Kun lukee tätä

niin en voi muuta kuin ihmetellä tämän elämänmenon pinnallisuutta. Hyvä, että näitä foorumeita on ja ihmiset saavat vaihtaa ajatuksiaan.
Meitä on monia joilla on erilaisia vammoja jo syntyessään tai myöhemmin tulleita, korjataan ja otetaan ihosiirteitä ja sitten niiden kanssa elää ja tulee sinuksi ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja osaa myös rakastaa itseään. Mikä tässä hetkessä on, että ei ole tyytyväinen siihen mitä Luoja on antanut.
En tuomitse ketään, mutta ihmettelen niinkuin tekin ihmettelette minun mielipidettäni.
101039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihmisiä kun syyllistetään ulkonäkönsä takia on tämä ns: "taso" ihmisillä

Äänestä

rinnattomuuttani ikinä hyväksyä. jo koulussa minua siitä kiusattiin ja sitten vuosia työelämässä olen siitä saanut kuulla. sopivia vaatteita en ole saanut ikinä kun kaikki on tehty naisille joilla on rinnat. nyt viimeinkin vuosikymmenen ja leikkauksen jälkeen olen onnellinen ja rakastan itseäni. yökaudet olen itkenyt ilkeiden ihmisten vuoksi. nyt voin katsoa itseäni peilistä ja vaikka mennä uimahalliin.

Äänestä

Kun et ole ulkoiselta habitukseltasi normeja täyttävä, saat kuulla muilta milloin mitäkin nälvintää vajavaisuudestasi.
Sitten kun korjaat 'poikkeavuutesi' normit täyttäviksi, oletkin pinnallinen.
Ne ketkä ovat haukkuneet joskus 'viallista' ulkoista olemusta voivatkin nyt tykittää 'korjattua' uhria pinnalliseksi.
Jännä juttu! Niin se kai menee...

Äänestä
  • että hyväksyt oman ulkonäkösi, mutta muut eivät sitä hyväksykään. Jos ulkonäöstään kuulee tarpeeksi nälvintää, niin tottakai haluaa satsata itseensä ja positiiviseen tulevaisuuteen.

    Sitäpaitsi kauneusleikkaukset eivät ole keneltäkään pois.

    Äänestä

kommenttia.. että kyllä minäkin olin tyytyväinen siihen mitä Luoja minulle on antanut. Oikeinkin tyytyväinen. Plastiikkakirurgian avulla sain takaisin sen mitä eletty elämä vei. Et kai halunnut tietysti syyllistääkään vaan ihmettelit. Mutta en minä toisaalta ymmärrä miksi toisen päätöstä pitäisi edes kauheasti kommentoida, kun se ei ole keneltäkään pois.

Äänestä

Minun syyni mennä leikkaukseen ovat hyvinkin syvälliset. Minut on painettu ulkonäköni takia niin alas, että haluan päästä rumasta asiasta eroon. Johtuu siis pelkästään muista ihmisistä, että menen leikkaukseen, heidän julmasta suhtautumisestaan. Ja älä sanoa, että mitä niistä välität. Minä en jaksa enää.

Äänestä

Harvalla joka lähtee korjaamaan itseään, perusteet on pinnallisia. Suurimmalla osalla taustalla on rankkoja kokemuksia ja leikkauksilla elämä paranee valtavasti.

Itse jonotan leikkaukseen joka tehdään vain muutamille vuodessa, mutta tulokset ovat niin suuria että elämäni muuttuu täysin. Tämä on henkisestikin niin rankka juttu että kyseiset leikkaukset tehdään kokonaan julkisella puolella, käytännössä yksityispuoli ei suomessa niitä edes hallitse, joutuisi menemään kauas ulkomaille. Enkä pidä missään nimessä tätä pätkääkään pinnallisena.

Voin joutua turvautumaan näihin "tavanomaisiinkin" kauneusleikkauksiin hoidon tukena ja voi olla että sekin on mahdollista julkisella puolella.

Todellakin kaikilla kauneuskirurgia ei ole aina mitään pinnallista haihattelua vaan ihan totista totta elämän parantamiseksi.

Äänestä
  • on todella paljon miksi leikkauksiin menee, en niitä aliarvioi ollenkaan, mutta minulla herännyt ajatuksia siitä, että onko elämä tässä hetkessä liian pinnallista ja antaa nuorille naisille tai tytöille mallin jolloin pitäisi olla täydellisen näköinen.
    Onko kaikki naisten rintaleikkaukset ym. tarpeellisia?
    Minäkin olen ollut koulukiusattu ruumiillisen vammani vuoksi jota ei pysty kirurgisesti parantamaan tai poistamaan ja sisuni kiusattuna olemisesta on kasvanut jo lapsena ja sillä olen selviytynyt elämän muistakin kriiseistä. Olen vain hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen muuta en voi.
    Halusin herättää keskustelua nimenomaan siitä minkälaisen mallin annamme nuorille.
    Kaikkea hyvää kaikille helmikuun pakkasissa.

    Äänestä

  • perusteltuja syitä kirjoitti:

    on todella paljon miksi leikkauksiin menee, en niitä aliarvioi ollenkaan, mutta minulla herännyt ajatuksia siitä, että onko elämä tässä hetkessä liian pinnallista ja antaa nuorille naisille tai tytöille mallin jolloin pitäisi olla täydellisen näköinen.
    Onko kaikki naisten rintaleikkaukset ym. tarpeellisia?
    Minäkin olen ollut koulukiusattu ruumiillisen vammani vuoksi jota ei pysty kirurgisesti parantamaan tai poistamaan ja sisuni kiusattuna olemisesta on kasvanut jo lapsena ja sillä olen selviytynyt elämän muistakin kriiseistä. Olen vain hyväksynyt itseni sellaisena kuin olen muuta en voi.
    Halusin herättää keskustelua nimenomaan siitä minkälaisen mallin annamme nuorille.
    Kaikkea hyvää kaikille helmikuun pakkasissa.

    Minä olen ny niin väsynyt, etten jaksa ajatella minkä mallin annan nuorille. Toisaalta en ole ajatellut pitää asiasta sen kummempaa haloota, kunhan saisin oman elämäni kuntoon ja jaksaisin töissä.

    Jokainen on yksilö, ja kestää mielipahaa ja kiusaa vaihtelevassa määrin. Kysehän voi olla äärimmäisessä muodossa esim. siitä, jaksaako työelämässä ollenkaan: seurauksena jatkuvat saikut, jotka me kaikki kustannamme. Jos joku omalla kustannuksellaan menee leikkauttamaan jonkun ulkonäkövian, niin mitäpä siihen muilla sanomista? Ja jos saa elämänsä ja itsetuntonsa sillä parempiin kantimiin, niin ketä se haittaa? Joku tekee Thaimaanmatkan luksushotelliin, toinen menee leikkaukseen. Ei muuta.

    Äänestä

  • mymmelintytär kirjoitti:

    On jokaisen oma asia, jos haluaa korjauttaa henkistä traumaa aiheuttavan vian ulkonäössään. Parempi kai niin, kuin olla narunjatkona. Ei näitä Kela korvaa. Älkää siis kadehtiko tai moralisoiko. Jos teillä on kaikki ok, ja voitte olla ulkomuotoonne suht. tyytyväisiä, niin olkaa onnellisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

palstaa kirjoitti:

niin en voi muuta kuin ihmetellä tämän elämänmenon pinnallisuutta. Hyvä, että näitä foorumeita on ja ihmiset saavat vaihtaa ajatuksiaan.
Meitä on monia joilla on erilaisia vammoja jo syntyessään tai myöhemmin tulleita, korjataan ja otetaan ihosiirteitä ja sitten niiden kanssa elää ja tulee sinuksi ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja osaa myös rakastaa itseään. Mikä tässä hetkessä on, että ei ole tyytyväinen siihen mitä Luoja on antanut.
En tuomitse ketään, mutta ihmettelen niinkuin tekin ihmettelette minun mielipidettäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu