Kovin varttunut ei tarvitse olla muistaakseen, kuinka KEPU vuoden 2002 Hämeenlinnan puoluekokouksessaan hyväksyi viime eduskuntavaaleja varten vaaliohjelman. Runsas kuukausi ennen vaaleja puoluehallitus runttasi ohjelman roskikseen ja tarjoili uuden, talousohjelman nimellä.
Puoluekokouksen hyväksymä vaaliohjelma olisi tullut maksamaan 4,7 miljardia euroa erilaisina menojen lisäyksinä ja verotulojen vähennyksinä. Puolue-eliitin juuri ennen vaaleja hyväksymä talousohjelma sen sijaan lupasi hyvinvointiin enää 2,2-2,4 miljardia. Lupaukset puolittuivat puolessa vuodessa, vaikka silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki oli aiemmin luvannut KEPUn pystyvän toteuttamaan ohjelmansa "vaikka nollakasvun vallitessa".
KEPU lupasi poistaa alueellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden. Puolueen ja sen kellokkaiden tavoitteista oli luettavissa, kuinka maakunnat saadaan kukoistamaan, kuntatalous kohentumaan, köyhyys vähentymään ja eläkkeet kohoamaan.
Ei tarvitse olla politiikan, vaan ainoastaan arjen ammattilainen havaitakseen vain muutaman esimerkin voimin, että totuus on luvattua karumpi.
Muuttoa maakunnista vauhditetaan muuttoavustuksin ja alueellistamisella paikataan vain niitä aukkoja, joita maakunnista kaikonneet työpaikat ja palvelut ovat jättäneet. Julkisia liikennepalveluja karsitaan, varuskuntia ajetaan alas ja liikenneverkko rapautuu. Kuntatalous on retuperällä, eläkeläiset ovat saamassa 7 euron korotuksen kansaneläkkeisiin Liisa Hyssälän ja kumppaneiden lupaaman 300 euron sijasta, eikä köyhyys ole keskuudestamme mihinkään kaikonnut.
KEPU siis petti näissäkin ja samoin tekee uudenkin ohjelman kanssa. Onhan sitä paitsi mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen sanonut, että ei pidä uskoa KEPUn vaalilupauksia.
Valhe...emävalhe...KEPUn vaaliohjelma
1
319
Vastaukset 1
- hyvä, että
sillä on vahä mieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451