Matti sanoo yrittäjyydestä blogissaan

.

Tänään blokissa sanotaan mm. näin, josta klipsi selvään mielipiteeseen yrittäjyyden suosimisesta:

Matti sanoo:

Tiistai 20.2.2007

...Työttömyys alentui 1,1 prosenttiyksikköä vuoden kuluessa. Yleinen laskusääntö on, että prosentin alenema antaa pelivaraa valtion talouteen noin 1 - 1,5 miljardia euroa. Siksi työllisyyden parantaminen yrittäjyyden kautta on tärkein tavoite myös alkavalla kaudella.

'''' laina päättyy ''''

Rohkaisevaa tietoa, jonka kritiikissä en puutu kysymykseen "tempputyöllisten" osuudesta tuossa määrässä. En myöskään kysy, milloin ja minne katosivat ne todelliset pitkäaikaistyöttömät jotka siirrettiin Kelan kontolta kunnille?
En sitä paljonko heitä oli ja kirjattiinko heidän katoaminen Työvoimahallinnon tilastoista Kelan kautta fattoihin (sosiaalitoimistoihin) myös kohennukseksi työttömyyden lukuja kaunisteltaessa.

Mutta kysyn:
*************

Kun sanot:
"..Työlliyyden parantaminen yrittäjyyden kautta.."

... niin miten tuo kaikkineen tapahtuu, miten yrittäjyys ja yritysten uusperustanta on hallituksessa kirjattu huomionarvoiseksi, toimenpiteitä aiheuttavaksi kysymykseksi ja jonka miten yrittäjien voimin saadaan syntymään todellisia työpaikkoja ja pitävää yhteiskunnallista kehitystä?

Taidat jo tietääkin että yt-lain kiristyksen kautta eivät yrittäjät saaneet kovinkaan myönteistä signaalia hallituksen teoista ja suunnitelmista. ..Pitäisi siis olla tarjolla jotain muuta, selkeästi sanottua, pitävästi perusteltua.

Suunnitelmia lienee takataskussa, - eikö niin - joista olisi hyvä kuulla jo näin ennakkoon, ennen vaaleja, eritoten Keskustan nimissä esitettynä.

Erään vihjeenkin voi tässä kertoa, sellaisen joka kuulumaan ja näkyvyyteen saatettuna, uskottavia muotoja saadessaan antaisi ainakin Keskustalle paljon lihaa luitten päälle, paljon todellista uskottavuutta nykyisin hämärään jääneelle käsitteelle yrittäjä-ystävällistä Keskustasta.

VIHJE:

Nosta yrittäjä - järjestö mukaan tupo-pöytään.
***********************************************

Saat sen teon turvin hyvästä syystä suuren valtiomiehen ikuisen kruunun hyväksesi. Samalla Keskusta saa huomattavan paljon uusia ystäviä, sellaista joukkoa joka nostaa Keskustan uuteen arvoonsa, uuden voiman käyttäjäksi eikä Keskustan enää tarvitsisi sen saatuaan harjoittaa varjonyrkkeilyä, politiikkaansa Hakaniemen ylähuoneen mutkan kautta kuittaillen.

Varma näyttö tupo-pöydän paikasta nostaa yrittäjäjärjestön jäsenmäärän uusille luvuille, joka seikka puolestaan normalisoi nykyistä vinoa vasemmalle ja parlamentin ulkopuolelle taipunutta valtaa takaisin eduskunnan ja hallituksen suuntaiseksi.

selkeä signaali yrittäjien kiistatta ansaitsemasta huomiosta vaikuttaa suoraan sen jäsenmäärän nousuun, joka nykyisin lienee vajaan 50% (?) määrässä koko yrittäjäkunnasta. Eduskunnan ja hallituksen heikkous, erityisesti SAK-SDP:n ja toimialajärjestöjen käsiin luisunut valta näkyy tässä mutkassa räikeässä valossaan

Karkeimmillaan on työllsyyttä ja yrittäjyyttä käsittelevän teeman otsikot palautetta kiini perustaansa:

Puuhun noustaan puun juurelta käsin
siksi on peruskäsitteiedn oltava selvillä
*******************************************

Yrittäjä yrittää, perustaa yrityksen ottaa riskejä, saa busineksen sujumaan ja luo uusia työpaikkoja.
Yhteiskunnan tehtävänä on toimia siten että se mahdollisimman vähän häiritsee yrittäjän ja yritysten maailmaa, luo ainostaan yrittäjyydelle ja parhaalle toiminnalle raamit ja tarpeelliset laillisen pelin säännöt.
Duunareitten asema on selkeästi tarpeellinen, pysyvä osa kokonaisuudesta. erityisesti pien, perhe ja PK-tasollakin je muodostavat toimivan kokonaisuuden, jossa duunarin asemassa ei kaivata erityisiä työmaapoliiseja, ay-politrukkeja saatavansa ja hyvinvointinsa varmistamiseen.
Kun kuitenkin on käynyt niin että lainsäätäjä on ryhtynyt ajattelamaan duunarin puolelta pöytää, on syntynyt patteja jotka parhaimmillaan vain estävät kehitystä ja vain estävät tervettä kehitystä, jonka elävänä osana syntyy
pysyviäkin työpaikkoja. Tuorein esimerkki patista on juuri hyväksytty täysin turha, SAK-henkinen jäsenmyyntikampanja, yt-lain muutos.

Ryhtyessään pomoksi pomolleen on duunari ymmärtänyt jotain perusteellisesti väärin. Siksi tervepäinen normaalia elämää elävä kansalainen ei sellaisia haihattelekaan. Mutta politrukkien ja sosialismin internationaalin hurmiossa elävien maailmassa sellainen onkin aivan luonnollista, ja niin on hyvä järjestys meillä ajettu saatu muutamassa kymmenessä vuodessa sellaiseksi patiksi, jossa sosialismin opein viisaaksi tullut muna opettaa ja pakottaa yrittäjää Hakaniemelle sopivaan formaattiin.

Viite eräs monista prototyypeistä; työministeriö ja sen haltija Tarja Filatov.

Kukkanen Hölmölän oragnisaatiossa;
Työhallinto joka estää työllistymistä
****************************************

Nykyinen organisaatio on viritetty nurinkurikeksi, virittäjien mielestä hyvää tarkoitustaan vastaan käytännössä toimivaksi. Tauti ei marinalla parane. Sen on kitkettävä pois ja organisaatioon on saatava malli joka lähtee yrittäjien tarpeiden toimivuudesta, jolloin se voi myös toimia työpaikkoja tuottavalla tavalla, eikä kuten nykyinen ”työministeriö”, joka on kunnostautunut perusteellisesti vain tyrimään viritellessään sossu-vetoisilla tempuilla todellisen työllistymisen estäjänä.

Takaisin tupo-pöytään
*************************

Onnistuakseen edellyttää yrittäjien tupo-pöydän paikka ja jäsenmäärän nousu uskottavalle tasolle selkeitä päätöksiä, siis eduskunnan kannanilmaisua sekä toimeenpanijan hallituksen tahtotilaa.

Nykyisillä voimasuhteilla ja maan tavalla ei temppu kuitenkaan onnistu, - eikä se nouse edes puheenaiheeksi - sillä se sotii avoimesti vasemmiston ideologiaa vastaan.

Kovaa selkeä linjaa:
pääluottamusmiehen nykyisen aseman kyseenalaistaminen
************************************************************

Ajattelun tulee lähteä täysin uudella voima-akselilla, uudesta näkökulmasta. Poliittisen vastuun todellinen kantaja, siis kolmikannan todellinen osakas hallitus, - ja ellei se niin sitten Keskusta - Vanhanen - on asemassa jossa pitää uskaltaa nostaa pöydälle yrittäjäjärjestön puheenjohtajan Eero Lehden esitys vaatimuksesta muuttaa pääluottamusmiehen asemaa, tärkeän irtisanomisen mahdollisuuden palauttamisesta.
On lähdettävä siitä, että Hakaniemi-vetoisen lainsäädännön vinon suunnan mukaisesti on pääluottamusmies nostettu käytännössä yrityksen pääsokkaan tasolle.

Ensimmäinen näkyvä oire paluusta normaaliin parlamentaariseen järjestykseen ja demokratiaan on siinä, että puheenjohtaja Eero Lehden vaatimus otetaan jokaisen puolueen vastuuhenkilön taholta totisena totena riippumatta siitä miten raskaasti esitys on puolueen ideologian vastainen. Erityisesti asia korostuu hallituspuolueen johtoasemassa olevien kohdalla.
En tässä ryhdy perustelemaan syitä tämän laajemmin, mutta uskon että hedelmällinen keskustelu –kriittinenkin – on mahdollista tämän raskaan kysymyksen mukana tuomissa ajatuksissa.

Toki on niin että Matti Vanhanen elää hegtistä vaaliaikaa, eikä hän muutenkaan käsittääkseni olisi herkällä korvalla ottamassa kantaa
hieman kriittiseen aiheeseen, mutta aina on paikalla myös kepuvaikuttajia, vaikka salaisen nimen takana, joilla saattaa olla muutakin sanottavaa.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
211483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jos kansalaisten ja palkansaajien selvä enemmistö on sillä kannalla, että ay-toiminta on turhaa ja haitallista, niin eivätkö he voi yksinkertaisesti erota jäsenyydestä. Sehän tulee kuitenkin halvemmaksi. Kyllähän rehdit työantajat pitävät huolta siitä, että työtä riittää kaikille ja kaikilla on muutenkin hyvä olla. Miksi ihmeessä palkansaajat mahtavat aina vaan roikkua ay-liikkeessä? Mietipä sitä?

Kysyttäessä Katainen on vastannut, että Kokoomus sanoutuu tyysti irti Eero Lehden yksityisajattelusta. Näitä politiikan häiriköitä mahtuu vähän joka puolueeseen. Sen Katainenkin ymmärtää.

Äänestä
  • Kansalaiset ja palkansaajat ovat yhä suuremmin joukoin jättäneet ay-toiminnan ja liittyneet vapaisiin työttömyyskassoihin, koska yhä harvempi tarvitsee ay-toimintaa työpaikoilla esiintyvien ongelmien ratkaisuun - pelkkä työttömyysturva riittää ja sen saa nykyisin ostetuksi ilman kyylkiäisenä tulevaa, tarpeetonta ay-jäsenyyttäkin.

    Ei ay-toiminta silti tarpeetonta ole. Sitä tarvitaan erityisesti julkishallinnossa, jossa työntekijä on täysin työnantajan mielivallan armoilla. Valtio ja kunnathan ketjuttavat matalaåpalkkaisten naisten määräaikaisia työsuhteita pitääkseen naiset nöyrinä työnantajalle, ja mielenterveysongelmat työviihtyvyydessä ovat suurimmat nimenomaan julkisella sektorilla.

    Toinen alue, jossa ay-toiminta on edelleen tarpeen läytyy jokaiselta toimialalta, jossa on vähän tai ei ollenkaan kilpailua (savupiipputeolisuus ja keskusliikkeet). Silloin, kun toimiala on artellisoitunut asiakasmarkkinoilla, se n kartellisoitunut myös työmarkkinoilla, mikä edellyttää myös työntekijöiltä neuvotteuaseman vahvistamista ja joskus joukkovoimaakin.

    Mutta valtaosassa yksityisen sektorin pk-yrityksiä ei ay-toiminnasta ole hyötyä eikä juuri haittaakaan, koska työnantajat pitävät huolta siitä, että hyvillä työntekijöillä on hyvä olla, koska henkilöstön vaihtuvuus syö enemmän kannattavuutta kuin hyvän henkilöstön ysyminen työpaikoissaan.

    Ei Katainen muuten mistään irtisanoutunut muuta kuin siitä, millä tavalla media ja demarit revittelivät Lehden haastattelun tulkintoja.

    Lehti oli täysin oikeaqssa siinä, että moni tilanne pahenee, kun yt-neuvotteluja ja irtisanomisprosessia on vaikeuttamassa pilkkuja nussiva ja omaa kovan neuvottelijan imagoaan hellivä luottamusmies, joka ajaa firman ja sen kaikki työntekijät usein syvemmälle vaikeuksiin kuin olisi tarvis sillä, ettei hän halua antaa itsestään joustavaa mielikuvaa, koska se tulkittaisi ehkä työnantajalle periksi antamiseksi.

    Ei Lehti itsekään ole heittoaan tarkoittanut tosissaan otettavaksi, vaan havainnollistamaan sitä, miten kusipää luottamusmies voi tuhota koko yrityksen, vaikka osa siitä olisi pelastettavissa, jos jääräpäiselle luottamusmiehelle voisi ensimmäisenä antaa kenkää.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kansalaiset ja palkansaajat ovat yhä suuremmin joukoin jättäneet ay-toiminnan ja liittyneet vapaisiin työttömyyskassoihin, koska yhä harvempi tarvitsee ay-toimintaa työpaikoilla esiintyvien ongelmien ratkaisuun - pelkkä työttömyysturva riittää ja sen saa nykyisin ostetuksi ilman kyylkiäisenä tulevaa, tarpeetonta ay-jäsenyyttäkin.

    Ei ay-toiminta silti tarpeetonta ole. Sitä tarvitaan erityisesti julkishallinnossa, jossa työntekijä on täysin työnantajan mielivallan armoilla. Valtio ja kunnathan ketjuttavat matalaåpalkkaisten naisten määräaikaisia työsuhteita pitääkseen naiset nöyrinä työnantajalle, ja mielenterveysongelmat työviihtyvyydessä ovat suurimmat nimenomaan julkisella sektorilla.

    Toinen alue, jossa ay-toiminta on edelleen tarpeen läytyy jokaiselta toimialalta, jossa on vähän tai ei ollenkaan kilpailua (savupiipputeolisuus ja keskusliikkeet). Silloin, kun toimiala on artellisoitunut asiakasmarkkinoilla, se n kartellisoitunut myös työmarkkinoilla, mikä edellyttää myös työntekijöiltä neuvotteuaseman vahvistamista ja joskus joukkovoimaakin.

    Mutta valtaosassa yksityisen sektorin pk-yrityksiä ei ay-toiminnasta ole hyötyä eikä juuri haittaakaan, koska työnantajat pitävät huolta siitä, että hyvillä työntekijöillä on hyvä olla, koska henkilöstön vaihtuvuus syö enemmän kannattavuutta kuin hyvän henkilöstön ysyminen työpaikoissaan.

    Ei Katainen muuten mistään irtisanoutunut muuta kuin siitä, millä tavalla media ja demarit revittelivät Lehden haastattelun tulkintoja.

    Lehti oli täysin oikeaqssa siinä, että moni tilanne pahenee, kun yt-neuvotteluja ja irtisanomisprosessia on vaikeuttamassa pilkkuja nussiva ja omaa kovan neuvottelijan imagoaan hellivä luottamusmies, joka ajaa firman ja sen kaikki työntekijät usein syvemmälle vaikeuksiin kuin olisi tarvis sillä, ettei hän halua antaa itsestään joustavaa mielikuvaa, koska se tulkittaisi ehkä työnantajalle periksi antamiseksi.

    Ei Lehti itsekään ole heittoaan tarkoittanut tosissaan otettavaksi, vaan havainnollistamaan sitä, miten kusipää luottamusmies voi tuhota koko yrityksen, vaikka osa siitä olisi pelastettavissa, jos jääräpäiselle luottamusmiehelle voisi ensimmäisenä antaa kenkää.

    Työssäkäyvien järjestäytymisaste on Suomessa korkea, noin 75 %. Myös koulutettu väki on Suomessa ammatillisesti järjestäytynyttä. Loimaan kassaan kuulunee noin 10 % työväestä. Järjestäytymättömiä on eniten pätkätyöläisten joukossa. Mitä pysyvämmin ollaan työelämässä, sen useammin kuulutaan ammattiliittoon.

    Järjestäytymisaste nousi laman aikana 80 %:iin, minkä jälkeen on palattu ennen lamaa vallinneelle tasolle. Sellaista kehitystä, mitä väität, ei tuntuisi esiintyvän.

    Katainen puolestaan irtisanoitui jossain MTV3:n vaalitentissä täysin Lehden lausunnoista irti. Hän sanoi, ettei se edusta Kokoomuksen kantaa. Joko Katainen valehteli tai sitten hän ei osaa muotoilla vastauksiaan, jos sinun näkemyksesi on oikea.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Suomi on suurten ja kartellisoituneiden työnantajien maa. Julkishallinnon, savupiipputeollisuuden ja kaupan keskusliikkeiden sekä muiden uurten palveluyritysten (pankit vakuutusyhtiöt, majoitus ja ravitsemisala) väki on yli 50-prosenttisesti järjestäytynyttä, koska niissä tarvitaan joukkovoimaa.

    Yksityisillä aloilla ja pk-yrityksissä väki ei tarvitse järjestytymistä mihinkään, koska työnantajat kilpailevat parhaastat työvoimasta, mikä panee asiat automaattisesti kuntoon. Jos joku ei hoida henkilöstöään kunnolla, tämä menettää parhaat duunarinsa kilpailijoille. Järjestäytymistä tarvitaan siis vain siellä, missä markkinat eivät toimi, miin työmarkkinatkaan eivät toimi.

    Pätkätyöläiset eivät juurikaan järjestäydy, koska heille riittää pelkkä työttömyyskassan antama turva

    Katainen sanoutui irti siitä tulkinnasta, että kokoomus ajaisi heikennyksiä luottamusmiesten irtisanomissuojaan.

    Se, mitä sanoin Lehden heiton sisällöstä ja motiiveista pitää myös paikkansa. En ymmärrä, miten voit väittää Lehden lausunnoista muuta kuin sitä, mitä Lehti tarkasti ottaen sanoi, kun väitit, ettei Rajamäkikään pelotellut ihmisiä sisäisen turvallisuuden huononemisella, jos keskusta kuhertelee kokoomuksen kanssa.

    Lehden lausunto näyttää muuttuneen kokonaan toiseksi sen jälkeen, kun tv jauhoi Jukka Gustafssonin omaperäistä ja vääristelevää tulkintaa, jolla ei ollut mtään yhteyttä Lehden alkuperäiseen haastatteluun. Tuosta tulkinnastahan kokoomus sanoutui irti jo Häkämiehen puheenvuorolla eduskunnassa.

    Kannattaa siis pitää erillään se, mitä Lehti todella sanoi ja mitä hänen sanotaan sanoneen, kun halutaan väänellä asia omien poliittisten tarkoitusten alustaksi. Paskamaiset luottamusmiehet nimittäin voivat aiheuttaa enemmän pahaa työntekijöille kuin paskamaiset työnantajat, jos tarkkoja ollaan.

    Sotilaiden, niin entisten ali-, toimi- ja opistoupseereiden kuten kadettiupseereidenkin järjestäytymisaste on käytännössä 100 %. Niissä ammattikunnissa ei siedetä liittoonsa kuulumattomia siipeilijöitä, jotka saisivat liittonsa hankkimat eduta ilman jäsenvelvoitteitaan.

    Aikanani ainakin oli päivänselvää, että palvelukseen tullut sotilas liittyi välittömästi kerhoonsa, joka samalla oli liiton alaosasto. Kerhothan olivat samalla myös harrastustoiminnan - urheilun, opiskelun, kuorotoiminnan ym - toimeenpanijoita, mutta niiden kokouksissa ja niiden edustjien kautta liitoissa myös ammattikunnan etuisuuksista pyrittiin huolta pitämään.

    Kerhot olivat myös hyviä kouluttajia järjestö- ja yhdistystoimintaan ja muihinkin yhteisiin asioihin, ja niinpä eri kuntien valtuustoissa ja monissa muissa elimissä, joissa mm. kokoustaitoja tarvitaan, sotilaat ovat ammattikunnan kokoa suuremmin edustettuina.

    Nykyisin kerhotoiminta varuskunnissa on paljon vähäisempää, mutta ammattikunnan asenne liittoihinsa on edelleen sama, samoin järjestäytymisaste.

    Äänestä

  • Korhos-Jorkka kirjoitti:

    Sotilailla on Suomessa vain yksi työnantaja, niin on selvää, että myös työntekijät toimivat sataprosenttisesti yhdessä.

    Vastaava koskee montaa muutakin julkista alaa, epäilisin poliisien, opettajien, päiväkotiväen... ja monen muunkin yhtenäisen ammattikunnan havainneen, että yhtä työnantajaa varten on hyvä olla yksi ja kattava ammattijärjestö, niin neuvottelut hoituvat silloin paremmin.

    Äänestä

  • Korhos-Jorkka kirjoitti:

    Sotilaiden, niin entisten ali-, toimi- ja opistoupseereiden kuten kadettiupseereidenkin järjestäytymisaste on käytännössä 100 %. Niissä ammattikunnissa ei siedetä liittoonsa kuulumattomia siipeilijöitä, jotka saisivat liittonsa hankkimat eduta ilman jäsenvelvoitteitaan.

    Aikanani ainakin oli päivänselvää, että palvelukseen tullut sotilas liittyi välittömästi kerhoonsa, joka samalla oli liiton alaosasto. Kerhothan olivat samalla myös harrastustoiminnan - urheilun, opiskelun, kuorotoiminnan ym - toimeenpanijoita, mutta niiden kokouksissa ja niiden edustjien kautta liitoissa myös ammattikunnan etuisuuksista pyrittiin huolta pitämään.

    Kerhot olivat myös hyviä kouluttajia järjestö- ja yhdistystoimintaan ja muihinkin yhteisiin asioihin, ja niinpä eri kuntien valtuustoissa ja monissa muissa elimissä, joissa mm. kokoustaitoja tarvitaan, sotilaat ovat ammattikunnan kokoa suuremmin edustettuina.

    Nykyisin kerhotoiminta varuskunnissa on paljon vähäisempää, mutta ammattikunnan asenne liittoihinsa on edelleen sama, samoin järjestäytymisaste.

    vanha juttu, jonka eräs kenraali oli kertonut pojalleen, joka oli työtoverini. Tämä tapahtui vähän sodan jälkeen. Ei ollut oikein rahaa kanta-aliupseereiden palkankorotuksiin, niin sen sijaan heille annettiin rähinäremmi. Kun katsoo nimikkeiden muutoksia ja arvojen korotuksia, tulee mieleen, olisiko rahanpuutetta ollut myöhemminkin.

    Äänestä

  • mieleeni kirjoitti:

    Ei kapi ainakaan ihan tyhjätasku ole, kun matkailee yhtenään maailmalla ja taitaa muutenkin elellä varsin mukavasti. On se siis tuottanut tulosta se 100% järjestäytyneisyys.

    Äänestä

  • Kapi siitä esimerkki kirjoitti:

    Pääsin katselemaan erilaisia palkkatilastoja kolmisen kymmentä vuotta sitten.

    Silloin sai mainostoimistossa pari vuotta kirjoitellut tekstisuunnittelija, eli copywriter enemmän palkkaa kuin eversti.

    Mutta mainostoimistoilla olikin huutava pula hyvistä tekstisuunnittelijoista, niitä värvättiin yhteiskampanjoilla, testattiin ja oppisopimuskoulutettiin, jotta alan verinen kilpailu työntekijöistä ei olisi johtanut aivan kestämättömään palkkakustannusten kasvuun.

    Armejalla taisi olla tarpeeksi majuriainesta eversteiksi ylenemässä, joten siellä ei ollut palkkakilpailua parhaista eversteistä.

    Äänestä

  • Kapi siitä esimerkki kirjoitti:

    Ei kapi ainakaan ihan tyhjätasku ole, kun matkailee yhtenään maailmalla ja taitaa muutenkin elellä varsin mukavasti. On se siis tuottanut tulosta se 100% järjestäytyneisyys.

    saavansa suuren osan eläkkeestään Hankkijan eläkekassalta.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Suomi on suurten ja kartellisoituneiden työnantajien maa. Julkishallinnon, savupiipputeollisuuden ja kaupan keskusliikkeiden sekä muiden uurten palveluyritysten (pankit vakuutusyhtiöt, majoitus ja ravitsemisala) väki on yli 50-prosenttisesti järjestäytynyttä, koska niissä tarvitaan joukkovoimaa.

    Yksityisillä aloilla ja pk-yrityksissä väki ei tarvitse järjestytymistä mihinkään, koska työnantajat kilpailevat parhaastat työvoimasta, mikä panee asiat automaattisesti kuntoon. Jos joku ei hoida henkilöstöään kunnolla, tämä menettää parhaat duunarinsa kilpailijoille. Järjestäytymistä tarvitaan siis vain siellä, missä markkinat eivät toimi, miin työmarkkinatkaan eivät toimi.

    Pätkätyöläiset eivät juurikaan järjestäydy, koska heille riittää pelkkä työttömyyskassan antama turva

    Katainen sanoutui irti siitä tulkinnasta, että kokoomus ajaisi heikennyksiä luottamusmiesten irtisanomissuojaan.

    Se, mitä sanoin Lehden heiton sisällöstä ja motiiveista pitää myös paikkansa. En ymmärrä, miten voit väittää Lehden lausunnoista muuta kuin sitä, mitä Lehti tarkasti ottaen sanoi, kun väitit, ettei Rajamäkikään pelotellut ihmisiä sisäisen turvallisuuden huononemisella, jos keskusta kuhertelee kokoomuksen kanssa.

    Lehden lausunto näyttää muuttuneen kokonaan toiseksi sen jälkeen, kun tv jauhoi Jukka Gustafssonin omaperäistä ja vääristelevää tulkintaa, jolla ei ollut mtään yhteyttä Lehden alkuperäiseen haastatteluun. Tuosta tulkinnastahan kokoomus sanoutui irti jo Häkämiehen puheenvuorolla eduskunnassa.

    Kannattaa siis pitää erillään se, mitä Lehti todella sanoi ja mitä hänen sanotaan sanoneen, kun halutaan väänellä asia omien poliittisten tarkoitusten alustaksi. Paskamaiset luottamusmiehet nimittäin voivat aiheuttaa enemmän pahaa työntekijöille kuin paskamaiset työnantajat, jos tarkkoja ollaan.

    Ay-liikkeellä ei ole mitään tarvetta, jos työmarkkinat toimivat.

    Juuri siksi ay-liike tekee kaikkensa, etteivät työmarkkinat toimisi, koska silloin ay-liikkeelle tulee tarvetta.

    Leskusta astui ay-liikkeen lehmänpaskaan mennessään mukaan yt-lain "uudistukseen", koska juuri tämä laki avaa ay-liikkeelle ovet sinne, missä sitä ei oile aikaisemmin kukaan osannut edes kaivata.

    Äänestä

  • on harhaa kirjoitti:

    Kyllä ay-liikettä tarvitaan siellä, missä työnantaja toimii monopolissa tai kartellina. Työntekijöillä pitää olla järjestelmä, jonka kautta sopiminen tapahtuu, koska sopimisen vaihtoehto on silloin yksipuolinen saneleminen.

    Mutta niillä aloilla, joissa työnantajat kilpailevat työvoimasta, ei ay-toiminnalla saavuteta mitään etua palkansaajalle, kun työnantajat kilpailevat keskenään siitä, kuka saa alan parhaat osaajat

    Äänestä

Olin Lipposen 1. hallituksen aikana mukana yhdessä yrittäjäporukassa, joka koetti nusujen kautta vaikuttaa eduskuntaan ja hallitukseen, jotta työllisyyttä olisi saaty pienyrittäjyydenkin kautta edistetyksi. Keskusta sai silloin muiden puolueiden tapaan paljon hyviä aloitteita, joita kukaan ei ole kuitenkaan tteuttanut, kun NIH-ilmiö (not invented here) estää puolueita ajamasta asioita, joiden aloitteenteosta kunnia menee muualle kuin itselle.

Joka tapauksessa tuolloin esitettiin kokonaan uuden pienyhtiömuodon perustamista, jossa yrittäjä voiszi lähteä liikkeelle pienellä pääomalla ja pienillä riskeillä. ALV:n perinnän alarajan nstoa ehdotettiin myös, minkä SDP toteuttu neljä vuotta sitten säätämällä siitä liukuvan.

Yritysverolakeihin esitettiin paljon korjauksia, jotka eivät menneet läpi, vaikka verottajan ja verotarkastajien mielivalta on edelleen yksi pienyritystoiminnan suurin jarru.

Turhaa savupiippuyritysten paperisotaa esitettiin myös vähennettäväksi, kun ienyrittäjältä menee noin päivä viikossa sellaiseen viranomaistyöhön, jota hän ei voi mistään laskuttaa ja joka aika on pois itse yrityksen kehittämisestä. Nyt yt-lain muutos lisäsi tuota paperisotaa ja toi mukaan uusia esteitä.

Mitään tukia ei pienyrittäjille ehdotettu, ei mitä palkkioita vsiitä, että kioskinpitäjä palkkaisi yli 45-vuotiaan tai alle 25-vuotiaan työntekijän. Vain aloittaville yrityksille ehdotettiin verohelpotuksia, sitä, että yrityksen tekemää voittoa ei verotettaisi kolmeen ensimmäiseen vuoteen, jos voitto jätetään yritykseen kasvattamaan sen varallisuutta. yrittäjän palkkana tai osinkoina nostama voitto tetenkin nolisi ollut verotettavaa tuloa yrittäjälle.

Noilla toimilla olisi tuolloin, reilu kymmenen vuotta sitten päästy hyvin helposti siihen, että silloiset n. 250 000 alle kymmenen henkeä työllistävää ienyritystä olisivat rohjenneet palkata yhden lisätyöntekijän keskimäärin/yritys, mikä olisi pudottanut työttömien määrän alle puoleen silloisista huippuluvuista.

Mikään ei nytkään estäisi keskustaa toimimasta niin, että yrittäjyys olisi houkutteleva toimeentulon vaihtoehto ja pienyrittäjyys sellaista, että se työllistäisi yhä useampia työntekijöitä.

Demareidren kelkassa se ei vaan taida onnistua. Käy jatkossakin niin, että EK ja SAK säätävät yrittäjälait piittaamatta yrittäjistä ja hallituksesta mitään, jos siellä ovat sosialdemokraatit SAK:ta kumartamassa ja kepu vietävissä kuin vellihousu lammas.

Edes mäkätyksen vertaa ei panna vastaan, kun yrittäjyyttä vaikeutetaan.

Äänestä
  • pienyrittäjä, koska notkut saitilla päiväkaudet ja tunnut olevan katkera tyyppi?

    Äänestä

  • konkan tehnyt kirjoitti:

    pienyrittäjä, koska notkut saitilla päiväkaudet ja tunnut olevan katkera tyyppi?

    Lopetin yrittämisen tultuani riittävän iäkkääksi eläkkeelle siirtymistä varten ja samalla lopetin myös yritykseni.

    Katkera en ole muusta kuin siitä, miten huonosti poliitikot ymmärtävät pienyritysten eron suurempiin yrityksiin nähden. Erityisen pettynyt olin noihin aikoihin kokoomukseen ja Niinistön asenteeseen pienyrittäjyyttä kohtaan. Onneksi kokemus on häntäkin viisastuttanut.

    Äänestä

  • konkan tehnyt kirjoitti:

    pienyrittäjä, koska notkut saitilla päiväkaudet ja tunnut olevan katkera tyyppi?

    ...joka kerta, kun kehtaat peiliisi katsoa.

    Äänestä

  • ...ei tule sellaisiin viesteihin, joiden totuusarvo on kiistaton ja vastaaninttäminen mahdotonta.

    Sellaisia keskustelijoita, jotka ymmärtäisivät yrittäjyydestä mitään, ei keskustassa ole.

    Äänestä

  • ...että vastauksia... kirjoitti:

    ...ei tule sellaisiin viesteihin, joiden totuusarvo on kiistaton ja vastaaninttäminen mahdotonta.

    Sellaisia keskustelijoita, jotka ymmärtäisivät yrittäjyydestä mitään, ei keskustassa ole.

    Koko keskustan eduskuntaryhmä ymmärsi, että yt-lain ulottaminen ienyrityksiin oli virhe.

    Siitä huolimatta koko keskustan eduskuntaryhmä taipui EK:n ja SAK:n tahtoon, koska myös SDP ja rkp olivat taipuneet.

    Vain neljä keskustan kansanedustajaa rohkeni protestoida SDP:n puoluekuria vastaan äänestämällä tyhjää.

    Kyllä keskustassa ymmärretään pienyrittäjyyttä erittäin hyvin, mutta heikko puoluejohto tekee niin kuin työmarkkinoiden etujärjestöt käskevät.

    Heikko keskusta helpotti suuryritysten irtisanomisia, eli maaseudun tuotannollisen teollisuustoiminnan siirtämistä Kiinaan.

    Heikko keskusta vaikeutti pienyritysten toimintaa, eli teki hankalaksi sen, että maaseudulle syntyisi korvaavia työpaikkoja menetettävän teollisuuden tilalle.

    kannattaa miettiä kannattaako yrittäjän äänestää heikkoa keskustaa vai jotain muuta:

    http://www.suomentoivo.fi/main.site?action=siteupdate/view&id=58

    Äänestä

VIHJE:

Nosta yrittäjä - järjestö mukaan tupo-pöytään.
***********************************************

Joko Matti on kiittänyt vihjeestä?

----------------------------------

Saat sen teon turvin hyvästä syystä suuren valtiomiehen ikuisen kruunun hyväksesi.

-----------------------------------

Noin siis SUUREN VALTIOMIEHEN KRUUNU hankitaan!

-----------------------------------

Samalla Keskusta saa huomattavan paljon uusia ystäviä, sellaista joukkoa joka nostaa Keskustan uuteen arvoonsa, uuden voiman käyttäjäksi

------------------------------------

Mutta sinähän täällä olet hankkinut keskustalle paljon uusia ystäviä ja nostenut keskustan uuteen arvoon, ja sinähän juuri olet se uusi, tehokas voimavara! Mitä Matille täältä huutelet, mene ja ilmoittaudu hänen käyttöönsä!

Äänestä

löytyy niin mistä. Kaikenlaisia kokoomuslaisten asettamia feikkiblogeja kyllä löytyy pilvin pimein muttei yhtään oikeaa!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Tänään blokissa sanotaan mm. näin, josta klipsi selvään mielipiteeseen yrittäjyyden suosimisesta:

Matti sanoo:

Tiistai 20.2.2007

...Työttömyys alentui 1,1 prosenttiyksikköä vuoden kuluessa. Yleinen laskusääntö on, että prosentin alenema antaa pelivaraa valtion talouteen noin 1 - 1,5 miljardia euroa. Siksi työllisyyden parantaminen yrittäjyyden kautta on tärkein tavoite myös alkavalla kaudella.

'''' laina päättyy ''''

Rohkaisevaa tietoa, jonka kritiikissä en puutu kysymykseen "tempputyöllisten" osuudesta tuossa määrässä. En myöskään kysy, milloin ja minne katosivat ne todelliset pitkäaikaistyöttömät jotka siirrettiin Kelan kontolta kunnille?
En sitä paljonko heitä oli ja kirjattiinko heidän katoaminen Työvoimahallinnon tilastoista Kelan kautta fattoihin (sosiaalitoimistoihin) myös kohennukseksi työttömyyden lukuja kaunisteltaessa.

Mutta kysyn:
*************

Kun sanot:
"..Työlliyyden parantaminen yrittäjyyden kautta.."

... niin miten tuo kaikkineen tapahtuu, miten yrittäjyys ja yritysten uusperustanta on hallituksessa kirjattu huomionarvoiseksi, toimenpiteitä aiheuttavaksi kysymykseksi ja jonka miten yrittäjien voimin saadaan syntymään todellisia työpaikkoja ja pitävää yhteiskunnallista kehitystä?

Taidat jo tietääkin että yt-lain kiristyksen kautta eivät yrittäjät saaneet kovinkaan myönteistä signaalia hallituksen teoista ja suunnitelmista. ..Pitäisi siis olla tarjolla jotain muuta, selkeästi sanottua, pitävästi perusteltua.

Suunnitelmia lienee takataskussa, - eikö niin - joista olisi hyvä kuulla jo näin ennakkoon, ennen vaaleja, eritoten Keskustan nimissä esitettynä.

Erään vihjeenkin voi tässä kertoa, sellaisen joka kuulumaan ja näkyvyyteen saatettuna, uskottavia muotoja saadessaan antaisi ainakin Keskustalle paljon lihaa luitten päälle, paljon todellista uskottavuutta nykyisin hämärään jääneelle käsitteelle yrittäjä-ystävällistä Keskustasta.

VIHJE:

Nosta yrittäjä - järjestö mukaan tupo-pöytään.
***********************************************

Saat sen teon turvin hyvästä syystä suuren valtiomiehen ikuisen kruunun hyväksesi. Samalla Keskusta saa huomattavan paljon uusia ystäviä, sellaista joukkoa joka nostaa Keskustan uuteen arvoonsa, uuden voiman käyttäjäksi eikä Keskustan enää tarvitsisi sen saatuaan harjoittaa varjonyrkkeilyä, politiikkaansa Hakaniemen ylähuoneen mutkan kautta kuittaillen.

Varma näyttö tupo-pöydän paikasta nostaa yrittäjäjärjestön jäsenmäärän uusille luvuille, joka seikka puolestaan normalisoi nykyistä vinoa vasemmalle ja parlamentin ulkopuolelle taipunutta valtaa takaisin eduskunnan ja hallituksen suuntaiseksi.

selkeä signaali yrittäjien kiistatta ansaitsemasta huomiosta vaikuttaa suoraan sen jäsenmäärän nousuun, joka nykyisin lienee vajaan 50% (?) määrässä koko yrittäjäkunnasta. Eduskunnan ja hallituksen heikkous, erityisesti SAK-SDP:n ja toimialajärjestöjen käsiin luisunut valta näkyy tässä mutkassa räikeässä valossaan

Karkeimmillaan on työllsyyttä ja yrittäjyyttä käsittelevän teeman otsikot palautetta kiini perustaansa:

Puuhun noustaan puun juurelta käsin
siksi on peruskäsitteiedn oltava selvillä
*******************************************

Yrittäjä yrittää, perustaa yrityksen ottaa riskejä, saa busineksen sujumaan ja luo uusia työpaikkoja.
Yhteiskunnan tehtävänä on toimia siten että se mahdollisimman vähän häiritsee yrittäjän ja yritysten maailmaa, luo ainostaan yrittäjyydelle ja parhaalle toiminnalle raamit ja tarpeelliset laillisen pelin säännöt.
Duunareitten asema on selkeästi tarpeellinen, pysyvä osa kokonaisuudesta. erityisesti pien, perhe ja PK-tasollakin je muodostavat toimivan kokonaisuuden, jossa duunarin asemassa ei kaivata erityisiä työmaapoliiseja, ay-politrukkeja saatavansa ja hyvinvointinsa varmistamiseen.
Kun kuitenkin on käynyt niin että lainsäätäjä on ryhtynyt ajattelamaan duunarin puolelta pöytää, on syntynyt patteja jotka parhaimmillaan vain estävät kehitystä ja vain estävät tervettä kehitystä, jonka elävänä osana syntyy
pysyviäkin työpaikkoja. Tuorein esimerkki patista on juuri hyväksytty täysin turha, SAK-henkinen jäsenmyyntikampanja, yt-lain muutos.

Ryhtyessään pomoksi pomolleen on duunari ymmärtänyt jotain perusteellisesti väärin. Siksi tervepäinen normaalia elämää elävä kansalainen ei sellaisia haihattelekaan. Mutta politrukkien ja sosialismin internationaalin hurmiossa elävien maailmassa sellainen onkin aivan luonnollista, ja niin on hyvä järjestys meillä ajettu saatu muutamassa kymmenessä vuodessa sellaiseksi patiksi, jossa sosialismin opein viisaaksi tullut muna opettaa ja pakottaa yrittäjää Hakaniemelle sopivaan formaattiin.

Viite eräs monista prototyypeistä; työministeriö ja sen haltija Tarja Filatov.

Kukkanen Hölmölän oragnisaatiossa;
Työhallinto joka estää työllistymistä
****************************************

Nykyinen organisaatio on viritetty nurinkurikeksi, virittäjien mielestä hyvää tarkoitustaan vastaan käytännössä toimivaksi. Tauti ei marinalla parane. Sen on kitkettävä pois ja organisaatioon on saatava malli joka lähtee yrittäjien tarpeiden toimivuudesta, jolloin se voi myös toimia työpaikkoja tuottavalla tavalla, eikä kuten nykyinen ”työministeriö”, joka on kunnostautunut perusteellisesti vain tyrimään viritellessään sossu-vetoisilla tempuilla todellisen työllistymisen estäjänä.

Takaisin tupo-pöytään
*************************

Onnistuakseen edellyttää yrittäjien tupo-pöydän paikka ja jäsenmäärän nousu uskottavalle tasolle selkeitä päätöksiä, siis eduskunnan kannanilmaisua sekä toimeenpanijan hallituksen tahtotilaa.

Nykyisillä voimasuhteilla ja maan tavalla ei temppu kuitenkaan onnistu, - eikä se nouse edes puheenaiheeksi - sillä se sotii avoimesti vasemmiston ideologiaa vastaan.

Kovaa selkeä linjaa:
pääluottamusmiehen nykyisen aseman kyseenalaistaminen
************************************************************

Ajattelun tulee lähteä täysin uudella voima-akselilla, uudesta näkökulmasta. Poliittisen vastuun todellinen kantaja, siis kolmikannan todellinen osakas hallitus, - ja ellei se niin sitten Keskusta - Vanhanen - on asemassa jossa pitää uskaltaa nostaa pöydälle yrittäjäjärjestön puheenjohtajan Eero Lehden esitys vaatimuksesta muuttaa pääluottamusmiehen asemaa, tärkeän irtisanomisen mahdollisuuden palauttamisesta.
On lähdettävä siitä, että Hakaniemi-vetoisen lainsäädännön vinon suunnan mukaisesti on pääluottamusmies nostettu käytännössä yrityksen pääsokkaan tasolle.

Ensimmäinen näkyvä oire paluusta normaaliin parlamentaariseen järjestykseen ja demokratiaan on siinä, että puheenjohtaja Eero Lehden vaatimus otetaan jokaisen puolueen vastuuhenkilön taholta totisena totena riippumatta siitä miten raskaasti esitys on puolueen ideologian vastainen. Erityisesti asia korostuu hallituspuolueen johtoasemassa olevien kohdalla.
En tässä ryhdy perustelemaan syitä tämän laajemmin, mutta uskon että hedelmällinen keskustelu –kriittinenkin – on mahdollista tämän raskaan kysymyksen mukana tuomissa ajatuksissa.

Toki on niin että Matti Vanhanen elää hegtistä vaaliaikaa, eikä hän muutenkaan käsittääkseni olisi herkällä korvalla ottamassa kantaa
hieman kriittiseen aiheeseen, mutta aina on paikalla myös kepuvaikuttajia, vaikka salaisen nimen takana, joilla saattaa olla muutakin sanottavaa.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu