Isä meidän rukous lainattu

Pistäpä linkkiä pöytään tuosta hautaholvijutusta, niin katellaan.

No johan pläjäytit oikein ison pajatson auki! Bhuahhahahaa...
Tähänkö kaatuu miljoonien ja taas miljoonien usko?
Kerro lisää Peku, anna meidän kuulla koko totuus!!!

Isä Meidän- rukous on suoraan juutalaisesta rukouskirjasta, sisältöineen ja rakenteineen. Ei siis mikään ihme, vaikka se löytyisi egyptiläisen haudankin päädystä, olihan Israelin kansa kauan orjuudessa siellä.

Lainausta taas, jotta Pekun väittämien kaltaiset muunnokset totuudesta eivät jäisi edes urbaanilegendoiksi. Kolminaisuusoppiahan tarkennettiin Konstantinopolin kirkolliskokouksessa lähinnä suhteessa areiolaisuuteen.

Lainaus http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/syste/02_kolminaisuus.shtml

"Kolminaisuusopista käyty keskustelu on historiallisesti saanut alkunsa juutalaisuuden monoteistisessä ympäristössä. Ajatus siitä, että Jumala on yksi, oli alusta alkaen itsestään selvä alkuoletus, johon ensimmäiset kristityt yhtyivät. Tämän rinnalle nousi kuitenkin käsitys, että Jeesus Kristus on Jumala. Käsitystä perusteltiin ennen kaikkea Uuden testamentin teksteillä, jotka antoivat Kristukselle erilaisia yli-inhimillisiä, jopa jumalallisia ominaisuuksia. Erityisesti vedottiin Johanneksen evankeliumin kristologiaan (esim. Jarmo Kiilusen artikkeli erilaisista Jeesus-kuvista).

Käsitys Jeesuksen jumalallisuudesta oli kuitenkin altis tulkinnoille. Monijumalaisuuden välttämiseksi Jeesus voitiin ymmärtää jumalaksi siinä mielessä, että "Jumala" ei tarkoita samaa kuin Isä Jumalan tapauksessa, vaan jonkinlaista jumalallista olentoa. Tähän tapaan esimerkiksi Areios (300-luvulla) erotti Kristuksen jumalallisuuden Isä Jumalan jumalallisuudesta. Hänen mukaansa sekä Isää Jumala että Kristusta, Jumalan Poikaa kutsutaan Jumalaksi, mutta eri merkityksessä. Poika on luotu eikä hän ole ääretön kuten Isä; hänellä ei siis ole tiettyjä perustavanlaatuisia ominaisuuksia, joita Jumalaan liitetään. Poika jää Areioksen käsityksessä Isälle alisteiseksi olennoksi, minkä vuoksi areiolaista näkemystä on nimitetty subordinationistiseksi (lat. subordinare=alistaa).

Juuri areiolaisen ratkaisun torjuminen olikin keskeinen piirre, kun 300-luvulla pidetyissä Nikaian ja Konstantinopolin ekumeenisissa eli koko kristillisen kirkon käsittävissä kirkolliskokouksissa muotoiltiin kolminaisuusoppi Jumalan ykseyden ja Kristuksen jumaluuden ajatusten pohjalta. Oppi ilmaistiin niin, että sen mukaan Jeesus Kristus on tosi Jumala, eli Jumala samassa mielessä kuin Isä Jumala. Tätä täsmennettiin sanomalla, että Isä ja Poika ovat samaa olemusta, toisin sanoen heidän jumaluutensa on yhtä ja samaa jumaluutta, eli he ovat Jumala sanan samassa mielessä. Konstantinopolin kirkolliskokouksessa saman todettiin pätevän myös Pyhään Henkeen. Samalla näissä kirkolliskokouksissa pidettiin yhä kiinni vanhatestamentillisesta näkemyksestä, että Jumala on yksi. Kyseessä ei siis ole oppi kolmesta Jumalasta.

Konstantinopolin kirkolliskokouksessa torjuttiin myös toinen, modalismiksi (lat. modus=tapa, muoto) kutsuttu ratkaisu, jolla oli pyritty pelastamaan ehdottoman monoteistinen käsitys Jumalasta. Modalistisen näkemyksen mukaan Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat saman Jumalan ilmenemismuotoja. Tätä ajattelutapaa vastaan alkoi kehittyä puhetapa, jonka mukaan Jumalassa on yksi olemus (lat. substantia, kr. ousia) ja kolme persoonaa (lat. persona, kr. prosopon).

Termi 'persoona' ei alunperin tarkoittanut yksilöä, vaan se tuli kasvoja tai teatterissa käytettävää naamiota kuvaavasta sanasta. Termi alkoi kuitenkin vähitellen tarkoittaa nimenomaan erillistä yksilöä, vaikka tosin kolminaisuusopissa haluttiin välttää ajatusta kolmesta erillisestä jumalasta. Niinpä esimerkiksi Tertullianus täsmensi kolminaisuuden persoonien välistä suhdetta sanomalla, että niiden välillä vallitsi erotus (lat. distinctio), mutta niitä ei eroteta (lat. separatio) toisistaan.

Modalistinen ratkaisu hylättiin kuitenkin lopullisesti Konstantinopolin kirkolliskokouksessa (381), jossa olemuksen ja persoonien ero lausuttiin kreikankielisten termien ousia ja hypostasis avulla. Alun perin molemmat termit olivat tarkoittaneet olemusta tai yksilöä ja niin myös termin hypostasis merkitykseen jäi ajatus erillisestä yksilöstä. Tätä osoittaa se, että vielä 300-luvulla monijumalaisuuden ajatusta vastaan haluttiin yleisesti korostaa, että Jumalassa on vain yksi hypostaasi. Jopa Nikaian kirkolliskokous oli käyttänyt näitä termejä synonyymeinä. Konstantinopolin kirkolliskokoukseen mennessä sana oli kuitenkin saanut jo toisen merkityksen. Sen mukaan Jumalassa on vain yksi olemus (kr. ousia), mutta kolme hypostaasia, joka tässä siis tarkoitti persoonia, Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Koska hypostasis tarkoitti kuitenkin itsenäistä yksilöä, ei tätä muotoilua voitu tulkita niin, että kyseessä olisi modalistiseen tapaan vain jumaluuden kolme ilmenemismuotoa. Tämä puhetavan perusteella myös käsitys, jonka mukaan Jumalassa on yksi hypostaasi, hylättiin harhaoppisena.

Koska sanat saivat tässä prosessissa uusia merkityksiä, ei terminologian vakiintuminen ollut suinkaan ongelmatonta. Teologit korostivat myös jatkuvasti sitä, että nämäkään muotoilut eivät voi tarkasti ja tyhjentävästi kuvailla kolmiyhteisen Jumalan persoonien ja olemuksen suhdetta, joka perimmiltään jää ihmiselle mysteeriksi."

Lainaus päättyy

Pekun väitteet perustuvat lähinnä teosofiseen tulkintaan, mikä taas on ronski sekoitus idän uskontoja, filosofioita ja seassa ripaus kristinuskolta lainattua.