On selkeästi, juttuja lukemalla saanut käsityksen, on kolme yhdistystä suomessa, kaikki ajaa nudismia.
Mitä eroa näissä kaikissa on?
Mitä eroa näissä kaikissa on?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
LM ry on suomen vanhin, se on toiminut 15 vuotta. Ainoa joka edustaa suomessa INF joka on maailman suurin keskuspaikka kaikille yhdistyksille, noin 50 milj. jäsentä eri kerhojen ja yhdistyksien kautta.
SNC ry on seuraavaksi vanhin, se ilmoittaa kuuluvansa Amerikkalaisen INA alle.
Uusin tulokas kertoo edustavansa WNN ajattelua, siis sitä alastomampaa nudismia. WNN kuuluu noin 50 tuhatta jäsentä, arvio.
On olemassa kolme yhdistystä. Vanhin yhdistys ei osallistu keskusteluun, ne on kaikkein järkevin porukka. Luonnonmukaisuus tapan ei ole kärsinyt kolhuja tästä syystä.
Yksi puhaltaa hiileen joka palaa, se palaa tosi kuumana. Nimenä naturismi tai nudismi, ne on kärsinyt suuria kolhuja.
Uusin tulokas käyttää pohjana Nudest Nude Natauristia. Se on joutunut täysin puolustuslinjalle tavallisten naturistien taholta.
Ainoat nimet on siis joko luonnonmukaisuus tai nudest nudistit joita vielä kehtaa käyttää, ettei joudu naurunalaiseksi suomessa.
Mies voi olla lapsellinen. On olemassa 2 yhdistystä ja sinun ns. yhdistys, jolla itse yrität päästä mukaan. Sinut tietääkseni erotettiin SNC:stä (mikähän on syy, ei ole vaikea arvata). Nyt yrität kaikin tavoin tehdä kiusaa, jonka kaikki ovat huomanneet. Itse et vaan ymmärrä, että tästä on pelkkää haittaa "yhdistyksellesi" PKS;PKN;PKNN, mikähän se mahtaa olla, kun käytät niin monia nimiä/nimimerkkejä. Sinun kirjoitusvirheesi tunnistavat jo kaikki palstaa lukeneet ja pitävät tätä yhdistystäsi lähinnä sairaana huumorina.
Jatka vain kirjoituksiasi, pitäähän elämässä olla myös naurunaiheita!
En kuulu kumpaankaan yhdistykseen, vaan olen pelkästään lukenut typeryyksiäsi.
Meinasi unohtua, miksi haluat tappaa luonnonmukaiset?
Korjaan heti väärän luulosi, olen nainen.
Täällä on annettu ymmärtää on kolme yhdistystä, kaksi on vanhaa ja yksi viety rekisteriin. Jos sinulla on parempaa tietoa, korjaa arvioni.
Toinen erhe. Miten minut on eroitettu SNC ry, kun en ole siihen koskaan liittynyt??? Onko tämä SNC ry niin erikoinen yhdistys, se eroittaa ennen kun liittyy!!!!!???
Kolmas erhe. En tee kiusaa kellekkään, koitan vaan hakea sitä totuutta. Olen yksi, joka täysin tietää keisarin, kuka se on, mikä on kotisivu, missä asuu, montako lasta, missä ne on jne. Tiedän kotiosoitteen, voin mennä vaikka kylään.
Haluatko osoitteen????
Neljäs erhe: En kuulu PKN mitenkään. Olen vapaa naturisti ja koitan myös pysyä siinä tyylissä. Joten minun asia on yksityinen, haluan Keisarin killuun, ja jossain vaiheessa sekin on varmaan todellista asiaa.
Viides erhe: Jos naurunaiheita haetaan, kyllä Keisarin kirjoituksissa on aivan tarpeeksi naruun aihetta. Suurin kirjoittaja eri nimimerkkien takaa on tässäkin paikassa Keisari.
Paras Keisarin saavutus: http://forum.soneraplaza.fi/messages/148666578.html on siinä naurussa pitelemistä!!!!!
Kuudes erhe: En koita tappaa Luonnonmukaisia, vanhempani on niiden jäseniä. Se kai nykyään on vieläkin järkevin yhdistys naturismissa, se ei osallistu tämän tyylin kirjoitteluun ja silti sillä on yli 300 jäsentä.
Luonnonmukaiset ry luottaa vakaaseen tyyliin, jäsen tulee, jos tulee, kun tarvitsee vakaan tyylin. Nämä häiriköitä tukevat tulee muista piireistä, ei vakaasta tunnetusta yhdistyksestä.
Skandinavisk Naturist Guide suomesta on vain Luonnonmukaiset ry hyväksytty, miksi vain yksi? http://home.online.no/~norskn/scaguide/english/welcome.html
Muita ei ole INF alla suomesta, siinä syy.