikkaa. En tiedä mitä siellä ko. treffipalstalla on vaihtoehtoja siihen koulutukseen.. - eräs maisteri.
Treffipalstojen naiset väittävät usein, että ovat käyneet yliopiston tai korkeakoulun, vaikka ovatkin käyneet vain ammattikorkeakoulun. Näinhän sitä voi itsetuntoa kohottaa tietenkin, mutta kouluilla on kuitenkin edelleen iso ero.
- voi kohottaa
muutenkin, kuin korottamalla itsensä,ja alentamalla muut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847132Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277079Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176205Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635225Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193485Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400