THERMAGE, ei kiitos!

Thermagen hoitoja on tehty jo pitkään muualla. Myös kokemukset ovat siitä moninaiset.
Nyt on huomattu mm. se tosi seikka, ettei thermage sovi meille vanhemmille koko kasvojen hoidoksi.
Hoito sulattaa kasvorasvaa ja synnyttää jopa paikallisia kuoppia kasvojen iholle.
Vanhemmiten tuntuu olevan muutenkin jo kasvoissa rasvan vähenemistä, joten sitä ei kannata lisätä thermagella.
Muualle vartalolle ( mm. rasvaiseen vatsaan )hoidon mahdollinen kiinteyttävä ja rasvaa sulattava vaikutus olisi varmaan hyväksi.

Harmi- nyt meni sekin toivo kasvojen parantelusta.
1214191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oletko itse tai onko joku tuntemasi henkilö käynyt Thermagessa? Oletko siis nähnyt käytännössä hoidon negatiiviset tulokset? Olen lähiaikoina menossa ko. hoitoon. Siksi toivonkin rehellistä vastaustasi. Vielä ehdin peruuttaa varatun ajan, jos tulen toisiin ajatuksiin.

Äänestä
  • Itse uskaltauduin Thermageen eilen: otin riskin, että kasvot kaventuvat myös rasvasta (itselläni ollut suht 'lihaisat' kasvot aina, joten ei haittaa vaikka hieman rasvaa katoaakin :-). Itse käsittely oli piinaa, sillä yritin kestää suht suuria tehoja - mutta aikansa kutakin. No pain, no gain...

    Käsittelyn jälkeen iho tosiaan tuntui heti kiinteämmältä ja nyt odottelen miten kasvot viikko viikolta muuttuvat tuon hoidon tuloksena..

    Olisi tosiaan kiva kuulla Thermagessa jo aiemmin käyneiden kokemuksia.

    Äänestä

  • Hei ! Itse lueskelen tätä kasvojen kirurgiaa koskettavaa keskustelu palstaa .
    Siellä oik. yläkulmassa on SEARCH , siihen voi laittaa sanan THERMAGE ja saat muistaakseni 18 sivua tietoa, kysymyksiä, koskien thermagea .Naiset kertovat omista kokemuksistaan ja siellä on jotain valokuviakin mm. posket lommollaan thermagen jälkiseurauksena olevista.
    Voin laittaa tuon linkin jo valmiiksi. En tiedä toimiiko.

    http://www.facialplasticsurgery.net/forum/forum.php
    http://www.facialplasticsurgery.net/forum/search.php?search=thermage

    Jokainen toki tekee omat valintansa ja varmasti hoito toimiikin määrätyissä kohden. Kannattaa vaan olla varovainen.

    Äänestä

  • keski-ikäinen nainen kirjoitti:

    Hei ! Itse lueskelen tätä kasvojen kirurgiaa koskettavaa keskustelu palstaa .
    Siellä oik. yläkulmassa on SEARCH , siihen voi laittaa sanan THERMAGE ja saat muistaakseni 18 sivua tietoa, kysymyksiä, koskien thermagea .Naiset kertovat omista kokemuksistaan ja siellä on jotain valokuviakin mm. posket lommollaan thermagen jälkiseurauksena olevista.
    Voin laittaa tuon linkin jo valmiiksi. En tiedä toimiiko.

    http://www.facialplasticsurgery.net/forum/forum.php
    http://www.facialplasticsurgery.net/forum/search.php?search=thermage

    Jokainen toki tekee omat valintansa ja varmasti hoito toimiikin määrätyissä kohden. Kannattaa vaan olla varovainen.

    Juu, olen itsekin lukenut kaiken mahdollisen googlettamalla sanaa Thermage. Juttelin näistä kauhutarinoista myös lääkärini kanssa ja hän sanoi, että aiemmin erityisesti USA:ssa tekivät Thermage hoitoja puudutetuille kasvoille ja anestesiassa -> liian kovat tehot ja yhdellä käsittelykierroksella koko kasvot -> kuoppaisuutta. Nykyisin potilas on täysin tajuissaan ja tuntuu kipuna jos liian kovat tehot -> käsitellään myös pariin kertaan kasvot, jotta mahdollisimman tasainen tulos.

    Toistaiseksi ei probleemia, mutta mulla tosiaan vasta pieni tovi tuosta operaatiosta. Saa nyt nähdä mikä on tilanne kuukausien kuluttua.

    Äänestä

  • Snowflake kirjoitti:

    Itse uskaltauduin Thermageen eilen: otin riskin, että kasvot kaventuvat myös rasvasta (itselläni ollut suht 'lihaisat' kasvot aina, joten ei haittaa vaikka hieman rasvaa katoaakin :-). Itse käsittely oli piinaa, sillä yritin kestää suht suuria tehoja - mutta aikansa kutakin. No pain, no gain...

    Käsittelyn jälkeen iho tosiaan tuntui heti kiinteämmältä ja nyt odottelen miten kasvot viikko viikolta muuttuvat tuon hoidon tuloksena..

    Olisi tosiaan kiva kuulla Thermagessa jo aiemmin käyneiden kokemuksia.

    Kiva kuulla omakohtaisia kokemuksia. Minulla on aika tilattu ko. toim.piteseen lähiaikoina. Hiukan jännittää, mutta en aio perua. Olen jo pitkään harkinnut tuota Thermagea, sillä perinteinen kasvojenkohotus tuntuu liian rajulta toimenpiteeltä.

    Äänestä

  • Snowflake kirjoitti:

    Juu, olen itsekin lukenut kaiken mahdollisen googlettamalla sanaa Thermage. Juttelin näistä kauhutarinoista myös lääkärini kanssa ja hän sanoi, että aiemmin erityisesti USA:ssa tekivät Thermage hoitoja puudutetuille kasvoille ja anestesiassa -> liian kovat tehot ja yhdellä käsittelykierroksella koko kasvot -> kuoppaisuutta. Nykyisin potilas on täysin tajuissaan ja tuntuu kipuna jos liian kovat tehot -> käsitellään myös pariin kertaan kasvot, jotta mahdollisimman tasainen tulos.

    Toistaiseksi ei probleemia, mutta mulla tosiaan vasta pieni tovi tuosta operaatiosta. Saa nyt nähdä mikä on tilanne kuukausien kuluttua.

    Minä olen menossa Thermageen lähiaikoina (aika tilattu jo). Jännittää kyllä kovasti, mutta jotain tässä on tehtävä, sillä maan vetovoima vaikuttaa ikävästi kasvoihin. Kerron kokemuksistani, kunhan olen käynyt ko. hoidossa.
    Voin siten olla avuksi muille asiaa harkitseville (toivottavasti en varoittava esimerkki).

    Äänestä

  • Minä52 kirjoitti:

    Ne tulokset näkyvät vasta n. puolen vuoden päästä, kirjoitelkaa sitten.
    Jos tuntuu hyvältä vielä silloin ( ei ole ihossa epätasaisuuksia rasvan sulamisen suhteen tai lommoposkia )niin me muutkin uskaltaudumme paremmin.

    Äänestä

  • pelätään pahinta kirjoitti:

    Ne tulokset näkyvät vasta n. puolen vuoden päästä, kirjoitelkaa sitten.
    Jos tuntuu hyvältä vielä silloin ( ei ole ihossa epätasaisuuksia rasvan sulamisen suhteen tai lommoposkia )niin me muutkin uskaltaudumme paremmin.

    Nyt Thermage-käsittelystä vasta vajaa viikko - toistaiseksi ei vielä negatiivisa eikä juuri positiivisiakaan tuloksia (paitsi himpun verran kiinteämmän tuntuinen hipiä).

    Palaan asiaan kun näkyviä muutoksia kasvoissa suuntaan tai toiseen :-)

    Äänestä

  • Snowflake kirjoitti:

    Nyt Thermage-käsittelystä vasta vajaa viikko - toistaiseksi ei vielä negatiivisa eikä juuri positiivisiakaan tuloksia (paitsi himpun verran kiinteämmän tuntuinen hipiä).

    Palaan asiaan kun näkyviä muutoksia kasvoissa suuntaan tai toiseen :-)

    Ei ollut mikään miellyttävä hoito tuo Thermage, mutta sen kyllä tiesin etukäteen. Tuloksista en tosiaan vielä voi sanoa muuta, kuin että iho tuntuu kireämmältä (jännä tunne). Parin kuukauden päästä otetaan kontrollikuvat ja puolen vuoden päästä seuraavat. Ennen toimenpidettä otettiin tietysti myös kuvat. Nyt sitten vain odotellaan, miltä iho näyttää ensi syksynä.

    Hei,

    Olisi kiva kuulla jälleen väliaikatietoa kuinka kasvot voivat pari-kolme viikkoa operaation jälkeen. Itselläni ei edelleenkään juuri muutoksia aikaisempaan - ehkä aamuisin tietty lievä "pöhöttyneisyys" on vähentynyt (siis nesteen kertyminen kasvoihin ja silmien alle yön aikana, etenkin jos on syönyt suolaista illalla.. :).

    Silti odotin, että olisi jo muutamassa viikossa jotenkin konkreettisemmin havaittavissa linjojen kohoamista kasvoissa. Liekö olen ylioptimistinen tuloksista ja liian malttamaton?

    Äänestä

  • s-flake kirjoitti:

    Nyt on reilusti yli puoli vuotta Thermagesta. Enpä osaa sanoa, oliko siitä hyötyä. Lommoposket mulla oli ennestäänkin. Olisin toivonut, että leukalinja olisi kiinteytynyt, mutta ei oikein siltä näytä. Kipeää hoito todella teki kasvoilla (ja lompakossa). Taitaa olla paras ja edullisin nuorennushoito hymy ;)

    Äänestä

  • s-flake kirjoitti:

    Hei,

    Olisi kiva kuulla jälleen väliaikatietoa kuinka kasvot voivat pari-kolme viikkoa operaation jälkeen. Itselläni ei edelleenkään juuri muutoksia aikaisempaan - ehkä aamuisin tietty lievä "pöhöttyneisyys" on vähentynyt (siis nesteen kertyminen kasvoihin ja silmien alle yön aikana, etenkin jos on syönyt suolaista illalla.. :).

    Silti odotin, että olisi jo muutamassa viikossa jotenkin konkreettisemmin havaittavissa linjojen kohoamista kasvoissa. Liekö olen ylioptimistinen tuloksista ja liian malttamaton?

    Aikaa on kulunut Thermagesta n. 10 kk. Sitä itse unohtaa, miltä näytti ennen käsittelyä. Siksi olin jo välillä sitä mieltä, ettei hoidolla ollut juurikaan vaikutusta. Nyt olen kuitenkin saanut kuulla muilta, kuinka kasvoni näyttävät ihmeen kiinteiltä, ja että näytän ikäistäni nuoremmalta. Lommoposki olen aina ollut. Se on minusta ok. Mieluummin lommoposki kuin pullaposki;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keski-ikäinen nainen kirjoitti:

Thermagen hoitoja on tehty jo pitkään muualla. Myös kokemukset ovat siitä moninaiset.
Nyt on huomattu mm. se tosi seikka, ettei thermage sovi meille vanhemmille koko kasvojen hoidoksi.
Hoito sulattaa kasvorasvaa ja synnyttää jopa paikallisia kuoppia kasvojen iholle.
Vanhemmiten tuntuu olevan muutenkin jo kasvoissa rasvan vähenemistä, joten sitä ei kannata lisätä thermagella.
Muualle vartalolle ( mm. rasvaiseen vatsaan )hoidon mahdollinen kiinteyttävä ja rasvaa sulattava vaikutus olisi varmaan hyväksi.

Harmi- nyt meni sekin toivo kasvojen parantelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu