Äänet taas hajautuu!!! jälleen kerran

"Pikkupuoluelintujen siivet lepattaa kohti tyhjää ja saavuttamatonta Eduskuntaa, matka tyssähtää jo porteille kun kannatus jää alle prosenttiin" hahhahahaaaa!!!

Jälleen kerran sai nähdä YLEN vaalitentissä kuinka tyhjänpäiväistä toimintaa on eduskunnan ulkopuolisten puolueiden toiminta!!! Lähes kaikki haluavat melkein tuhannen euron perusturvaa ja toiset haluaa maahanmuuttajat pois Suomesta.

Suomen Kommunistinen puolue, Kommunistinen työväenpuolue, Suomen Työväen puolue ja Köyhien asialla ajavat melkeimpä ihan samaa asiaa. Siis ahdingossa olevan kansan asiaa. Mutta: Köyhien asialla ei halua tunnustaa ajavansa samaa asiaa kuin kommunistit. Sama juttu Työväen puolueessa ja niiden torstain puheenvuoro oli muutenkin aivan floppi. KTP on radikaalimpi kuin SKP, ja sen takia KTP:kin haluaa oman "hiekkalaatikon" ajatuksilleen. Näin taaaaas jälleen kerran äänet jakautuu ja hajaantuu niin että jokaisesta tulee alle prosentin kerho ja kukaan ei saa paikkaa eduskuntaan. Jos SKP, KTP, STP & Köyhien asialla olisivat yksi ISO kommunistinen puolue, niin johan sillä 2 % olisi saatu edustajia Eduskuntaan jo ajat sitten! Tämmöinen on ajanhukkaa!!!

Itsenäisyyspuolue, Suomen Kansan Sinivalkoiset ja Isänmaallinen Kansan Liike voisivat yhtähyvin lyödä hynttyyt yhteen Perussuomalaisten kanssa tai perustaa oman keskinäisen Isänmaa liikeen. Mutta ei!!! taas pitää olla näillekkin äärioikeistolaisille puolueille omat "hiekkalaatikot". Halutaan maahanmuuttajat pois ja estää maahanmuutto. Sekä polkea romanien, saamelaisten ja vammaisten oikeuksia. Arjalaisuus on voimissaan: Koti, Isänmaa & Uskonto. Aivan kuin Hitlerin oppikirjasta. Eipä ihme että, Timo Soini halveksii näitä puolueita. IPU, SKS & IKL kuuluvat myös alle prosentin kerhoon ja eivät saa yhtään paikkaa eduskuntaan. Nämäkin olisivat voineet yhdistyä, joten ehkä yksi paikka olisi lohjennut. Mutta ei niin ei.

Liberaalit & Senioripuolue ovat taas aivan omaa luokkaansa ja näyttävät menevän nykyisen Eduskuntamassan mukana. Mutta heidän sanomiset vaalitentissä torstaina olivat aivan mitäänsanomattomia ja köykäisiä.

Yksi vaihtoehto on että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa pikkupuolueet perustaisivat yhteisen allianssin tai liiton josta saattaisi irrota aika monta edustajan paikkaa puolustamaan sorrettujen, eläkeläisten, lapsiperheiden, köyhien ja opiskelijoiden etuja Eduskuntaan!!!

OTTAKAA KANTAA TÄHÄN!!!
2411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Köyhien asialla ei halua" jne. Se varmaan johtuu siitä, ettei se ole sosialistinen puolue. Jo edellisissä vaaleissa se taisi olla sellainen kysymys, ettei tullut edes vaaliliittoa sen vuoksi jonkun työväenpuolueen kanssa. Työväenpuolueelle se olisi käynyt päinsä.
Perusturvasta: Toisillahan se on jo nyt lähellä sitä 1000 euroa kun lasketaan yhteen vaikka työttömyyskorvaus ja siihen vuokratuki ym. Toiset sinnittelee alle 500 euron eläkkeillä eivätkä hae niihin tukia. Kysymys ei ole suurista lisäyksistä loppujen lopuksi. Tässähän on se yhden luukun idea: Useimpien ei tarvitsisi mennä enää erikseen sossun luukulle.
Ei KTP:n, SKP:n ja STP:n tarvitse fuusioitua. Siitä on ollut tunnusteluja, mutta tuloksia ei vielä. Kunhan tekisivät enemmän vaaliliittoja keskenään ja muiden ns. edistyksellisten puolueiden kanssa!

Äänestä

Olen 23-vuotias suomalainen opiskelija, ehdottomasti isänmaallinen. Jo kauan aikaa olen lähipiirini ihmisille sanonut ja heittänyt ilmoille mielestäni järkevän ajatuksen: Kaikki isänmaalliset puolueet tulisi yhdistää yhdeksi ja nykyisiä pienpuolueita huomattavasti vaikutusvaltaisemmaksi yhtenäiseksi puolueeksi,mutta ei. Lähinnä idealleni on naureskeltu, eihän 23-vuotias saatika nuorempi ihminen voi tosissaan esittää poliittisesti radikaaleja ajatuksia.
Oma epäilykseni siitä miksi isänmaallisia puolueita on niin paljon on se, että kaikki haluavat olla johtajia, mutta kukaan ei haluaisi olla "pelkkä" rivijäsen puolueessa. Siksi omaa etuaan tavoitellen ollaan toinen toistaan pienempien syiden vuoksi perustamassa omaa, viellä isänmaallisempaa ja/tai parempaa puoluetta.
Kun isänmaallisten puolueiden puheenjohtajat kilvan toitottavat olevansa kaikin tavoin suomalaisten ja yhteisten isänmaallisten arvojen takana, niin eivätkö he voisi näyttää nyt kaikki nämä puoluejohtajat esimerkkiä ja aloittaa rehdin keskustelun pienten isänmaallisten puolueiden yhdistämisestä...tämän paljon puhutun isänmaan yhteisen edun nimissä. tulkoot nimeksi vaikka "oikeistoliitto".
Vaan siltä näyttää että puheet yhteisten etujen tavoittelusta on pelkkää sanahelinää, ja oma etu menee edelle siinä vaiheessa viimeistään kun oman pienen isänmaallisen puolueen oma puheenjohtajan paikka olisikin uhattuna.
...Niin kauan kun isänmaallinen väki pysyy hajautettuna erilaisiin (mutta kuitenkin niin samanlaisiin) puolueisiin, pysyvät myös äänet hajautettuna, eikä kukaan päädy lopulta eduskuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VärikäsLintu kirjoitti:

"Pikkupuoluelintujen siivet lepattaa kohti tyhjää ja saavuttamatonta Eduskuntaa, matka tyssähtää jo porteille kun kannatus jää alle prosenttiin" hahhahahaaaa!!!

Jälleen kerran sai nähdä YLEN vaalitentissä kuinka tyhjänpäiväistä toimintaa on eduskunnan ulkopuolisten puolueiden toiminta!!! Lähes kaikki haluavat melkein tuhannen euron perusturvaa ja toiset haluaa maahanmuuttajat pois Suomesta.

Suomen Kommunistinen puolue, Kommunistinen työväenpuolue, Suomen Työväen puolue ja Köyhien asialla ajavat melkeimpä ihan samaa asiaa. Siis ahdingossa olevan kansan asiaa. Mutta: Köyhien asialla ei halua tunnustaa ajavansa samaa asiaa kuin kommunistit. Sama juttu Työväen puolueessa ja niiden torstain puheenvuoro oli muutenkin aivan floppi. KTP on radikaalimpi kuin SKP, ja sen takia KTP:kin haluaa oman "hiekkalaatikon" ajatuksilleen. Näin taaaaas jälleen kerran äänet jakautuu ja hajaantuu niin että jokaisesta tulee alle prosentin kerho ja kukaan ei saa paikkaa eduskuntaan. Jos SKP, KTP, STP & Köyhien asialla olisivat yksi ISO kommunistinen puolue, niin johan sillä 2 % olisi saatu edustajia Eduskuntaan jo ajat sitten! Tämmöinen on ajanhukkaa!!!

Itsenäisyyspuolue, Suomen Kansan Sinivalkoiset ja Isänmaallinen Kansan Liike voisivat yhtähyvin lyödä hynttyyt yhteen Perussuomalaisten kanssa tai perustaa oman keskinäisen Isänmaa liikeen. Mutta ei!!! taas pitää olla näillekkin äärioikeistolaisille puolueille omat "hiekkalaatikot". Halutaan maahanmuuttajat pois ja estää maahanmuutto. Sekä polkea romanien, saamelaisten ja vammaisten oikeuksia. Arjalaisuus on voimissaan: Koti, Isänmaa & Uskonto. Aivan kuin Hitlerin oppikirjasta. Eipä ihme että, Timo Soini halveksii näitä puolueita. IPU, SKS & IKL kuuluvat myös alle prosentin kerhoon ja eivät saa yhtään paikkaa eduskuntaan. Nämäkin olisivat voineet yhdistyä, joten ehkä yksi paikka olisi lohjennut. Mutta ei niin ei.

Liberaalit & Senioripuolue ovat taas aivan omaa luokkaansa ja näyttävät menevän nykyisen Eduskuntamassan mukana. Mutta heidän sanomiset vaalitentissä torstaina olivat aivan mitäänsanomattomia ja köykäisiä.

Yksi vaihtoehto on että vuoden 2011 eduskuntavaaleissa pikkupuolueet perustaisivat yhteisen allianssin tai liiton josta saattaisi irrota aika monta edustajan paikkaa puolustamaan sorrettujen, eläkeläisten, lapsiperheiden, köyhien ja opiskelijoiden etuja Eduskuntaan!!!

OTTAKAA KANTAA TÄHÄN!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu