Kertomus tulevan ajan Helluntaiseurakunnasta.
Helluntaikirkko oli kaunis ja tilava rakennus, remonttiakin oli tehty, tilaa oli muutamalle sadalle ihmiselle, penkeissä olivat pehmusteet ja kaikki oli hyvin kaunista ja melko kallista.
Helluntaikirkko oli nyt täynnä väkeä, seurakunnan kokous oli käynnissä.
Puhujana oli Vieno Kaunosanainen, viehättävä naispappi jonka puhe oli täynnä rakkautta ja lempeyttä kaikkia kohtaan, ketään hän ei syrjinyt, eikä tuominnut.
Seurakunnan nuoret saivat pitää kokouksia oman tahtonsa mukaan, musiikki oli uudenaikaista, virsistä ja kitarakuoroista oli luovuttu vanhanaikaisina, eikä enää ollut mitään ahdasmielisiä rajoituksia ja muotojumalallisia esteitä, vaan nuoret saivat hengen vapaudessa soittaa mitä halusivat ja kutsua esiintymään ketä tahtoivat.
Vienon tultua valituksi seurakunnan pastoriksi, moni vanha kääkkä oli närkästynyt ja sössöttänyt jotakin valitusta ja jotkut ahdasmieliset ja kalkkiutuneet vanhanaikaiset jäärät olivat jopa jättäneet seurakunnan. Eräs keski-ikäinen vanhemmisto veli oli lukenut kokouksessa raamattua ja väkättänyt, ettei nainen saa opettaa seurakunnassa, mutta hänet oli nopeasti vaiennettu, muutamat seurakuntalaiset olivat huutaneet, että täytyy mukautua ajanhenkeen, elää tätä aikaa, eikä tässä ajassa voida toimia Paavalin aikaisen käsityksen mukaisesti.
Vaikka seurakunnasta oli lähtenyt viisikymmentäseitsemän ihmistä, seurakuntaan oli liittynyt paljon enemmän väkeä, varsinkin naisia ja joitakin lesboja ja homoja, joiden tulo aiheutti penkeissä pientä nokan nyrpistystä ja supinaa, mutta ihmiset tottuivat pian.
Pastori Vieno Kaunosanainen oli ymmärtäväinen ja suvaitsevainen Isossa kirjassa koulutettu teologi, hän antoi ihmisille sitä leipää mitä he tahtoivat, suvaitsi erilaisia näkemyksiä ja kaikenlaisia ihmisiä, ketään hän ei tuominnut.
Seurakunnan ulkopuolella seisoi Matti retku, pahasti alkoholin orjuuttama miesparka, hänetkin oli hyväksytty seurakunnan jäseneksi, mutta vaikka hän kuinka toivoi, kukaan ei pystynyt auttamaan häntä pääsemään viinasta eroon, päinvastoin hänet hyväksyttiin sellaisenaan. Mutta hän kärsi orjuudestaan ja tahtoi vapaaksi, mutta seurakunnassa ei pystytty häntä auttamaan.
Viisitoistavuotias Sanna ja neljätoistavuotias Lea kävelivät seurakunnan ohitse, Lea oli käynyt siellä kerran rukouspalvelussa, pyytämässä apua, jotta pääsisi eroon huumeista, mutta eräs vanhemmistoveli oli vain kuiskinut hänen korvaan rivoja ehdotuksia ja tarjonnut rahaa palveluksia vastaan, sen jälkeen hän ei tahtonut sinne mennä.
Anna Kaarina, sairas vanha nainen, oli mennyt hakemaan apua, kun oli luvattu että sairaat paranee, mutta vaikka kuinka monta kertaa hän oli käynyt rukouspalvelussa, apua hän ei saanut, kunnes eräänä kertana Vieno Kaunosanainen oli neuvonut hänet Virpi Noitanaisen luokse, jonka luona hän itsekin kävi Reiki-hoitoa saamassa.
Siitäkään ei ollut pitkäaikaista apua, mutta hän sai uudeksi vaivaksi pysyvän rauhattomuuden.
Moni seurakunnasta lähtenyt oli sanonut syyksi sen, ettei siellä enää saanut kuulla jumalan sanaa, vaikka toiset kokivat että nykyisin siellä puhuttiin paljon enemmän jumalan rakkaudesta ja armosta ja suvaitsevaisuudesta kuin aikaisemmin, jolloin oli vain käsketty tekemään parannusta ja vaeltamaan uskon kuuliaisuudessa Jumalaa peläten.
Seurakunnasta olivat lähteneet kaikki evankelistat ja muinoin niin ahkerasti käytetty telttakin oli jätetty kellariin, jossa rotat olivat sen syöneet reikiä täyteen. Monet olivat muutoksesta iloisia, olihan telttakokouksien järjestäminen vaatinut paljon vaivaa ja työtä, eikä katuevankelistojenkaan työtä kaikki olleet kannattaneet, olihan traktaattejen painattamiseen mennyt kymmeniä euroja vuosittain.
Vieno Kaunosanainen oli ottanut tavoitteeksi karsia seurakunnasta kaiken vanhanaikaisen opetuksen ja käytännön, ottaen raamatusta sen minkä katsoi tarpeelliseksi ja jättäen pois kaiken sen mikä tuottaa ahdistusta ja syyllisyyttä kuulijoille. Monet olivat ihastuneet uudistuksista, varsinkin monet nuoret, joille uudistukset toivat uuden vapauden toteuttaa itseänsä maailman lasten tavoin.
Toiset taas jäivät kaipaamaan aikaisempien pastorien pitämiä raamattutunteja, mutta pian he oppivat tulemaan toimeen ilman niitäkin, lukihan Vieno jännittäviä tarinoita kuuluisien Amerikkalaisten evankelistojen kirjoista, kertoen tuhansien ihmisten uskoontulemisista ja kuolleiden heräämisistä ja muista valtavista ihmeistä.
Vieno oli lisännyt ohjelmaan paljon laulamista ja leikkimistä ja tanssimista, alkuun sitä sanottiin ylistystanssiksi, sitten vain tanssiksi, myöhemmin seurakunnassa alettiin järjestämään erityisiä tanssi-iltoja, jotta saataisiin uskosta osattomia ihmisiä tulemaan seurakuntaan.
Marja-Leena nuorisopastori, Vienon puoliso, oli erittäin pidetty nuorten keskuudessa, hänen rento ja suvaitsevainen suhtautuminen miellytti nuoria, hän todella ymmärsi heitä, ei moittinut tupakan poltosta tai avoliitoista tai mistään muustakaan, he sanoivatkin, että Marja-Leena on todellinen kristitty, armoa ja rakkautta täynnä.
Hänen mielestään uskova ei koskaan ole syntinen, vaan koska uskova on henki, joka asuu ruumiissa, jolla on sielu, uskova on pyhä ja synnitön. Henki ei koskaan tee syntiä ja koska ihmisen todellinen olemus on henki, niin ei ole paljoakaan merkitystä sillä mitä ruumis tekee, koska lihan ei pidä hallita vaan hengen, jonka vuoksi hän katsoi, että on sama mitä liha tekee, koska vain henki on todellinen. Hänen näkemyksensä oli syntynyt kun hän oli lukenut nuoruudessaan Tampereella Helluntaiherätyksen raamattukoulussa Kenneth Haginin kirjoja.
Mutta tässäkin seurakunnassa oli ongelmia, monet kokivat ettei usko anna paljoakaan mitään ja siksi he olivat jättäneet kokouksissa käymisen vähemmälle, toiset olivat jo kyllästyneitä jatkuvaan laulamiseen ja leikkimiseen, toiset valittivat supisten opetuksen kevenemisestä, mutta enemmistö oli oikein tyytyväinen.
Vanhemmistoveli Jarmo Kettunen oli ottanut tehtäväkseen karsia marinan ja valituksen seurakunnasta, puhutellen niitä ihmisiä, joiden oli kerrottu marisseen, kehottaen heitä tekemään pikaisesti muutoksen tavoissaan tai sitten lähtemään seurakunnasta. Seurakunnan ongelmista ei koskaan puhuttu julkisesti, katsottiin paremmaksi, ettei edes myönnetä sellaisia olevankaan.
Vieno ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenellekään, tahtoi vain siunata lähimmäisiään. Ei vaatinut seurakuntalaisiltaan mitään, vaan sanoi että kaikki on armoa. Sen vuoksi Jarmon kaltaisia vanhemmistoveljiä tarvittiin ongelmien tullessa.
Vieno oli tehnyt keskikokoisesta helluntaiseurakunnasta varteenotettavan vaihtoehdon paikkakunnalla toiminnassaan hyvin menestyvän vapaamielisen Luterilaisen kirkon kilpailijaksi, olihan jo pitkään koettu vapaissa suunnissa väen vähentymistä ja nähty miten yhä useampi siirtyi Nokia Mission perustamiin uusiin vapaamielisiin Luterilaisiin seurakuntiin.
Helluntaikirkossa oli päätetty tehdä kaikki mahdollinen, väen vähentymisen estämiseksi. Oli teetetty monenlaisia gallupeja ja kyselty millaisessa seurakunnassa helluntaikirkolliset mieluiten tahtoivat käydä.
Tutkimuksien tuloksena, seurakunnissa lisättiin suvaitsevaisuutta ja varsinkin tarjottiin naisille mahdollisuuksia seurakunnan pastorin virkoihin.
Ylistämisestä riitely lopetettiin jo vuosia sitten talvipäivien päätöksen mukaisesti, ja nyt gallupien antaman tutkimus tiedon mukaan, oli seurakunnissa päätetty lisätä laulun ja leikin osuutta ja vähennettiin tuomitsevan ja ahdistavan sanan julistamista.
Myöskin oli tuntuvasti lisätty Amerikkalaisten ja muidenkin, mm. TV-7:kasta tunnettujen kuuluisien saarnamiesten kutsumista Konferensseihin ja talvipäiville ja seurakuntiin. Varsinkin Benny Hinn, Rodney Howard-Browne, Kenneth Copeland, Ulf Ekman, Steve Hill, Suzette Hatting, Charles Ndifon ja Peter Youngren olivat suuressa suosiossa helluntailaisten keskuudessa.
Pieni mariseva vähemmistö, Helluntaiherätykseksi kutsuttu, kulki omaa niskottelevaa ja villihenkistä tietänsä pitkin pysyen vanhanaikaisuudessa ja lakihenkisyydessään.
Se olikin auttanut, väen väheneminen oli pysähtynyt, vaikka osa Helluntaikirkollisista olikin rikkonut yhteisen helluntairintaman ja paennut omiin vanhoillisiin järjestöihinsä, kuten Helluntaiherätykseen, jossa noudattivat villihenkisiä tapoja ja kaikenlaista vanhanaikaisuutta, kuten sanan saarnaamista.
Joidenkin ihmisten mielestä ei ollut paljoa eroa Helluntaikirkoilla ja vapaamielisillä Luterilaisilla kirkoilla, kuten Nokia Missiolla, jonka vuoksi kirkon herätysliikkeet, kuten Kansanlähetys, saivat jäsenikseen monia entisiä helluntailaisia.
Vieno Kaunosanaisen johtama helluntaiseurakunta tuotti pettymyksen Pekka Antero Lepikkömäelle, joka oli maalta muuttanut keski-ikäinen mies. Hän istui kokouksessa alusta loppuun saakka, vaikka tunsi olonsa melko pettyneeksi. Kun hän lähti seurakuntasalista pois ja aukaisi kirkon oven, hän päätti mielessään ettei mene sinne toista kertaa. Jotakin sieltä puuttui, niin hän koki.
Ja niin koki valkeisiin vaatteisiin pukeutunut lempeän näköinen mieskin, joka seisoi seurakunnan oven ulkopuolella, ei hänkään viihtynyt tuolla, missä synti ja laittomuus oli päässyt valtaan, missä tämän maailman musiikki karkotti remullaan ja uhmallaan Pyhän Hengen, missä puhujapöntöstä kerrottiin valheita ja missä ei totuutta tunnettu ja missä hän, Jeesus Kristus, oli unohdettu ja hyljätty ja halveksittu, missä hänen sanallaan ei ollut arvoa, missä ei kukaan häntä totellut, eikä kunnioittanut.
Hän katseli surullisena niitä ihmisiä jotka tuonne seurakuntaan menivät ja jotka sieltä pois tulivat ja rukoili heidän puolestaan. Hän tiesi, etteivät hänen omansa tuollaisessa seurakunnassa viihdy, vaan ovat hänen kanssaan ulkopuolella.
Voiko näin todella käydä, ovatko helluntailaiset todella valmiita seuraamaan ajanhenkeä ?
Niin monet tahtovat uudistumista ja muutoksia, kaikkea muuta kivaa ja hauskaa ja viihteellistä, on tullut seurakuntiin korvaamaan sanan julistamista ja rukoilemista.
Tämänkin kirjoituksen kirjoittaja on kokenut monesti istuessaan helluntaiseurakunnassa, ettei kokouksesta saa oikein yhtään mitään, pelkkää höppöä ja viihdettä ja tuontitavaraa (menestysteologia, Torontolaisuus) eikä aitoa Jumalan sanaa.
Uskon että niin kokevat monet muutkin, siksi helluntaiseurakunnista väki vähenee.
Helluntaikirkko oli kaunis ja tilava rakennus, remonttiakin oli tehty, tilaa oli muutamalle sadalle ihmiselle, penkeissä olivat pehmusteet ja kaikki oli hyvin kaunista ja melko kallista.
Helluntaikirkko oli nyt täynnä väkeä, seurakunnan kokous oli käynnissä.
Puhujana oli Vieno Kaunosanainen, viehättävä naispappi jonka puhe oli täynnä rakkautta ja lempeyttä kaikkia kohtaan, ketään hän ei syrjinyt, eikä tuominnut.
Seurakunnan nuoret saivat pitää kokouksia oman tahtonsa mukaan, musiikki oli uudenaikaista, virsistä ja kitarakuoroista oli luovuttu vanhanaikaisina, eikä enää ollut mitään ahdasmielisiä rajoituksia ja muotojumalallisia esteitä, vaan nuoret saivat hengen vapaudessa soittaa mitä halusivat ja kutsua esiintymään ketä tahtoivat.
Vienon tultua valituksi seurakunnan pastoriksi, moni vanha kääkkä oli närkästynyt ja sössöttänyt jotakin valitusta ja jotkut ahdasmieliset ja kalkkiutuneet vanhanaikaiset jäärät olivat jopa jättäneet seurakunnan. Eräs keski-ikäinen vanhemmisto veli oli lukenut kokouksessa raamattua ja väkättänyt, ettei nainen saa opettaa seurakunnassa, mutta hänet oli nopeasti vaiennettu, muutamat seurakuntalaiset olivat huutaneet, että täytyy mukautua ajanhenkeen, elää tätä aikaa, eikä tässä ajassa voida toimia Paavalin aikaisen käsityksen mukaisesti.
Vaikka seurakunnasta oli lähtenyt viisikymmentäseitsemän ihmistä, seurakuntaan oli liittynyt paljon enemmän väkeä, varsinkin naisia ja joitakin lesboja ja homoja, joiden tulo aiheutti penkeissä pientä nokan nyrpistystä ja supinaa, mutta ihmiset tottuivat pian.
Pastori Vieno Kaunosanainen oli ymmärtäväinen ja suvaitsevainen Isossa kirjassa koulutettu teologi, hän antoi ihmisille sitä leipää mitä he tahtoivat, suvaitsi erilaisia näkemyksiä ja kaikenlaisia ihmisiä, ketään hän ei tuominnut.
Seurakunnan ulkopuolella seisoi Matti retku, pahasti alkoholin orjuuttama miesparka, hänetkin oli hyväksytty seurakunnan jäseneksi, mutta vaikka hän kuinka toivoi, kukaan ei pystynyt auttamaan häntä pääsemään viinasta eroon, päinvastoin hänet hyväksyttiin sellaisenaan. Mutta hän kärsi orjuudestaan ja tahtoi vapaaksi, mutta seurakunnassa ei pystytty häntä auttamaan.
Viisitoistavuotias Sanna ja neljätoistavuotias Lea kävelivät seurakunnan ohitse, Lea oli käynyt siellä kerran rukouspalvelussa, pyytämässä apua, jotta pääsisi eroon huumeista, mutta eräs vanhemmistoveli oli vain kuiskinut hänen korvaan rivoja ehdotuksia ja tarjonnut rahaa palveluksia vastaan, sen jälkeen hän ei tahtonut sinne mennä.
Anna Kaarina, sairas vanha nainen, oli mennyt hakemaan apua, kun oli luvattu että sairaat paranee, mutta vaikka kuinka monta kertaa hän oli käynyt rukouspalvelussa, apua hän ei saanut, kunnes eräänä kertana Vieno Kaunosanainen oli neuvonut hänet Virpi Noitanaisen luokse, jonka luona hän itsekin kävi Reiki-hoitoa saamassa.
Siitäkään ei ollut pitkäaikaista apua, mutta hän sai uudeksi vaivaksi pysyvän rauhattomuuden.
Moni seurakunnasta lähtenyt oli sanonut syyksi sen, ettei siellä enää saanut kuulla jumalan sanaa, vaikka toiset kokivat että nykyisin siellä puhuttiin paljon enemmän jumalan rakkaudesta ja armosta ja suvaitsevaisuudesta kuin aikaisemmin, jolloin oli vain käsketty tekemään parannusta ja vaeltamaan uskon kuuliaisuudessa Jumalaa peläten.
Seurakunnasta olivat lähteneet kaikki evankelistat ja muinoin niin ahkerasti käytetty telttakin oli jätetty kellariin, jossa rotat olivat sen syöneet reikiä täyteen. Monet olivat muutoksesta iloisia, olihan telttakokouksien järjestäminen vaatinut paljon vaivaa ja työtä, eikä katuevankelistojenkaan työtä kaikki olleet kannattaneet, olihan traktaattejen painattamiseen mennyt kymmeniä euroja vuosittain.
Vieno Kaunosanainen oli ottanut tavoitteeksi karsia seurakunnasta kaiken vanhanaikaisen opetuksen ja käytännön, ottaen raamatusta sen minkä katsoi tarpeelliseksi ja jättäen pois kaiken sen mikä tuottaa ahdistusta ja syyllisyyttä kuulijoille. Monet olivat ihastuneet uudistuksista, varsinkin monet nuoret, joille uudistukset toivat uuden vapauden toteuttaa itseänsä maailman lasten tavoin.
Toiset taas jäivät kaipaamaan aikaisempien pastorien pitämiä raamattutunteja, mutta pian he oppivat tulemaan toimeen ilman niitäkin, lukihan Vieno jännittäviä tarinoita kuuluisien Amerikkalaisten evankelistojen kirjoista, kertoen tuhansien ihmisten uskoontulemisista ja kuolleiden heräämisistä ja muista valtavista ihmeistä.
Vieno oli lisännyt ohjelmaan paljon laulamista ja leikkimistä ja tanssimista, alkuun sitä sanottiin ylistystanssiksi, sitten vain tanssiksi, myöhemmin seurakunnassa alettiin järjestämään erityisiä tanssi-iltoja, jotta saataisiin uskosta osattomia ihmisiä tulemaan seurakuntaan.
Marja-Leena nuorisopastori, Vienon puoliso, oli erittäin pidetty nuorten keskuudessa, hänen rento ja suvaitsevainen suhtautuminen miellytti nuoria, hän todella ymmärsi heitä, ei moittinut tupakan poltosta tai avoliitoista tai mistään muustakaan, he sanoivatkin, että Marja-Leena on todellinen kristitty, armoa ja rakkautta täynnä.
Hänen mielestään uskova ei koskaan ole syntinen, vaan koska uskova on henki, joka asuu ruumiissa, jolla on sielu, uskova on pyhä ja synnitön. Henki ei koskaan tee syntiä ja koska ihmisen todellinen olemus on henki, niin ei ole paljoakaan merkitystä sillä mitä ruumis tekee, koska lihan ei pidä hallita vaan hengen, jonka vuoksi hän katsoi, että on sama mitä liha tekee, koska vain henki on todellinen. Hänen näkemyksensä oli syntynyt kun hän oli lukenut nuoruudessaan Tampereella Helluntaiherätyksen raamattukoulussa Kenneth Haginin kirjoja.
Mutta tässäkin seurakunnassa oli ongelmia, monet kokivat ettei usko anna paljoakaan mitään ja siksi he olivat jättäneet kokouksissa käymisen vähemmälle, toiset olivat jo kyllästyneitä jatkuvaan laulamiseen ja leikkimiseen, toiset valittivat supisten opetuksen kevenemisestä, mutta enemmistö oli oikein tyytyväinen.
Vanhemmistoveli Jarmo Kettunen oli ottanut tehtäväkseen karsia marinan ja valituksen seurakunnasta, puhutellen niitä ihmisiä, joiden oli kerrottu marisseen, kehottaen heitä tekemään pikaisesti muutoksen tavoissaan tai sitten lähtemään seurakunnasta. Seurakunnan ongelmista ei koskaan puhuttu julkisesti, katsottiin paremmaksi, ettei edes myönnetä sellaisia olevankaan.
Vieno ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenellekään, tahtoi vain siunata lähimmäisiään. Ei vaatinut seurakuntalaisiltaan mitään, vaan sanoi että kaikki on armoa. Sen vuoksi Jarmon kaltaisia vanhemmistoveljiä tarvittiin ongelmien tullessa.
Vieno oli tehnyt keskikokoisesta helluntaiseurakunnasta varteenotettavan vaihtoehdon paikkakunnalla toiminnassaan hyvin menestyvän vapaamielisen Luterilaisen kirkon kilpailijaksi, olihan jo pitkään koettu vapaissa suunnissa väen vähentymistä ja nähty miten yhä useampi siirtyi Nokia Mission perustamiin uusiin vapaamielisiin Luterilaisiin seurakuntiin.
Helluntaikirkossa oli päätetty tehdä kaikki mahdollinen, väen vähentymisen estämiseksi. Oli teetetty monenlaisia gallupeja ja kyselty millaisessa seurakunnassa helluntaikirkolliset mieluiten tahtoivat käydä.
Tutkimuksien tuloksena, seurakunnissa lisättiin suvaitsevaisuutta ja varsinkin tarjottiin naisille mahdollisuuksia seurakunnan pastorin virkoihin.
Ylistämisestä riitely lopetettiin jo vuosia sitten talvipäivien päätöksen mukaisesti, ja nyt gallupien antaman tutkimus tiedon mukaan, oli seurakunnissa päätetty lisätä laulun ja leikin osuutta ja vähennettiin tuomitsevan ja ahdistavan sanan julistamista.
Myöskin oli tuntuvasti lisätty Amerikkalaisten ja muidenkin, mm. TV-7:kasta tunnettujen kuuluisien saarnamiesten kutsumista Konferensseihin ja talvipäiville ja seurakuntiin. Varsinkin Benny Hinn, Rodney Howard-Browne, Kenneth Copeland, Ulf Ekman, Steve Hill, Suzette Hatting, Charles Ndifon ja Peter Youngren olivat suuressa suosiossa helluntailaisten keskuudessa.
Pieni mariseva vähemmistö, Helluntaiherätykseksi kutsuttu, kulki omaa niskottelevaa ja villihenkistä tietänsä pitkin pysyen vanhanaikaisuudessa ja lakihenkisyydessään.
Se olikin auttanut, väen väheneminen oli pysähtynyt, vaikka osa Helluntaikirkollisista olikin rikkonut yhteisen helluntairintaman ja paennut omiin vanhoillisiin järjestöihinsä, kuten Helluntaiherätykseen, jossa noudattivat villihenkisiä tapoja ja kaikenlaista vanhanaikaisuutta, kuten sanan saarnaamista.
Joidenkin ihmisten mielestä ei ollut paljoa eroa Helluntaikirkoilla ja vapaamielisillä Luterilaisilla kirkoilla, kuten Nokia Missiolla, jonka vuoksi kirkon herätysliikkeet, kuten Kansanlähetys, saivat jäsenikseen monia entisiä helluntailaisia.
Vieno Kaunosanaisen johtama helluntaiseurakunta tuotti pettymyksen Pekka Antero Lepikkömäelle, joka oli maalta muuttanut keski-ikäinen mies. Hän istui kokouksessa alusta loppuun saakka, vaikka tunsi olonsa melko pettyneeksi. Kun hän lähti seurakuntasalista pois ja aukaisi kirkon oven, hän päätti mielessään ettei mene sinne toista kertaa. Jotakin sieltä puuttui, niin hän koki.
Ja niin koki valkeisiin vaatteisiin pukeutunut lempeän näköinen mieskin, joka seisoi seurakunnan oven ulkopuolella, ei hänkään viihtynyt tuolla, missä synti ja laittomuus oli päässyt valtaan, missä tämän maailman musiikki karkotti remullaan ja uhmallaan Pyhän Hengen, missä puhujapöntöstä kerrottiin valheita ja missä ei totuutta tunnettu ja missä hän, Jeesus Kristus, oli unohdettu ja hyljätty ja halveksittu, missä hänen sanallaan ei ollut arvoa, missä ei kukaan häntä totellut, eikä kunnioittanut.
Hän katseli surullisena niitä ihmisiä jotka tuonne seurakuntaan menivät ja jotka sieltä pois tulivat ja rukoili heidän puolestaan. Hän tiesi, etteivät hänen omansa tuollaisessa seurakunnassa viihdy, vaan ovat hänen kanssaan ulkopuolella.
Voiko näin todella käydä, ovatko helluntailaiset todella valmiita seuraamaan ajanhenkeä ?
Niin monet tahtovat uudistumista ja muutoksia, kaikkea muuta kivaa ja hauskaa ja viihteellistä, on tullut seurakuntiin korvaamaan sanan julistamista ja rukoilemista.
Tämänkin kirjoituksen kirjoittaja on kokenut monesti istuessaan helluntaiseurakunnassa, ettei kokouksesta saa oikein yhtään mitään, pelkkää höppöä ja viihdettä ja tuontitavaraa (menestysteologia, Torontolaisuus) eikä aitoa Jumalan sanaa.
Uskon että niin kokevat monet muutkin, siksi helluntaiseurakunnista väki vähenee.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ihka oikea naisten vihaaja?
Suurten puhujien, viihteen/hauskanpidon, yleisen mielipiteen/liberalismin sekä rahan myötäily vie juuri tuohon suuntaan, jota kuvailet.
Tanssien ja ylistäen totuudesta valheeseen; kaidalta tieltä lavealle tielle!
nöh
Oletko jo ylistänyt ja bailannut itsesi nöh-nöh, röh-röh -kuntoon!?
Tulehan nyt pois sikojen kaukalosta..;))
tämä nyt on vain kannanotto tuollaista tyhmää yleistämis höpinää vastaan, kun et sinä eikä tuo kirjoittaja oaaa muuta kuin tyhmänänä marista.
Näin on käynyt koko Suomen Siionissa. Pasuunasta on kadonnut selvä sävel.
Raamattuun kirjoitettu eräs lause on muuttunut mukautukaa maailman ajan mukaan, älkääkä muuttuko, vaan paaduttakaa sydämmenne.
Oikein piiiitkän AAMENEN
****"Uskon että niin kokevat monet muutkin, siksi helluntaiseurakunnista väki vähenee."***
Ei pidä yleistää. Meillä kastetaan noin 70 uutta uskovaa joka vuosi! Kiitos ja ylistys Herralle!
Voisin ottaa pari tassiaskeltakin, muttei se taida tässä nyt oikein onnistua.