IHAN OIKEASTI
PELKÄÄN
KUOLEMAA
91079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Siinä ei ole ihan oikeasti mitään pelkäämistä. Käsittääkseni olemme eläneet ja syntyneet jo useita kertoja tähän asti.
Että "rutiinilla" se menee sitten kun se menee...
On vaikeaa aivopestä alykästä ihmistä uskomaan että elämä voisi jatkua jossain muualla tai muussa muodossa, kun kroppa oikeasti lakkaa olemasta ja mätänee! Olen pari kertaa pyörtynyt enkä ole muistanut niistä jälkeenpäin mitään, joten on vaikeaa uskoa että jonkinmoinen sielu sitten irtoaisi jonnekin kun kuolema saapuu. Hemmetti että se ajatus tuntuukin pahalta. Harmi ettei kuolemasta voi edes keskustella asiallisesti kun jostain aina pomppaa joku hihhuli raamatullisine julistuksineen.
keskustella ja pitääkin, jos aiheuttaa pelkoa.
Jokaisella meillä on tietynlainen katsomus elämään ja vastaavasti kuolemaan.
Jokainen on täältä lähtevä ja jokaiselle on jossakin vaiheessa elämää pelkoja.
Ihan vastaavasti voi ajatella, että narkoosileikkaus on " pieni kuolema" elämässäni,
jos selllaisen joutuu kokemaan.
Et tiedä mitään, etkä tunne mitään ja kroppa on eloton ja tunnoton leikkauksen ajan.
Henkihän meissä jokaisessa luodussa on ja ilmaa me hengitämme jokaisella sisään vedolla ja käytetty ilma tulee uloshengittäessä.
Kun viimeisen kerran puhallat sen ilman keuhkoista ulos, niin kuhkot lakkaa toimimasta ja sydän pysähtyy samoin verenkierto.
Mutta, joku alku ja loppuhan meissä on ja sitä kutsutaan Henki-sieluksi. Se on näkymätön, mutta elämää yllä pitävä aines.
Mites muuten omatunto olis meissä, jos joku sisäinen ääni ei olis olemassa sisällämme kertomassa totuutta.
Jokaisellahan on oma näkemys ja tää on mun. Tähän ole tarvittu raamattua, kun se on minulle kirja, jonka on ihminen kirjoittanut, kuten romaanin tai laulukirjan.
Jos kuolemsn jälkeen moekestäi ei ole mitän, niin miksi ihmeessä siitä pitää keskustella? Haet ilmeisesti vahvistusta olettamuksellesi.
haen vahvistusta, kun kirjoitin, että pitää keskustella kuoleman pelosta helpottaakseen oloaan.
Harva ihminen on , niin vahva, ettei tarvitse keskustelu tai kirjoitus apua elämään.
Kaikilla ei ole elämä yhtä hyvin hanskassa, kuin sinulla " selvästä asiasta".
Kyllä se vanhempikin ihminen pelkää saati nuorempi kuolemaa jossakin vaiheessa elämää.
Minun ei tarvitse hakea tukea, kun elän tietoisuuden maailmassa ja etsivä löytää aina tietoa ja varsinkin sitä, mitä tarvitsee sillä hetkellä.
Kun sinulla on Jumalan kanssa asiat kunnossa, ei ole syytä pelätä kuolemaa, sillä Kristityllä on aina koti Hänen luonaan. Syntinen ja maailmaan rakastunut mieli suree turhia asioita. Älä ole murheissasi joskus se lähtö tulee kuitenkin. Elä ja nauti kauniista talvesta ja Jumalan luomista toisista ihmisistä. Nauti elämästäsi, olet sen saanut lahjaksi.
kuolemaa. Minulla ei ole uskonnollista vakaumusta, enää, mutta uskon, että jotain meistä jää, kun fyysinen ruumis lakkaa toimimasta. Ehkä se, mikä jää, on se oleellinen minämme.
Monet, jotka ovat kuolleet, ja elvytetty, kertovat liikkuneensa kohti jotain ylimaallisen kaunista, jota he kuvailevat valoksi, tai rakkauden läsnäoloksi. Jotenkin tuo sana rakkaus sopii minunkin ajatusmaailmaani. Ehkä se, mitä kulttuurit kautta aikojen ovat kutsuneet jumalaksi, on se kaiken kattava henki, joka pitää kaikkea koossa, ja se henki voisi toiselta nimeltään olla rakkaus.
Näitä asioita ei oikein nykyaivoillamme voi ymmärtää. Uskoisin kuitenkin, että kuollessamme siirrymme johonkin, emme lakkaa olemasta. Ymmärryksemme on niin rajallista. Luulimmepa olevamme miten viisaita tahansa, ihmisen näkökulmasta.
Toinen syy olla pelkäämättä kuolemaa on se, että jokainen kuolee. Sitä ei voi välttää. Miksi siis pelätä? Eikö ole parempi nauttia täysin rinnoin elämästä? Elämä on lahja.
Pelkäsin lapsena salamaniskua. Pelkäsin ihan kauheasti. Kunnen 11-vuotiaana päätin olla pelkäämättä, koska pelosta ei ole apua; jos salama iskee (mikä on epätodennäköistä), se iskee. Enkä ole sitäkään siitä asti pelännyt.
Rohkeutta sinulle, ystävä, ja elämäniloa!
Minulla on samanlainen kuolemankokemus: nousin kohti kirkasta valoa ja tunsin rakkauden, jollaista en ole koskaan kokenut elossa ollessani. Se oli vapauttava tunne.
En pelännyt kuolemaa ennen tätä kokemustakaan.
Enkä elämää.
Minullakaan ei ole uskonnollista vakaumusta, harrastan toisinaan yöpöytäbuddismia. Minustakin tuntuu, että on joku korkeampi voima, jonka ihmiset ympäri mailmaa käsittävät omalla tavallaan ja vääntävät uskomuksensa helposti tajuttavaan/käsiteltävään muotoon erilaisiksi seremonioiksi.
Siitä tulee niin turvallinen olo suuren tuntemattoman edessä.
Kuolema on luonnollinen asia. Kuoleman vastakohta ei ole elämä vaan syntymä. Kaikki me kuolemme. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä? Nyky-yhteiskunnassa ei ole kuolemaa. Puheessakin siitä käytetään kiertoilmaisuja: nukkui pois, lähti jne. Omaa kuolemaa ei pidetä todennäköisenä ja siksi lauseetkin alkavat sanalla jos sanan kun sijaan.
Elämästä halutaan pitää kiinni kynsin hampain. Syöpään sairastuneet "taistelevat" sairautta vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Miksi? Kun itse joku päivä sairastun johonkin syöpään, kieltäydyn kaikista muista hoidoista paitsi kipulääkityksestä. Minulla on oikeus myös kuolla, kun aikani tulee.
mä joskus valitin kun kuolemaa pelkää,se tulee joka tapauksena.Sanottiin vain että täytyy olla sinut itsensä kanssa ja rukoilla ym.Kun on lapsia niin toisella tavoin suhtautuu.Mutta kun ei tiedä missä ja miten se tapahtuu.minä joka tapauksessa pelkään,ja pimeää kans.