KASTE, PERISYNTI JA PYHÄ HENKI , osa 1
KASTE, PERISYNTI JA PYHÄ HENKI
Past. Juha Muukkonen,
Kristillinen kaste on tietyllä tavalla uskonopin ja -elämän
huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä
oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti
käsitykseen ja ymmärrykseen kristillisestä kasteesta. Eri kasteoppien
taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena
ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä tässä kysymyksessä
yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää
yhteisymmärrystä kasteestakaan. Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa
myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut
kivet asetetaan. Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan
luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskon peruskivi, jonka varaan
kaikki muu kristillinen usko ja elämä rakentuu.
1. MILLAISENA IHMINEN SYNTYY MAAILMAAN?
Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1Moos. 1:26, 5:1), mutta
langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut, vaan oli
vain syntisen ja langenneen Aadamin kuva ja kaltainen (1Moos. 5:3).
Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset
ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti
Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita. Ps. 51:7: "Syntinen olin
jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Ps. 58:4: "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,
äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä." Jes. 48:8: "Et
ole niistä kuullut, et tiennyt, koskaan ne eivät ole korviisi
kantautuneet. Minä tiesin, että sinä olet uskoton, "luopio kohdusta
alkaen", siinä nimesi."
Room. 5:12, 15-19: "Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja
synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset,
koska kaikki ovat tehneet syntiä. … 15. Rikkomusta ei kuitenkaan voi
verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut
kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja
hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen,
ansiosta kaikkien osaksi. 16. Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden
ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli
kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten
seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. 17. Yhden ihmisen rikkomus
aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi.
Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden
ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan
ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. 18. Niin kuin siis yhden ainoan
rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden
ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja
elämän. 19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista
syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita."
1Kor. 15:22: "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina
kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi."
Gal. 3:22: "Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä
varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat
Jeesukseen Kristukseen."
Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet ja vastasyntyneet vauvatkin
ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta ja siksi
luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti
kuolevat. Synnitön ei kuole.
Room. 6:23: "Synnin palkka on kuolema." Jos pienet lapset olisivat
synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään
valtaa.
Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt
syntisenä maailmaan. Ihminen ei siis ole siksi syntinen, että hän
tekee syntiä. Syy ja seuraussuhteet kulkevat toiseen suuntaan:
ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen. Orjantappuraa ei tee
orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain
orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa; joku olisi
ne esim. katkonut pois, niin se olisi silti orjantappura. Vaan sen
sijaan: orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on sellainen
piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit
pois, niin tuo kasvi olisi silti yhä edelleen orjantappura, joka
kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.
Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja
estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi teoiksi
ja sanoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän sydämessään ja
omalta luonnoltaan kuitenkin on omavanhurskas, ylpeä, Jumalan
vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat
seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta
ja luontaisesta, vanhemmilta peritystä hengellisestä kuolemasta eli
perisynnistä.
Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he
söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1Moos. 2:17). Tuo kuolema
tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen
hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esim. siinä,
että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen
edestä. Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti,
sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä.
Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä
kuolemasta.
1Moos. 6:3: "Herra sanoi: 'Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä
miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon
siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta.'"
Tämä Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus ja kaiken
kattavuus on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdoton asia
ymmärtää ja käsittää. Synnin totaalisuuden voi vain Jumalan
Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä uskoa, vaikka järki ei sen
tunnustamiseen koskaan taivukaan. Ehkäpä juuri siksi Jumala uhraa
niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin
käsittelemiseen.
Edellä mainittujen kohtien lisäksi esim. Mark. 7:20-23: "Ja Jeesus
jatkoi: 'Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. 21
Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden
mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, 22 aviorikokset, ahneus,
häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.
23 Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.'"
Muita kohtia esim. 1Moos. 8:21, 2Moos. 33, Room. 1:18-3:20, Gal. 5:19-
21, Ef. 3:2.
Huomaa erityisesti myös seuraavat jakeet, jotka on peräti kolmeen
kertaan kirjoitettu Raamatussa: Ps. 14:1-3, Ps. 53:2-4 ja Room. 3:10-
12. Jos joku asia on sanasta sanaan toistettu kahteen kertaan VT:ssa
ja vielä kerran UT:ssa, niin tuo asia on erityisen painollinen ja
tärkeä. Room. 3:10-12, 22-23: "Olemmeko me muita parempia? Emme
lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin
juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10 Onhan
kirjoitettu: - Ei ole yhtäkään vanhurskasta, 11 ei yhtäkään
ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. 12 Kaikki ovat
luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
ei ainoatakaan. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä
kaikki ovat tehneet
syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta."
UT:ssa synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin
valtakuntaa ja pimeyden valtaa.
Kol. 1:13: "Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt
meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
1Piet. 2:9: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto,
pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria
tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa."
Samoin Johannes Kastajan todistus "Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka
ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) kertoo synnin kaiken
kattavuudesta, minkä Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti
sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (hamartian)
viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin.
2. LAPSI USKON ESIKUVANA
Matt. 18:1-6: "Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: 'Kuka
on suurin taivasten valtakunnassa?' 2 Silloin Jeesus kutsui luokseen
lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3 ja sanoi: 'Totisesti:
ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten
valtakuntaan. 4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin
taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen
yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. 6 Mutta jos joku
johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat
minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin
myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.'"
Jeesus siis sanoo: "Joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, on suurin
taivasten valtakunnassa." Sitä ennen Hän on vielä
sanonut: "Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te
ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon
esikuvan? Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen,
miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme,
lapset - pienimmätkin - ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia.
Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta
näkökulmasta.
Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse
valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on
kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon
varassa. Aikuiset sen sijaan niin helposti kuvittelevat voivansa itse
valita Jumalan tuntemisen ja Häneen uskomisen. Omasta mielestään
viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä
ilmoitusta, että heidän elämänsä, hyvinvointinsa ja iankaikkinen
pelastuksensa on heidän omassa varassaan. Sydämensä syvyyksissä ylpeä
ja itseriittoinen ihminen kuvittelee, että hän voi itse valita
Jumalaan uskomisen ja taivaaseen pääsemisen. Kuvittelemme
ansaitsevamme omalla ahkeruudellamme, työllämme, vaivannäöllämme,
kilvoituksellamme ja valinnoillamme hyvinvoinnin, rikkauden, onnen -
ja jopa armon ja iankaikkisen autuuden.
Tosiasiassa meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään
mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se,
että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia - että yleensä elän -
on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei
vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän
kuin sekään, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni
sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on oma valintani tai
tahdonratkaisuni.
Joh. 15:16: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja
minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää,
sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken,
mitä minun nimessäni häneltä pyydätte."
Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan
ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan
pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan
kuolemaan olisi seuraava: Jumala tulee itse alas maanpäälle ja syntyy
ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee
ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean
ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän
kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös
kuolleista jne.
Ja lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen
kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin - juuri minulle, joka
elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja
eri maanosassa kuin Jeesus - tuottaa siis minullekin täydellisen
anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan
edessä.
Jos rehellisiä siis olemme, niin miten ihmeessä tuollaiset järjelle
käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme
tavoitettavissa? Miten minä muka voisin itse valita, että tällaiseen
veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan uskon? Jos joku
tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet
heti siltä istumalta mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.
1Kor. 1:21: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun
maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala
katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka
uskovat." Jumala pelastaa ihmisen siis ihmisjärjen ja ymmärryksen
vastaisesti.
Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan
tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja - nyt päätän syntyä ja
elää - yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen
elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan
Jeesukseen. Tosiasiassa hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes
haluta tai tahtoa mitään Jeesuksen tuntemista. Lihallinen ihminen
näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen. Kuka
tuollaista kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta
miestä nyt oikeasti haluaisi seurata? Me aikuiset kuitenkin omassa
Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että
voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Häneen uskoa ja Häntä
haluta seurata.
Lapsen kohdalla on sijaan itsestään selvää, että jos joku toinen ei
hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon yksi
kaikkein tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen
riippuvuus toisesta - luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen;
lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön. Ja kun
tämän ymmärrämme, alamme ymmärtää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva.
Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen, vaan se on annettu
hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla
minä - kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat - olen uskomassa
Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut
uskomaan, en minä ole omalla tahdollani kyennyt Jeesusta ja Häneen
uskomista valitsemaan ja päättämään.
Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin
vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa huollon varaan,
olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun
en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta
itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastuksen peruste,
niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen. Kun vain
sataprosenttisen passiivisesti, vailla omia tekoja tai
tahdonvalintoja, otan vastaan, hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja
uskon sen; kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja
ylösnousemukseen, Hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa,
niin omistan pelastavan uskon - olen taivaskansalainen. En kuvittele
valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja
taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas.
Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja
ymmärtävä; yksin Hänen sanansa kertoo totuuden; minun sydämeni ja
järkeni ovat sen sijaan väärässä.
Psalmissa 131 tämä asia kerrotaan kauniisti: "Herra, minun sydämeni
ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele
asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. 2.
Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin
vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on
sieluni minussa. 3. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja
iankaikkisesti."
Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja
luottamuksensa yksin Herraan; Hänen sanaansa ja Hänen valintaansa, ei
mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Ja jos
niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin
kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha
kaikkien maailman myrskyjen keskellä.
Saan pastorintyössäni kastaa silloin tällöin vastasyntyneitä vauvoja
Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylivauvan kaste kertoo kaikkein
voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan,
ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja
syntinen - itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton -
kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Juuri pienestä avuttomasta
hengellisesti saastaisesta ihmisvauvasta tehdään taivaskansalaisista
puhtain ja suurin. Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin
kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin
vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä
Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei
kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan
suurista pelastusteoista. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin
ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei
kuvittele itse mitään ansaitsevansa, itse vähimmässäkään määrin
omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa (18:6): "Mutta jos joku
johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat
minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin
myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Vähäiset eli pienet lapset (kreik. mikros) uskovat siis Jeesukseen.
Joku voi vieläkin ehkä ihmetellä ja epäillä, että miten se pieni
vastasyntynyt sylivauva nyt voisi Jeesukseen uskoa. Mutta Jeesukseen
uskominen ei ole ihmisen oma valinta, eikä ihmisen järjestä ja
ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle - päinvastoin. Tämän
uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen – jopa vielä äitinsä kohdussa
kasvavan lapsen – ja Jeesuksen välille vahvistaa myös Luukkaan
evankeliumien kertoma tapaus Jeesuksen äidin Marian ja Johannes
Kastajan äidin Elisabetin kohtaamisesta kummankin vielä odottaessa
lastaan. Jeesus voi kaikkivaltiudessaan kohdata vielä äitinsä
kohdussa olevan vauvan.
Luuk. 1:39-45: "Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja
kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. 40 Hän meni
Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. 41 Kun Elisabet kuuli Marian
tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä
Hengellä. 42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä,
naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43 Kuinka minä
saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? 44 Samalla
hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta
kohdussani."
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää aivan oikein, kun hän sanoo
vielä kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin
morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavallahan Jumala tänäkin
päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa suulla. [Tähän Jeesuksen
kirkkoon eivät kuulu Jumalan sanan kieltäjät - ei, vaikka kyseessä
olisi itse piispa.] Ja silloin Herran Jeesuksen sanan vaikutuksesta
syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille, josta Johanneksen
äiti Elisabet todistaa sanoilla: "… lapsi hypähti ilosta minun
kohdussani."
3. MITEN JUMALA UUDESTISYNNYTTÄÄ HENGELLISESTI KUOLLEENA SYNTYNEEN
IHMISEN?
Raamatussa ei ole annettu mitään muuta tietä pelastukseen ja
taivaaseen pääsemiseen kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste
kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Mark. 16:15-16: "Jeesus sanoi
heille: 'Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi
kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.
Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.'" [Tarkka sananmukainen
käännös jakeen 16 alkuosasta (kr. ho pisteusas kai baptistheis
sootheesetai) kuuluisi: 'Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan';
eli 'Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu'. Passiivin
aoristimuodon 'baptistheis' tarkin käännös on nimenomaan 'kastettu'.]
Helluntaiveljet opettavat aivan oikein sanoessaan, että ensin tulee
usko ja sitten kaste. Kastetta ennen tulee kasteopetus - tai kasteen
jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.
Matt. 28:19-20: "Jeesus puhui heille: 'Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä
olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.'"
Opetuslapseksi tekeminen eli opetuslapseuttaminen (kreik.
matheeteuoo) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi
(Matt. 13:52, 27:57 ja Apt. 14:21). Kaikissa kohdissa merkitys on eri
kuin pelkkä opettaminen; kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä
ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös
lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko
perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten. Apt. 16:15,
1Kor. 1:16.
Jokaisen ihmisen, vauvankin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä,
jotta hän pääsisi taivaaseen. Joh. 3:5-7: "Jeesus
vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny
vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt,
on henki. 7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy
syntyä uudesti, ylhäältä.'"
Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen
(uudestisyntymisen) uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana
vaikuttaa lapsessa uskon. Ennen kastetta kastettavalle lapselle
julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat
kristityt vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori
rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta
että sen aikana. Heidän rukouksensa on, että tämä lapsi saisi ottaa
vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä.
Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana myös
uudestisynnyttää hänet. Jumala synnyttää sanallaan uskon ja
sakramenttinsa kautta antaa lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon
syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli
objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon myös
vastasyntyneessä lapsessa.
Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten
kasteen/aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei
saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Vauvaakaan ei saa kastaa, jos
hän ei usko Jeesukseen. Jo edellä huomasimme, miten pienetkin
ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan uskovat Jeesukseen Jumalan
sanan kuultuaan. Tuo vauvan kuuleminen - yhtä lailla kuin
syvimmiltään aikuisenkin kuuleminen - on ymmärrettävä nimenomaan
hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen
ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan
ja aivoillaan!?) Jeesuksen sanan: "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43)
Samoin Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo
nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen
kuulevat, saavat elää." (Joh. 5:25)
Room. 10:17: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana." Uskon synnyttävä Kristuksen sana on sitä,
että Pyhä Henki saa viedä julistetun sanan korvista sydämeen. Ihminen
ei voi itse vaikuttaa tätä, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala
meille käsittämättömän armonvalintansa perusteella. Kaksi syntistä ja
hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan sanan julistusta.
Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää
paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei
ole yhtään parempi tai hurskaampi, ei itse voinut tehdä yhtään mitään
herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Jumala.
Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti
kuolleille on samanlaista, kuin menisi hautausmaalle puhumaan
vainajille: "Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä
makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!" Ei
tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja
puhu ja anna kuolleille korvat kuulla. Ei myöskään parannussaarnalla
ja evankeliumin julistamisella ole mitään vaikutusta, jos Jumalan
Pyhä Henki ei itse vaikuta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja
uskoa.
Yhtä vähän kuin ihminen ymmärtää, tahtoo tai voi vaikuttaa
tietoisesti omaan fyysiseen syntymäänsä, hän kykenee vaikuttamaan
myöskään hengelliseen syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen
elämä annetaan kumpikin toisten tahdosta ilman synnytettävän omia
tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen - Herra
suokoon, että niitä olisi monia! - tuo julki vain sen, että Jumala on
häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä
haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin,
joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on
ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan suorittama
armonvalinta.
Kirkkomme Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen
toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi
ottaa Jumalan sanan kohdatessa sen vastaan ja uskoo sen. Seuraavassa
ote tuosta Lutherin kastekaavasta, jota myös nykyiset kirkkomme
kastekaavat seuraavat - tosin osittain hyvin hämärästi ja laimeasti.
Tunnustuskirjat 1990, s. 323: Sen jälkeen lapsi viedään kastealtaan
ääreen ja pappi lausuu: "Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi nyt
ja iankaikkisesti." (Ps. 121:8) Sen jälkeen pappi antaa lapsen
kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin: "(Nimi), luovutko
Perkeleestä?" "Luovun." "Luovutko kaikista hänen
teoistaan?" "Luovun." "Luovutko kaikesta hänen
petoksestaan?" "Luovun."
Sen jälkeen pappi kysyy: "Uskotko Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan?" "Uskon." "Uskotko Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi
kuoleman?" "Uskon." "Uskotko Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen
kirkon, pyhien yhteisön, syntien anteeksiantamuksen, lihan
ylösnousemuksen ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen
elämän?'" "Uskon." "Tahdotko, että sinut kastetaan?" "Tahdon."
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja
lausuu: "Niin minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen." Sitten kummit ottavat lapsen vastaan ja pappi lausuu, pukien
samalla lasta kastepaitaan: "Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen Isä, joka on sinut uudesti synnyttänyt veden ja
Pyhän Hengen kautta ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi,
vahvistakoon nyt sinua armollaan iankaikkiseen elämään. Aamen. Rauha
sinulle." "Aamen."
JATKUU
KASTE, PERISYNTI JA PYHÄ HENKI
Past. Juha Muukkonen,
Kristillinen kaste on tietyllä tavalla uskonopin ja -elämän
huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä
oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti
käsitykseen ja ymmärrykseen kristillisestä kasteesta. Eri kasteoppien
taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena
ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä tässä kysymyksessä
yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää
yhteisymmärrystä kasteestakaan. Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa
myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut
kivet asetetaan. Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan
luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskon peruskivi, jonka varaan
kaikki muu kristillinen usko ja elämä rakentuu.
1. MILLAISENA IHMINEN SYNTYY MAAILMAAN?
Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1Moos. 1:26, 5:1), mutta
langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut, vaan oli
vain syntisen ja langenneen Aadamin kuva ja kaltainen (1Moos. 5:3).
Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset
ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti
Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita. Ps. 51:7: "Syntinen olin
jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun."
Ps. 58:4: "Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka,
äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä." Jes. 48:8: "Et
ole niistä kuullut, et tiennyt, koskaan ne eivät ole korviisi
kantautuneet. Minä tiesin, että sinä olet uskoton, "luopio kohdusta
alkaen", siinä nimesi."
Room. 5:12, 15-19: "Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja
synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset,
koska kaikki ovat tehneet syntiä. … 15. Rikkomusta ei kuitenkaan voi
verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut
kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja
hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen,
ansiosta kaikkien osaksi. 16. Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden
ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli
kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten
seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. 17. Yhden ihmisen rikkomus
aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi.
Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden
ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan
ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. 18. Niin kuin siis yhden ainoan
rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden
ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja
elämän. 19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista
syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita."
1Kor. 15:22: "Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina
kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi."
Gal. 3:22: "Pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut synnin vankilaan sitä
varten, että se, mitä on luvattu, annettaisiin niille, jotka uskovat
Jeesukseen Kristukseen."
Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet ja vastasyntyneet vauvatkin
ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta ja siksi
luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti
kuolevat. Synnitön ei kuole.
Room. 6:23: "Synnin palkka on kuolema." Jos pienet lapset olisivat
synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään
valtaa.
Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt
syntisenä maailmaan. Ihminen ei siis ole siksi syntinen, että hän
tekee syntiä. Syy ja seuraussuhteet kulkevat toiseen suuntaan:
ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen. Orjantappuraa ei tee
orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain
orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa; joku olisi
ne esim. katkonut pois, niin se olisi silti orjantappura. Vaan sen
sijaan: orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on sellainen
piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit
pois, niin tuo kasvi olisi silti yhä edelleen orjantappura, joka
kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.
Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja
estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi teoiksi
ja sanoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän sydämessään ja
omalta luonnoltaan kuitenkin on omavanhurskas, ylpeä, Jumalan
vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat
seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta
ja luontaisesta, vanhemmilta peritystä hengellisestä kuolemasta eli
perisynnistä.
Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he
söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1Moos. 2:17). Tuo kuolema
tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen
hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esim. siinä,
että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen
edestä. Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti,
sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä.
Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä
kuolemasta.
1Moos. 6:3: "Herra sanoi: 'Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä
miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon
siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta.'"
Tämä Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus ja kaiken
kattavuus on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdoton asia
ymmärtää ja käsittää. Synnin totaalisuuden voi vain Jumalan
Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä uskoa, vaikka järki ei sen
tunnustamiseen koskaan taivukaan. Ehkäpä juuri siksi Jumala uhraa
niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin
käsittelemiseen.
Edellä mainittujen kohtien lisäksi esim. Mark. 7:20-23: "Ja Jeesus
jatkoi: 'Se mikä tulee ihmisestä ulos, se saastuttaa ihmisen. 21
Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden
mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, 22 aviorikokset, ahneus,
häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli.
23 Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet.'"
Muita kohtia esim. 1Moos. 8:21, 2Moos. 33, Room. 1:18-3:20, Gal. 5:19-
21, Ef. 3:2.
Huomaa erityisesti myös seuraavat jakeet, jotka on peräti kolmeen
kertaan kirjoitettu Raamatussa: Ps. 14:1-3, Ps. 53:2-4 ja Room. 3:10-
12. Jos joku asia on sanasta sanaan toistettu kahteen kertaan VT:ssa
ja vielä kerran UT:ssa, niin tuo asia on erityisen painollinen ja
tärkeä. Room. 3:10-12, 22-23: "Olemmeko me muita parempia? Emme
lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin
juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. 10 Onhan
kirjoitettu: - Ei ole yhtäkään vanhurskasta, 11 ei yhtäkään
ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. 12 Kaikki ovat
luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää,
ei ainoatakaan. Kaikki ovat samassa asemassa, 23 sillä
kaikki ovat tehneet
syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta."
UT:ssa synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin
valtakuntaa ja pimeyden valtaa.
Kol. 1:13: "Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt
meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan."
1Piet. 2:9: "Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto,
pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria
tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa."
Samoin Johannes Kastajan todistus "Katsokaa, Jumalan Karitsa, joka
ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) kertoo synnin kaiken
kattavuudesta, minkä Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti
sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (hamartian)
viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin.
2. LAPSI USKON ESIKUVANA
Matt. 18:1-6: "Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: 'Kuka
on suurin taivasten valtakunnassa?' 2 Silloin Jeesus kutsui luokseen
lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3 ja sanoi: 'Totisesti:
ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten
valtakuntaan. 4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin
taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen
yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. 6 Mutta jos joku
johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat
minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin
myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.'"
Jeesus siis sanoo: "Joka nöyrtyy lapsen kaltaiseksi, on suurin
taivasten valtakunnassa." Sitä ennen Hän on vielä
sanonut: "Totisesti, ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te
ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon
esikuvan? Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen,
miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme,
lapset - pienimmätkin - ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia.
Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta
näkökulmasta.
Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse
valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on
kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon
varassa. Aikuiset sen sijaan niin helposti kuvittelevat voivansa itse
valita Jumalan tuntemisen ja Häneen uskomisen. Omasta mielestään
viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä
ilmoitusta, että heidän elämänsä, hyvinvointinsa ja iankaikkinen
pelastuksensa on heidän omassa varassaan. Sydämensä syvyyksissä ylpeä
ja itseriittoinen ihminen kuvittelee, että hän voi itse valita
Jumalaan uskomisen ja taivaaseen pääsemisen. Kuvittelemme
ansaitsevamme omalla ahkeruudellamme, työllämme, vaivannäöllämme,
kilvoituksellamme ja valinnoillamme hyvinvoinnin, rikkauden, onnen -
ja jopa armon ja iankaikkisen autuuden.
Tosiasiassa meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään
mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se,
että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia - että yleensä elän -
on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei
vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän
kuin sekään, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni
sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on oma valintani tai
tahdonratkaisuni.
Joh. 15:16: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja
minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää,
sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken,
mitä minun nimessäni häneltä pyydätte."
Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan
ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan
pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan
kuolemaan olisi seuraava: Jumala tulee itse alas maanpäälle ja syntyy
ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee
ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean
ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän
kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös
kuolleista jne.
Ja lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen
kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin - juuri minulle, joka
elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja
eri maanosassa kuin Jeesus - tuottaa siis minullekin täydellisen
anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan
edessä.
Jos rehellisiä siis olemme, niin miten ihmeessä tuollaiset järjelle
käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme
tavoitettavissa? Miten minä muka voisin itse valita, että tällaiseen
veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan uskon? Jos joku
tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet
heti siltä istumalta mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.
1Kor. 1:21: "Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun
maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala
katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka
uskovat." Jumala pelastaa ihmisen siis ihmisjärjen ja ymmärryksen
vastaisesti.
Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan
tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja - nyt päätän syntyä ja
elää - yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen
elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan
Jeesukseen. Tosiasiassa hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes
haluta tai tahtoa mitään Jeesuksen tuntemista. Lihallinen ihminen
näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen. Kuka
tuollaista kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta
miestä nyt oikeasti haluaisi seurata? Me aikuiset kuitenkin omassa
Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että
voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Häneen uskoa ja Häntä
haluta seurata.
Lapsen kohdalla on sijaan itsestään selvää, että jos joku toinen ei
hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon yksi
kaikkein tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen
riippuvuus toisesta - luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen;
lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön. Ja kun
tämän ymmärrämme, alamme ymmärtää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva.
Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen, vaan se on annettu
hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla
minä - kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat - olen uskomassa
Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut
uskomaan, en minä ole omalla tahdollani kyennyt Jeesusta ja Häneen
uskomista valitsemaan ja päättämään.
Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin
vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa huollon varaan,
olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun
en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta
itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastuksen peruste,
niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen. Kun vain
sataprosenttisen passiivisesti, vailla omia tekoja tai
tahdonvalintoja, otan vastaan, hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja
uskon sen; kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja
ylösnousemukseen, Hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa,
niin omistan pelastavan uskon - olen taivaskansalainen. En kuvittele
valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja
taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas.
Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja
ymmärtävä; yksin Hänen sanansa kertoo totuuden; minun sydämeni ja
järkeni ovat sen sijaan väärässä.
Psalmissa 131 tämä asia kerrotaan kauniisti: "Herra, minun sydämeni
ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele
asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. 2.
Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin
vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on
sieluni minussa. 3. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja
iankaikkisesti."
Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja
luottamuksensa yksin Herraan; Hänen sanaansa ja Hänen valintaansa, ei
mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Ja jos
niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin
kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha
kaikkien maailman myrskyjen keskellä.
Saan pastorintyössäni kastaa silloin tällöin vastasyntyneitä vauvoja
Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylivauvan kaste kertoo kaikkein
voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan,
ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja
syntinen - itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton -
kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Juuri pienestä avuttomasta
hengellisesti saastaisesta ihmisvauvasta tehdään taivaskansalaisista
puhtain ja suurin. Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin
kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin
vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä
Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei
kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan
suurista pelastusteoista. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin
ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei
kuvittele itse mitään ansaitsevansa, itse vähimmässäkään määrin
omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.
Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa (18:6): "Mutta jos joku
johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat
minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin
myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
Vähäiset eli pienet lapset (kreik. mikros) uskovat siis Jeesukseen.
Joku voi vieläkin ehkä ihmetellä ja epäillä, että miten se pieni
vastasyntynyt sylivauva nyt voisi Jeesukseen uskoa. Mutta Jeesukseen
uskominen ei ole ihmisen oma valinta, eikä ihmisen järjestä ja
ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle - päinvastoin. Tämän
uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen – jopa vielä äitinsä kohdussa
kasvavan lapsen – ja Jeesuksen välille vahvistaa myös Luukkaan
evankeliumien kertoma tapaus Jeesuksen äidin Marian ja Johannes
Kastajan äidin Elisabetin kohtaamisesta kummankin vielä odottaessa
lastaan. Jeesus voi kaikkivaltiudessaan kohdata vielä äitinsä
kohdussa olevan vauvan.
Luuk. 1:39-45: "Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja
kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. 40 Hän meni
Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. 41 Kun Elisabet kuuli Marian
tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä
Hengellä. 42 Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: "Siunattu olet sinä,
naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43 Kuinka minä
saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? 44 Samalla
hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta
kohdussani."
Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää aivan oikein, kun hän sanoo
vielä kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin
morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavallahan Jumala tänäkin
päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa suulla. [Tähän Jeesuksen
kirkkoon eivät kuulu Jumalan sanan kieltäjät - ei, vaikka kyseessä
olisi itse piispa.] Ja silloin Herran Jeesuksen sanan vaikutuksesta
syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille, josta Johanneksen
äiti Elisabet todistaa sanoilla: "… lapsi hypähti ilosta minun
kohdussani."
3. MITEN JUMALA UUDESTISYNNYTTÄÄ HENGELLISESTI KUOLLEENA SYNTYNEEN
IHMISEN?
Raamatussa ei ole annettu mitään muuta tietä pelastukseen ja
taivaaseen pääsemiseen kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste
kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Mark. 16:15-16: "Jeesus sanoi
heille: 'Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi
kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.
Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.'" [Tarkka sananmukainen
käännös jakeen 16 alkuosasta (kr. ho pisteusas kai baptistheis
sootheesetai) kuuluisi: 'Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan';
eli 'Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu'. Passiivin
aoristimuodon 'baptistheis' tarkin käännös on nimenomaan 'kastettu'.]
Helluntaiveljet opettavat aivan oikein sanoessaan, että ensin tulee
usko ja sitten kaste. Kastetta ennen tulee kasteopetus - tai kasteen
jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.
Matt. 28:19-20: "Jeesus puhui heille: 'Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän
Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä
olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.'"
Opetuslapseksi tekeminen eli opetuslapseuttaminen (kreik.
matheeteuoo) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi
(Matt. 13:52, 27:57 ja Apt. 14:21). Kaikissa kohdissa merkitys on eri
kuin pelkkä opettaminen; kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä
ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös
lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko
perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten. Apt. 16:15,
1Kor. 1:16.
Jokaisen ihmisen, vauvankin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä,
jotta hän pääsisi taivaaseen. Joh. 3:5-7: "Jeesus
vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny
vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt,
on henki. 7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy
syntyä uudesti, ylhäältä.'"
Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen
(uudestisyntymisen) uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana
vaikuttaa lapsessa uskon. Ennen kastetta kastettavalle lapselle
julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat
kristityt vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori
rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta
että sen aikana. Heidän rukouksensa on, että tämä lapsi saisi ottaa
vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä.
Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana myös
uudestisynnyttää hänet. Jumala synnyttää sanallaan uskon ja
sakramenttinsa kautta antaa lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon
syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli
objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon myös
vastasyntyneessä lapsessa.
Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten
kasteen/aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei
saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Vauvaakaan ei saa kastaa, jos
hän ei usko Jeesukseen. Jo edellä huomasimme, miten pienetkin
ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan uskovat Jeesukseen Jumalan
sanan kuultuaan. Tuo vauvan kuuleminen - yhtä lailla kuin
syvimmiltään aikuisenkin kuuleminen - on ymmärrettävä nimenomaan
hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen
ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan
ja aivoillaan!?) Jeesuksen sanan: "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43)
Samoin Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti: tulee aika - ja se on jo
nyt - jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen
kuulevat, saavat elää." (Joh. 5:25)
Room. 10:17: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana." Uskon synnyttävä Kristuksen sana on sitä,
että Pyhä Henki saa viedä julistetun sanan korvista sydämeen. Ihminen
ei voi itse vaikuttaa tätä, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala
meille käsittämättömän armonvalintansa perusteella. Kaksi syntistä ja
hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan sanan julistusta.
Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää
paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei
ole yhtään parempi tai hurskaampi, ei itse voinut tehdä yhtään mitään
herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Jumala.
Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti
kuolleille on samanlaista, kuin menisi hautausmaalle puhumaan
vainajille: "Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä
makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!" Ei
tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja
puhu ja anna kuolleille korvat kuulla. Ei myöskään parannussaarnalla
ja evankeliumin julistamisella ole mitään vaikutusta, jos Jumalan
Pyhä Henki ei itse vaikuta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja
uskoa.
Yhtä vähän kuin ihminen ymmärtää, tahtoo tai voi vaikuttaa
tietoisesti omaan fyysiseen syntymäänsä, hän kykenee vaikuttamaan
myöskään hengelliseen syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen
elämä annetaan kumpikin toisten tahdosta ilman synnytettävän omia
tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen - Herra
suokoon, että niitä olisi monia! - tuo julki vain sen, että Jumala on
häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä
haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin,
joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on
ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan suorittama
armonvalinta.
Kirkkomme Tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen
toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi
ottaa Jumalan sanan kohdatessa sen vastaan ja uskoo sen. Seuraavassa
ote tuosta Lutherin kastekaavasta, jota myös nykyiset kirkkomme
kastekaavat seuraavat - tosin osittain hyvin hämärästi ja laimeasti.
Tunnustuskirjat 1990, s. 323: Sen jälkeen lapsi viedään kastealtaan
ääreen ja pappi lausuu: "Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi nyt
ja iankaikkisesti." (Ps. 121:8) Sen jälkeen pappi antaa lapsen
kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin: "(Nimi), luovutko
Perkeleestä?" "Luovun." "Luovutko kaikista hänen
teoistaan?" "Luovun." "Luovutko kaikesta hänen
petoksestaan?" "Luovun."
Sen jälkeen pappi kysyy: "Uskotko Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan?" "Uskon." "Uskotko Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi ja kärsi
kuoleman?" "Uskon." "Uskotko Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen
kirkon, pyhien yhteisön, syntien anteeksiantamuksen, lihan
ylösnousemuksen ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen
elämän?'" "Uskon." "Tahdotko, että sinut kastetaan?" "Tahdon."
Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja
lausuu: "Niin minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen." Sitten kummit ottavat lapsen vastaan ja pappi lausuu, pukien
samalla lasta kastepaitaan: "Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen Isä, joka on sinut uudesti synnyttänyt veden ja
Pyhän Hengen kautta ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi,
vahvistakoon nyt sinua armollaan iankaikkiseen elämään. Aamen. Rauha
sinulle." "Aamen."
JATKUU
Vastaukset 1
Vanhimmat
KASTE, PERISYNTI JA PYHÄ HENKI , osa 2
4. KASTE ON JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE
Kaste on Jumalan teko, ja siksi UT:ssa kastaa verbi (kreik.
baptidzoo) on säännöllisesti passiivissa, kun kerrotaan jonkun
tulleen kastetuksi. Kyseessä on ns. jumalallinen passiivi (lat.
passivum divinum), joka kertoo varsinaiseksi tekijäksi eli kastajaksi
itse Jumalan. UT:ssa on paljon esimerkkejä tällaisista jumalallisista
passiiveista. Korostus on silloin siinä, että ihminen tulee Jumalan
kastamaksi; ei siinä, että ihminen itse päättäisi mennä kasteelle.
Kaste on Jumalan teko, jolla Hän kohdistaa Jeesuksen tuottaman
sovituksen ja pelastuksen juuri tietylle nimeltä mainittavalle
ihmiselle.
Kasteessa hengellisenä toimijana on Jumala, ei ihminen. Kaste on
ensisijaisesti evankeliumia, sellaista, mikä tulee kokonaan ihmisen
ulkopuolelta, kokonaan ja täysin Jumalan armosta ja Hänen valintansa
perusteella. Kaste on lupaus, ei vaatimus tai käsky. Kasteessa Jumala
antaa meille, emme me Jumalalle. Kastetta toki tulee seurata pyhitys
eli jokapäiväinen uskon kilvoittelu, parannus ja oman lihanmielen
pois paneminen. Mutta pyhitys tässä suppeassa merkityksessä ei
koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa, eikä se ole pelastuksen
peruste, vaan seuraus Jumalan lapseksi pääsemisestä.
Apt. 2:38 (suora käännös kreikasta): "Muuttakaa mielenne ja tulkoon
jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne
anteeksisaamiseksi ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja."
Ananias sanoi Paavalille (Apt. 22:16): "Nouse, tule kastetuksi ja
pestyksi synneistäsi."
Kaste kuuluu olennaisena osana ihmisen pelastukseen, ja se mainitaan
samassa joukossa kuin Herra itse.
Ef. 4:4-6: "On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se
toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. 5 Yksi on Herra, yksi usko,
yksi kaste! 6 Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea,
vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa."
Kaste mainitaan sellaisessa yhteydessä, että se ei selvästikään ole
mikään ihmisen teko tai pelkkä tunnustautumisen väline; kaste on
Jumalan armonväline, jonka kautta Hän liittää jäseniä Poikansa
seurakuntaruumiiseen. Sen enempää usko kuin kastekaan ei ole peräisin
ihmiseltä, vaan se on sulaa armoa ja lahjaa Kirkkauden Isältä.
Apostoli Pietari kirjoittaa Nooan kanssa tehtyyn liittoon (1Moos. 9:8-
17) viitaten seuraavasti (1Piet. 3:21-22): "Tuon esikuvan mukaisesti
teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte
saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän
omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen
ylösnousemus, 22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan
oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat."
Kaste pelastaa, koska siinä päästään osallisiksi uudesta liitosta,
jonka Kristus on solminut. Pietari kirjoittaa, että Nooa pelastui
veden kautta. Nooan pelasti kuitenkin aikanaan tarkkaan ottaen arkki,
joka kellui veden varassa. Samalla tavoin on ymmärrettävä meidät
pelastava kaste; kasteen pelastava voima tulee Uuden liiton
pelastusarkista, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Kastetta ja
pelastusta, kastetta ja Jeesusta, kastetta ja Jumalan sanaa, kastetta
ja Pyhää Henkeä, kastetta ja uudestisyntymistä sen enempää kuin
Jeesusta ja Jumalan sanaakaan ei saa erottaa toisistaan. Kaikki
toimivat yksiselitteisesti yhdessä meidän pelastuksemme.
Kaste on uudestisyntymisen pesu. Tit. 3:4-7: "Mutta kun Jumalan,
meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin,
5 hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan
pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin
että synnyimme uudesti [kr. dia loytroy paliggenesias,
uudestisyntymisen pesun] ja Pyhä Henki uudisti meidät. 6 Tämän Hengen
hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen
Kristuksen kautta, 7 jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme
vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin
toivomme."
Kaste ei lepää ihmisen uskon varassa; kaste on oikea Jumalan
pelastusteko silloinkin, kun ihminen sen omassa epäuskossaan torjuu.
Ihminen voi hylätä kasteessa lahjaksi saamansa uuden elämän ja
taivaspaikan aivan samoin kuin ihminen voi näännyttää itsensä nälkään
tai muuten riistää itseltään fyysisen elämän. Mutta Jumalan puolelta
ovea pelastukseen ei kastetulta suljeta. Jokaisella kastetulla on
aina oikeus tämän elämän aikana palata kasteen armoon eli kaikkien
syntiensä täyden anteeksisaamisen uskomiseen Jeesuksen ristin tähden.
Asia erikseen on sitten se, että sen enempää kastettu kuin
kastamatonkaan ei voi siirtää parannuksen tekoa eli kääntymistä
Jumalan puoleen huomiseksi. Huomista päivää ei saata koskaan tulla.
Jumala on asettanut aistein kosketettavat, tunnettavat, haistettavat,
maistettavat ja kuultavat sakramentit, kasteen ja ehtoollisen,
erityisesti myös siksi, että meillä olisi jotakin, mistä tarttua
kiinni epäilysten ja kiusausten kohdatessa. Jumalan valtakunta kulkee
pitkin maanpintaa, lähellä ihmisiä, ei jossakin kaukana sfääreissä,
filosofioissa ja aatteissa. Ei; vaan tässä ja nyt. Jeesus otti
lihassa eläessään lapset syliinsä ja siunasi heitä; kasteessa Jumala
ottaa meidät syliinsä, ei vain sanojen, vaan myös aineen kautta.
Kaste on meidän ulkopuoleltamme tuleva Jumalan armovalinta. Mitä
lähempänä Jumalaa olemme, sitä vähemmän voimme tuoda Herran eteen
mitään oman lihamme läpi käynyttä; emme edes hurskasta rukousta,
lähetys- tai evankelioimistyötä tai lähimmäistemme auttamista.
Kaikkeen tähän sekoittuu myös oma syntisyytemme - vähintäänkin
omavanhurskaus - ja siksi tarvitsemme täysin oman tahtomme ja
elämämme ulkopuolista pelastuksen perustetta. Miksi juuri minä,
syntisistä suurin, saisin pelastuksen ja taivaan? Siksi koska minut
on kastettu, ja siinä Jumala lahjoitti minulle kaiken, mitä
pelastukseen tarvitaan! Synninhädässä oleva voi tarttua tähän kasteen
armoon uskon kautta, kun kaikki muu rapistuu ja sortuu maahan pyhän
ja vanhurskaan Jumalan edessä.
Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei
Jumalaa ja Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta
tavoittaa. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi
tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan,
luottaen siihen, että Raamatun todistus on oikea.
Kristillinen kaste on Jumalan sanan mukaan siis uudestisyntymisen,
Pyhän Hengen saamisen ja synneistä puhtaaksi pesemisen paikka (Apt.
2:38, 22:16, Tiit. 3:5). Kastetta edeltävä usko syntyy Jumalan sanan
kuulemisesta. Uskon synnyttävä Jumalan sanan kuuleminen on
mahdollista vain silloin, kun Kristus itse uutta luovan
ylösnousemussanansa kautta sen synnyttää (Room. 10:17). Se, miten
Jumala vaikuttaa uskomisen lapsessa sanansa kautta, on esikuva myös
siitä, miten Herra on meissä aikuisissa uskon vaikuttanut. Kasteessa
Jumala antaa pelastuksen lahjaksi ilman vähintäkään ihmisen omaa
ansiota. Lapsikaste kertoo vahvasti pelastuksen lahjaluonteesta,
Jumalan armovalinnasta. Kastetun vauvan usko ei potki Jumalaa
vastaan, niin kuin me oman ymmärryksemme, viisautemme ja tietomme
varassa elävät aikuiset niin helposti teemme. Lapsikasteessa tulee
todeksi kaikkein kirkkaimmin esille se, että me emme valitse
Jeesusta, vaan Hän valitsee meidät.
Kristillinen kaste on myös adoptio eli lapseksi ottaminen. Ihmisten
keskellä voidaan ottaa jonkun toisen siittämä ja synnyttämä lapsi
omaksi lapseksi, jolla on oikeus adoptiovanhempiensa nimeen,
perheenjäsenyyteen, huoltoon ja perintöön. Kasteessa Jumala adoptoi
meidät omiksi lapsikseen, jotka saamme käyttää Luojasta nimeä 'Isä'
tai 'Isi', saamme maallisen ja taivaallisen huollon ja hoivan, saamme
oikeuden Luojamme iankaikkiseen perintöosaan. Niin kuin ei
esimerkiksi lastenkodissa oleva vauva tai pieni lapsi voi itse valita
sitä, kuka hänet adoptoi, niin ei myöskään ihminen pysty itse millään
tavalla vaikuttamaan siihen, ottaako Jumala hänet lapsekseen vai ei.
Jos ottaa, niin se on Jumalan valinta, ei ihmisen. Ei ihminen pysty
itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän syntyy tai kenen omaksi
hänet on lapsena adoptoitu.
Jumalan Sana liittyneenä eli yhdistyneenä aineeseen, materiaan on
järjelle käsittämätön asia. Jeesus itse tuli kuitenkin lihaan
ikuisena ja äärettömänä Jumalan Sanana. Samasta ihmeestä ja
paradoksista, mahdottomuudesta ja 'järjettömyydestä' - ääretön mahtuu
äärelliseen - on kysymys myös kasteessa ja ehtoollisessa. Kastetta ja
sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei Jumalaa ja
Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta tavoittaa.
Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen
juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan, luottaen
siihen, että Raamatun todistus on oikea.
5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA YLÖSNOUSEMUKSEEN LIITTÄMISENÄ
Room. 6:2-11, Kol. 2:11-13.
6. KASTETUN LUOPUMINEN USKOSTA JA PALUU TAKAISIN ARMOON
Mutta entäpä jos kastettu ei saakaan hengellistä ravintoa? Elääkö
vastasyntynyt lapsi ilman maitoa ja ravintoa, ilman hoitoa ja hoivaa?
Ei toki, ilman ravintoa ja hoitoa lapsi kuihtuu ja kuolee. Samoin käy
myös kasteessa hengellisesti uudestisynnytetylle, jos hän ei saa
hengellistä ravintoa. Jos kastettu ei kuule Jumalan sanaa eikä häntä
opeteta rukoilemaan sekä uskomaan ja elämään kasteensa mukaisesti
kristillisen seurakunnan keskellä, niin kastettu kuihtuu ja kuolee.
Kasteeseen tulee liittyä myös opetuslapseksi tekemisen toinen puoli:
kaiken sen opettaminen, minkä Jeesus on meille käskenyt. Ilman
Jumalan sanan ravintoa kastetusta tulee pian luopio, joka on
pelastuksesta aivan yhtä osaton kuin jumalattomin pakana.
Kastettu voi kuitenkin palata takaisin armoliittoon. Jumala voi
herättää hänet sanallaan jälleen elämään, kuten Hän esikuvallisesti
teki Lasarukselle. Siksi tarvitsemme sisälähetystyötä ja Jumalasta
eroon joutuneiden kastettujen uudelleen evankeliointia aivan yhtä
paljon kuin pakanalähetystä. Mutta Lasaruksen syntymäpäivänä pysyi
hänen alkuperäinen syntymisensä päivä äidin kohdusta, ei kuolleista
herättämisen päivä. Myöskään kastetun palauttaminen hengelliseen
elämään ei häntä uudestisynnytä, vaan palauttaa hänet kuoleman
tilasta alkuperäiseen uudestisyntymiseen ja armoliittoon. Tätä
kasteen armoon palaamista me tarvitsemme jokainen joka päivä.
Lasaruksen ohella toinen vahvimpia kastetun, mutta myöhemmin
maailmassa ilman uskoa elävän ja sieltä takaisin uskoon palaavan
ihmisen kuvauksia on Luukkaan evankeliumin 15. luvun vertaukset
eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta sekä tuhlaajapojasta.
Erityisesti tuhlaajapojan isän kahteen kertaan lausuttu sana pojan
palattua takaisin kotiin kertoo kasteen armoliittoon palaamisesta;
paluusta takaisin oikeaan ja alkuperäiseen isän kotiin, johon on
synnytty: "Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli
kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt!" (Luuk. 15:24, 32) Kastettu,
joka on luopunut uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei uudelleen
kastamista.
Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin luvun 15 toisessa vertauksessaan
kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin
kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa
rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua
varten oli säästetty kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen
ensimmäistä kertaa päälleen puki. Korun arvo oli suuri. Jokainen raha
tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo
sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen
verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä
verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi
sen rahoista puuttui.
Jos esim. kadonneen lampaan kohdalla mietimme katoamisen
omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse
kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa
vaiheissaan; niin silloin, kun se liitettiin kantajansa
hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian
koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se
ei voi tehdä mitään; tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.
Kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi kasteessa otetusta lapsesta,
joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta pysyä osana Herran
maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei
koskaan opetettu Jumalan tietä; Hänen käskyjään ja Jeesuksen
ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan. Ilman
hengellistä ruokaa ja juomaa; se on Raamatun sanaa, rukousta,
ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti
kuolee. Mistään varsinaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen
kohdallaan puhua, ei häntä oltu koskaan opetettu paimenta
seuraamaankaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin on pois
paikaltaan joutuneena kadotettu, omistajalleen hyödytön, kuin
erämaassa yksin oleva lammas.
Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-
ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla.
Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle
tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin
ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan
keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä; koruhan on
hänelle arvokas, ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen
lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä
esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu
tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.
Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla
hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan.
Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen
taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin
arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru
omistajalleen; arvokkaampi, kuin yhdellekään paimenelle yksikään
lammas.
On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen
kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla
euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos
paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin
jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan
arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa
toimiin ja hätä on suuri.
Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta.
Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun
maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen, eikä se
rahavuori siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen
vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan
täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin
suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin
suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Minusta. Ja
sinusta.
JATKUU