joitakin lihanmielen alla eläviä. Raamatun ajoista ja aina luomisesta lähtein on viikkojärjestys ollut kaikilla kansoilla sama: 7 päivän viikko. Meidän tarvitsee tietää vain se tosiasia että seitsemäs päivä on sapatti ja että se sattuu meidän lauantaillemme. Ja että pyhitämme sen lain käskyn mukaan. Muu on jossittelua ja paholaisen kuiskuttelujen lunntelemista.
Viikkojärjestys vaivaa
kolme-enkeliä
285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30 kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy kertomuksessa olemassaolevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:
"Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin....Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää" (2 Moos.16:29-30).
Tämän tavan varsinainen historiallinen alkuperä on tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa. 2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisten ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta. Mutta 2 Moos.16. kertomus on historiallisen tutkimuksen mukaan myöhemmin syntynyt midras. Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikko oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty. Babylonialaisten shabattu (tai shapattu) päivät olivat luonteeltaan toisenlaisia kuin heprealaisten sapatti, ja sitä paitsi shabattu-päivät olivat kuun vaiheisiin sidottuja. Israelilaisten sapatti saattoi varhaisessa vaiheessa liittyä täydenkuun päivään, mutta yhteys kuun vaiheisiin jäi sittemmin pois.
Kuitenkin on historialliselta kannalta todennäköistä, että sapatti ei ole kovin vanha instituutio juutalaisuudessa, sillä vaeltelevaa paimentolaiselämää viettävässä yhteisössä olisi ollut mahdotonta noudattaa sapattia, ainakaan lain vaatimalla tiukkuudella. Tätä vahvistaa sekin, että vanhimmissa VT:n historiakirjoissa (Tuomarien ja Samuelin kirjat, Kuningasten kirjat) ei sapatista ole yhtään tai vain joitain harvoja mainintoja (2. Kun. 4:23; 11:5,7,9), mutta nuoremmissa kirjoituksissa ja historiakirjoissa (Aikakirjat, Nehemia) sapatti esiintyy israelilaisten tapana (1. Aik. 9:32, 2 Aik.23:4,8; Neh. 13:19).
Sapatin historiallinen alkuperä palautuu pikemminkin kaupunkiyhteiskuntaan, jonka paikallaan pysyvämpään elämäntapaan sapatti soveltuu paljon paremmin. Sapatista kehittyikin ympärileikkauksen kanssa juutalaisuuden tunnusomaiset piirteet. VT:n sisällä on nähtävissä sapattilainsäädännön tiukentuminen ja sääntöjen tarkentuminen, etenkin pakkosiirtolaisuuden jälkeiseltä ajalta (mm. Nehemian kirja).
Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänkään ei edes ollut israelilainen, vaan eräs Israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia. Aabrahamin liittoon liittyi merkkinä ympärileikkaus (1 Moos.17:1-14), mutta sekään ei ole enää voimassa uudessa liitossa.
Mooseksen kirjoissa (Pentateukki) ei ole mitään käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä "pakanakansojen" sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.
Seitsenpäiväinen viikko oli yleinen juutalaisilla ja Lähi-idän kansoilla. Kreikkalaisilla viikko oli aluksi 10- ja roomalaisilla 8-päiväinen. Kummatkin olivat Kristuksen syntymän tienoille mennessä siirtyneet seitsenpäiväiseen viikkoon. Vaikutteet siihen tulivat lähinnä Egyptistä, josta saatiin tapa nimetä päivät taivaankappaleiden ja niiden jumalien mukaan. Viikko alkoi egyptiläisen perinteen mukaan lauantaista.
Babylonialais-assyrialaisissa juhlakalentereissa kuukauden 7., 14., 21. ja 28. päivä olivat "mustia" eli pahoja päiviä, samoin 19. päivä. Erityisesti yläluokan piti tuolloin karttaa työntekoa. He eivät saaneet lähteä ajamaan vaunuilla. Nämä päivät siis erottuivat varhain muista päivistä ja niille annettiin varoittava nimi: pyhä- eli tabupäivä, tai nimi, joka ilmaisi niiden aseman viikonpäiväkalenterissa. Nämä varoittavat päivät liittyivät kuun vaiheisiin.
Jokainen kuukausi alkoi uudesta kuusta. Kuu syntyi aina maanantaina ja kääntyi toiselle neljännekselle maanantaina eli näkyvän kuun 8. päivänä ja kansanomainen täysikuu sattui aina maanantaiksi sekä viimeinen neljännes alkoi myös maanantaina. Maanantai nimettiin siten kuun päiväksi. Jokaisella viikonpäivällä oli oma kiertotähtensä ja omat jumaluutensa.