Se mitä te kutsutte pelastukseksi, ikuiseksi elämäksi, kuka nyt sellaista haluaisi? Elää ikuisesti? Hulluksihan siinä tulee. Ja kaiken lisäksi ikusiuus jossain paratiisissa missä ei ole murheita, siinähän menee jo arvomaailmakin ihan sekaisin kun ei ole mitään vastapainoa ihanuudelle. Lopulta alatte TOIVOA että pääsisitte helvettiin, niin saisitte tietää miten ihanaa siellä teidän paratiisissanne on.
Kuten sanoin, ikuinen elämä ajaa hulluksi. Ajatus haudan loputtomasta kuolemasta ja kylmyydestä on paljon tyydyttävämpi...
Kuten sanoin, ikuinen elämä ajaa hulluksi. Ajatus haudan loputtomasta kuolemasta ja kylmyydestä on paljon tyydyttävämpi...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ikuinen elämä olisi helvetti.
Itse toivon ja uskon että kuolema on uneton uni josta ei herää.
Ehkä sinulla ei ole vain tarpeeksi mielikuvitusta? Jos taivas olisi olemassa, tuskit sellaiset materiaan sidotut ominaisuudet kuten kyllästyminen, tai edes muisti, olisivat voimassa siellä. Jos nautinto on sidoksissa kärsimykseen niin, että vasta oman tilan muutoksen kautta nämä erottaa toisistaan, niin voihan taivas olla sellainen, että nautinto muuttuu siellä aina vain paremmaksi.
Itseasiassa olen kyllä sitä mieltä, että elämään ei pelkästään kuulu kärsimys, vaan itseasiassa elämä ON kärsimystä. Esimerkiksi se, mitä kutsumme kivuksi, on vain voimakas tuntoaistin kautta vaikuttava ärsyke. Alkeellisimmista olennoista, joita voimme kutsua eläviksi, asti on havaittavissa, että elämä yksinkertaisimmillaan on ärsykkeisiin reagoimista. Aivottomat ameebat ja kasvit kavahtavat kipusignaaleja, tai pyrkivät kallistumaan valoon päin. Nämä ovat yksinkertaisia mekaanisia reaktioita, aivan kuin sähköiskusta värähtävät lihakset. Kuitenkin monimutkaiset eliöt kuten ihmiset toimivat samalla tavalla. Pelko, mielipaha, tuska, kateus jne. ohjailevat elämäämme. Jos tarkkailet hieman tekemisiäsi, niin huomaat, että kaikki mitä teet, tähtää jonkin tarpeen täyttämiseen, regoit aina johonkin ärsykkeeseen. Kun heräät aamulla, päivän velvollisuudet saavat sinut liikkeelle. Tietenkin sinun täytyy huolehtia myös perustarpeistasi. Ajattelet ensin ruokaa, kunnes nälkä on saatu tyydytettyä. Pian saatat olla bussipysäkillä odottamassa bussia. Sen jälkeen odotat taas seuraavan tarpeen täyttymistä, ja sitten taas seuraavan. Mielihyvä tuntuu olevan vain sitä, että tuska väistyy. Elämä pettää meitä kavalasti, sillä emme ikinä saa täydellistä tyydytystä, vaan aina löytyy uusi tarve, joka meidän täytyy täyttää. Elämä on sitä liikettä, joka syntyy ärsykkeisiin reagoimisesta. Sen takia taivas on mahdoton ajatus. Tekevätkö ihmiset taivaassa mitään? Jos tekevät, niin sehän tarkoittaa, että he eivät ole täysin tyytyväisiä ja haluavat muuttaa jotain. Jos taivaassa ei ole lainkaan kärsimystä, niin se tarkoittaa, että taivas on yhtä kuin olla kuollut.
Ehkä sinulla ei ole vain tarpeeksi mielikuvitusta? Jos taivas olisi olemassa, tuskit sellaiset materiaan sidotut ominaisuudet kuten kyllästyminen, tai edes muisti, olisivat voimassa siellä. Jos nautinto on sidoksissa kärsimykseen niin, että vasta oman tilan muutoksen kautta nämä erottaa toisistaan, niin voihan taivas olla sellainen, että nautinto muuttuu siellä aina vain paremmaksi.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että elämään ei pelkästään kuulu kärsimys, vaan itseasiassa elämä ON kärsimystä. Esimerkiksi se, mitä kutsumme kivuksi, on vain voimakas tuntoaistin kautta vaikuttava ärsyke. Alkeellisimmista olennoista, joita voimme kutsua eläviksi, asti on havaittavissa, että elämä yksinkertaisimmillaan on ärsykkeisiin reagoimista. Aivottomat ameebat ja kasvit kavahtavat kipusignaaleja, tai pyrkivät kallistumaan valoon päin. Nämä ovat yksinkertaisia mekaanisia reaktioita, aivan kuin sähköiskusta värähtävät lihakset. Kuitenkin monimutkaiset eliöt kuten ihmiset toimivat samalla tavalla. Pelko, mielipaha, tuska, kateus jne. ohjailevat elämäämme. Jos tarkkailet hieman tekemisiäsi, niin huomaat, että kaikki mitä teet, tähtää jonkin tarpeen täyttämiseen, regoit aina johonkin ärsykkeeseen. Kun heräät aamulla, päivän velvollisuudet saavat sinut liikkeelle. Tietenkin sinun täytyy huolehtia myös perustarpeistasi. Ajattelet ensin ruokaa, kunnes nälkä on saatu tyydytettyä. Pian saatat olla bussipysäkillä odottamassa bussia. Sen jälkeen odotat taas seuraavan tarpeen täyttymistä, ja sitten taas seuraavan. Mielihyvä tuntuu olevan vain sitä, että tuska väistyy. Elämä pettää meitä kavalasti, sillä emme ikinä saa täydellistä tyydytystä, vaan aina löytyy uusi tarve, joka meidän täytyy täyttää. Elämä on sitä liikettä, joka syntyy ärsykkeisiin reagoimisesta. Sen takia taivas on mahdoton ajatus. Tekevätkö ihmiset taivaassa mitään? Jos tekevät, niin sehän tarkoittaa, että he eivät ole täysin tyytyväisiä ja haluavat muuttaa jotain. Jos taivaassa ei ole lainkaan kärsimystä, niin se tarkoittaa, että taivas on yhtä kuin olla kuollut.
>Jos taivas olisi olemassa, tuskit sellaiset materiaan sidotut ominaisuudet kuten kyllästyminen, tai edes muisti, olisivat voimassa siellä.<
Kuka nyt sellaista haluaisi? Yhtä hyvin voisit olla kuollut. Jos ilo ei tule (ainakaan minulle) mistään fyysisestä tai henkisestä mielihyvästä, niin mistä sitten? Yhtä hyvin voisin olla kuollut.
Kukaan ei halua ikuista elämää maan päällä, niin miksi ihmeessä sitten taivaassa?
Se mistä yksi kärsii, siitä toinen puolestaan nauttii. Jos taivas on standardi kaikille, se voi yhdelle kristitylle olla helvetti ja toiselle se voi olla taivas, koska he voivat kokea ihanuudet ja kärsimykset hyvin eri tavalla. Jos puolestaan jokaiselle ihmiselle on olemassa yksilöllinen taivas, josta puuttuu kaikki se, mitä täällä maan päällä eläessä oltaisiin voitua tulkita kärsimykseksi, niin taivaita on tasan yhtä paljon kuin sinne pääseviä ihmisiä. Tässä kohtaa on helppoa suistua ajatukseen, ettei taivaaseen lopultakaan pääse ketään muutakuin minä itse. Syystä, että minun taivaani on VAIN minun taivaani (se on siis juuri sellainen millaiseksi minä koen taivaan, josta puuttuu kaikki se, minkä minä tulkitsen kärsimykseksi).
Jos puolestaan taivas on standardi sillä tavalla, että sieltä puuttuu kaikki epätavallinen, koska se on usein kristillisessä mielessä sairasta ja saatanasta. Niin ollaan jälleen täysin kiinni tulkinnassa. Mikä on tavallista tai normaalia, mikä epätavallista tai -normaalia? Kuka sen määrittelee ja mistä me itse tiedämme, ettemme me ole jollain tavalla epänormaaleja? Jos kärsimme vielä jostain sairaudesta, josta emme itse tiedä, niin ajattelemme helpolla olevamme normaaleja ja olemme epänormaaleja koko loppuikämme. Tältä pohjalta voi tulkita, ettei kukaan pääse taivaaseen tai sinne pääsevät vain ne, jotka tunnistavat ja tunnustavat itselleen sairautensa.
Taivas on sellaisille ihmisille lohduttava ajatus, jotka syistä tai toisista eivät pysty tai ehdi toteuttaa elämässään haluamiansa asioita. Se on niin kuin märkä päiväuni toisesta mahdollisuudesta.
Tai sitten yliherkille ihmisille se on paikka, jossa kuvittelevat saavansa pyytteetöntä rakkautta osakseen, jota lienevät jääneet elämässään paitsi?
Mutta mitä ihminen haluaa pääasiassa tehdä elämässään? Vietit vievät ihmisen toimia eteenpäin yhä edelleen: sukupuolivietti(erittäin voimakas), vallanhalu(tarve päteä, olla kukko tunkiolla, nokkimisjärjestys asiassa kuin asiassa), metsästysvietti(urheileminen, kilpailunhalu...), sosiaaliset tarpeet(miten käy uskovien kun valtaosa ystävistä ja tuttavista joutuu helvettiin/kadotukseen?)....jne.