Onko kenenkään muun mielestä yhtään kornia, kun kuolemasta puhutaan kaikilla kauniilla termeillä?
"Nukkui pois", "nousi taivaaseen", "pääsi parempaan paikkaan", "sai ikuisen rauhan" jne.
Ja mielestäni pahinta on, kun lapsille syötetään suoranaisia valheita "pappasi katsoo sinua pilven reunalta" tms. Eikö yhtään omatunto kolkuta niitä, jotka näitä satuja kertovat? Tiedän, että lapsen on hankala käsittää sellaista asiaa kuin kuolema, mutta miksi katsotte, että teillä on oikeus valehdella?
Kornia, sanon minä. Itse en kehtaisi leikitellä näin vakavalla asialla.
"Nukkui pois", "nousi taivaaseen", "pääsi parempaan paikkaan", "sai ikuisen rauhan" jne.
Ja mielestäni pahinta on, kun lapsille syötetään suoranaisia valheita "pappasi katsoo sinua pilven reunalta" tms. Eikö yhtään omatunto kolkuta niitä, jotka näitä satuja kertovat? Tiedän, että lapsen on hankala käsittää sellaista asiaa kuin kuolema, mutta miksi katsotte, että teillä on oikeus valehdella?
Kornia, sanon minä. Itse en kehtaisi leikitellä näin vakavalla asialla.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Minä joka jouduin luopumaan kummastakin rakkaasta vanhemmastani alle vuoden aikana.Uskon, että sinä et pysty käsittämään sitä surua, mikä kohtasi minua ja perhettäni. Varsinkin lastani kohta 9v, että hän joutui luopumaan rakkasta papasta ja sitten kohta alle 11kk niin, mummu-rakas kuolee.
Kummatkin kuolemat tapahtuivat kesän kynnyksellä. Nyt jo lapseni kyselee, mitä pahaa tapahtuu seuraavana kesänä.Kesät ovat olleet meille iso ja raskaan surun aikaa.
Menehän lapsen ajatuksiin, niin eiköhän voi sanoa, että sieltä se rakas pappa ja rakas mummu katselevat sinun tekemisiäsi ja suojelevat sinua, ovat sinun suojeleenkeleitäsi.
Ehkäpä olet tunteeton ihminen?
Itselläni kuoli isä noin kuukausi sitten, ja minä kyllä uskon isäni seuraavan minua sieltä jostakin. En tunne olevani korni, vaikka en ole lapsi enää, vaan 40-kymppinen aikuinen!
Itse menetin 19 vuotiaan poikani.Ja taatusti uskon hänen päässeen parempaan paikkaan.
Kuka uskoo kuka ei, se on jokaisen henklökohtainen asia , sekä myös oikeus uskoa mihin juuri itse uskoo.
En minäkääkään kaikki uskontoihin usko, enkä edes niihin perehtynyt.Sen verran kunnioitan muita että saavat uskoa mihin haluavat, mollaamatta heitä siitä.
Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu jää meidän kaikkien nähtäväksi , siihen asti pyydän kunnioittamaan meitä jotka olemmee rakkaamme menttäneet,.Suokaa meille vapaus uskoa ja lohduttaa läheisiämme josta haluamme pitää huolta omalla tavallamme.
Esimerkkisi ei ole laisinkaan kornia niin kuin asian ilmaisit.
Pienikin lapsi kasvaa aikanaan aikuiseksi ja osaa taatusti aikuisena itse muodostaa omat näkemyksensä.
Minäkään en enää usko joulupukkiin, enkä kylläkään kohta enää inhimmillisiin ihmisiinkään luettuani sinun kaltaisesi kirjoitusta täältä.
Ettäs kehtaat !
Ihminen kenellä on aito ja lämmin sydän joka tahtoo lähimmäisilleen hyvää, ei taatusti aiheuta traumaa yhdellekkään lapselle kertomalla että rakas ihminen on poissa.Miten hän sen asian muotoilee , on jokaisen oma asia.
Kun itse aikanasi mentät jonkun läheisen, ja mikäli sinulle edes lapsia tulee tai (ihme) jos on..suon sinulle täyden vapauden täyden vapauden lohduttaa (mikäli omaat edes taidon)asian , ihan omalla tavallasi..
Toiseksi en voi kun ihmetellä ihmisiä jotka edes takertuu moisiin pikkuseikkoihin täällä.
Toivon että mietit seuraavaksi kun ruokalautasen eteesi laitat, millä mässäät......
Uskokaa itse mihin lystäätte, mutta miksi niitä samoja juttuja pitää syöttää pienelle lapselle, jonka käsityskyky ei riitä kyseenalaistamaan teidän tarinoitanne? Mitä sellainen lapsi ajattelee teistä aikuisena, kun kykenee jo käsittämään asioita ja katsomaan bluffinne?
Olen itse sitä mieltä, että lapselle ei koskaan pidä valehdella yhtään mistään, enkä omalle lapselleni koskaan valehtelekaan. Kaikki asiat selvitän niin hyvin kuin osaan ja parhaani mukaan pehmentäen iskua, mutta aina totuudenmukaisesti. Totuudessa pysyminen kaikissa tilanteissa on mitä suurinta lapsen kunnioittamista ja lapsi osaa arvostaa sellaista vanhempaa, jonka tietää aina puhuvan totta ja olevan luotettava.
En myöskään ymmärrä kuoleman romantisointia tai teennäistä kaunistelua. Miksi koruttomasta asiasta ei voida puhua koruttomasti?
opetat siis meitä täällä jotka olemme menettäneet rakkaamme mikä on totuus kuoleman jälkeen.Opeta lapsillesi ihan mitä tykkäät, mutta älä tule sanonmaan minulle etteikö ole elämää kuoleman jälkeen.
Minä uskon siihen täydestä sydämestäni ja ihan sataprosenttisesti.
Kun pystyt todistamaan että olen väärässä ole hyvä ja tee se, silloin olet kaupan päälliseksi suurella todenäköisyydellä lisäksi miljonääri.
Minä nimenomaan en opeta lapselleni mitään uskomuksia, vaan ainoastaan kerron totuudenmukaisesti sen, mitä nykytietämyksen valossa voidaan pitää faktana. Tehän te ilmeisesti lapsillenne omia uskomuksianne ehdottomina totuuksina tyrkytätte. Ainakin näin voisi reaktioista päätellä.
Lisäksi kerron uskonnoista ja uskomuksista niin objektiivisesti kuin suinkin osaan, lapsen oman mielenkiinnon huomioiden eli en kerro jos ei kysy. On kysynyt esimerkiksi enkeleistä, että onko niitä olemassa. Kerroin, mitä enkelillä käsitetään ja että jotkut ihmiset uskovat enkeleihin. Sinä ilmeisesti olisit kertonut kivenkovana faktana, että tottakai niitä on olemassa? Vaikkei sinulla ole pienintäkään todistetta niiden olemassaolosta.
Lapseni saa itse päättää mitä ja mihin uskoo, kun kokee olevansa kypsä siihen. Uskon, että teidänkin lapsenne arvostaisivat sitä, ettette aliarvioisi heidän älykkyyttään.
En usko että pieni lapsi osaa käsitellä kuolemaa kaikessa karuudessaan jos siitä aivan totuudellisesti kyselevälle lapselle kerrotaan.
paremmaksi valehdella lapselle? En käsitä tuota logiikkaa.
Lähinnä tuntuu vain siltä, että pääset itse vähemmällä, kun vain kuittaat lapsen kysymykset jollain ikiaikaisella lorulla enkeleistä yms.
et ole vielä kokenut läheisesi menetystä?
kerroppa miten lapsesi ovat suhtautuneet,totuuden
mukaisiin juttuihin mitä olet lapsillesi sanonut.
Sittenhän papitkin puhuu omiaan siunaustilaisuudessa,sinun logiikalla?
*******Minä nimenomaan en opeta lapselleni mitään uskomuksia, vaan ainoastaan kerron totuudenmukaisesti sen, mitä nykytietämyksen valossa voidaan pitää faktana. Tehän te ilmeisesti lapsillenne omia uskomuksianne ehdottomina totuuksina tyrkytätte. Ainakin näin voisi reaktioista päätellä.
Asiahan on näin.Ettei maailma kehittyisi eteenpäin jos ihmiset vaan uskoo sitä silmillään näkee, ja mikä kirjoihin ja kansiin on kirjoitettu.*************************************Kerrotko myös lapsillesi että on jokaisen ihmisen perusoikeus myös uskoa mihin uskoo?
Täällä sinä syytät meitä valehtelijoiksi jotka syötämme puppua lapsiimme.
Jollet myöskään osaa elää tilanteiden mukaan ja jollet ymmärrä (niin kuin mielestäni et ymmärrä)
mikä on väärän tiedon syöttäminen ja lohduttamisen ero, en voi kun sääliä sinua.
En tiedä uskotko mihinkään.Itse olen aika tavallinen nainen ja olen lapsesta asti uskonut jumalaan ihan omalla tavallani.En ole kiihkona siitä mihinkään kuuluttanut, mutta tiukan paikan tullen kyllä käteni ristinnyt ja rukoillut mm.kuolleen lapseni synnyttyä.
Joku sai minut lähtemään sinä päivänä kun poikani kuoli, ja olin 200m pojastani vaikken tapahtumaa nähnytkään, kukaan ei minulle kertonut koska kukaan ei tiennyt siinä vaiheessa mitään, mutta se sama joku sai minut soittamaan miehelleni.Mieheni ei usko mihinkään omien sanojensa mukaan.Mutta hä'n uskoi minua kun kerroin mitä epäilin ja lähti minulle kertomatta pomolleen sanomatta työstään ajamaan meitä kohden.Tunti poikani kuolinhetkestä, meille soutettiin ja vahvistettiin se, minkä minä jo tiesin.Nämä faktat mitä kerroin voi kuka tahanasa todistaa olevan TOTTA.Puhelimeni voidaan tutkia, pomo voi todistaa, on poliiseja jotka voi todistaa..
En ole aikaisemmin tällaista kokenut ja toivon mukaan en koskaan sellaista tunnetta koskaan toiste joudu kokemaan.
Kuka mahtoikaan sen sydämelleni kertoa , lähde..lähde nyt..soita ..miksi minä ajoin ja itkin ja rukoilin???Eihän kukaan ollut kertonut minulle yhtään mitään.
Jos tämä maailma olisi sinunkaltaisia ihmisiä täynnä, ei olisi lapsille lohtua.
Ei minunkaan kesäpaikassani missä olin kesät lapsena valehdeltu lapsille.Vaan yritettiin antaa turvallinen olo lapsille jonka sen taidon olivat kadottaneet.Ei enkelikuva sänkyni päällä ole aiheuttanut mitään traumoja vaan sai minut silloin nukahtamaan turvallisin mielin , koska uskoin että minua suojellaan.
En koe tulleeni huijatuksi lapsena.
uskoa voi moneen asiaan, ja usein nimenomaan johonkin on annettu ihmiselle selviytyääkseen.usko on johonkin parempaan on pelastanut lukemattomien ihmisten hengen.
Ihmisiä jotka ovat olleet todella pinteessä.Usko voittaa sairauksia, usko selvitä sortuneista kaivoksista, usko vielä yrittää päästä pois pahasta paikasta.Usko paremmasta elämästä joka odottaa lastenkodin seinien ulkopuolella..esimerkkejä on miljoonia.
Usko johonkin antaa monelle voimia jaksaa, vielä kerran yrittää, usko antaa voimia toivoa jotain parempaa.
usko sai aikanaan tämänkin maailman kehittymään.
Kuka olisi sata vuotta sitten uskonut kaukosäätimeen olemassa oloon?Et ainakaan sinä olisi uskonut, eihän se ollut faktaa.Tänään se on, tänään se on sinulle itsestäänselvyys.Koska pystyt todistamaan että se on olemassa.
Mutta joku uskoi aikanaan asiaan, voimaan joka saa pienen laitteen lähettämään jotain mikä ei näy, ei maistu, ei kuulu, et voi siihen koskea..mutta se saa kuitenkin tv:n käynnitymään ja se saa sen myös sammuettua..
Ajattele..Minä kiitän heitä kaikkia jotka uskoi omiin ajatuksiinsa...epäilijöitä on taatusti ollut silloinkin.
Niitä tulee aina olemaan.Sinä elät ja haluat kasvattaa lapsesi..nykytietämyksen mukaan..ole hyvä kukaan ei ole estänyt.
Toiseksi minulla ei enää ole lapsia, koska menetin toisen lapseni, vaikkei enää lastenkengissä kulkenutkaan.
Mutta jos joskus saan kokea mitä on kertoa iltasatuja lapsenlapsille , tulen myös taatusti kertomaan hänelle kun selataan valokuva albumia , ja niitä kysymyksiä alkaa tulemaan, että enkeli kertoi mummille aikanaan, että lähtee saattamaan mummin poikaa parempaan paikkaan, missä hänellä oli suurempi tehtävä kun täällä mummin ilona maan päällä.
että osa meistä on kadottanut vaiston.
Minun tapauksessa voidaan myös puhua äidinvaistosta jollei halua uskoa enkeleihin tai muuhun isompaan voimaan joka minua johdatti .
Vaistoakaan ei voida osoittaa olevan faktaa.
Mutta niin luojan kiitos vielä suuri osa eläimistäkin toimii, täysin vaistojensa varaan.
Elämässä voi tulla tilanteita jossa se säästää henkesi, suojelee lastasi, se vaan on annettu meille lahjana.Minä kiitän siitä.
Maapallo ei ole pelkää suomea missä pursuaa faktaa.On maita missä opit kulkee suvussa , tarinoina.
ja kun kerran faktasta vaan perustat pyydän sinua lukemaan sitä hiukan laajemmin.Silloin ehkä sinullekkin avautuu ihan uusi maailma.Voit aloittaa ihan peruskoulukirjoista, niissäkin riittää hyviä esimerkkejä , mihin eri kansat uskoo, kaikki eivät puhu enkeleistä, se kuuluu meidän kulttuuriin.Mutta hyvin monessa kulttuurissa puhutaan elämästä kuoleman jälkeen.
Vainajille on kautta aikojen laiettu hyödyllisiä tavaroita mukaansa hautaan , mitä uskotaan vainajan vielä tarvitsevan..
Tässä kun oikein mietin , alan ymmärtää kuinka suppea näkemys eräillä ihmisillä on, tai ovatko vaan kylmiä..anyway..uskon enkeleihin edelleen.
älä väitä että me valehdellaan !!!!Kunnet itse pysty todistamaan totuutta.
Niin siis...ei se elämä kyllä kuolemaan pääty. Kuolema = fysiologinen kuolema.
Sielu todellakin elää ikuisesti.
miten ihmeessä ees olet näillä sivuilla olet todellakin tunteeton ja typerä ihiminen
molemmat vanhempani nuorena, ja minusta on mukava ajatella että kyllä se isä tuolla jossakin katselee tai on jollakin lailla läsnä kaikenaikaa. Etenkin kun äitini menetin vuoden ikäisenä eli en edes tuntenut häntä, niin isäni sanoi aina että kyllä se äiti tuolta jostakin seuraa sinun tekemisiäsi ja on suojelemassa sinua. Ja minua se ainkain lohdutti enkä todella pitänyt isääni huonona kertomansa takia. Siitä vasta trauma olisikin jäänyt jos isä olisi vain tokaissut vaikka että ei se kuule sinusta mitään tiedä sielä makaa mullan alla elottomana! näinkö sinä esität asian lpasillesi?
Sinun tulee ymmärtää että tämä ei ole palsta jossa väittelet ateismin puolesta.
Kun olin 6v eräs naapurin tyttö joka oli hieman vanhempi. Kertoi että enkeli lohdutti häntä kiven luona metsässä. Missä tyttö itki kun isä oli ajanut perheensä heinäseipäällä ulos.
Tytön kertoman olen muistanut läpi elämäni.Enkä koskaan ole epäillyt että eikö hän olisi puhunut totta. Eikö olekin ihanaa, lapsen hädän hetkellä. Jumalan enkeli lohdutti häntä. Mistä sinun lapsesi ammentavat lohtua?
Sinun tulisi kunnioittaa kanssa ihmisiä sen verran että annat heidän surra rakkaittensa menetystä.
Etkä tule tänne provoilemaan sinun näkemyksien puolesta
Niin... en voi muuta todeta. Lapseni olivat 11 ja 16 kun heidän isänsä, mieheni kuoli, käytyään useamman vuoden kamppailun syöpää vastaan. Minun ei ole tarvinnut syöttää mitään "puppua" lapsilleni vaan jotta he olisivat kestäneet tilanteen, he ovat itse omassa mielessään luoneet mielikuvia ja haluavat uskoa isän läsnäoloon myös kuoleman jälkeen. Itse olen myös voimakkaasti kokenut mieheni läsnäoloa välillä. Ihmisen aivot luonevat siis tilanteen jossa selvitään. Käymme haudalla ja kerromme kuulumisiamme ja se helpottaa. En voi kuvitella että olisit kokenut oikeasti menetyksen kun kirjoitat noin tai olet täysin tunteeton - miten pärjäät ja aiot pärjätä tuolla realismilla. Tapat toivon lapsiltasi, anna heidän unelmoida ja itse tehdä päätöksensä - ei sinua tarvita kertomaan sinun totuuttasi. Vieläkin lohdutan lapsiani ettei heidän isänsä halunut kuolla mutta elämä päätti toisin.
Kunnioittavasti. Ajattelepa että jokainen meistä kuolee joskus. Jossain vaiheessa sinä, jossain vaiheessa minä jne. Jos sinä kuolet nyt, ja sinulta jää pieniä lapsia, niin mitä luulet heidän ajattelevan? Että sinä maadut mullan alla laatikossa tai poltettuna uurmassa ja siinä se, vaiko että olet jossain muualla (vaikka pilven reunalla enkelinä) tuet ja turvaat heitä sieltä koko elämän matkan? Minä ainakin ajattelen jälkimmäisellä tavalla esim. äitiäni ja jo lapsena lohdutin itseäni ajattelemalla että itsemurhan tehnyt tätini oli tähti taivaalla. Eikä kyse suinkaan ole loruilusta, vaan se on ihmisen tarve uskoa ja luottaa johonkin, varsinkin pienillä lapsilla! Ja sinä menisit pokkana kieltämään sen. Aika kornia!
Haluan heidän tajuavan, että minua ei enää ole. Että elän ainoastaan heidän muistoissaan. Näin olen isovanhemmistakin lapsille selittänyt ja hyvin ymmärtävät.
Ihminen persoonana lakkaa olemasta kun kuolee. Ei persoona mätäne tai pala missään, koska se ei ole materiaa. Ruumis taasen häviää kuten tarkoituskin on, tavalla tai toisella. Mitään ei jää jäljelle, paitsi teot.
Mielestäni ei ole mitään kornia, jos selittää lapselle rehellisesti, mitä asioista tiedetään. Tuo satujen kertominen on pahinta lapsen aliarviointia.
Isäni kuoltua kerroin lapsilleni(silloin 7-ja 11- vuotiaat)että Ukki on kuollut sairastettuaan pitkään ja vakavasti. Keskustelimme mitä kuoleman jälkeen mahtaa tapahtua ja kerroin heille erilaisista uskomuksista. Kerroin myös etten itse todellakaan tiedä ja että totuutta ei tiedä kukaan. Lapset ymmärsivät, että Ukki ei enää sairaalasta palaa emmekä tapaa häntä enää koskaan. Silloin tällöin tytöt kyselivät kuolemasta ja aina heidän kanssaan asiasta juteltiin, mutta koskaan en väittänyt todeksi mitään uskomusta. Kerroin uskomusten lohduttavan ikävää. Ukki oli meille läheinen ja surimme kovasti, mutta uskon että avoin keskustelu ja yhteiset pohdinnat vakavasta aiheesta auttoivat meitä kaikkia. Joutumatta valehtelemaan sain mielestäni hyvin luotsattua lapseni vaikean ajan yli. Ikä ja käsityskyvyn valmiudet huomioiden tulisi kaikista asioista lasten kanssa puhua, uskoi sitten mihin hyvänsä. Tyrkyttää ei saa lapsellekaan.
"Eikö yhtään omatunto kolkuta niitä, jotka näitä satuja kertovat? Tiedän, että lapsen on hankala käsittää sellaista asiaa kuin kuolema, mutta miksi katsotte, että teillä on oikeus valehdella?
Kornia, sanon minä. Itse en kehtaisi leikitellä näin vakavalla asialla".
PÄÄTÄ NYT JO ONKO SE SATUA VAI VAKAVA ASIA?
Kyllä on vakava asia, jos satuja kerrotaan tositarinoina.
mikä on sattuu ja mikä totta?Immeisen mieli on siinä kohttoo niin ihmmeellinen,jotta se,mikä toisesta on sattuu,onnii toisesta totta.Kuolema on käsitteenä niin ihmeellinen assii,jotta eihän tämä immeis-järki riitä sitä ymmärtämmään.Vain pittääkö kaikkee ymmärtteekkää?Jokkainen meistä ymmärttää kuoleman omalla tavallaan ja sitä sitten siirttää seuraavalle sukupolevelle omalla tavallaan!Pittääkö kaikki assiit järkkeisttee,jotta jaksas niihen kansa ellee?Annettas vain jokkaisen kerttoo omalla tavallaan lapsilleen kuolemasta-se,mikä on yhen mielestä hyvä-toisen mielestä paha-jätettään ne ommaan arvvoosa-kuolema jättää meihin kaikkiin jäläkesä,ennenkun korjovvaa pois!!
Ka tiede miärittelöö mik o totta ja mik satuu.
se tiedekunta on ,joka määrittelee mikä on totta ja mikä satua?
Miksi ihmeessä olet kirjoituksinesi,juuri täällä aiheuttamassa mielipahaa,kaikille jotka surun ja menetyksen myötä yrittää purkaa sisintään .
Kun ihminen joutuu yhtäkkiä luopumaan rakkaistaan,ei ole yhtä oikeaoppista kaavaa,miten sinun tulee puhua lapsillesi,ylipäätään kenellekkään.
Kuolema kuuluu elämään,mutta kun se osuu omalle kohdalle,että joutuu luopumaan rakkaastaan,niin siihen ei sanoja löydy,eikä ensimäisenä ole mielessä,että mitenkähän kertoisin lapsilleni totuuden?Mikä se totuus on ?Sitä et tiedä sinä ,mikä on satua ja mikä totta?
Jokainen uskoo ja saa uskoa mihin haluaa.
Jos se usko antaa voimaa selvitymiseen ,uuden tilanteen edessä,niin se on hyvä asia,eikä minkään tiedekunnan lässytystä.Kirjoitat nimim.kunnioittavasti...........ketä kunnioitat?
Hellanlettas sana kyllä kertoo mihin tiedekuntaan.......ei pahalla.
-olipa vähättelevä kommentti siulta taasen-kiitosta vain,kyllä tuo surevaa lohuttaa jo kummasti!!!Ei miulle tarvihe yrittee Pohjos-Karjalan murtteella vastata,kun et näy sitä kuitenkkaa ossoovan!
Tässä teille ns.pyhästä kirjasta totuus.
Eli opettakaa pikku pilteillenne totuus ja se ei tulessakaan pala.
Lapsi ymmärtää paljon enemmän, kuin moni aikuinen
koko elin aikanaan mm. kuolemasta.
Olen menettänyt omaisia ja tiedän myös, miten elämä meitä neuvoo.
Se löytyy Saarnaajalta luku 12:
...
6 Muista Luojaasi nuoruudessasi,
ennen kuin hopealanka katkeaa
ja kultamalja särkyy,
ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä
ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.
7 Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.
Koko tiedeyhteisö tutkii maailmankaikkeutta, ei mikään yksittäinen tiedekunta sen enempää kuin toinen. Eikä teologisessakaan tiedekunnassa enää nykypäivänä mitään jumaltodistuksia rustata, vaan kyse on kulttuuritutkimuksesta.
Lapselle puhuessa pitäisi aina muistaa pysyä totuudessa ja faktoissa. Etkö tosiaan näe minkäälaista eettistä ongelmaa valehtelemisessa? Jos kerrot lapselle tosiasioina tarinoita, joiden taustalla ei ole minkäänlaista tieteellistä evidenssiä, on se valehtelemista. Valehtelisitko oikeudessakin surutta? Jos et, miksi valehtelet lapselle, joka ei tietotasonsa puolesta välttämättä kykene kyseenalaistamaan lorujasi, vaan uskoo kaiken sokeana?
Kirjoitan tälle palstalle, koska aihe on kuolema ja viestini käsittelee kuolemaa. Jos viestini jonkun mielenrauhaa häiritsee, ei se voi johtua mistään muusta kuin siitä, että totuus on useille vaikea asia kuulla. Kivempaa olisi elää omissa kuvitelmissaan.
Miksi en saisi lausua näkökantojani ääneen? Pelkäätkö niiden syrjäyttävän oman näkökantasi? Äkkiseltään en keksi muuta syytä, miksi haluaisit minut vaientaa.
missä kohti kirjoituksessani olen vaientamassa sinua?
Kysyin vai ,miksi ihmeessä?Minun uskomukseni vain ja ainoastaan minun.En pelkää sinun mielipiteittesi syrjäyttävän omaani.Puolisoni menetin 7kk.sitten.
Omat lapseni ovat ja aikuisia,eikä ole ollut tarvis tuputtaa heille mitään.Jokaisella heillä on oma mielipiteensä isänsä poismenosta.Voin kertoa sinulle,että jokaisella heillä on päälimmäisenä ollut raivo ja viha.En ole heille tuputtanut omaa näkemystäni,se mitä lapseni tuntevat on heidän asiansa ja heidän tapansa käsitellä isänsä poismenoa.
Suomihan on vapaa maa,kirjoita niinpaljon kuin sielu sietää,sinua en halua vaientaa,enkä ketään muutakaan.Hyvää viikonloppua.
Huomaatko moralisoivan sävyn tekstissäsi:
"Miksi ihmeessä olet kirjoituksinesi,juuri täällä aiheuttamassa mielipahaa,kaikille jotka surun ja menetyksen myötä yrittää purkaa sisintään ."
Aivan kuin tämä olisi Sinun palstasi, jossa kaikkien on keskusteltava Sinun haluamistasi asioista, Sinun haluamallasi tavalla ja oltava niistä vieläpä sitä mieltä mitä Sinä haluat. Miksi en saisi kirjoittaa tälle palstalle? Miksi katsot asiaksesi moralisoida keskustelemista?
sie "Kunnioittavasti"-miks sie intät asioista,jotka Suomen lakien mukkaan on jokkaisen oma assii.Sie pijät omasta kannastas kiinni,anna meijän pittee myös omat mielpitteemy-mikä sie out sanelemmaan,miten yksityinen immeinen oman surusa ja kuoleman jäläkeläisilleen selevittää-sie tiet sen omalla tavallas,myö tehhään se myös omalla tavallammu!Ja jätä kommenttistas miulle tuo "hellanlettas"pois,en mie oo mikkää aivoton,joka huviksseen tiällä palstalla vierrailloo!!!Ei tämä ou muuten siunkkaa palstas,jos surruun lohutusta kaipovvaa,niin ei taija sitä myötätunttoo "Kunnioittavasti"nimimerkiltä löyttyy!!!
ketjun aiheesta ei kiinnosta, niin sitä ei ole pakko seurata saati sitten siihen osallistua.
sie intät aihheesta,kun oot varmmaan huomanna kommenttiloista,jotta suurin osa on eri mieltä siun kanssa???
mikään huutoäänestys vaan keskustelu.
Keskustelen aiheesta mielelläni, mutta jos sinulla ei ole enää lisättävää, voit aivan hyvin olla hiljaakin.
sinun kanssa viitsii keskustella?
Olen lukenut tämän ketjun kokonaan,mielestäsi sinun mielipiteesi on se ainut ja oikea,Moralisoit toisia ja ihmettelet,että sinut haluttais vaientaa,itse käsket nyt olla hiljaa jos ei ole enään lisättävää.
-Löysää vähän nutturaa,ettei kiristä liikaa.
aiheeseen liittyen ovat tervetulleita, mutta en kaipaa mitään moralisointia siitä mitä saan ja mitä muka en saisi kirjoittaa julkiselle keskustelupalstalle.
itse moralsoi meitä , ja tule neuvomaan mitä meidän pitää kertoa lapsillemme..et selvästikään kunnoita meitä jotka suremme.
pitäs näköjjään perusttoo ihan oma "keskustelupalsta",kun et näy ymmärtävän,jotta kaikki siun keskustelluun osallistunneet on er mieltä siun kanssa-voi hellanlettas senttään!!!
voimia ja hyvää sunnuntaita toivottelen,sekä kaikille läheisensä menettäneille.
-------taitais jäähä "palsta"yksinpuheluksi---------
tiällä Karjalassa olj oikkeen kaunis aurinkkoinen päivä-hyvin luminen tosi!Pitäsköhän vasttaisuuvessa jättee huihin atteisttiin jutut ommaan arvvoosa-siinä ei keskustelluu synny,kiisttoo vuan!!!
"Lapsen ajattelu on hyvin konkreettista, joten kannattaa välttää sellaisia ilmaisuja kuin "hän on nukkunut pois" tai "mennyt pois". Kuvainnolliset ilmaisut voivat hämmentää ja tuntua pelottavilta. Lapsi voi luulla, että kuollut voi vielä tulla takaisin. Kuoleminen ei ole nukkumista; nukkuminen on osa elämää ja auttaa meitä kasvamaan ja tulemaan vahvemmiksi."
http://www.kriisikeskussjk.fi/lapselle itsemurhasta.htm
KUOLEMA-AIHE LASTEN JA NUORTEN KIRJOISSA:
http://www.tampere.fi/kirjasto/lapset/kuolema.htm
Minulla on ainakin tosi huonoja kokemuksia siitä, miten minulle esitettiin asia, kun oma isovanhempani kuoli!! Vanhempien pitäisi ajatella myös lasta ja miten esittää asia!!
Voi, ei! Tästäkin aiheesta tuli tällainen sanasota!! Eiköhän se ole jokainen oma asia miten kuoleman lapselleen kertoo. Ei varmaan ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa sitä ilmaista. Kertokoon jokainen sen niin miten parhaaksi lapselleen näkee...
Itse henkilökohtaisesti en varmaan alkaisi kuvailemaan miten ruumis maan alla maatuu ja niin edelleen, vaan kertoisin juuri niin miten täällä on monet sanoneetkin, että läheinen katselee ja ohjaa meitä tuolta jostain...
En jaksa edes kommentoida tämän enempää. Voimia jokaiselle omaisen menettäneelle!!
Silloin kun koko perheen maailma järkkyy ei oikeastaan halua edes mainita sanaa kuolema.... kuollut.... vainaja...
On paljon helpompaa puhua poismenosta, enkeleistä ym. se on itsellekkin, aikuiselle lohdullisempaa. Lapset esittävät kyllä ajan kanssa jatkokysymyksiä, joihin vastataan sitten kun aika on kypsä.
Ehkäpä käytät kirjoituksessasi provosoivasti vääriä sanoja, ei ole kysymys kehtaamisesta ja leikittelemisestä, pikemminkin jaksamisesta tai siitä ettei jaksa.
"Äiti/isi, miksi valehtelit että ukki meni taivaaseen?"
tietää, millä tavoin Kunnioittavasti sitten selittää kuoleman kuolevalle lapselle, ilman "kornia valehtelua ja lorujen keksimistä".
Juuri tällaista keskustelu toivoinkin, enkä mitään "ekkö sie nää et sie oot vääräs" -tyyppistä turhaa jauhantaa.
Riippuu tietysti paljon lapsen iästä (tai pikemminkin ymmärrystasosta), nuoremmille pitää selittää juurta jaksain ja mahdollisimman yksinkertaisesti.
Mielestäni on hyvä selittää, mitä kuolemassa tapahtuu: sydän pysähtyy, ihminen lakkaa hengittämästä, ajattelemasta ja tuntemasta.
Lisäksi pitää selittää, mitä kuolema merkitsee: että kuolema on lopullinen, eikä kukaan herää kuolleista. Että tästä lähtien ukki elää ainoastaan meidän muistoissa. Lisäksi voi olla hyvä kertoa, ettei ukki itse halunnut kuolla, mutta että jokainen vain kuolee joskus. Tällöin lapsi ei ajattele, että ukki on hylännyt hänet ja blokkaa muistojaan sen takia, että ajattelisi ukin hylänneen hänet.
Jos lapselle sanoo, että "Ukki meni taivaaseen", lapsi lisää mielessään lauseen jatkoksi "...mutta tulee takaisin, tulihan isikin takaisin työmatkalta." Mutta kun ukki ei tulekaan takaisin, lapsi alkaa vihata ukkia (ja kenties vanhempiaan, jotka lapsen mielestä lupasivat, että ukki tulee takaisin).
Turhan toivon antaminen kuluttaa lasta käsittämättömän paljon, sillä lapsen ajatusmaailma on mustavalkoinen ja ehdoton. Lapsi myös tulkitsee sanoja sillä tavalla kuin itse haluaa ne ymmärtää. Jos lapsi haluaa löytää selityksestä toivoa, että kuollut tulee takaisin, hän sen helposti niin tulkitsee. Sen takia ei kannata käyttää vertauskuvia, vaan mahdollisimman selkeää ja neutraalia kieltä.
Taisinpa lukea kysymyksen hieman huolimattomasti.
Kuolevalle lapselle pitää toki kertoa suunnilleen samalla tavalla kaikki mitä hän haluaa tietää. Paikallaan on varmasti myös kertoa, että kuolemaa ei tarvitse pelätä, että se ei satu tms. ja että vanhemmat ovat lapsen vierellä. Uskoisin, että hyvin nuori lapsi ei osaa pelätä oikeastaan muuta kuin kipua ja hylätyksi tulemista.
Oma eksistenssi ja siten myös oma kuolema on nuorelle lapselle käytännössä tuntematon käsite. Lapsi tuskin edes tulee ajatelleeksi, että hän voi lakata olemasta. Oma kuolema ei ole lapselle siis edes filosofinen kysymys, millainen se on 15-35-vuotiaille ihmisille. 35-vuotiaat luultavasti alkavat jo ajatella omaa kuolemaansa konkreettisena kysymyksenä.
olla hiljjoo-tiijätkö miten vaikkeeta se on Karjalaiselle immeiselle!?"Lapsi tuskin edes tulee ajatelleeksi,että hän voi lakata olemasta"!Tiijätkö miksi??Koska pien laps muisttaa paremmin,kuin aikkuinen,mistä valosta ja rakkauven lämmöstä hiän on tullu tähän mualimmaan!Sie et näy sitä muistavan ja muutennii nuo ajatukses on monta vuoskymmentä jälellä meijän aikkoo!!!Mie onneton kuvittelin,jotta ateismi ja kommunistisuuskin kuoli Neuvostoliiton mukana!!!