Ikärajaa

Minun mielestä ajokortti ikää voisi laskea. Niin kuin on mediassa ollut silloin tällöin esillä, eli 16-17v voisi ajaa autolla vanhemman ollessa vierellä.

Aina naristaan kun nuoret hölmöile ja hurjastelee liikenteessä, mutta se johtuu vaan siitä, kun se auto on uutta ja jännää.

Silloin kun minä oli ihan nappula, isäni antoi minun ajella kaiken maailman härveleillä, mopoilla, autolla ja raktorilla. No se taitaa olla maalla aika yleistä. Tosin jokut tuttavat haukkuivat vanhempani idiooteiksi, kun antaa kakaran ajella.

Kun sain viimein ajokortin rälläsin kuukauden verran ja sitten se autoilu olikin sellaista hoh hoiaa, onhan tää nähty. Eli ei se enää kiinostanut niin ihmeellisesti.

Nuorille pitäisi saada paikkoja, missä niillä autoilla voisi ajaa jo ennen korttia (jääradat pellot yms.). Itse sain ekan auton (Datsun 100A) 11 vuotiaana. Sillä tuli rällättyä kavereitten kanssa pitkin peltoja ja tuli se kerran kaadettuakin.

Ei se ikä tee nuoresta kuskia vaan se kokemus. Aika useasti 18v nuorella ei ole mitään ajo kokemusta ennen autokoulua. Välillä hirvittää itseäkin ajatus, miten pienillä ajotaidoilla lasketaan ihmisiä liikenteeseen.

Nuoret pitää saada auton rattiin jo ennen autokoulua.
10502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

...maalla yleistä tiedän, mutta sitä saisi ylentää ajokortti ikää 20vuotta olisi sopiva, siinä iässä olisivat jo aikuistuneet, kun kolareita sattuu paljon tuossa 18v ikäryhmässä.

Äänestä

ja luulet että kun sitä vanhenpien kanssa pääsisi ajelemaan keskustaan, niin silloin ei siinä 16v ikäisenä tulisis mieleenkään lähteä ominpäin sinne sohlaamaan, kun kerran siellä on jo päristelty!

juttus oli perseestä ja juuri sitä luokkaa niinkuin odottelisit itse ajokortin saamista!

Äänestä
  • No jos lähtee ajelemaan omin päin ni silloin voisi laittaa riittävän rangaistuksen sekä vanhemmille että juniorille. Vaikka isot sakot ja ajokortin siirtyminen 20 vuotiaaksi.

    Minä olen 23v ja taskussa ABECE-luokan kortti eikä yhtään kolaria tai ulosajoa tilillä.

    Äänestä

Näyttää nu alle 20v olevan sellaisia, tai osa niistä, koheltajia etteivät vielä saisi ajaa ilman "esiliinaa". Opetin oman pojan ajaan opetusluvalla ja siitä tuli ehkä liiankin rauhallinen kuski mutta minä sanoin että kohella siten kun olet omilla rahoilla ostanut auton ja taito riittää. Monethan ajelee pienestä pitäen raktoreilla ja muilla vehkeillä yleensä suljetulla alueella eli taitoa riittää mutta se viisaus unohtuu monelta kun pitää näyttää kavereille. Itse ajoin raktorilla 6-vuotiaasta lähtien ja isompana muilla vehkeillä eli osasin ajaa kaikenlaisia ennen autokoulua mutta kuitenkin tuli kohellettua liikenteessä muutama vuosi ennenkuin rauhoituin, onneksi mitään onnettomuutta ei sattunut.

Äänestä

teineille ajokorttia. Kyllä toi 18 vuotta on ihan sopiva ikäraja ajokorttiin. Tietty on poikkeuksia jotka hallitsee auton nuorempana mutta suurin osa on liian huntaloita.

Äänestä

>

Nuorten kolareita tutkinut tutkija totesi tuossa juuri (9.3.) kakkoselta tulleessa aihetta käsittelevässä ohjelmassa, että suurimmat riskikuljettajat ovat juuri tuonlaisista perheistä lähtöisin. Eli heidän on annettu ajaa jo hyvin nuorina. (En toki väitä, ettei poikkeuksia olisi).

Äänestä
  • Tutkija oli siis Heli Vaaranen, joka on tehnyt väitöskirjan nuorten kaahaamisesta. "Millainen on kaaharityyppi?"
    ..ja tv-ohjelma oli siis Pohjantähden alla:
    Viimeinen kaahaus.

    Äänestä

  • Jaa-a. En nyt tiedä. Kaikki serkkuni ja kaverini ovat jotakuinkin samoilta viivoilta kuin minä eli jo penskana autoillut. Eikä kukaan ole pahemmin kolaroinut tai hurjastellut. Toki pieniä lipsahduksia on sattunut ja sakkoja on tullut, mutta ei kukaan heistä oli niitä joista saa lukea iltapäivälehdistä.

    No ei tästä sitten enempää. Kantanne tuli jotakuinkin selväksi. Eli autokouluun 18v jossa ekat kokemukset autosta, muutama ajotunti ja liikenteeseen.

    Äänestä

  • alemmas kirjoitti:

    Jaa-a. En nyt tiedä. Kaikki serkkuni ja kaverini ovat jotakuinkin samoilta viivoilta kuin minä eli jo penskana autoillut. Eikä kukaan ole pahemmin kolaroinut tai hurjastellut. Toki pieniä lipsahduksia on sattunut ja sakkoja on tullut, mutta ei kukaan heistä oli niitä joista saa lukea iltapäivälehdistä.

    No ei tästä sitten enempää. Kantanne tuli jotakuinkin selväksi. Eli autokouluun 18v jossa ekat kokemukset autosta, muutama ajotunti ja liikenteeseen.

    Kuten sanoin, poikkeuksiakin löytyy aina varmasti. Tutkimuksessa otanta on kuitenkin suurempi kuin lähisukulaiset. Tällöin johtopäätökset tehdään keskiarvona haastateltavista.
    Täytyy vielä se sanoa, että kyllähän niitä yhdistäviä tekijöitä oli tutkimuksen mukaan paljon muitakin, kuin pelkästään tuo nuorena opettelu. Suurin tekijä lienee meidän suomalaisten asenne liikennettä kohtaan. Nuorten keskuudessa on tosi cool, kun ajaa kovaa ja vaarallisesti. Valitettavasti tästä asenteesta kärsii vuosittain myös moni sivullinen.

    Äänestä

mitäs mieltä tosta kortin vaatimus tasosta...
inssin taso musta naurettava..

kun musta olis järkevää tiputtaa kortin raja 16v?? jolloin autokoulu ja käsittely ja siitä puolivuotta/vuosi vanhempien kaa ajoa sit inssi2?
jos ei mee läpi tervetuloa 18v uudestaan
ja kakkosvaiheen tilalle kunnon testi josta määrättäis 30-50% lisä ajotunteja ja sit kaikille inssien kertausta eikä mitään 50 vuoden kortteja
esim. siis 16, 18, 20, 25,30,40,50,60,65,68,70,72,74,76 jne vuotiaina uusimaan korttia ja välillä liukkaan radalle inssin kanssa niin näkee oikeeta auton hallintaa

ja siitä hinnasta mikä noista kertyy niin jos tarvii korttia niin siitä varmasti myös maksaa...
vertaa suomen muutenkin kalliiseen autoiluun...

vai onko siinä järkeä et on pariskunta jossa mies täyttää 70 ja siltä viedään kortti terveyssyistä niin sit vaimo 66 v rupee ajamaan vaikka ei oo ajnut sitten 30 vuoden iän ja sit mies siinä vielä vieressä kauheesti neuvomassa...

minusta ei ajokortin ole oltava kaikkien kansalais oikeus vaan kortti semmoisille jotka tarvii ja samalla karsitaan tiellä liikkujia ja yleinenliikenne saa asiakkaita ja se kehittyy...

ainoo ongelma on että Suomi on
naurettava tasa-arvo valtio jossa ei saa viedä kortteja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alemmas kirjoitti:

Minun mielestä ajokortti ikää voisi laskea. Niin kuin on mediassa ollut silloin tällöin esillä, eli 16-17v voisi ajaa autolla vanhemman ollessa vierellä.

Aina naristaan kun nuoret hölmöile ja hurjastelee liikenteessä, mutta se johtuu vaan siitä, kun se auto on uutta ja jännää.

Silloin kun minä oli ihan nappula, isäni antoi minun ajella kaiken maailman härveleillä, mopoilla, autolla ja raktorilla. No se taitaa olla maalla aika yleistä. Tosin jokut tuttavat haukkuivat vanhempani idiooteiksi, kun antaa kakaran ajella.

Kun sain viimein ajokortin rälläsin kuukauden verran ja sitten se autoilu olikin sellaista hoh hoiaa, onhan tää nähty. Eli ei se enää kiinostanut niin ihmeellisesti.

Nuorille pitäisi saada paikkoja, missä niillä autoilla voisi ajaa jo ennen korttia (jääradat pellot yms.). Itse sain ekan auton (Datsun 100A) 11 vuotiaana. Sillä tuli rällättyä kavereitten kanssa pitkin peltoja ja tuli se kerran kaadettuakin.

Ei se ikä tee nuoresta kuskia vaan se kokemus. Aika useasti 18v nuorella ei ole mitään ajo kokemusta ennen autokoulua. Välillä hirvittää itseäkin ajatus, miten pienillä ajotaidoilla lasketaan ihmisiä liikenteeseen.

Nuoret pitää saada auton rattiin jo ennen autokoulua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu