Isot puolueet kyykyttävät vähäosaisia

Viimeiset vaalikaudet osoittavat, että eduskunnassa ei ole juuri ketään, joka todella kantaisi huolta kaikkein vähäosaisimmista, kansaneläkeläisistä tai tämän tulotason sairauseläkeläisistä, työttömistä, opiskelijoista, jne. Köyhiä ja huono-osaisia on 600 000 vähintään. Matti Vanhanen on varmaan pätevä virassaan, mutta huono-osaisimpia hän ei puolusta koskaan vaan sivuuttaa tämän keskustelun hyvin viileästi. Isoja puolueita taas äänestämällä taataan se, että kansan kahtiajako jatkuu ja eriarvoisuus, joka on jo nyt revennyt liitoksistaan jatkuu, ja hurskastelevat poliitikot vain kasvattavat osakepottejaan puhumalla kauniisti. Ahneus rehottaa tässä maassa, niin ns. herrojen ja toimihenkilöiden kuin työläistenkin keskuudessa. Solidaarisuutta vähäosaisille on korkeintaan puheissa. Äänestyskäyttäytymistä muuttamalla sitä voi itse kukin osoittaa myös tekona. Media esittelee pääpuolueita, ikään kuin olisi itsestään selvää, että päättäjiä ei vaihdeta. Kuitenkin pienpuolueiden tentissä kävi erittäin selvästi ilmi, että näille vähäosaisten asian tuntuva parantaminen on nyt erityisen tärkeää. Vaan missä viipyvät teot? Äänestäkää uusia kasvoja eduskuntaan, jotta törkeät varallisuuserot saataisiin kaventumaan, ja apua sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan. Tänä päivänä maassamme on upporikkaiden Roope-Ankkojen eliitti, jota isot puolueet pönkittävät koska nämä isopalkkaiset edustajat hyötyvät itsekin siitä, samalla kun köyhät köyhtyvät ja luukutus jatkuu. Tarvitaan uusia tuulia Eduskuntaan!
0177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


köyhien puolesta kirjoitti:

Viimeiset vaalikaudet osoittavat, että eduskunnassa ei ole juuri ketään, joka todella kantaisi huolta kaikkein vähäosaisimmista, kansaneläkeläisistä tai tämän tulotason sairauseläkeläisistä, työttömistä, opiskelijoista, jne. Köyhiä ja huono-osaisia on 600 000 vähintään. Matti Vanhanen on varmaan pätevä virassaan, mutta huono-osaisimpia hän ei puolusta koskaan vaan sivuuttaa tämän keskustelun hyvin viileästi. Isoja puolueita taas äänestämällä taataan se, että kansan kahtiajako jatkuu ja eriarvoisuus, joka on jo nyt revennyt liitoksistaan jatkuu, ja hurskastelevat poliitikot vain kasvattavat osakepottejaan puhumalla kauniisti. Ahneus rehottaa tässä maassa, niin ns. herrojen ja toimihenkilöiden kuin työläistenkin keskuudessa. Solidaarisuutta vähäosaisille on korkeintaan puheissa. Äänestyskäyttäytymistä muuttamalla sitä voi itse kukin osoittaa myös tekona. Media esittelee pääpuolueita, ikään kuin olisi itsestään selvää, että päättäjiä ei vaihdeta. Kuitenkin pienpuolueiden tentissä kävi erittäin selvästi ilmi, että näille vähäosaisten asian tuntuva parantaminen on nyt erityisen tärkeää. Vaan missä viipyvät teot? Äänestäkää uusia kasvoja eduskuntaan, jotta törkeät varallisuuserot saataisiin kaventumaan, ja apua sinne missä sitä kipeimmin tarvitaan. Tänä päivänä maassamme on upporikkaiden Roope-Ankkojen eliitti, jota isot puolueet pönkittävät koska nämä isopalkkaiset edustajat hyötyvät itsekin siitä, samalla kun köyhät köyhtyvät ja luukutus jatkuu. Tarvitaan uusia tuulia Eduskuntaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu