Kirkon luopumus

Olen ollut uskossa hieman päälle pari vuotta, mutta minulle on tässä ajassa kehittynyt hyvä hengellinen silmä ja korva huomaamaan erinäisiä asioita. Nyt otan puheeksi Suomen Evankelis-luterilaisessa kirkossa vallitsevan tilanteen.

Kansankirkko on tietenkin valtava laitos ja sen piiriin kuuluu paljon erilaisia suuntauksia ja herätysliikkeitä. Mutta nyt puhun ns. korkeakirkollisesta suuntauksesta, eli niistä, jotka määräävät kirkossa ja vaikuttavat sen sisällä voimakkaimmin. Väite kuuluu: Korkeakirkollisuus on luopumuksen tilassa!

Korkeakirkollisuus on jo ajat sitten hylännyt Raamatun ylimpänä auktoriteettina. Raamattua pidetään tällä hetkellä kylläkin ohjeellisena kirjana, mutta siltä on viety ylin auktoriteetti. Tällä hetkellä ylintä auktoriteettia edustaa kirkolliskokous, joka perustaa päätöksensä mieluummin yhteiskunnassa vallitseviin trendeihin ja mielipiteisiin kuin Herran Pyhään Raamattuun.

Luterilainen perinne, johon kuuluu Raamatun auktoriteetin ehdoton kunnioittaminen, on kadonnut. Nykyisin Raamattua voidaan pitää ohjeellisena vain siinä tapauksessa, jos sen ohjeet eivät ole millään tavalla ristiriidassa vallitsevien trendien ja mielipiteiden suhteen. Mikäli ristiriita löytyy, hylätään Raamatun sana ja valitaan maailman mielen mukainen linja.

Luopumuksen pesäke on Helsingin Teologinen Tiedekunta, josta valmistuvat kirkon papit, piispat ja muut päättävät ihmiset. Teologinen Tiedekunta ei ole moneen vuosikymmeneen ollut uudestisyntyneiden kristittyjen johdossa, vaan sen opetusta ja toimintaa ovat johtaneet ihmiset, joilla ei ole henkilökohtaista uskoa. Tämä on vaikuttanut hyvin suuressa määrin sieltä valmistuneiden pappien omaan uskonelämään, ja sitä kautta saarnoihin ja kirkkoon kokonaisuudessaan.

Tällä hetkellä voisi karrikoiden sanoa, että suurin osa Tiedekunnan professoreista eivät usko Jeesuksen neitseelliseen syntymään, tai edes hänen ylösnousemukseensa. Heidän mukaansa ne ovat hurskaita uskonnollisia legendoja, joista jokainen ihminen voi ottaa lohtua jne. Mutta historian tapahtumia ne eivät ole. Tällainen opetus on äärimmäisen vaarallista ja kirkon uskottavuutta syövää. Tällainen opetus vaikuttaa suoraan pappien saarnoihin, joissa ei enää "kerskata" ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta, vaan enemmän uskon symbolisesta ja vertauskuvallisesta merkityksestä, joka kohdistuu tähän päivään ja tähän elämään, ei iankaikkisuuteen. Kristinuskon perusteista on tehty myyttejä, ja samalla kristinuskon pääkohta, pelastus, on hämärtynyt ja tullut jotenkin abstraktiksi asiaksi.

Tällä hetkellä olen menettänyt uskoni siihen, että kansankirkko voisi nousta siitä suosta, johon Teologinen Tiedekunta on sen syössyt. Siksi kehoitan luterilaisuuden piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yksittäisiä ihmisiä eroamaan kirkostanne, koska se ei ole enää Jeesuksen Kristuksen seurakunta. Tuntuu pahalta näin sanoa, koska haluaisin todella paljon että kirkko voisi edes palata omille juurilleen. Mutta en usko enää näin käyvän.
13555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yliopistokoulutus vie viimeisenkin uskon pappisopiskelijalta. Mutta minkäs asialle voi? Ihminen kun on rakennettu siten, että kun hän saa tarpeeksi tietoa, niin hän lakkaa uskomasta satuihin. Vika ei tuossa tapauksessa ole koulutuksessa, vaan uskonnossa. Satua sattuu olemaan se kristinusko.

Äänestä
  • Höpöhöpö. Usko on ehkä "järkevämpää", mutta tuskin katoaa kokonaan. Kun tuota raskasta työtä tuskin niin huonolla palkalla ei moni tekisi, jos ei tuntisi jonkinmoista kutsumusta. Lisäksi monet papeista/papiksi opiskelevista ovat herätysliikkeissäkin aktiiveja.

    Äänestä

  • Uskoa ei vie mikään ylioposto, eikä Raamattu ole satukirja, eikä lapset voi sitä sellaisenaan lukeakkaan ennenkuin kasvavat vähän isommiksi!

    Äänestä

Etkö ole huomannut, että sanayhdistelmässä "Helsingin teologinen tiedekunta" on mukana sana "tiede"?

"Tiede" tarkoittaa sitä, että pyritään selvittämään totuus.

"Tiede" ei tarkoita sitä, että jankutetaan samoja asioita kuin viimeiset 2000 vuotta, mitään kyseenalaistamatta, mitään epäilemättä.

Äänestä
  • Etkö ole huomannut, että sanayhdistelmässä "Helsingin teologinen tiedekunta" on mukana sana "tiede"?

    "Tiede" tarkoittaa sitä, että pyritään selvittämään totuus.

    Entäs ne tieteen entiset teidot jotka taas suljettiin ja uudet otettiin tilalle? Kun tiede ei tiedä, se vai arvailee, ei se kaikkea tiedä, tieteessä on aukkoja.

    Äänestä

Olet suurimmassa osassa asioita oikeassa. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Muistuttaisin vain että mitään muutosta parempaan päin emme saa jos uskovat jättävät "uppoavan laivan". Mielestäni uskovia nuoria pitäisi kehottaa hakeutumaan kirkon nuorteniltoihin ja siitä eteenpäin teologiseen tiedekuntaan koska ainoa paikka muuttaa maallistuvaa kirkkoa on sisältäpäin. Jos perustamme uusia, oikein uskovia, seurakuntia jätämme yhteiskuntaan vaikuttamisen kokonaan maallistuneelle kirkolle. esim. Nykyisin melkein kaikki nuoret käyvät rippikoulun, mutta miten kirkko vastaa tähän haasteeseen? Nuorisotyöntekijät ja nuorisopastorit eivät ole enää uskossa joten leireillä pidetään vaan kivaa.. sehän ei ole rippikoulun tarkoitus. jos saisimme enemmän uskovia ihmisiä kirkonvirkoihin voisi jonkinlaista parannusta olla näkyvissä. Nyt esitänkin haasteen kaikille uskoville nuorille hakeutua kirkon virkoihin koska kaikkea toivoa ei ole menetetty!! niin kauan kuin on uskoa on toivoa, siis kirkon eheytymisestä tietenkin.. ;)
Olen ilokseni saanut huomata, että ev.lut kirkon sisällä toimivat erinäiset järjestöt, (eli ns. viidesläiset järjestöt) kuten Suomen Raamattuopisto (jossa toimii mm. Raamatun sanaa perustana pitävä Diakoninen Ammattikorkeakoulu josta valmistuu kirkon nuorisotyönohjaajia jotka ovat suuremmalla todennäköisyydellä uskovia kuin muualta valmistuvat. ;), Opiskelija ja Koululaislähetys, jne.. jotka pitävät edelleen Raamatun sanaa tärkeimpänä auktoriteettina.. Sekava lause mutta toivottavasti ymmärsit/tte..

Pointtini on se, että eroamalla kirkosta ja perustamalla tai liittymällä toiseen seurakuntaan ongelmat eivät katoa. Uudessa seurakunnassa on nuoren seurakunnan ongelmat (vrt. Korintti) ja vaihtamalla esim. Helluntai seurakuntaan (HUOM!minulla ei ole mitään Helluntai seurakuntaa vastaan.) pakenet uskovan vastuutasi yrittää edes muutosta luterilaisessa kirkossa!!!

Äänestä

LUOPUMUS elävän Jumalan sanasta!
Kuinka te luovutte näin helposti elävän Jumalan sanasta?
Mikä on Kristuksen KIRKKO?
Onko siitä mainintaa Raamatussa? Pelastutaanko liittymällä kirkkoon?
Seurakunnan nimenkin menivät vaihtamaan ja kutsuvat sitä nykyään kirkoksi...
ennen seurakunta oli seurakunta. Nyt kaikki siunataan Kirkon nimiin!

Jos katsoo mihin nykyajan kirkko on mennyt
niin ei voi juuri muuta todeta kuin, että kirkko halveksuu Jumalan Sanaa!
Ja sen he itse teoillansa todistavat omasta luopumuksestansa elävän Jumalan sanasta.
Mitä pitemmälle tämä luopumus menee, sen kauemmaksi he joutuvat elävästä Jumalasta ja
loppujen lopuksi iankaikkiseen eroon Jumalasta ja hänen kirkkaudestansa.
Se, että evankeliumia julistetaan ilman lakia, on uskon hapatus ja kauhistus Herran edessä;
Jumalan sana on laitettu kaksiteräisenä miekkana toimimaan.
Nykyinen esivalta sallii kaikkea eikä uskontoakaan enää lailla suojata.
Nykyajan kirkkoa ja sen kehitystä voisi hyvin kuvata antikristuksen vallankumous kirkoksi.
Huom! Kirkolla en tarkoita koko seurakuntaa. Seurakunnassa on vielä paljon eläviä hengellisiä
sieluja, jotka joutuvat pakosta olemaan kirkon yhteydessä, koska tällä hetkellä
ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota kirkosta. Mutta sanassa kehoitetaan monessa
kohtaa, että erotkaa heistä. Jes.48:20. Jes.52:11. 2Kor.14-18. Ilm.18:4.

Seurakunta tulee jakautumaan elävän Jumalan sanan noudattajiin
ja sitten niihin, jotka ovat luopuneet elävästä Jumalasta. Viimeksi mainitut saavat
pitää nykyisen kirkkonsa aina hautaansa asti.
Sen mitä ihmiset ovat Pyhän Hengen johdattamina kirjoittaneet Raamattuun,
asetetaan kyseenalaiseksi ja tutkitaan tieteen valossa ja vieläpä 'ihmisen' järjen avulla.
Näin saatana pyrkii kyseenalaistamaan Jumalan Sanan, jotta hän saisi ihmiset
luopumaan elävän Jumalan Sanasta. Ja kuinka muuten saatana voisi tehdä tämän
paremmin kuin Kirkon (entisen seurakunnan) sisältä käsin? Hajoittamalla ja raastamalla
seurakuntaa eripuraisuudella, kyseenalaistamalla Jumalan sanan tasa-arvon nimissä jne.
Paholaisella kun sattuu olemaan 2-ominaisuutta, jotka ovat viisaus ja voima, mutta loput
5-ominaisuutta puuttuvat, jotka meidän Herrallamme Jeesuksella Kristuksella on.
Jokainen joka tuntee Jumalan Sanan tietää mitä tämä tarkoittaa.

Vastustaja, tuo perkele jota saatanaksi kutsutaan,
tuo tekonsa ilmi suurella voimallansa ja viisaudellansa.
2.Kor.11:14-16. Eikä ihme, sillä saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole
siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi,
mutta heidän loppunsa on olevan heidän tekojensa mukainen. Fil.3:19.
Heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan
on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä. Hoos.4:7,8.
Room.8:5,6. 16:18. Kol.3:2.

Room.8:5,6. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli,
mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. 1Kor.2:14. Kol.3:2.
Sillä lihan mieli on kuolema, mutta Hengen mieli on elämä ja rauha; Room.6:21.
Gal.6:8.

Room.16:18. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta,
vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja
kauniilla puheilla vilpittömien sydämet. Hes.13:18, Fil.3:18,19. 2Piet.2:3.

Kol.3:2. Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä
on maan päällä. Matt.6:33. Room.8:5.

2.Tess.2:7-12. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee
tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo
laitoin, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava
tulemuksensa ilmestyksellä,
Tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla
ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,
jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta
totuuteen, voidaksensa pelastua. 2Kor.4:3. 2Tim.4:4. Ilm.13:13. Ilm.16:14. 20:9.
Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet
vääryyteen. 2Tess.2:9-12.

1.Piet.2:10,14. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo
herjata henkivaltoja. Heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä
synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän;
he ovat kirouksen lapsia. He ovat sielullisia, mutta henkeä heissä ei ole!
Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka
senkaltaisia tekevät.
Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja
vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitivät totuutta vääryyden vallassa. Room.1:18.

Eksytyksen voima on nykyään suuri. Uusien uskontojen virtaukset ovat kasvaneet
1900-luvun jälkeen. Ja nyt pimeys ympäröitsee ihmislapset.

Matt.24:12-13. Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien
rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Onko ihmisillä aikaa hiljentyä ja kuunnella mitä Jeesuksella Kristuksella on sanottavana?

Joh.15.1-4. Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. Ps.80:9.
Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen,
joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa
hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette
pysy minussa.

2Kor.4:1-4. Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan,
joka on osaksemme tullut, me emme lannistu,
vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella
kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me
suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.

Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä,
jotka kadotukseen joutuvat, niissä uskottomissa, joiden mielet tämän
maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee
Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen joka on Jumalan kuva.
Totisesti Amen.

Jeesus on sanonut Johanneksen kirjeessä näin: Joh.14:21.
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka
minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä
ja ilmoitan itseni hänelle. 5Moos.11:1. Siir.2:15. 1Joh.2:5.

ja Joh.14:24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja
se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut
lähettänyt. Joh.7:16. 12:46.

Älkää antako hengen sammua, te jotka totuutta rakastatte vaan kaikella
rakkaudella, rohkeudella ja palavana julistakaa evankeliumia. Tehkää
taivaallisen Isämme tahto ja julistakaa sanaa mitään muuta pelkäämättä kuin Jumalaa.
Jaak.1:22.

Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä.
Älkää vääristäkö Raamatun sanaa mikä meille on annettu. Älkää ottako pois
sanaakaan, älkääkä lisätkö sanoja siihen. Riippukaa sydämestänne kiinni totuudessa,
sillä totuus tekee teidät vapaiksi.

Paavali sanoo selvästi kirjeessään korinttolaisille seuraavasti:
2.Kor.11:4. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin
sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä
olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin
sen te hyvin kärsitte.

Gal.6:7. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata;
sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
Jumala on armahtavainen. Hän ei tahdo, että
yksikään meistä hukkuu vaan että kaikki tulisi pelastukseen.
Hän on pitkämielinen ja kärsivällinen. Room.2:4

Jeesus Kristus on Tie, jota meidän tulee seurata Totuudessa, että saisimme iankaikkisen Elämän hänen kauttansa.
AJAT MUUTTUVAT MUTTA JUMALAN PYHÄ SANA PYSYY AINA JA IANKAIKKISESTI SAMANA. AMEN.
ÄLKÄÄ VÄÄRENTÄKÖ JUMALAN SANAA SILLÄ SE ON PYHÄ JA TOTINEN. TOTUUS EI KOSKAAN MUUTU!

Äänestä

Eiköhän ne tutkijat tiedä aika paljonkin kristinuskon synnystä, kun ovat sitä niin kauan tutkineet. Vai väitätkö sinä tietäväsi siitä enemmän, montako kymmentä vuotta sinä olet tutkinut kristinuskon alkulähteitä ja Raamattua sen alkukielillä? Eikö se ole juuri Raamatussa pitäytymistä, kun sitä tutkitaan, ja sen merkitystä alkuperäiskontekstissa? Sitähän nimittäin siellä teologisessa tehdään.

Sinun asiantuntevuutesi puolestaanhuomaa esim. siitä seikasta, että väität kaikkien pappien valmistuvan Helsingin teologosesta tiedekunnasta.

Äänestä
  • Oikein!

    Äänestä

http://www.markkukoivisto.com/
sieltä kohta ajankohtaista. Siellä on todella vakuuttavaa tekstiä luterilaisen kirkon tilasta. Olisiko kirkolla todella uuden uskonpuhdistuksen aika?

Äänestä

Miika sanoi :
Siksi kehoitan luterilaisuuden piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yksittäisiä ihmisiä eroamaan kirkostanne, koska se ei ole enää Jeesuksen Kristuksen seurakunta.
________
Tuolla kirkko kuulee sivustolla papittaret selittävät ettei homoilu tai lesboilu ole
mikään synti vaikka heitä on jo nuhdeltu vähän karkeamminkin sanankääntein.

Kirkko on muuttumassa kaiken saastaisen ja halveksittavan tyyssijaksi eikä se siitä
enää parane.

Äänestä
  • Raamattu ei hyväksy homoutta eikä lesboutta, silti on hyväksytty lesbopappeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miika kirjoitti:

Olen ollut uskossa hieman päälle pari vuotta, mutta minulle on tässä ajassa kehittynyt hyvä hengellinen silmä ja korva huomaamaan erinäisiä asioita. Nyt otan puheeksi Suomen Evankelis-luterilaisessa kirkossa vallitsevan tilanteen.

Kansankirkko on tietenkin valtava laitos ja sen piiriin kuuluu paljon erilaisia suuntauksia ja herätysliikkeitä. Mutta nyt puhun ns. korkeakirkollisesta suuntauksesta, eli niistä, jotka määräävät kirkossa ja vaikuttavat sen sisällä voimakkaimmin. Väite kuuluu: Korkeakirkollisuus on luopumuksen tilassa!

Korkeakirkollisuus on jo ajat sitten hylännyt Raamatun ylimpänä auktoriteettina. Raamattua pidetään tällä hetkellä kylläkin ohjeellisena kirjana, mutta siltä on viety ylin auktoriteetti. Tällä hetkellä ylintä auktoriteettia edustaa kirkolliskokous, joka perustaa päätöksensä mieluummin yhteiskunnassa vallitseviin trendeihin ja mielipiteisiin kuin Herran Pyhään Raamattuun.

Luterilainen perinne, johon kuuluu Raamatun auktoriteetin ehdoton kunnioittaminen, on kadonnut. Nykyisin Raamattua voidaan pitää ohjeellisena vain siinä tapauksessa, jos sen ohjeet eivät ole millään tavalla ristiriidassa vallitsevien trendien ja mielipiteiden suhteen. Mikäli ristiriita löytyy, hylätään Raamatun sana ja valitaan maailman mielen mukainen linja.

Luopumuksen pesäke on Helsingin Teologinen Tiedekunta, josta valmistuvat kirkon papit, piispat ja muut päättävät ihmiset. Teologinen Tiedekunta ei ole moneen vuosikymmeneen ollut uudestisyntyneiden kristittyjen johdossa, vaan sen opetusta ja toimintaa ovat johtaneet ihmiset, joilla ei ole henkilökohtaista uskoa. Tämä on vaikuttanut hyvin suuressa määrin sieltä valmistuneiden pappien omaan uskonelämään, ja sitä kautta saarnoihin ja kirkkoon kokonaisuudessaan.

Tällä hetkellä voisi karrikoiden sanoa, että suurin osa Tiedekunnan professoreista eivät usko Jeesuksen neitseelliseen syntymään, tai edes hänen ylösnousemukseensa. Heidän mukaansa ne ovat hurskaita uskonnollisia legendoja, joista jokainen ihminen voi ottaa lohtua jne. Mutta historian tapahtumia ne eivät ole. Tällainen opetus on äärimmäisen vaarallista ja kirkon uskottavuutta syövää. Tällainen opetus vaikuttaa suoraan pappien saarnoihin, joissa ei enää "kerskata" ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta, vaan enemmän uskon symbolisesta ja vertauskuvallisesta merkityksestä, joka kohdistuu tähän päivään ja tähän elämään, ei iankaikkisuuteen. Kristinuskon perusteista on tehty myyttejä, ja samalla kristinuskon pääkohta, pelastus, on hämärtynyt ja tullut jotenkin abstraktiksi asiaksi.

Tällä hetkellä olen menettänyt uskoni siihen, että kansankirkko voisi nousta siitä suosta, johon Teologinen Tiedekunta on sen syössyt. Siksi kehoitan luterilaisuuden piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yksittäisiä ihmisiä eroamaan kirkostanne, koska se ei ole enää Jeesuksen Kristuksen seurakunta. Tuntuu pahalta näin sanoa, koska haluaisin todella paljon että kirkko voisi edes palata omille juurilleen. Mutta en usko enää näin käyvän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu