Sauli Niinistö esiintyy peittelemättä Elinkeinoelämän, kapitalistien ja markkinavoimien kannattajana, mutta kyllä tässä nyt jokin on pahasti pielessä. Sauli Niinistö nuoleskelee vaalikiertueellaan ostareissa vanhoja mummoja ja kalastelee niiltä onnettomilta vanhuksilta ääniä. Niitä kannattaa vähän nuoleskella, koska niitä on paljon. On tämä mennyt melko sirkukseksi!
Niinistö nuoleskelee ostareissa mummoja
sivullinen pelle
4456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei varmaan se väliaikainen pesti voi olla ainoa syy siihen, miksi Niinistö joutui lähtemään Suomesta? Kokoomuksessahan on ollut töyssyjä johtajien tiellä ja niitä on potkittu puheenjohtajan paikalta samaan malliin, kuin Harkimo potkii Jokereiden valmentajia pihalle. Tavalliselle rahvaalle ei vaan ole kerrottu.
kiva kun ovat paniikissa,
kukaan ei enää halua äänestä valehtelijasossuja, ihmiset tulleet järkiinsä muutosta halutaan!
että kun kokoomus hävijää vaaleissa niin puheenjohtajaa vaihdetaan.
Niinistö ja Katainen lähtevät kumpikin puolueesta,heille järkätään joku virka jostain,näinhän se aina on jollekkin kehäraakille tehty ja tehdään vastakin.
mummoja pesemään vanhaikotiin,siinä heille hyvä työpaikka, ei tarvitse ulkona pakkasessa olla ja Sauliliki kun on villi poikamies , ha,ha,ha