Seuraavassa mielenkiintoinen esimerkki suomesta, tasa-arvon mallimaasta. Miehellä ei ole oikeutta perheeseen, naisella sen sijaan on (tai siis naisella, joka pystyy kantamaan, ei muilla naisilla), ilman miestä tai miehen kanssa. Tämä ei tietenkään ole biologinen kysymys vaan lainsäädäntökysymys.
Iltalehti:
"Lapsettomuushoitojen jatkuttua parin vuoden ajan pariskunta hakeutui Pelastakaa lapset ry:n kautta adoptioneuvontaan. Toiveet olivat korkealla, mutta prosessi tyssäsi adoptiojärjestön lääkärin tuomioon.
- Lääkäri päätti papereideni perusteella, ettemme voi adoptoida. Hän ei koskaan tavannut meitä. Lapsi saisi kuulemma ylimääräisen trauman siitä, että olen liikuntarajoitteinen, Mika kertoo.
Tanjalle ja Mikalle adoptiolääkärin kanta oli täydellinen yllätys. Kaiken kukkuraksi Käpylän kuntoutuskeskuksen lääkäri oli aiemmin antanut täysin päinvastaisen, adoptiota puoltavan lausunnon, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus ei saa eikä voi olla esteenä adoptiolle.
Päätöksestä tyrmistynyt pariskunta on valittanut asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Heille on vastattu, että nyt ovat käsittelyssä vuoden 2004 valitukset. Adoption kannalta tilanne näyttää toivottomalta.
- On vaikea käsittää, että tällaista tapahtuu 2000-luvulla. Miten tänä päivänä voidaan uskoa, että pyörätuoli on este vanhemmuudelle? Paradoksaalista tässä on erityisesti se, että Tanja voisi adoptoida yksin, jos hän ottaisi minusta eron."
Koko juttu osoitteessa:
http://www.iltalehti.fi/perhe/200702125703602_pr.shtml
Siis että lapsi saa trauman, jos isä on pyörätuolissa muttei siitä, ettei isää ole olemassa? Kummankohan itse valitsin? Voi tietysti riippua isästä (sama pätee muuten äitiinkin, on paljon äitejä joiden näkemisestä on lapselle vain haittaa) mutta mieluummin olemassaolevan ja pyörätuolissa istuvan isän kuin ei isää ollenkaan...
Iltalehti:
"Lapsettomuushoitojen jatkuttua parin vuoden ajan pariskunta hakeutui Pelastakaa lapset ry:n kautta adoptioneuvontaan. Toiveet olivat korkealla, mutta prosessi tyssäsi adoptiojärjestön lääkärin tuomioon.
- Lääkäri päätti papereideni perusteella, ettemme voi adoptoida. Hän ei koskaan tavannut meitä. Lapsi saisi kuulemma ylimääräisen trauman siitä, että olen liikuntarajoitteinen, Mika kertoo.
Tanjalle ja Mikalle adoptiolääkärin kanta oli täydellinen yllätys. Kaiken kukkuraksi Käpylän kuntoutuskeskuksen lääkäri oli aiemmin antanut täysin päinvastaisen, adoptiota puoltavan lausunnon, jonka mukaan liikuntarajoitteisuus ei saa eikä voi olla esteenä adoptiolle.
Päätöksestä tyrmistynyt pariskunta on valittanut asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Heille on vastattu, että nyt ovat käsittelyssä vuoden 2004 valitukset. Adoption kannalta tilanne näyttää toivottomalta.
- On vaikea käsittää, että tällaista tapahtuu 2000-luvulla. Miten tänä päivänä voidaan uskoa, että pyörätuoli on este vanhemmuudelle? Paradoksaalista tässä on erityisesti se, että Tanja voisi adoptoida yksin, jos hän ottaisi minusta eron."
Koko juttu osoitteessa:
http://www.iltalehti.fi/perhe/200702125703602_pr.shtml
Siis että lapsi saa trauman, jos isä on pyörätuolissa muttei siitä, ettei isää ole olemassa? Kummankohan itse valitsin? Voi tietysti riippua isästä (sama pätee muuten äitiinkin, on paljon äitejä joiden näkemisestä on lapselle vain haittaa) mutta mieluummin olemassaolevan ja pyörätuolissa istuvan isän kuin ei isää ollenkaan...
Vastaukset 1
Vanhimmat
tapauksesta olen kuullut Ruotsissakin.
Tulee mieleen eräs tunnettu mieslääkäri joka istuu rullatuolissa ja hän sai hankittua .. jollain keinolla oman lapsen. Ulkosalla hänellä on lapsi rullatuolissaan.
Kukaan ei kysy onko hän sopiva isäksi. Aivan ilmeisesti hän on hyvä isä kieltämättä mutta miksi joku muu mies ei saisi tulla isäksi vaan siitä syystä että hän istuu rullatuolissa, sitä en ymmärrä.