Itse monenmoisista terveydellisistä ongelmista kärsineenä, haluan tuoda esiin omia kokemuksiani..
1. Mm. mielenterveysongelmat (itsemurhayrityksiin asti), ajoittain n. 20v ajalla, syöden erilaisia mieliala-, rauhoittavia- yms. lääkkeitä, jopa yli 6v yhtäjaksoisesti. Olen ikäni saanut kuulla kuinka ruma, paksu, huono yms. olen. (=> Itseluottamus -0:ssa, ei naurua, vetäydyin syrjään, koulussa kiusattiin, työssä kiusattiin ja käytettiin hyväksi, ainaista jännittämistä ja pelkäämistä…)
2. Erilaisia unihäiriöitä yms.
3. Paino-ongelmia
4. Väsymystä, haluttomuutta, hiusongelmia (lähti ”kourakaupalla” hiuksia, ei kiiltoa…)
5. Migreeniä......... jne.
Ja nyt on teidän vuoronne. Pitäkää minua hulluna, naurakaa! Mutta näin hyvin en ole voinut 10 vuoteen!
Olin jo asennoitunut niin, että joudun lopun elämääni käyttämään lääkkeitä. Ajattelin siis, ettei mitään menetettävää ole, joten lähdin kokeilemaan COLACTIVE-TERNIMAITOKAPSELEITA, kun niitä niin valtavasti oli kehuttu. (Olen hyvin skeptinen ja opiskelijana erittäin varaton).
Nyt olen ollut kolme kuukautta kokonaan ilman minkäänlaista lääkitystä ja voin paremmin kuin todellakaan kymmeneen vuoteen!
Kuulostaa varmasti ”hullulta”. Tiettyjä asioita en kuitenkaan toivo pahimmalle vihamiehellenikään!
Soitellakin voit. Numeroni on 02-4354 861, EI pilasoittoja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos olet ihan tosissasi niin onneks olkoon vain.
Enemmän tämän kuitenkin vaikuttaa verkostomarkkinoinnin uudelta aluevaltaukselta ;)
Nimim. kapseleita käyttetty ja ei mitään vaikutusta havaittu...
Kiitos! :-)
Enpä sentään niin itsekäs ole, että toisten pahanolon/sairauden kustannuksella... Jos joku muukin saa avun samalla tavalla tai jollain muulla tavoin kuin itsekin, on se erittäin hieno asia! Samanlaista oloa kuin itselläni oli vielä vähän aikaa sitten, en toivo pahimmalle vihamiehellenikään!
Mutta on hyvin yksilöllistä kuinka nopeasti "tuloksia syntyy".
Voisin puhua kokemuksista vielä, vaikka kuinka...
Mukavaa kevättä kaikille! :-)
Minulla ollut samanlaiset ongelmat, jotka poistui
ja helpottui vasta hyvän psygologin tavattuani.
Terapia kesti n.2 vuotta, jonka aikana kaikki rauhoittavat,
mielialalääkkeet jäivät pois ja kivut, säryt pelkotilat
hävisivät kuin tuhka tuuleen.
Olisitko sinäkin kuitenkin käynyt terapiassa saman-
aiakaisesti kun aloit syömään ternimaitoa, jos et
niin onnittelut sinulle. Kuitenkin syöt pillerin päivässä joka
poistaa oireet ja parantaa elämänlaatua.
kävin terapiassa vuosia, söin erilaisia lääkkeitä vuosia...
En saanut apua terapiasta, vaikka viimeisimmän lääkärini kanssa "kemiat pelasivatkin". Eivät sopineet masennuslääkkeet, erilaisia kokeiltiin, ei apua.
"Sain" lopputilin pitkäaikaisesta työstäni ja toimeentulo loppui, jouduin lopettamaan terapian varojen puutteessa. Olo ei ainakaan helpottanut ja...Aloitin kapselit vasta kuukausien jälkeen terapian loppumisesta. Enpä tiedä miten ne kuukaudet jaksoin, mutta eipä ollut enää mitään menetettävää.. Nyt, edelleen syön 2 kapselia päivässä = 1000mg (tehokkainta markkinoilla olevaa tuotetta, jonka nimeä en tällä kertaa mainitse, etten syyllisty mainostamiseen).
Hyvää kevättä kaikille!
Minulle voi kirjoittaa ASIALLISTA sähköpostiakin, jota aika ajoin luenkin: [email protected]
PS. Uusimmassa Kunto&Terveys-lehdessä erittäin hyvää tietoa ternimaidosta.