Luultavasti vanha aihe, mutta kumminkin. Sanokaa yksi tai useampia syitä miksi liikenne veroja pitäisi kerätä muun kuin polttoaineen yhteydessä. Itse en keksi yhtään.
Verotus
Oikeudenmukainen.
141134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Koska et määritellyt, että pitääkö syyn veron keruulle olla hyvä vai huono, niin annan kuusi tällaista syytä:
- Ahneus
- Vi**umaisuus
- K**ipäisyys
- Sosiaalidemokratia
- Vasemmistoliitto
- Suomen Kommunistinen Työväenpuolue
60 luvun radikalistit, Tuomioja ja Halosen olivat jo silloin sitä mieltä, että autot ja tekniikka oli jo valmiiksi kehitetty ja verotuksen aika oli paikallaan ( nykyinen autoverolaki). Vuoden 66' sossujen suurvoitto vaaleissa oli suomen sosialisoimisen alkua (Sorsa- Sundqvistin teorioden käytäntöönpanoa)
Eli, verotusta on kiristämällä kiristetty, niin että kaikkia säveliä ei enää pysty enää laulamaan.
Verotasoa korotettiin vuosi vuodelta tupakka, viina ja pensa veroja korottamalla. Sosiaaliturvan kaksinaamaisuutta??
hyvä peruste on verottaa käytön mukaan, mutta kerropa sinä yksi tai useampi tapa, millä hoidetaan oikeudenmukaisesti siirtyminen tähän verotustapaan.
Ei kai juuri uuden auton veroineen ostaneen (tai itse asiassa milloin hyvänsä aikaisemmin ostaneen) tule maksaa toiseen kertaan veroja polttoaineen kulutuksesta.
Joku käyttömaksu tai haittavero voidaan paljon paremmin sitoa painotuksella esim. auton kättöönottovuoteen. Ongelmansa siinäkin kyllä on.
siirtymäkauden epäoikeudenmukaisuudet verrattuna jo 50-vuotta jatkuneeseen kusetukseen! Yritä edes nähdä omien etujesi yli kokonaisuutta. Kokonaisuudessa ei muutama siirtymävuosi paina, vai haluatko sittenkin nykyisten vääryyksien jatkuvan?
En todellakaan tarkoittanut käytön verotusta vaan polttoaineeseen sidottua verotusta joka korvaisi kaikki muut verot. Siihen päästäisiin pikkuhiljaa, ohjelmalla, mutta ei tietenkään aivan oikeudenmukaisesti. Mikä verotus on oikeudenmukaista.
siksi koska ajoneuvon hankinta on monelle elämän toiseksi suurin kauppa asuntokaupan jälkeen.
Tällaisessa kaupassa voi aivan hyvin olla mukana hankintavero, joka ottaa - toisin kuin polttoainevero - huomioon verotettavan maksukyvyn.
Jos saisin päättää, säilyttäisin siis hankintaveron kevennyttynä verouudistuksen yhteydessä ja lisäisin siihen ympäristötekijän.
PS. Ettehän latista tuota toisen virkkeen yleispätevää väittämää millään puoluepoliittisella latteudella.
tuo hankintavero ostajan maksukyvyn! Enpä ole moista ennen kuullut. Se ottaisi huomioon ostajan maksukyvyn jos se hankintahinta muuttuisi ostajan maksukyvyn mukaan. Nyt EI TIETÄÄKSENI niin käy!
Ostoverolla ei juuri ole JÄRKEVIÄ perusteita, varsinkin jos unohdetaan autokaupan ja rahoituslaitosten intressit.
Ota nyt ne aivosi sieltä suolaliemestä. Unohda progressiot ja muut. Tarkoitushan olisi että ajopelin ostaminen ei olisi toiseksi suurin asunnon jälkeen. Vaan että jokaisella olisi mahdollisuus ostaa uusi-, vähän saastuttava-, turvallinen-, nykuaikainen ja ennenkaikkia vähän kuluttava ajopeli täällä harvaan asutussa maassa. Polttoaineessa kerättävä vero kannustaisi positiivisesti tähän. Ja kannustaisi säästämään polttoainetta. Jopa "raskas kaasujalka# huomioitaisiin.
Taisi olla Hesarin autoliitteessä juttua viikonloppuna (10.2.2007), miten kansalaiset voisivat vaikuttaa valtion verotuloihin jopa miljardin euron verran pelkästään ajotapaa muuttamalla pihimpään suuntaan.
Eli mikäli suosittaisiin vähän kuluttavia autoja ja vielä koulutettaisiin ihmiset ajattelemaan ajotapaansa, olisi se valtion kannalta huono asia.
Paitsi ettei se ole, koska asiassa ei oteta huomioon sitä tosiasiaa, että valtio voi päättää verotuksestaan aivan miten tahansa (siihen asti kun se ei estä Euroopan sisämarkkinoiden toimintaa). Verot voidaan siis aivan hyvin kerätä muuta kautta. Myös liikenteen verotuksen painotuksia voi muuttaa ja polttoaineveroa vastaavasti korottaa sitä mukaa kun kulutus vähenee.
Autoveron alentaminen ei valitettavasti ole mediaseksikästä. Sillä ei saada kovin paljon ääniä vaaleissa. Autoverossa veroprogressio on suhteellisen suuri, kun taas tuloverossa veroprogressiota halutaan pienentää. Sosialistit eivät halua pienentää veroprogressiota, eli eivät myöskään halua siirtää verotusta hankinnasta ja omistamisesta käyttöön.
tulee myös auton valmistuksesta, ja sen rahtaamisesta tänne suomeen.
jos esim auton valmistus saastuttaa luontoa yhtä paljon kuin se koko elinikänään, niin silloihan polttoaineessa ptäisi olla puolet verosta ja toinenpuoli käyttömaksuissa tai hankinta veroissa.
ja on siksi poistettava KOKONAAN.
Aikuisten oikea kilpailu automarkkinoillakin on lopulta aina kuluttajan etu.
Eu-aika myös autokaupalle. Eu:n laajuiset markkinat tarjolla!
Tilalle 50% tulovero kaikille tasaisesti. Silloin voi kuka tahansa ostaa auton mistä EU-maasta tahansa, eikä perään kysellä.
Polttoaineveroa on alennettava ja hankinnan yhteydessä ei pideä periä veroa ollenkaan.
50€ / kk käyttömaksuja maksan jo nyt. Se pitäisi laajentaa myös bensakuskeille.