Heikoin pääministeri keskustasta?

Omasta mielestäni heikoin pääministeri on aina tullut keskustasta. Perustelen teesiäni sillä, että keskusta-pääministerit ovat aina olleet vahvempiensa armoilla.

Karjalaiset ja miettuset olivat Kekkosen saappaan alla, kuten Sorsakin(sdp, piilokepulainen). Karjalainen ja Miettunen olivat Kekkosen tahdottomia myötäjuoksijoita, kuten demarien vasemmistosiipi yhtenä laumana. Neuvostoliiton ja Kekkosen perseennuoleminen yhdisti edellämainittuja. On nimittäin melko arveluttavaa olettaa yhden ihmisen kykenevän johtamaan länsimaisen oikeuslaitoksen perusteet omaavaa demokratiaa.

Esko Aho halusi itse Kekkoseksi. Se onnistuikin kekkosfanin number unon, Paavo Väyrysen testamentattua äänensä korskuvalle lämminveriselle. Esko Aho sai maan sekaisin kuunneltuaan "viisaampiaan", Iiro Viinasta ja Mauno Koivistoa. Kokkapojalla ei ollut kykyä noudattaa maltillisempaa politiikkaa.

Jäätteenmäki oli vaalivitsi (toki raskas taakka suomalaisille, suomalaiselle oikeuslaitokselle ja kansantaloudelle), mutta Matti Vanhanen on emämunaus. On nimittäin niin, että pääministerin pitäisi ottaa hallitus haltuunsa, eikä niin, että hallituskumppanit tukevat ns. "pääministeriä".

Matti Vanhanen on viimeisin heikko keskustalainen "pääministeri".
3476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Hieman" laajemmalla otoksella Matti Vanhanen on suosituin pääministeri koskaan. Se ei silti tarkoita, että arviosi hänestä olisi väärä.

On vain niin, että kansa on tykästynyt pääministerin olemukseen. Siinä on mukana vaihtelun riemuakin, vuosien 1987 ja 2003 Suomea hallitsi kolme itsetietoista ja nokkavaa pääministeriä eli Holkeri, Aho ja Lipponen.

Matti Vanhanen ottaa asiat rauhallisesti ja tuumailee, ei hätyytä eikä komentele ketään. Hän ei myöskään lörpöttele naismaisesti EU-kokousten tauoilla, vaan menee niiden aikana potkiskelemaan kiviä ja mietiskelemään asioita pihalle. Kertoo sitten muita paljon virkeämmässä tilassa ja hyvin valmistautuneena Suomen kannan kokoustiloissa. Juuri noin suurin osa suomalaisista miehistä käyttäytyy.

Äänestä
  • Nauratti ihan oikeasti. Matti on oikeassa, taas.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Nauratti ihan oikeasti. Matti on oikeassa, taas.

    että kokoomus rypee!!

    HEH HEH HEH HEEE!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


individi kirjoitti:

Omasta mielestäni heikoin pääministeri on aina tullut keskustasta. Perustelen teesiäni sillä, että keskusta-pääministerit ovat aina olleet vahvempiensa armoilla.

Karjalaiset ja miettuset olivat Kekkosen saappaan alla, kuten Sorsakin(sdp, piilokepulainen). Karjalainen ja Miettunen olivat Kekkosen tahdottomia myötäjuoksijoita, kuten demarien vasemmistosiipi yhtenä laumana. Neuvostoliiton ja Kekkosen perseennuoleminen yhdisti edellämainittuja. On nimittäin melko arveluttavaa olettaa yhden ihmisen kykenevän johtamaan länsimaisen oikeuslaitoksen perusteet omaavaa demokratiaa.

Esko Aho halusi itse Kekkoseksi. Se onnistuikin kekkosfanin number unon, Paavo Väyrysen testamentattua äänensä korskuvalle lämminveriselle. Esko Aho sai maan sekaisin kuunneltuaan "viisaampiaan", Iiro Viinasta ja Mauno Koivistoa. Kokkapojalla ei ollut kykyä noudattaa maltillisempaa politiikkaa.

Jäätteenmäki oli vaalivitsi (toki raskas taakka suomalaisille, suomalaiselle oikeuslaitokselle ja kansantaloudelle), mutta Matti Vanhanen on emämunaus. On nimittäin niin, että pääministerin pitäisi ottaa hallitus haltuunsa, eikä niin, että hallituskumppanit tukevat ns. "pääministeriä".

Matti Vanhanen on viimeisin heikko keskustalainen "pääministeri".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu